Paikko

| Tagit: , , , | Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Hittolainen, kun sieppaa!

Ei kuitenkaan se, että joku kiekkoleijonistamme on pyllistänyt bussin ikkunasta – vaikka mieltä suuresti kuohuttava tapaus tuokin toki on. Ei, minua risoo se, että eilen studiossa keksin hyvän aiheen blogimerkinnälle ja nyt kun pitäisi kirjoittaa, niin olen unohtanut sen.

Tässä on parin tunnin ajan tullut jumpattua muistia maitohapoille. Pystynkin palauttamaan mieleeni tilanteen, jossa kirjoitusidea pälkähti päähäni: istuin tarkkaamon tuolilla, siemailin teetä ja katselin ikkunasta kadulle kuunnellen hetkeä aikaisemmin laulamaani stemmaraitaa. Juuri silloin minulla välähti ja ajattelin tyytyväisenä, että tässäpä onkin blogiini oikein mainio aihe. Tämän valaistumisen hetken, olosuhteet ja tunnelman olen onnistunut rekonstruoimaan mielessäni atomin tarkkuudella.

Itse ideasta kuitenkin muistan enää vain sen, että se liittyi jotenkin johonkin.

Näin vähäisistä eväistä on tietysti vaikeaa leipoa kovinkaan nasevaa kirjoitusta. Siksi bloggaankin hieman ukkosesta – tänään nimittäin Helsingin yllä rymisi melkoinen sellainen. Salamaa, jyrinää ja vettä tuli vähän aikaa koko rahan edestä.

Lapsena minua aina hirvitti ukkosella. En itse asiassa niinkään pelännyt salamointia ja pauketta, vaan pelkoni taustalla olivat isovanhempieni jutut pallosalamoista. Mummoni kertoi kuinka hänen omassa lapsuudessaan pistorasiasta oli kerran ukonilmalla ilmestynyt valopallo, joka kierrellyt hitaasti huoneessa ja lennähtänyt lopulta takan kautta ulos savupiipusta. Tämä kertomus pisti pikku-Anssin puntit tutisemaan ja pidinkin aina ukkosella huolta siitä, etten ollut lähellä pistorasioita. Samaisella mummollani oli muistaakseni itsellään tapana kontata pahimmilla rajuilmoilla pöydän alle. Hän myös mainitsi usein auton olevan turvapaikka vailla vertaa: jollakin kaukaisella sukulaisella oli kuulemma ukkosen tullen tapana soittaa pirssi ja ajella sillä ympäriinsä niin kauan kunnes säätilanne rauhoittui.

Toinen isoäitini puolestaan kertoi, että hän oli joskus puhunut puhelimessa, kun salama oli äkisti lyönyt lähistölle. Mamma oli vaistomaisesti tempaissut luurin korvaltaan ja samassa hetkessä kuulokkeesta oli sähähtänyt puolimetrinen, sininen lieska. Pidinkin tämän kertomuksen kuultuani pitkään ohjenuoranani, etten puhunut puhelimessa silloin kun ulkona salamoi. Nykyisinhän puhelut eivät enää kulje piuhoja pitkin, joten ukkoskeskustelujen vältteleminen taitaisi olla turhaa hysteriaa.

Minulla on kuitenkin edelleen tapana kiskoa ukkosella sähkölaitteita irti seinästä. Tästä minulla on omakohtaisia kokemuksia: salamaniskut ovat vuosien varrella hajoittaneet minulta ainakin videonauhurin ja viritinvahvistimen. Niinpä nykäisin tänäänkin tietokoneen irti valtakunnanverkosta heti kun ulkona alkoi rytistä.

Äh, ei tämä ukkosjuttu ole oikein mistään kotoisin, myönnetään. Epäonnistunut paikko, heitto lipesi ränniin. Se eilinen idea olisi varmasti ollut paljon parempi, ainakin muistan riehaantuneeni siitä melkoisesti. Mihinköhän se mahtoi liittyä? Lisäravinteisiin? Gladiaattoreihin? Jerusalem-syndroomaan? Vatsatautiin avaruudessa? Hauhon vesijättökiistaan? Korvasienen ryöppäämiseen? Raumalaisuuteen? Sikotautiin avaruudessa?

En muista!

Ehkä pitäisi hakeutua hypnoosiin. Jos vaikka pyytäisi samalla, että hypnotisoija laittaisi minut ääntelemään kuin supikoira. En nimittäin tiedä miltä supikoira kuulostaa.

Kommentit

  1. Toi on todella ärsyttävää kun jonkuin unohtaa eikä saa sitä päähän!

    Löytyisikö pelastus laulamastasi stemmaraidasta?

  2. Ei, muistan hämärästi, että se oli jotenkin täysin ulkopuolinen ajatus, joka ei liittynyt mitenkään meneillään olevaan toimeen.

  3. Ukkosella pelottelut on aina olleet minusta käsittämättömiä. Minäkin olen kuullut juuri noi pallosalamoiden pyörityksen tuvassa. Siis sellaisia legendoja…Onko kukaan muuten nykyajan elävistä nähnyt Pallosalamaa?
    Kyllä se siun kuolematon juttusi vielä pulpahtaa esiin. Minulle niitä unohtuneita juttuja napsahtaa muistiin usein klo 3 aamulla ja sitten kun herään uudestaan, ne ovat taas mennyttä 🙁

  4. Supikoira kuulostaa siis etäisesti
    Axl Roselta.

  5. Todennäköisesti idea ei ollut niin hyvä kuin muistat sen olevan. Nyt vain kun et sitä muista, niin olet unohtanut myös mahdolliset huonot puolet.. Aika kultaa muistot ja sitä rataa, unohdus kultaa kadotetut ajatukset sitten ilmeisesti.

    Olen aina pitänyt ukkosesta, lapsena kiipesimme veljeni kanssa pienen multakumpareen huipulle ja katselimme salamointia. Äitini kertoi myöhemmin näyn olleen kirjaimellisesti hiuksianostattava, sähkö oli saanut pellavapäiden hiukset vallattomiksi.

  6. Me taas menimme kavereiden kanssa uimaan ukkosella. Vesi oli lämmintä.

  7. Olen kuullut, että monet kirjailijat tai muut kirjoittelijat kantavat aina mukanaan pientä vihkoa, johon he kirjoittavat ideoitaan. Muuten ne todellakin katoavat päästä kuin unet heräämisen jälkeen.

    Ukkosaihe oli tosi hauska! Aivan samanlaisia tarinoita kuulin omilta, jo edesmenneiltä mummoiltani. Salamoiden pelästyttämät isoäidit ovat varmasti maamme yhteistä kansanperintöä!

    Kerran lapsuudessani näin pallosalaman omin silmin. Olin vienyt pikkuveljeni kauas syrjäiselle laitumelle, suurten peltojen keskelle katsomaan naapurin työhevosta. Siellä ollessamme nousi yhtäkkiä kova ukkonen ja lähdimme juoksemaan peltojen poikki kotiin päin. Alkoi salamoida hirveästi ja maastouduin ojaan. Huusin pikkuveljeä, mutta hän vaan juoksi eteenpäin. Yhtäkkiä peltoa pitkin syöksyi iso pallosalama. Sen mentyä pikkuveljeä ei näkynyt missään. Oliko hän haihtunut savuna ilmaan? Ukkonen laantui ja minä ryntäilin pitkin peltoa etsimässä veljeni jäännöksiä. En löytänyt mitään ja lähdin itku kurkussa kotiin viemään suru-uutista.
    Kun syöksyin kotiovesta sisään, pikkuveli istuikin keittiön pöydän ääressä lappamassa jäätelöä kitaansa. Ei hänellä kuulemma ollut mitään hätää ollutkaan, koska hän oli nopeampi kuin mitkään pallosalamat ja väisti sitä taitavasti; se suhahti selän takaa ohi.Huhhuijaa!
    Ihmeellistä on elämä!

  8. Hyvä Heinz-Harald N., isoäitini kääntyisi haudassaan, jos saisi tietää sinun uineen ukkosella.Hän nimittäin kertoi minulle lapsena, että vesi on ukkosella niin sähköistä, että uimari paisuu hetkessä turpeaksi kuin pallokala ja kaikki hänen verisuonensa räjähtävät, PAM!
    Mummo oli vanha viisas nainen, joten häntä oli uskominen. En ole koskaan sen jälkeen uskaltanut mennä uimaan, jos taivaalta kuuluu vähänkin jyrinää.

  9. Ukkonen on huikea luonnon näytelmä. Itse en tohtisi mennä minkään multakasan päälle sitä ihailemaan saati sitten uimaan vaikka vesi olisikin lämmintä. Ukkosessa on niin paljon hallitsematonta voimaa että oikein pelottaa…

    Josko se hukkunut ajatuksesi iskeytyy mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta?

  10. Pallosalamat ovat mielenkiintoisia tarinoiden ja muiteluiden aiheita. Setä kertoi aikanaan, että pallosalama oli tullut sisään keittiön puulieden hormin kautta, pomppinut hellan rautaisella pinnalla ja sitten ” huomannut” hänet ja napannut leipäveitsen hänen kädestä ja hävinnyt takaisin hormiin. Veitsi hävisi ikiajoiksi ja setä aina lopetti juttunsa, että se oli pirun hyvä, ehkä paras kautta aikain, veitsi.

    Itse olin viime vuonna keskellä syöksyvirtausta. Ukkoseen nekin liittyy. Seisoin mökin rannalla ja katselin , kun ukkospilvi nousi vastarannan ( matkaa n. 200 m ) takaa. Yhtäkkiä alkoi vastarannan mäen päältä isosta vanhasta kuusimetsästä kuulua omituista ja pelottavaa suhinaa, siis voimakkuus vastasi kuin joku olisi parkeerannut Boineg 707 koneen sinne metsän sisään. Soundi oli ihan tajuton! En ehtiny kun ajatella, että mikä piru sieltä tulee ja sitten noin viidessä sekunnissa koko vastarannan iso metsä rysähti nurin kuin jonkun ison käden heilattumana.

    Ja samantien takanani rytisi jo kymmenkunta järeää mäntyä mökinpihasta nurin.
    Olipahan näytelmä. Se voima kertonee jotain niistä ukkospilven sisällä pyörivistä tuulista ja virtauksista.
    Metsänomistaja kertoi myöhemmin, että virtaus kaatoi noin kilometrin mittaiselta ja 200 metrin matkalla noin 5000 puun runkoa. Itse näin sen viimeisen satametrisen ja täysin absurdilta se näytti ja tuntui. Koko metsä vaan katosi.
    Et sellanen ukkospilvi kokemus.

    Siellä se kadonnut idea lymyilee jossain synapsien ja hermoratojen loputtomissa risteyksissä. Älä huolehdi. Jotain se siellä tekee kuitenkin ja ohjailee seuraavia ideoita taas uusille reiteille. 🙂

  11. Todistin omin silmin pallosalaman viime kesänä. Hiukkasen pelottava ilmiö. Se tuli ilmeisesti vanhanmallista tolpissa roikkuvaa puhelinpiuhaa pitkin sisään, lensi sisällä kaksi metriä suoraan ja katosi valtavan läiskähdyksen myötä. En kyllä uskonut moisiin ennen kuin itse näin. Enää en olisi niinkään varma, että puhelin on syytä ottaa pois seinästä ukkosella. Jos vaihtoehdot on, että puhelin hajoaa tai pallosalama käy kimppuusi avonaisesta puhelinpistorasiasta…

  12. ”Se on vain urbaania legendaa
    Kummitusjuttu kukaties
    Varjona ikkunoissa välähtää…”

    Väistämättä alkoi tuo rallatus soida päässä 🙂

  13. Sain pari kesää sitten mökillä sähköiskun rantasaunan suihkusta (metallinen) salaman iskettyä maahan saunan lähelle. Kerrassaan pelottava ja lähes sydämen pysäyttävä kokemus! Pallosalama on tuntunut aina hieman mystiseltä asialta.

  14. Voi miten tuttuja nuo salamatarinat ovatkaan minulle! Minut opetettiin jo pienenä lapsena pelkäämään ukkosta. Asuimme vanhassa omakotitalossa ja koko perhe oli mahdollisimman kaukana pistorasioista ukkosella. Tuo pelko ei ole lähtenyt minusta koskaan eikä taida lähteäkään. Kerrostalon keskimmäisessä kerroksessa minua ei tosin pelottanut kovin paljon. Olin sitä mieltä etteivät salamat voineet löytää minua sieltä. 😉

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.