Pelästyin
Kävin hetki sitten suihkussa. Onnistuin veden alla teutaroidessani jotenkin sohaisemaan suihkun säädintä siten, että sain äkkiä niskaani täydellä paineella jääkylmää vettä (ruiskuttelen yleensä melko verkkaisin painein ja arvostan lämmintä vettä). Tahaton kosketukseni säätimeen oli ollut sen verran kevyt, etten ollut edes itse huomannut sitä – siispä pelästyin aivan helvetisti meiningin äkisti muuttuessa lempeästä lotraamisesta luonnetta karaisevaksi äärielämykseksi.
Palautettuani veden lämpötilan ennalleen nieleskelin sydäntä kurkussani ja aloin miettiä milloin olisin viimeksi pelästynyt yhtä paljon? Mieleeni tuli viime vuodelta eräs lentomatka, jolloin kone alkoi heti maasta irtoamisen jälkeen täristä todella epänormaalin tuntuisesti – sitä säikähdin. Muistikuvia tätä varhaisemmista pelästymisistä pitääkin lähteä ruoppaamaan jo syvemmältä: viitisentoista vuotta sitten ainakin pelästyin niin maan tulen saatanasti, kun muuatta ovea avatessani sen takana seisoikin täysin yllättäen luonnollista kokoa oleva Darth Vader -pahvifiguuri.
Muitakin hyviä sätkyjä olen varmasti saanut, mutta en nähtävästi pysty onkimaan niitä mieleni perukoilta päivänvaloon. Kertokaapa omistanne: millaisissa tilanteissa on tullut säikähdettyä oikein kunnolla?
Yhtään yksittäistä ”jessusperkele!”-tason saavuttanutta peljästystä ei juuri nyt muistu mieleen, mutta velipojalla oli aikanaan huoneessaan ihmisenkokoinen mallinukke, ja sitä säikähdin joka jumalan kerta kun astuin sisään. Terveisiä!
Jaa, herra X saapuikin romullansa pihaan. Täytyy siis mennä. Avaan ulko-oven, varmistan vielä että kotiavain on mukana. Onpa makoisa keli: aurinko paistaa ja linnut laulaa! Astelen lähemmäksi autoa ja näen jo X:n kasvot selvästi; ei mitään normaalista poikkeavaa. Tervehdin naapurit hymyillen. Muutaman askeleen päässä autosta:
TÖÖÖÖÖÖÖÖT!!!
Ja se toimii aina! Ja mitä enemmän ihmisiä lähettyvillä sen parempi. Säikähdyksen ja nolostumisen tunteen sekoittuminen on nöyryyttävää. Itse menet autoon kiroten ja toinen virnistelee vittumaisesti ratin takana.
Ystäväsi, hra X, vaikuttaa tämän perusteella ihmiseltä, jolle soisi perustettavan oman viharyhmän Facebookiin.
Viime kesänä hoidin yksinäni hetken kummityttöäni, joka oli silloin vielä ihan pieni vauva. Siinä vaipan vaihdon yhteydessä alkoi kummityttö nyökytellä päätään mielestäni jotenkin todella kummasti. Säikähdin ihan kamalasti, että nyt se sai jonkin epileptisen kohtauksen, vaikka ei mitään pitäisi sairastaakaan. Säikähdin niin, että jaloistani meni voimat ja kädetkin tutisi. Juuri kun olin soittamassa paniikissa kummityttöni äidille, hän onnekseni saapuikin paikalle. Aloin selittää tapahtunutta hätääntyneenä, itku kurkussa. Aikani siinä höpötettyäni kummitytön äiti rupesi vain nauramaan minulle, että ”juu, niin se tekee, on löytänyt niskansa, on ihan normaalia”.
Tulipahan todistettua taas tyhmyyteni ja säikähdettyä oikein kunnolla.
”Ystäväsi, hra X, vaikuttaa tämän perusteella ihmiseltä, jolle soisi perustettavan oman viharyhmän Facebookiin.”
Kjeh! Jep, en varmasti olisi viharyhmän ainoa jäsen 🙂
En niinkään muista kaikkia pelästymisiäni, jotain lasten aiheuttamia…mutta se tunne, ai prrkle ku sattuu joka paikkaan, kuset on mennä housuun ja itku ja nauru tulee yhtäaikaa ja se kamala nöyryytyksen aiheuttama vitutus riepoo niin, että hyvä kun pysyy läjässä.
Olin taannoin töissä vartijana Finnairin rahtiterminaalissa. Tehtäviimme kuului öiseen aikaan kiertää myös samassa rakennuksessa toimivan tullin tiloissa. Vanhempi vartija oli opastanut pitämään ison Magliten vartta olalla, jollon valokeila suuntautuu sinne, minne kulloinkin katsoo ja metallinen varsi on myös valmiiksi lyömäasennossa. No, asiaan. Kierrän pimeitä toimistotiloja, ja tarkastan joka sopen. Astun sitten erääseen huoneeseen. Käännyn 180 astetta oikealle. Ja lasken alleni: KUKATUOTUMMAHAHMOON, JOKASEISOOMINUAVASTAPÄÄTÄJAVALAISEEKASVOJANIKIRKKAALLATASKULAM-PULLA!!! Hetkellisen sydänpysähdyksen jälkeen tajuan sen olevan oma peilikuvani kokovartalopeilissä.
Olin joitakin aikoja sitten kioskilla iltavuorossa. Kun tuli sulkemisaika, vedin ulko-oven lukkoon ja painelin suoraan vessaan takahuoneeseen. Kohta myymälän puolelta kuului oven narinaa ja puhetta. Aloin täristä sitten niin vietävästi: olenko sittenkin jättänyt oven auki; kuka sieltä tulee; mitä se tekee minulle; onko sillä ase?
En uskaltanut tulla vessasta pois. Sitten kuulin erään keikkatyöntekijän tutun äänen: ”Moi, mä tulin vaan palauttaa nää avaimet! Voi raukka, et kai sä pelästyny?”
Jouduin hetken ajan istumaan paikallani, jotta sain hengityksen tasaantumaan.
Kommentti tyttäresi sarjakuvaruudusta: Olisikohan osa sarjakuvaa, jonka aiheena on taannoinen Puolukka-kertomuksesi? Siinähän pelästyit pikkuveljesi tekemää yllätystä!
Tiettyjä yhtäläisyyksiä on kieltämättä nähtävissä, mutta tämän sarjakuvan kertomus on kuitenkin puhtaasti fiktiivinen.
Hetki piti miettii, et miten toi sarjakuva liittyy kirjotukseen, mut ilmeisesti kuvan hahmot ovat pelästyneitä? 😀
Viitaten kirjotuksen Darth Vaderiin, onko Star Wars hyvä? (on, erityisesti episodit IV-VI)