Minä en henkilökohtaisesti tunne ihmistä, joka olisi saanut lentokentän matkatavarahihnalta laukkunsa heti ensimmäisenä. Olen kysellyt, mutta kaikki vain puistelevat murheellisina päätään ja sanovat, etteivät ole koskaan kuulleetkaan moisesta. Yksi tuttavani tosin muistelee, että hänen lankomiehensä olisi eräällä lomamatkalla saattanut poimia reppunsa hihnalta ennen muita. Tämä tuttava kuitenkin arvelee, että kyseessä saattoi yhtä hyvin olla joku aivan toinen – lankomies on tavallisen näköinen ja sekoittuu helposti muihin. Hänen reppunsakin on arkinen.

Itse en ole koskaan saanut laukkuani lähimainkaan ensimmäisten joukossa, olen jo aikaa sitten menettänyt uskoni siihen, että se olisi ylipäätään mahdollista. Tavarahihnan nytkähtäminen liikkeelle on siitä huolimatta aina yhtä jännittävää. Pakaasejaan odottavasta joukosta kuuluu pieni kohahdus: no niin, nyt se lähti! Kaikki asettuvat aivan hihnan viereen (vaikka lattiassa onkin repaleiseksi poljettu teippi, jota ei saisi ylittää). Toivo ja harras odotus täyttävät ilman.

Kenttähenkilökunta kuitenkin rakentaa aluksi taitavasti jännitystä pyörittämällä kymmenen minuuttia tyhjää hihnaa. Jos heillä on todellista draamantajua, niin tämän jälkeen hihna vielä pysäytetään muutamaksi minuutiksi.

Itse nautin suuresti tällaisesta pidennetystä kohotuksesta – mikä trilleri!

Sitäkin raivokkaampi on sitten väkijoukon katarsis, kun hihna jälleen herää henkiin ja mustien muoviläppien välistä alkaa pujahdella toinen toistaan mielikuvituksellisempia laukkuja. Veri suhisee suonissa, kaikki aistit terävöityvät. Kelpo ihmiset huudahtelevat tunnistaessaan tavaroitaan ja riuhtovat niitä kainalot märkinä lentokentän kärryihin. Lasten kasvot kirkastuvat ilosta oman pienen vaaleanpunaisen laukun liukuessa suoraan kohti. Äidit jakelevat mainioita ohjeita. Ahkeria muurahaisia työskentelemässä lujasti yhteisen päämäärän eteen.

Oma laukkuni tulee sitten viimeisten joukossa. Reipas väkijoukko hajaantuu. Hihnaa jää kuitenkin kiertämään pari apeaa matkatavaraa, joita kukaan ei saavu noutamaan.

Nyt esitän rajun väitteen: nämä tavarat eivät kuulu kenellekään – ne ovat juuri ne laukut, jotka ilmestyvät näkösälle heti ensimmäisinä mustien läppien takana olevasta salaperäisestä maailmasta. Lentokenttähenkilökunta asettaa nämä lumematkatavarat hihnalle muiden eteen ja myöhemmin poistaa ne kulissien takana kaikessa hiljaisuudessa. Samat nuhjaantuneet laukut kiertävät ympyrää, vuodesta toiseen. Siksi ei ole olemassa ihmistä, joka olisi saanut lentokentällä matkalaukkunsa ensimmäisenä.

Näin meille vittuillaan salaa!