Muusikko vai kirjailija?

| Tagit: , | Aiheet: Huomiot, Kirjat, Musiikki | Kirjoittaja:
Kouvolan kirjastossa (kuva: Petri Tonteri)
Spekulointia Kouvolan kirjastossa (Kuva: Petri Tonteri)

Kävin eilen juttelemassa kirjan kirjoittamisesta Kouvolan pääkirjaston auditoriossa. Tilaisuus oli onnistunut: yleisö esitti runsaasti hyviä kysymyksiä ja järjestäjä piti vieraastaan erinomaista huolta. Vastaavanlaisen vieraanvaraisuuden soisikin leviävän myös musiikkibisneksen puolelle. Bändin kanssa keikkaillessa valtaosa esiintymisistä hoidetaan nimittäin siten, ettei kukaan tule toivottamaan tervetulleeksi – minkäänlaisesta järjestäjästä ei näy merkkiäkään. Punnerramme sitten vain vehkeemme lavalle ja könyämme soittamaan sopimuksessa ilmoitettuna ajankohtana toivoen olevamme ylipäätään edes oikeassa paikassa. Poikkeuksiakin tällaiseen käytäntöön toki on, mutta yleisesti ottaen näillä ns. kirjailijakeikoilla vastaanotto on järjestäjien taholta ollut lämpimämpää kuin kiertäessäni bändin kanssa. Kyllähän se piristää mieltä, jos visiitistä tehdään pieni numero ja annetaan ymmärtää, että on mieluinen ja odotettu vieras. Joten kiitokset Kouvolaan!

Eilinen esiintyminen olikin viimeinen Kesä Kalevi Sorsan kanssa -kirjaani liittyvä velvollisuus – tästä eteenpäin olen taas täysipäiväinen musiikintekijä. Ehkä tässä vaiheessa olisikin syytä luoda pieni katsaus siihen, millaista on ollut julkaista ihan oikea romaani. Tässä joitakin nopeita huomioita viimeisen puolen vuoden ajalta:

Se, että poppari kirjoitti kirjan, kiinnosti mediaa uskomattoman paljon. Etukäteen arvelin, että kaipa sitä joutuu antamaan muutaman haastattelun, mutta huomion ja julkisuuden lopullinen määrä oli suuri yllätys – eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Paikoitellen lehdet kirjoittelivat mitä sattuu isoillakin fonteilla ja tyhmyyksissäni menin välillä itsekin viskelemään lisää vettä kiukaalle. Kohu oli suhteetonta ottaen huomioon, että loppujen lopuksi kyse oli vain pienestä pintaväreilystä vesilasissa. Positiivista oli se, että kirja kiinnosti ja siitä julkaistiin kymmeniä arvosteluja. Negatiivista taas se, että minun makuuni mediamylly huusi välillä turhankin kovilla kierroksilla.

Havaitsin myös, että kulttuuripiirit suhtautuvat kirjan kirjoittamiseen aivan eri lailla kuin musiikin tekemiseen. Kirjaileminen noteerataan jotenkin korkeammalle, se on merkittävää taidetta siinä missä laulujen tekeminen ja laulaminen on vain huokeaa viihdettä. Kaikenlainen viihteellisyys näyttääkin korkeakulttuurin korsuissa olevan jonkinlainen kirosana. Yleisesti ottaen kirjallisuuden käsittely tuntuu  musiikkiin verrattuna olevan hieman ryppyotsaista ja pölyistä puuhaa. Myös ”suutari pysyköön lestissään” -tyyppiseen järjenjuoksuun tuli törmättyä.

Itse koin huvittavana sen, että kirjailijana minusta alettiin heti kirjoittaa lehtien kulttuuripalstoilla, jonne ei aikaisemmin ole ollut asiaa. Minusta tuli yhdessä yössä kulttuuripersoona. Postiluukusta alkoi tipahdella kutsuja erikoisiin paikkoihin, Ruotsin suurlähetystöstä lähtien.

Kirjailija vai muusikko? (Kuva: Petri Tonteri)
Muusikko vai kirjailija? (Kuva: Petri Tonteri)

Kirjailijoissa ja muusikoissa on sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Eroa on ainakin siinä, että rock-klubien takahuoneissa ei yleensä väitellä kiivaasti taiteen perimmäisestä merkityksestä – kuten tehtiin eräässä kirjailijoiden kohtaamisessa. Yhteistä taas on tapa käyttää alkoholia. (Tosin muusikoilla alkoholin sietokyky vaikuttaisi olevan korkeampi kuin kirjailijoilla.)

Kun puhutaan itse prosessista, niin suurin ero levyn tekemisen ja kirjan kirjoittamisen välillä taitaa olla se, että kirja on levyyn verrattuna kovin lopullinen. Tarkoitan tällä sitä, että julkaistessani levyn koen sen olevan lauluilleni vasta jonkinlainen lähtöteline. Levyltä laulut siirtyvät keikoille, joilla ne kehittyvät ja muuttuvat. Biisit kasvavat huomaamatta kunnes jonain päivänä kuulee sattumalta radiosta alkuperäisen version, ja ihmettelee, että onko se muka joskus ollut tällainen? Kirjoilla ei ole tällaista evoluutiota – se, mitä on painettu kansien väliin, ei muutu.

Kirjat ovat myös levyihin verrattuna kertakäyttötuotteita. Ne luetaan kerran ja laitetaan hyllyyn keräämään pölyä. Hyvin harvaa kirjaa tulee luettua useampaan kertaan, vaikka se olisi mieleinenkin. Luulenpa, että sadassa lukemassani kirjassa on korkeintaan viisi sellaista, jotka pänttään myöhemmin uudestaan. Onkin ollut hieman tuskastuttavaa ajatella, että olen nähnyt niin paljon aikaa ja vaivaa luodakseni jotain, mikä on tällä tavoin ajateltuna lopulta vain kertakäyttöistä. Hyviä levyjä ja biisejä tulee sen sijaan kuunneltua aina uudestaan ja uudestaan – joissakin tapauksissa vuosikymmenestä toiseen. (On tietysti otettava huomioon, että levyn kuuntelee tunnissa siinä missä kirjan lukemiseen menee usein monta päivää.)

Asia, jota en ollut etukäteen tullut ajatelleeksi, on se, miten niukkaa kirjailijoiden toimeentulo oikeasti on. Oma elantoni biisintekijänä sekä levyttävänä ja esiintyvänä artistina muodostuu monista lähteistä: Teosto- ja Gramex-tulot, rojaltit levymyynnistä ja esiintymispalkkiot. Kirjailijoilla tilanne on toinen: tuloja kertyy käytännössä ainoastaan kirjamyynnistä – ja kirjojahan ei tässä maassa juuri kukaan osta. Mikäli haluaa siis elättää itsensä kirjoittamalla, niin tie on vaikea. (Tosin eipä se muusikonkaan polku ole mikään varsinainen väylä rikkauksiin.) On tietysti apurahoja, lisäksi moni kirjailija tehtailee kolumneja ja muita sivutoimia. Kovin leveää leipää kirjailijan ura ei kuitenkaan lähtökohtaisesti enteile. 

Väittäisin, että kirjailija joutuu myös ottamaan vastaan raaempaa kritiikkiä kuin muusikko. Ainakin minä koin arvostelun menevän välillä melko henkilökohtaiseksikin (en tarkoita nyt pelkästään lehdissä julkaistuja kirjakritiikkejä). Tuntuisi siltä, että kirjoja arvosteltaessa kritisoidaan mielellään myös henkilöä tekstin takana. Musiikkia ruodittaessa tähän törmää mielestäni vähemmän.

Huomaan listanneeni ylle koko joukon negatiivissävytteisiä asioita. Tätä ei pidä tulkita siten, että olisin nyt katkeroitunut esikoiskirjailija – ei minulla ole mitään syytä olla katkera. Kirjani on menestynyt hyvin ja sen kirjoittaminen ja julkaiseminen on ollut erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Olen oppinut paljon ja saanut tutustua hyviin ihmisiin, en ole hetkeäkään katunut valintaani tehdä tämä uusi aluevaltaus. Olen ylpeä kirjastani ja myös itsestäni pystyttyäni suoriutumaan haasteesta. En voi kaikesta huolimatta sanoa, että kokisin (ainakaan vielä) kirjailijoiden leiriä omakseni.

Jos minulta siis kysytään kumpi olen, muusikko vai kirjailija, niin vastaan hetkeäkään epäröimättä: muusikko.

 

Kommentit

  1. Mutta miksi Sipellä on tuollainen hassu hattu noissa kuvissa?

    Orkesterien vastaanotoista on kertynyt hieman kokemusta. Vaihtelevaa käytäntöä tosiaan. Se on varmaan kapakoille niin arkipäiväistä verrattuna kirjavieraisiin. Melkein joka päivä eri bändi ja samat rutiinit. Kiire ym. ”omat” hommat painavat päälle, tai sitten ei edes ole ketään henkilöä paikalla, jolle bändi kuuluisi. Normaalistihan se on hovimestari. Toisaalta olen huomannut, että tässäkin asiassa monesti pätee myös se, että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Eli jos bändi menee reippaasti esittäytymään ravintolan väelle ja kohtelee tarjoilijoita, kokkeja ym. väkeä ystävällisesti eikä eristäydy omaan porukkaansa, niin normaalisti vastakaikua myös löytyy ja saa parempaa kohtelua.

  2. Keski-ikäinen mies:

    Näinhän se toki on. Haluan myös edelleen korostaa, että käytännöt tosiaan vaihtelevat rajusti ja joillakin keikkapaikoilla vastaanotto on ollut hyvinkin sydämellinen. Esim. Juvalla järjestäjän vaimo oli oikein leipaissut täytekakun – tällaiset jutut jäävät kyllä mieleen. Vastapainoksi onkin sitten niitä paikkoja, joissa vedestäkin joutuu maksamaan.

    Mipi:

    Viimeksi tiedustelin kirjan myyntilukuja alkusyksystä, vähän julkaisun jälkeen. Silloin sitä oli muistaakseni myyty n. 4000 kappaletta. Tämän jälkeen en ole kysellyt, joten en tiedä millaisissa lukemissa nyt mennään. Olen kuitenkin myyntiin tyytyväinen: tuo 4000 kpl on jo hyvä lukema esikoiskirjalle (kuulemani mukaan ”normaaleja” esikoiskirjoja myydään n. 600–1200 kpl).

  3. Hej

    Oletko Anssi ottanut tyyliä nahka-asusteeseen ja partaan Neil Youngin Unpluggedista?

  4. En. Nahkatakki on kolmesta takistani lämpimin ja parta rehottaa lähinnä laiskuuden johdosta.

  5. Kylläpä hattu vanhentaa ulkomuotoa. Muutenkin epäsopivan näköinen.

  6. Kiitos aiemmasta linkistä kirjaan, se tuli nyt luettua, noin kahdella rykäisyllä, kun ei malttanut jättää kesken. Mukaansa tempaava ja lämminhenkinen, hyvä kirja. Herätti miettimään myös muutamia asioita omassa erakkoluonteessaan… Kiitos Anssi.

  7. Pukki ta siis naisystäväni antoi tuon punakantisen kirjasi joululahjaksi ja taisin lukea sen aattoyönä melkein yhdellä rykäisyllä ja sitä seuraavana läpi kokonaisuudessaan sillä niin hyvä se parhaimmillaan oli ettei kesken olisi malttanut jättää, meinaan siinnä toimi se huumori…sinulla on kirjoittajan lahjoja ja pidän viljelemästäsi huumorista. Sitäpaitsi toinen saamani kirja oli Svinhufudin kootut matkakertomukset (vai mikähän se oli) siperiasta ja valinta oli selvä, kumpi imponoi enemmän:) Onko niin että taiteilijalle-olipa hän sitten muusikko tai joku muu- on kiehtovaa tehdä tällainen syrjähyppy vaikka kirjallisuuden pariin jos on siunattu lahjoilla tuottaa sujuvaa tekstiä jne?

  8. Alkaessani kirjoittaa kirjaa olin tilanteessa, jossa normaali sorvin pyörittäminen – siis laulujen tekeminen – oli alkanut maistua hiukan puisevalta. Kirjoitusprosessi pyörähti käyntiin enemmän tai vähemmän sattumalta ja äkkiä vain huomasin nauttivani siitä paljon enemmän kuin biisien kanssa painimisesta. Joten annoin palaa.

    Tuo oli mainio ratkaisu, sillä saatuani kirjan ulos systeemistäni, olen ollut aivan eri tavalla motivoitunut musiikin tekemiseen – polte on ollut kova. Kirja avasi myös uusia näkökulmia laulujen vääntämiseen, tunnen jossain määrin kehittyneeni kirjoittajana.

    Suosittelenkin siis lämpimästi tällaista uusiin haasteisiin heittäytymistä. Jos suinkin on mahdollista, niin välillä kannattaa tehdä pieniä ammatillisia irtiottoja. Asioihin saa paremman perspektiivin kun käy katsomassa niitä hiukan sivummalta.

  9. Ymmärrän, tarvittavan kaukaa katsoo kuin lähempää..
    Onko väärin kysyä kun kohta uutukaisen levyn saat vasta ulos, niin mitä seuraavaksi? Hyvä uusi lähestymistapa tuo konseptialbumi- joka kerta olen havaitsevani evoluutiota albumi albumilta..uusi studio sellainen vaiko kokoelma tai peräti covereita sisältävä? Viimeksi mainittu otettaisiin varmasti tervetulleena vastaan…viittaan koko porukan korkeaan tasoon.

    Hämmästyttävä tuo entisaikojen julkaisutahti, Beatlesit on oma luku sinänsä, mutta esim ccr teki 1969 3 älppäriä putkeen, Deep purple myös samana vuonna 3 eli Book of Taliesyn,Deep purplen & sen (Lordin) konserttilevyn..joitain mainitakseni. pidätkö muuten purplen mark 1 kokoonpanon stuffista? Tuo kolmas aika mielenkiintoinen.

  10. Suunnitelmana on tällä hetkellä vain tehdä levyn julkaisun jälkeen keikkoja. Mitä sen jälkeen tapahtuu – kuka tietää? Mikä tahansa on mahdollista ja ainoastaan taivas rajana.

    Luultavasti päädyn kuitenkin maan pinnalle ja teen vain kiltisti biisejä seuraavalle levylle.

  11. tai sitten veäd tlonkkaa ja elät erilaisilla teosto- ja gramexmaksuilla.

    Veikkaatko paljon`?

  12. Kerran tuli lotottua. En voittanut, joten löin veikkaamisen suhteen hanskat tiskiin.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.