Blogia piti päivittää. Hain tietokoneen keittiöstä ja istahdin se sylissäni olohuoneen sohvalle. Masiinan pohja tuntui mukavan lämpimältä reisiä vasten, vähän kuin olisi pitänyt sylissään kissaa. Menin Jumittelun ylläpitoon ja avasin uuden artikkelin.

Sitten ei tapahtunutkaan mitään.

En keksinyt kirjoitettavaa. Kertasin mielessäni viime päivien edesottamuksiani. Olisiko jokin tapahtuma voinut stimuloida jumittelugeneraattoriani?

Lauantaina söin ensin suuren määrän irtokarkkeja ja kävin sitten elokuvissa katsomassa Slummien miljonäärin. Filmi oli mainio, mutta ei kuitenkaan laukaissut kirjoitusviettiä.

Sunnuntai alkoi Malesian F1-kilpailun merkeissä. Myöhemmin olin kavereiden kanssa syömässä nepalilaisessa ravintolassa. Pöytäkeskusteluissa vertailtiin lapsuudenkotiemme ruokakulttuureja: erään seurueen jäsenen vanhemmat olivat niin fiksoituneita perunaan, että sitä tarjottiin joka ikisellä aterialla – jopa spagetin ja jauhelihakastikkeen kanssa. Minä puolestani muistelin omaa varttumistani suikalepaistin voimalla. Pöytäseurueeseen kuului myös parivuotias tyttö, joka paijasi mukanaan tuomaansa violettia pehmomustekalaa. Tyttö kutsui otusta nimellä MUH-NE-KAU-WA.

Maanantain kohokohta taisi olla se, kun törmäsin kadulla Zarkus Poussaan. Suunnittelimme menevämme lähiaikoina kahville. Lyhyen kohtaamisen jälkeen mietin, että miksi käytän termiä mennään kahville, vaikka en edes juo kahvia? Sitten eräs toimittajakaverini soitti ja kertoi hieman apeana, että hänen piti tehdä juttua uudesta Fast & Furious -elokuvasta – sattuisinko minä tuntemaan ketään tuning-harrastajaa? Omassa tuttavapiirissäni ei harrasteta autojen tuunausta, mutta mieleeni tuli osoite Radalle.com, josta saattaisi löytyä apua. Illalla katselin dvd:ltä pari jaksoa loistavaa Langalla-sarjaa.

Sitten oltiinkin jo tiistaissa.

Siinä kaikki. Enkö tosiaan ollut tehnyt mitään mistä saisi puristettua edes pienen, hupaisan anekdootin? Pinnistin kapasiteettini äärimmilleen, mutta muistin ainoastaan sen, että sunnuntaina tuli myös imuroitua.

Omasta elämästä ei siis tällä kertaa voinut pahemmin ammentaa. Entä oliko maailmalla tapahtunut jotain? Ainahan voisin jyrähtää painavan mielipiteen (tai edes pari pientä sukkeluutta) ajankohtaisesta aiheesta. Avasin selaimeeni uuden lehden ja aloin plärätä uutisia: isoimmilla fonteilla kirjoitettiin Fortum-jupakasta. Siihen ei kyllä ollut mitään sanottavaa. Myös Italian maanjäristys sai runsaasti palstatilaa, samoin elintarvikkeista löytyneet lasinsirut. Irtoaisiko sirpaleista jotain?

Nousin sohvan perukoilta ja menin keittämään kupin teetä. Sitä hörppiessäni ajattelin lihaasyövää heteromiestä rouskuttamassa lasimurskalla maustettua kotlettia, yritin etsiä päivänpolttavaan uutistapahtumaan jonkinlaista omaa näkökulmaa. En löytänyt. Minulla ei ollut siitäkään mitään sanottavaa.

Ei mitään sanottavaa yhtään mistään.

Lopulta päätin heittää hanskat tiskiin. Vetäydyin takaisin sohvalle, tällä kertaa makuuasentoon. Kiskoin torkkupeiton korvilleni ja ajattelin, että onneksi minun ei sentään ole mikään pakko blogata.