Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Viisas hyttynen"

Arkisto: 2009

Vuoden paketointi

31.12.2009, 1:08 | | Aiheet: Jumittelu, Musiikki

Vuoden viimeisenä päivänä lienee syytä luoda olan yli vielä yksi nopea silmäys juoksuhautoihin, ennen rynnäkköä uuteen vuosikymmeneen. Tällaisissa merkeissä minun vuoteni hiekanjyvät valuivat elämän suuressa tiimalasissa:

Tammi-helmikuu 2009

Uuden albumin harjoitukset alkoivat bändin kanssa. Olin kirjoittanut kappaleet jo edellisen kesän ja syksyn aikana, mutta niitä päästiin harjoittelemaan vasta kun koko ryhmä saatiin vuodenvaihteen jälkeen kerättyä kokoon ympäri maailmaa. Kaapelitehtaan treenikämppää kulutettiin ahkerasti ja naapuritalon elintarvikekioskista ostettiin kymmeniä litroja Dr. Pepperiä. Treenien lomassa työskentelin vielä biisien parissa makrotasolla: puunasin ja hieroin loputtomia yksityiskohtia, kunnes kappaleiden tekstit sisältäneessä word-dokumentissa ei ollut enää ainuttakaan punaisella värillä maalattua sanaa.

Tammikuussa aloitin myös tämän blogin pitämisen. En ole vieläkään varma siitä onko tästä ollut minulle loppujen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä. Hauskaa bloggaaminen on kuitenkin ollut, kaipa tästä on tullut jonkinlainen harrastus.

Maalis-huhtikuu 2009

Treenejä yhtä tiivistyneeseen tahtiin. Yhdestä suljetusta tilasta siirryttiin pääsiäisenä toiseen, kun pääsimme vihdoin studioon. Sessiot sujuivat hyvässä ja inspiroituneessa hengessä. Riittävän pohjatyön ansiosta biisien rungot äänitettiin kasetille lähes ennätysajassa. Pääsiäissession jälkeen projekti siirrettiin isosta studiosta pienempään, jossa keskityttiin leveiden pensselinvetojen sijasta aikaavievään piiperrykseen pienellä siveltimellä.

Maaliskuun loppuun oli sijoitettu mielenkiintoinen ammatillinen haaste toimiessani musiikillisena tuottajana MTV3:n lähettämässä UNICEFin varainkeruuohjelmassa. Sovitin tätä varten Olavi Uusivirran kappaleen uusiksi akustiselle kitaralle ja pienelle jousiryhmälle, esitin sen ohjelmassa yhdessä Olavin kanssa. Kokemus jousisovituksen tekemisestä oli antoisa ja opettavainen.

Touko-kesäkuu 2009

Albumi miksattiin, masteroitiin ja lähetettiin painoon. Lähes vuoden kestänyt hanke jäi kesän ajaksi tauolle, odottamaan syksyistä julkaisua.

Toukokuussa pääsin toteuttamaan poikavuosien haaveen hypätessäni TV2:n Haaveiden Ilta -ohjelmassa hetkeksi Ritchie Blackmoren saappaisiin.

Kesäkuun ehdottomia kohokohtia oli Bruce Springsteenin esiintyminen Tampereen Ratinan stadionilla.

Heinä-elokuu 2009

Kesällä oli kiitettävästi aikaa paneutua lempipuuhaani, huilailuun. Harvoista työtehtävistä kannattaa kuitenkin nostaa esiin Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaaleja varten räätälöity Parental Guidance -konsertti, jossa esiinnyin yhdessä Anna Puun, Janna Hurmerinnan ja Lasse Kurjen kanssa.

Tuleva levy alkoi jo värittää elokuun loppua, mediaa piti alkaa ruokkia haastattelujen muodossa kuukautta ennen albumin julkaisua. Jo alkukesästä julkaistu Aamu-single alkoi toden teolla kellua radioaalloilla vasta kesän lopulla.

Syys-lokakuu 2009

Aukio julkaistiin syyskuun alussa, myös blogi sai samalla uuden ilmeen. Levy meni julkaisuviikollaan albumilistan neljänneksi, mikä valoi uskoa hyvään menestykseen. Todellisuus kuitenkin paljastui nopeasti: albumi romahti nopeasti pois listoilta ja sukelsi suoraan pohjaan. Aukio oli toisin sanoen täydellinen suutari.

Levyn floppaaminen oli luonnollisesti ankara pettymys, lannistavakin. Hanskojen heittäminen tiskiinkin kävi jo mielessä, mutta onneksi muutama eletty kuukausi on hionut mahaan työnnetystä puukosta pahimman terän pois – nyt mielessä ovat jo uudet kujeet ja into seuraavista siirroista.

Olen yhä sitä mieltä, että Aukio muodostaa tekemistäni levyistä ehdottomasti vahvimman kokonaisuuden. Olen albumista ylpeä ja iloinen siitä, että uskalsin tarttua haasteeseen tehdä totutusta kaavasta poikkeava levy. Mäkihyppytermein: ylämäen laskuasento ja ponnistus olivat hyvät, mutta hyppy osui vaikeaan tuulirakoon ja lässähti kumpuun.

Marras-joulukuu 2009

Suunnitelmana oli asua loppuvuosi keikkabussissa, mutta Aukion huono menestys sulatti myös keikat: suuri syyskiertue kutistui lopulta vain kahdeksan keikan mittaiseksi. Tehdyistä keikoista suuhun jäi kuitenkin hyvä maku, pitkään telakalla lojunut bändikin oli pienen alkukankeuden jälkeen entisissä voimissaan. Toivottavasti tähdet asettuvat taas pian musiikilleni otollisempiin asentoihin ja pääsemme näyttämään kaikille mihin oikeasti pystymme.

Loppuvuonna harmaita hiuksia aiheuttivat Järvenpään keikan yhteydessä tapahtunut puhelinvarkaus sekä Spotify-kirjoituksestani noussut kohtuuton äläkkä, jossa minua äkkiä vedettiin erilaisilla keskustelupalstoilla oikein urakalla kölin alta. Puhelimen sain lopulta takaisin, sen mukana menettämäni biisi-ideoita sisältäneet tiedostot ovat kuitenkin edelleen vain rikkinäisiä nollia ja ykkösiä.

Olen joka tapauksessa alkanut taas tehdä biisejä.

Summa summarum

Jos vuotta 2009 puntaroi vain puhtaasti ammatillisesta perspektiivistä, niin olihan se lopulta hieman mollivoittoinen. Elämässä on kuitenkin onneksi muutakin kuin työtä: kotona mennyt vuosi tarjosi käänteitä, joita tulen muistelemaan ilolla ja lämmöllä vielä hamassa tulevaisuudessakin.

Mutta niistähän en tietenkään hiisku täällä.

Ok, 2009 on nyt nähty – pistäkäähän jo se 2010 tulemaan!

Aarre

28.12.2009, 23:11 | Tagit: , , | Aiheet: Jumittelu

Taannoisessa kirjoituksessani mainitsin löytäneeni viime aikoina vanhojen pahvilaatikoiden pohjilta kaikenlaista kummaa. Talteen on vuosien varrella tullut pistettyä monenlaista esinettä, kirjoitusta, leikettä ja piirrosta, joiden näkeminen naksauttaa aivot välittömästi reilun parin vuosikymmenen takaiseen tilaan. Tällaisen arkiston penkominen on hidasta puuhaa: yksittäistä ryppyistä paperinpalaa saattaa tuijottaa kymmeniä minuutteja liikuttuneena oman lapsuutensa hyvyydestä.

Tutkimusteni perusteella pikku-Anssin maailmassa oli kaksi asiaa ylitse muiden: Formula 1 ja Tähtien Sota. Molempiin liittyvää aineistoa löytyy paljon, mm. piirtämiäni humoristisia sarjakuvia Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin valomiekkakamppailuista sekä luonnoksiani siitä, miltä tulevaisuuden F1-ajokki saattaisi näyttää (näiden autojen kylkeen oli tietysti aina merkitty kuljettajan nimeksi A. Kela).

Päräyttävin löydös lepäsi kuitenkin erään suurehkon laatikon pohjalla: DARTH VADERIN NIMMARI!!!

Ihan oikeasti: minulla on Sithin Mustan Lordin nimikirjoitus! Sain sen vuonna 1982, jolloin Vader piipahti Imperiumin promokiertueella myös Kauniaisten lelukaupassa, Niksulassa.

Puotiin oli tuona talvisena päivänä kerääntynyt pienehkö liuta innokkaita poikia. Muistiini on tatuoitunut kuinka jännittävän odotuksen jälkeen kassakoneen takana myyjien taukotilaa erottanut verho repäistiin näyttävästi syrjään, ja Darth Vader paarusti liikkeen puolelle hengityslaite kohisten ja viitta hulmuten. Vader ei itse virkannut mitään, hänen mukanaan ollut Imperiumin kätyri toimi puhemiehenä. Mustan Lordin rinnuksissa olevia nappuloita sai vapaasti painella, niistä ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan paljoakaan. Keisaria ei näkynyt missään, ei edes hologrammina.

Darth Vaderilla oli luonnollisesti kiire päästä kylvämään pelkoa ja tuhoa galaksissa, mutta lyhyen tervehdyskäynnin päätteeksi hän kuitenkin jakeli auliisti valmiiksi allekirjoittamiaan nimmarikortteja. Minä onnistuin pyydystämään niistä yhden, se on tässä:

Tuon lyhyen tapaamisemme perusteella täytyy sanoa, että minusta Darth Vader oli ihan leppoisa kaveri – ei lainkaan sellainen tiukkapipo kuin yleensä annetaan ymmärtää. Huumorimiehiä.

Kysynkin: mikä voisi olla siistimpää kuin se, että on Darth Vaderin nimmari?

(Ei mikään.)

♠    ♠    ♠

Saman laatikon pohjalta löysin muuten myös Arto Bryggaren nimikirjoituksen. Arto ei ollut laittanut, että ystävällisin terveisin.

Joulu-Magnum

25.12.2009, 12:00 | | Aiheet: Magnum

Joulupäivän kunniaksi julkaisen varhaisempaa Magnum-tuotantoa: tämän sarjakuvan piirsin hieman yli vuosi sitten kustannusyhtiö Teoksen joulutervehdyksen kylkiäiseksi.


Anssi-sedän joulutarina

23.12.2009, 23:00 | Tagit: | Aiheet: Jumittelu

Elelipä kerran Suomessa perhe nimeltä Müller: isä, äiti, tyttö, poika, vanha isoäiti ja sekarotuinen koirakin, Jouni. He asuivat pienen paikkakunnan laitamilla, suuressa kurjuudessa.

Isä-Müller oli ammatiltaan hevoskuiskaaja. Toimessaan hän oli läänin ehdotonta parhaimmistoa, mutta paikkakunnan viimeinen hevonen oli vastikään kuollut alkoholiin. Enää ei ollut hevosia isä-Müllerin kuiskattavaksi, siksi perheen talous oli romahtanut.

Erityisesti viimeisin kvartaali oli ollut vaikea. Müllerit olivat joutuneet hengenpitimikseen raapimaan seinistä teippiä syötäväkseen: maalarinteippiä aamuin ja illoin, roudarinteippiä harvoihin juhlahetkiin. Isä-Müllerilla oli onneksi voimakas parrankasvu: hänen partakarvoistaan perhe sai joka aamu haudutettua maittavaa ja ravitsevaa teetä (juomaa kutsuttiin nimellä partavesi). Äiti-Müllerin veli oli paikkakunnan hammaslääkäri, häneltä perhe sai arvokkaaksi lisäravinnoksi potilailta irtiraaputettua hammaskiveä.

Toimeen tultiin miten kuten, jokainen kantoi kortensa kekoon. Sähköä talouteen saatiin poljettavasta aggregaatista, jonka pyörittämiseen uutteran isoäidin leveät reidet valjastettiin. Lapset juoksuttivat kerkeillä jaloillaan käyttövettä läheisen ydinvoimalan lauhdevedestä, isä sävelsi sekstantillaan nykymusiikkia ja äidin tehtävänä oli päivittää koko perheen Facebook-statukset. Jouni-koirakin osallistui: se oli opetettu haukkumaan heti, jos se haistoi pienenkin tilaisuuden ansaita.

Päivät kuluivat isoäidin polkukoneesta kuuluvan nitinän säestyksellä. Rytmikäs narina kiiri perheen pienen torpan jokaiseen nurkkaan tahdittaen korutonta arkea: iiiUUUiiiUUU aamuisin, iiiUUUiiiUUU iltaisin ja iiiUUUiiiUUU vielä öisinkin. Kirskuva ääni peitti alleen vanhuksen puuskutuksen. Isoäidin suusta ei kuitenkaan koskaan kuultu valituksen sanaa – hän kyllä tiesi, ettei perheellä ollut varaa öljytä polkimia.

Perhe Müllerin kurja ahdinko puhutti paikkakuntalaisia. Joulu oli tulossa ja heräsi yleinen tarve tehdä jotain perheen hyväksi.

Lopulta asia vietiin aina kunnanvaltuustoon saakka. Joulun henki valtasi valtuutetut yli puoluerajojen ja kokouksessa kuultiin monia innostavia puheenvuoroja, joissa ehdotettiin erilaisia tapoja auttaa perhe Mülleriä. Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti perheen siirtämistä naapurikuntaan, jossa he saisivat nauttia matalammasta veroäyristä. Keskustalaiset tarjosivat ratkaisuksi Osuuspankin parkkipaikan nimeämistä Müllerin Aukioksi. Demarien edustaja vaati, että hyvätuloisuuden raja olisi määriteltävä niin alas, että Mülleritkin voitaisiin katsoa kuuluvaksi sen piiriin.

Värikkään keskustelun jälkeen saavutettiin lopulta konsensus: perhe Müllerin mökkiin päätettiin jouluaattona toimittaa 600 kiloa purjosipulia.

Aattoiltana huono-onnisen perheen ulko-ovelta kuuluikin kolkutus. Suuri oli Müllereiden hämmästys! Itse kunnanjohtaja oli tullut johtamaan lähetystöä, johon kuuluivat myös valtuuston puheenjohtaja, kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat, tiernapojat, partiolaisia hauskoine murre-esityksineen sekä helkanuoret, jotka rääkäisivät kulttuuritoimenjohtajan merkistä pari kisällilaulua.

Kunnanjohtajan puheen jälkeen koitti suuri hetki: kauempaa tieltä alkoi kajastaa valoa ja pian myös kuului kaunista melodiaa. Säveltä kuljettava valo lähestyi juhlapaikkaa. Perhe Müllerin lapset kurkistelivat uteliaana oviaukossa seisovan isänsä selän takaa. Hetken päästä he näkivät pienen vaaleansinisen kuorma-auton kääntyvän heidän pihaansa. Auton katolla oleva kovaääninen soitti ihaninta lasten koskaan kuulemaa melodiaa. “Se on Nuuttipukki”, henkäisi pieni tytär-Müller.

Se jouluaatto ei unohdu koskaan. Vahvat kädet kantoivat autosta Müllereiden tupaan kymmeniä laatikoita hyvää purjoa. Äidin silmät kostuivat hänen katsoessaan kuinka rakkaat lapset rouskuttivat armoitettua herkkua silmät kiinni ja huulet hymyssä. Isoäiti löi käsiään yhteen siunaillen, mäysti purjoa hampaattomalla suullaan ja polki aggregaattiaan. Jouni haukkui.

Ja isä-Müller – tuo kelpo mies! – joutui liikutuksen valtaan. Arvokkaiden vieraiden lähdettyä hän ryntäsi mökistään pimeälle pihamaalle, kopsautti kantapäänsä yhteen ja nosti levyksi suoristamansa oikean kätensä otsalleen. Alahuuli vapisten ryhdikäs hevoskuiskaaja teki kunniaa, ei kenellekään erityisesti.

Hän kuunteli Nuuttipukin loittonevan auton kovaäänistä. Yhä hiljempaa kuuluvasta melodiasta hävisi ensin yksi nuotti, sitten toinen.

Lopulta ei kuulunut enää mitään.

Alkoi sataa lunta.

♠    ♠    ♠

Rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille!

Syyskuvia

19.12.2009, 21:26 | Tagit: , | Aiheet: Valokuvat

Tunteita kuumentaneen Spotify-keskustelun perään lienee hyvä tarjota jotain rauhoittavaa. Tai ainakin tasoittavaa. Valitsin valokuvistani lajitelman otoksia menneeltä syksyltä – ehkäpä tämän värikkään kavalkadin myötä tämän bloginkin tunnelma asettuu ja mielet valtaa joulurauha ynnä harmonia.

Klikkaamalla kuvia voit selata koko sarjan suurempana. (Isoissa kuvissa värit muuten toistuvat kirkkaammin, jostain syystä tässä alla kuvien värit ovat hieman laimeita. Mistä johtunee?)

Lehdet

Merihaka

Taivaskallio

Taivaskallio

Metsätie

Viimeiset omenat

Ruusupuska

Syksy-7

Lehdetön puu

Onnentie

Lisää puntarointia

17.12.2009, 21:23 | Tagit: , , | Aiheet: Internet, Mielipiteet, Musiikki

Viime huhtikuussa julkaisin tässä blogissa musiikkibisneksen pulssia tunnustelevan kirjoituksen Pientä puntarointia. Tuolloin maalailin oman alani tulevaisuudennäkymillä mörköjä seinille, mm. seuraavanlaisin sanankääntein:

Levykaupan kuolinkellot alkavat kumahdella sinä päivänä, kun Spotify (tai vastaava palvelu) siirtyy vaiheeseen, jossa se voi tarjota musiikkikirjastonsa käyttäjälleen missä tahansa, milloin tahansa. Nythän se toimii vain tietokoneellani, en voi esimerkiksi ladata sieltä kappaleita iPodille. Mutta kun lähitulevaisuudessa vaikkapa kadulla kävellessä on mahdollista olla taskussa kannettavalla laitteella yhteydessä verkossa olevaan valtavaan musiikkiarkistoon, niin ainakin minun on vaikeaa keksiä syytä miksi haluaisin enää tuolloin maksaa pari kymppiä fyysisestä levystä.

Tulevaisuus on nyt – vain kahdeksan kuukautta myöhemmin tästä visiosta on jo tullut totta.

Latasin pari viikkoa sitten Spotifyn iPhoneeni. Lähtiessäni kaupungille asioimaan työnsin kuulokkeet korviini ja avasin Spotifyn. Musiikin alkaessa soida oli oikein pakko pysähtyä sisäistämään asia: nyt minulla oli kädessäni miljoonien kappaleiden arkisto, oli mahdollista liikkua ja samalla kuunnella lähes mitä tahansa.

Kokemus oli hyvin ristiriitainen. Musiikinkuluttajana olin ekstaasissa. Musiikintekijänä puolestaan tajusin kaiken muuttuneen: jos ihmisillä on tällainen palvelu hyppysissään, niin fyysisten levyjen ostaminen tulee käytännössä loppumaan. Spotifyn käyttäjänä tunsin naputelleeni juuri itse viimeisen naulan omaan kirstuuni.

Tilannehan on nimittäin sellainen, että alettuani käyttää Spotifyta en ole enää ostanut ainuttakaan levyä. Viimeisen puolen vuoden aikana ostamieni albumeiden määrä: nolla. Olenko sääntö vaiko poikkeus? Päätin tiedustella asiaa Facebook-kavereiltani. Postasin kysymyksen: Miten Spotifyn käyttö on vaikuttanut käyttäytymiseesi levykaupassa? Tuleeko levyjä ostettua enemmän, vähemmän vai yhtä paljon kuin ennen Spotifyta?

Tässä otteita saamistani vastauksista:

Ikävä kyllä en ole tainnut ostaa ensimmäistäkään Spotifyn jälkeen.

Olen ostanut huomattavasti enemmän iTunesista mutta levyt tuppaavat jäämään kauppaan.

Käyn ostelemassa kaupasta ne levyt jotka haluan omistaa. Satunnaisempaa asiaa tulee sit kuunneltua ja testailtua Spotifystä.

Olen ylipäätään aina ollut nihkeä levykauppailija (kuuma, ei löydy niitä levyjä joit haluis, jonoja yms yms) mutta nyt ei oo kyl tullut käytyä kertaakaan.

Olen ostanut levyjä Spotifyn jälkeen, olen ostanut levyn bändiltä johon tutustuin Spotifyn kautta.

En ole ostanut juurikaan levyjä sen jälkeen kun iTunes tuli. Enkä ole ostanut iTunesista sen jälkeen kun Spotify tuli. Kamalaa.

Spotify on sekä lisännyt että vähentänyt ostoksia. Kynnys siirtyä Spotifysta iTunesiin on hyvin matala, joten aika usein tulee tehtyä hyvin nopeita ostopäätöksiä. Toisaalta monia levyjä ei tarvitse ostaa sen jälkeen kun on koekuunnellut ne Spotifyssa. Kokonaisvaikutus vähän miinuksen puolella.

Spotify lopetti minullakin levyjen oston lähes kokonaan. Ei se kulutus kyllä ennen sitäkään ollut kummoinen.

Tämän suppean otannan perusteella siis monet muutkin näyttävät lisäkseni paukuttavan nauloja arkkuihin. Pysyn kannassani: Spotifyn kaltaisen palvelun muuttuminen mobiiliksi on kuolinisku äänitemyynnille.

Edellisessä kirjoituksessani vaalin vielä heiveröistä optimismia: oletin Spotifyn maksullisen premium-version tuottavan jotain myös meidän tekijöiden tileille. Tuolloin en kuitenkaan tiennyt millaisista summista käytännössä puhutaan. Nyttemin eri lähteistä kuulemieni esimerkkien valossa tilitysten laskukaava taitaa olla selvillä. Se menee näin:

Yhdestä Spotify-soitosta tilitetään 0,0003 euroa.

Siis kolme kymmenestuhanneseuroa. Ka-ching! Kun kappalettani kuunnellaan vaivaiset miljoona kertaa, niin se mehevöittää lompakkoa peräti kolmellasadalla eurolla. Ka-ching! Eihän tässä ole huolen häivää!

Asia, jota minä musiikintekijänä ihmettelen on tämä: miten on mahdollista, että minun puolestani on voitu tehdä näin vitun paska diili?

Laskento ei ole koskaan ollut vahvaa osa-aluettani, mutta päätin kuitenkin yrittää ynnäillä jotain järkeä tähän yhtälöön. Oletetaan, että Spotifylla on 10 000 premium-käyttäjää, jotka kuuntelevat palvelussa keskimäärin sata kappaletta kuukaudessa. Nämä käyttäjät tilittävät Spotifylle kympin kuussa, siis yhteensä 100 000 euroa. Heidän kuuntelemistaan kappaleista Spotify puolestaan tilittää 0,0003€/kappale. 10 000 x 100 x 0,0003 = 300. Siis 99 700 euroa Spotifylle ja 300 euroa jaettavaksi kaikkien kuunneltujen artistien kesken. Reilu jako?

Tähän levy-yhtiömies saattaisi vastata, että on tuokin parempi kuin ei mitään. Niinpä. Sehän tässä juuri hirvittääkin: tekijöille annetut vaihtoehdot ovat joko naurettavat euron murto-osat tai ei mitään. Siihen, että ihmiset hankkisivat musiikkinsa pääasiallisesti levykaupasta, ei ole enää paluuta. Jäljellä on vain kelvottomia vaihtoehtoja.

Musiikkia kulutetaan enemmän kuin koskaan, mutta sen tekijät elävät pian siltojen alla. Miten helvetissä tämä juttu onkin osattu ryssiä näin totaalisesti?!?

Harmillista, etteivät meidän artistien pienet ponnistelut pahemmin huojuta yhteiskuntarauhaa. Jos esimerkiksi Finnairin lentäjille tarjottaisiin 0,0003 euroa jokaisesta lennetystä kilometristä, niin sinivalkoiset siivet eivät taitaisi enää nousta ilmaan. Jos me muusikot menemme lakkoon, niin ketä kiinnostaa?

♠    ♠    ♠

Tähän vuodatuksen päätteeksi vielä pieni disclaimer: edellä oleva perustuu pitkälti kuulopuheisiin ja jopa olettamuksiin. Tämä on yksityishenkilön kärttyisä bloggaus, ei tieteellistä faktaa. En ole vielä nähnyt mustaa valkoisella, eli omia Spotify-tilityksiäni. En kuitenkaan varaile lentoja Karibialle niitä odotellessa.

Ruskea salkku

15.12.2009, 17:44 | | Aiheet: Jumittelu

Muutin hiljattain uuteen osoitteeseen. Elämä onkin viime aikoina pyörinyt laatikoiden ympärillä, se on ollut niiden siirtelyä ja purkamista. Laatikoista on kummunnut esiin kaikkea omituista – asioita, joiden olemassaolosta aivoni ovat vaienneet. Eräs hienoimmista löydöistä on ehdottomasti ollut nahkainen, ruskea asiakirjasalkku. Se liittyy menneisyyteeni liike-elämässä.

Olin nimittäin kymmenvuotiaana luunkova bisnesmies: johdin Kauniaisten talousalueella menestyksekästä konsernia, Anssin Aluetoimistoa (tunnettiin myös nimellä AK). Yrityksen painopiste oli printtimediassa (julkaisin Ikuisia Uutisia -nimistä lehteä), mutta liiketoimintaa oli lisäksi mm. henkivakuutuspuolella. Anssin Aluetoimisto (AK) järjesti myös säännöllisesti osakeanteja, jotka suunnattiin firman varsinaisille avainasiakkaille: sukulaisille.

Avattuani ruskean salkun tuo kaikki jysähti mieleeni, takaumana lähes kolmenkymmenen vuoden päästä. Salkun kansien välistä tursusi kuitteja, laskuja, voimakkaaseen nousuun piirtyneitä myyntikäyriä, yhtiön kirjanpitoa (liikevaihto oli niiden mukaan muutaman kymmenen markan luokkaa), runsaasti erilaista mainosmateriaalia (uskoin vahvasti mainontaan julkisissa tiloissa: koulussa pulpettini ulkoreunat oli tapetoitu AK-korporaation markkinajohtajuutta korostavin iskulausein) sekä myytäviksi tarkoitettuja tuotteita: lehtiä, vakuutuksia, osakkeita, tarroja, mainoksia (!) ja hinnastoja. Kovaa raporttia.

Erityisen vaikutuksen teki kuitenkin löytämäni sopimus, jonka olin solminut työntekijöitteni kanssa. Anssin Aluetoimistohan työllisti neljä henkeä: itseni lisäksi pikkuveljeni Villen (mainospäällikkö), parhaan kaverini Markun (varajohtaja) sekä äitini (osapäiväapulainen). Heidän allekirjoittamansa kontrahti on seuraavanlainen:

♠    ♠    ♠

Kauniaisissa 20.5.1982

SOPIMUS

Täten astuu voimaan sopimus, joka käsittelee näitä asioita:

§1 AK:n työntekijät eivät saa ostaa mitään turhuuksia (kuten esimerkiksi karkkia) ilman johtajan erityistä lupaa.

§2 On pyrittävä pitämään pintansa pahoissakin tilanteissa.

§3 Ei saa asettaa mainoksia ilman johtajan lupaa.

§4 (Ei pakollinen) On annettava johtajalle erityinen rahamäärä, jolla johtaja voi tehdä AK:lle ostoksia.

§5 Ei saa mainostaa yhtiötä liikaa.

§6 On osattava kaupata AK:n tarvikkeita oikealla tavalla (puhumatta liikaa).

§7 Jos aikoo ottaa mukaan uuden työntekijän, on ensin mietittävä näitä asioita: Onko hän luotettava? Osaako hän kaupata oikealla tavalla? Onko hän yhtiövakooja (siis toisessa yhtiössä)? Jos hän läpäisee kaikki kysymykset, niin tuo hänet johtajan puheille.

Täten on kaikkia näitä pykäliä noudatettava.

Allekirjoitukset

♠    ♠    ♠

Outoa, että minulla ylipäätään oli kavereita.

Anssin Aluetoimisto

Rajua markkinointimateriaalia. (Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Putte-possun kuolinpäivä

12.12.2009, 15:12 | Tagit: , , | Aiheet: Internet, Kulinarismi, Mielipiteet

Viime päivinä mediassa on hälisty isoin kirjaimin sikojen kurjasta kohtelusta: ryhmä eläinaktivisteja tunkeutui joukkoon suomalaisia sikaloita dokumentoimaan eläinten arkea, heidän kuvaamansa videot on julkaistu osoitteessa www.sikatehtaat.fi.

Muiden kiireiden vuoksi pääsen liittymään tähän polemiikkiin hiukan jälkijunassa. Videoiden sisältämä kuvamateriaali on kuitenkin niin pöyristyttävää, ettei sitä voi jättää huomiotta. Vaikka olenkin itse vegetaristina ollut jo pitkään kiinnostunut eläinten oikeuksista, niin minulle tuli silti ikävänä yllätyksenä, että nykypäivän Suomessakin asiat voivat olla näin pahasti retuperällä. Olen tähän asti pitänyt Suomea jonkinlaisena sivistysvaltiona ja kuvitellut, että tuotantoeläimet saisivat täällä edes säällistä kohtelua.

Olen nähtävästi ollut väärässä.

Videoissa esitellään 32 suomalaista sikalaa. Panoraama on apea: omissa ulosteissaan makailevia sikoja, osa puserrettuna niin ahtaisiin karsinoihin, etteivät possuraasut mahdu käytännössä liikkumaan lainkaan. Ja nuo olivat vasta hyvät uutiset. Osalla eläimistä on lisäksi isoja haavoja, irtipurtuja saparoita, valtavia epämuodostumia, murtuneita jalkoja. Jätösten seassa, toisten sikojen jaloissa lojuu halvaantuneita ja kuolleita – jo osittain mädäntyneitä – eläimiä.

Kuvamateriaalia on tietysti kerätty laittomin keinoin: aktivistit ovat menneet sikaloihin kameroidensa kanssa ilman lupaa. Tätä voidaan tietysti paheksua – ja samaan hengenvetoon yskäistä, että nämä videot ovat varmaankin vain yksittäistapauksia äärimmäisestä päästä. 32 yksittäistapausta… Yksikin olisi liikaa! On varmasti paljon sikaloita, joissa hommat ja eläimet hoidetaan hyvin, mutta todennäköisesti näitä ikäviäkin esimerkkejä löytyisi vielä lisää.

Videoiden julkaisuajankohta ei varmaankaan ole mikään sattuma: joulu lähestyy ja pian kelpo väki nostaa taas kinkkuja juhlapöytiin. Raporttien näkeminen ei totisesti herauttanut vettä ainakaan omalle kielelleni. Pyydänkin kaikkia lukijoitani uhraamaan elämästään n. 15 minuuttia: katsokaa aluksi allaoleva video ja tutustukaa sen jälkeen www.sikatehtaat.fi -saitin sisältöön. Kysymys, jota tähän aikaan vuodesta kannattaisi miettiä: onko se joulukinkku tosiaan ihan pakollinen juttu?

Jos vastaus on kyllä, niin siinä tapauksessa kehoittaisin ottamaan oikeasti selvää siitä, mistä kinkku on peräisin. En epäile sitä, etteikö Suomessa ole sellaisiakin sikatiloja, joissa eläimiä käsitellään niitä kunnioittavalla tavalla. Jos kinkkua on pakko syödä, niin suosikaa tällaisia tiloja – älkää ostako sikaa säkissä. Sen hinta voi nimittäin olla jotain ihan muuta kuin mitä hintalapussa lukee.

Itse suosittelen kuitenkin kasvissyöntiä.

UNICEFin joulukampanja

8.12.2009, 18:47 | | Aiheet: Ajankohtaista

UNICEFin joulukampanja käynnistyi tänään. Sen päämääränä on saada ihmiset sijoittamaan rahansa tarpeettoman joulusälän asemesta UNICEFin Pehmeisiin paketteihin. Nämä paketit eivät ole virtuaalilahjoja tai hintaesimerkkejä siitä, mitä rahalla saa – ne ovat konkreettisia ja elintärkeitä tarvikkeita, joita UNICEF toimittaa lapsille ympäri maailman vuoden jokaisena päivänä. Voit valita sisältöä pakettiin runsaasta valikoimasta: huovista ja koulukirjoista aina polkupyöriin ja vesipumppuihin asti. Pakettien hintahaarukka ulottuu yhdeksästä eurosta lähes viiteensataan euroon saakka.

Pienilläkin lahjoituksilla on suuri merkitys. Lähetä tänä vuonna UNICEFin Pehmeässä paketissa aitoa jouluiloa!

Lisää tietoa: www.unicef.fi/pehmeapaketti

18 tunnettua henkilöä kirjoitti aiheen tiimoilta Joulupukille. Lue kirjeet osoitteessa www.unicef.fi/kirjeet-joulupukille

Katso myös katkelma tämän aamun MTV3:n Huomenta Suomesta, jossa vierailin kampanjaan liittyen Eija Vilpaksen ja Samuli Vauramon kanssa.

Huomenta Suomi 8.12.2009

Keikkaraportti: Levi 4.12.2009

7.12.2009, 11:07 | Tagit: , , , | Aiheet: Keikat, Musiikki, Valokuvat

Levi 2009

Syysrupeaman viimeinen koitos on buukattu Levin Hullu Poro Areenalle. Pistokeikalle tulee hiukan matkaa, osapuilleen tuhat kilometriä suuntaansa. Vaikka pyrinkin pääsemään eroon tarpeettomasta lentelystä, niin tässä tapauksessa mukavuudenhalu vie voiton – treffit sovitaan siis Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Oman lisävärinsä reissuun tuo matkatavarankäsittelijöiden lakko. Lentoja perutaan vasemmalla ja oikealla, onneksi meidän ilmasiltamme pidetään kuitenkin auki. Check-in -tiskillä käydään vilkas vänkääminen siitä, mitkä soittopelit voidaan ottaa matkustamoon. Neuvottelutulos on lopulta se, että saamme kitarat ja kosketinsoittimet sisään. Ruumaan joutuvat rumputarvikkeet ja pedaalilaudat puolestaan kulkeutuvat kenttähenkilökunnan mukaan 75 prosentin todennäköisyydellä määränpäähän. Niihin liimataan priority-tarrat, joiden vaikutuksen Antti tosin arvioi olevan luultavasti saman kuin punaisen vaatteen heiluttamisella härän edessä: hän veikkaa, että juuri tarroitetut pakkaukset riuhdotaan ensimmäisenä liukuhihnalta johonkin matkatavarahallin takanurkassa olevaan kasaan, josta ne löydetään vasta viikkojen päästä. Luon hihnalla minusta poispäin liukuvaan pedaalilautaani kaiholla vielä viimeisen silmäyksen.

Finnairin kotimaanlennot eivät totisesti ole mitään makumatkoja. Kyydin aikana tarjoillun sämpylän välissä on vain epämääräinen leike. On vaikeaa arvioida sisältääkö ohut läystäke edes lihaa, mutta revin sen kuitenkin pois ja natustelen jäljelle jääneen, rutikuivan käntyn. Avot.

Ilmasillan toisessa päässä tunnelma on täysin erilainen kuin Helsingissä: täällähän on oikea vanhan liiton talvi. Muistelen viimeksi nähneeni näin paljon lunta Jere Karalahden oikeudenkäynnin yhteydessä julkaistuissa kuvissa. Ilmastonmuutoksen todentamiseen ei enää tarvita edes tiedemiesten apua: sen pystyy itsekin havaitsemaan muistelemalla lapsuuden valkoisia talvia ja vertaamalla niitä nykyiseen, sysimustaan vuodenaikaan.

Ruuman tavaratkin ilmaantuvat perille arveluttavista todennäköisyyksistä huolimatta. Vuoden 2009 viimeinen keikka sujuu ristiriitaisissa tunnelmissa. Hullu Poro ei ole läheskään loppuunmyyty, mutta ihmisiä on kuitenkin kohtuullinen määrä. Hiihtokansalla on kova meno päällä, tosin ainoastaan hittibiisien aikana – esim. uuden albumin kappaleiden soidessa lattialla käynnistyy exodus kohti baaritiskiä. Tilanne on artistin vinkkelistä hieman epäkiitollinen: yhdessä hetkessä porukka laulaa mukana nyrkit pystyssä, mutta biisin vaihduttua lavalta näkee lähinnä baariin vaeltavia selkiä. Tänne on toisin sanoen tultu bailaamaan, ei kuuntelemaan musiikkia. Reagoimme tilanteeseen lyhentämällä lennossa settiä ja keskittymällä menevämpiin kappaleisiin. Lopputulos kohoaa kuitenkin selvästi plussan puolelle.

Hullu Poro Areena 2009

Sitten tämän syksyn kiertue onkin jo ohi. Kiertue-termiä tulee tässä yhteydessä käyttää sarkastisessa hengessä, bändikeikkoja oli lopulta vain kahdeksan. Tämä vaihe urallani on kieltämättä turhauttava: bändi olisi mainiossa iskussa ja halukas esiintymään, yleisökin on tuntunut pitävän näkemästään. Puuttuu vain keikkoja.

Seuraavana aamuna alamme tupakaverini Karisalmen kanssa muodostaa Tolkienin Keski-Maan karttaa Suomen kamaralle. Prosessi on vielä kesken, mutta tässä muutamia poimintoja:

  • Uusimaa on Gondor, Kauniainen Minas Tirith.
  • Mordor on Pohjanmaalla.
  • Paavo Lipponen on entti.
  • Suomenruotsalaiset ovat haltioita, ylpeitä haltiakielestään. Rivendell on Pietarsaari.
  • Pentti Linkola on Tom Bombadil, mökissään asuva hilpeä veikko.
  • Muusikot ovat samoojia, roudarit sormusaaveita.
  • Sormus on Jaloviina.
  • Örkit kokoontuvat pikkutunneilla mittelemään voimiaan Keski-Maan nakkikioskeilla.

Kartoituksen jälkeen menen suihkuun. Hämmästykseni onkin suuri, kun löydän kylpyhuoneesta normaalin suihkun asemesta massiivisen sarkofagin. Kaappi näyttää jonkinlaiselta materiasiirtimeltä tai aikakoneelta, joten innostun valtavasti. Käynnistän aparaatin digitaaliselta näytöltä ja huikkaan Antille matkustavani esiteolliseen aikaan.

Pettymykseni on suuri, kun hetken päästä jalkojeni alta alkaa vain kuulua kiehuvan veden porinaa ja jostain masiinan uumenista kumpuaa väsynyt tuhaus lämmintä höyryä. Hotelli Hullun Poron henkilökunnalle tiedoksi: aikakoneenne on epäkunnossa.

Antti @ Levi 2009

Ville @ Levi 2009

Kelly @ Levi 2009