Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Thaimaassa, osa II"

Ehdokas 241

1.6.2009, 14:20 | Tagit: , , , , | Aiheet: Mielipiteet

Kuva: www.pasitoiviainen.fi

Kuva: www.pasitoiviainen.fi

Voisi sanoa, että Ari Vatanen ajoi minut tähän. En ollut pahemmin ajatellut koko eurovaaleja, tuntui oikeastaan melko samantekevältä keitä sinne Brysseliin passitetaan. Sitten Vatanen piti Monacossa tiedotustilaisuuden ja kertoili hiukan näkemyksiään ympäristöasioista. Arin ilmastonmuutosta vähätteleviä mielipiteitä nieleskellessä tuli mieleen, että ehkäpä nämä eurovaalit eivät sittenkään ole täysin jonninjoutavaa touhua.

En ole koskaan ottanut julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, en ole puhunut kenenkään puolesta enkä ketään vastaan. Olen halunnut pysytellä sitoutumattomana, minulla ei ole ollut tapana äänestää jotain tiettyä puoluetta tai henkilöä. Tällä kertaa päätin Ari Vatasen innoittamana kuitenkin tehdä poikkeuksen.

Aion ensi sunnuntaina mennä äänestämään ehdokasta numero 241. Hän on Pasi Toiviainen, tiedetoimittaja, tietokirjailija ja arkkitehti, joka luopui arkkitehdin urastaan suuremman kutsumuksen vuoksi.

Toiviainen on omien sanojensakin mukaan yhden asian mies: hän on Suomen johtavia ilmastonmuutoksen asiantuntijoita. Hänen kirjoittamansa Ilmastonmuutos. Nyt. – Muistiinpanoja maailmanlopusta -kirjan on sanottu olevan vuosikymmenen merkittävin tietokirja. Voidaankin aivan oikeutetusti kysyä, että miksi europarlamenttiin pitäisi lähettää ihminen ajamaan vain tätä yhtä asiaa?

Siksi, että se on tärkeämpi kuin mikään muu.

Vatasen mukaan ilmaston lämpeneminen on vain normaalia luonnon vaihtelua – ihmisellä ei ole siihen osaa eikä arpaa, joten toimintaamme ei pitäisi lähteä suotta muuttamaan. Ymmärtääkseni valtaosa tiedemiehistä on tästä hyvinkin toista mieltä. Faktaa lienee joka tapauksessa se, ettei kukaan pysty täysin varmasti sanomaan minkälaisella maapallolla elämme vaikkapa 50 vuoden kuluttua: jatkuuko elämä entiseen malliin vai onko kaikki romahtanut? Juuri tämän epätietoisuuden vuoksi nyt olisi syytä toimia.

Erilaisia ennusteita ja visioita voidaan laatia, mutta parhaassakin tapauksessa ne ovat vain valistuneita arvauksia. Pelin panos on kuitenkin niin valtava, että tuntuu täysin käsittämätöntä ajatella, että joku on valmis ottamaan riskin olla tekemättä mitään. Hinta, jonka joudumme ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun vaatimista toimista maksamaan, on kuitenkin mitätön verrattuna tiedemiesten arvioimien uhkakuvien toteutumiseen.

Siksi tarvitsemme lisää miehiä juoksuhautoihin. Jos europarlamentissa kerran istuu Ari Vatasen lailla ajattelevia päättäjiä, niin meidän on ehdottoman välttämätöntä äänestää sinne myös Pasi Toiviaisen kaltaisia ihmisiä.

♠    ♠    ♠

Esitin Pasille sähköpostitse pari kysymystä ja hän suostui ystävällisesti vastaamaan niihin. Tässä kysymykset ja vastaukset:

Millä tavalla katsot europarlamentaarikon voivan vaikuttaa ympäristöasioihin käytännön tasolla?

Vastuu esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä on nimenomaan poliitikoilla. Poliitikkojen tehtävä on luoda yhteiskunnalle muutoksen edellytykset. Se, että vastuuta kaadetaan kuluttajien ja yritysten (tai markkinajärjestelmän) kannettavaksi ei riitä, vaan kehitystä pitää ohjata johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Niin kansalaisia kuin yritysmaailmaa tulee taloudellisesti ja muutenkin kannustaa ottamaan käyttöön uusiutuvia energiamuotoja ja ylipäänsä siirtymään kohti ekologista elämäntapaa. Koska euro on edelleenkin paras konsultti, kasvihuonekaasujen päästöille on saatava riittävän kova hinta, jotta niiden tuottaminen ei yksinkertaisesti ole kannattavaa. Tämän politiikan on oltava riittävän selkeää ja päättäväistä, jotta yritysmaailma ottaa viestin tosissaan ja ymmärtää, että tulevaisuus on ekologisessa bisneksessä.

Monissa maailman maissa tämä suunnanmuutos on nyt talouskriisin myötä tajuttu, mutta Suomessa vielä juurikaan ei. Esimerkiksi Yhdysvallat suuntaa noin kolme neljäsosaa valtavasta elvytyspaketistaan uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoon.

Vaikkei tämä ehkä ihan “käytännön tason” vaikuttamiselta tunnukaan, minusta kyse on nimenomaan tästä: keppiä ja porkkanaa, hiiliveroja ja uusiutuvan energian tukia – paljon nykyistä voimakkaammin.

Onko europarlamentti nimenomaan oikea foorumi ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun?

On. EU on pyrkinyt olemaan maailman edelläkävijä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja on tässä kohtalaisesti onnistunutkin. Samaa linjaa pitää jatkaa – ja tiukentaa. Ilmastopolitiikan kohtalonhetkiä eletään joulukuussa 2009 käytävissä Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa, joissa pitäisi saada aikaan uusi ilmastosopimus. Siellä EU:n on näytettävä muulle maailmalle esimerkkiä. Ja jos katsotaan asiaa Suomen vinkkelistä, niin ilman EU:ta Suomi ei olisi vielä saanut itselleen määriteltyä minkäänlaisia kunnollisia ilmastositoumuksia. Nytkin Suomi pyrkii vain juuri ja juuri täyttämään EU:n sille asettamat vaatimukset. Niinpä EU:n päätöksillä on todella merkitystä ja asiassa kannattaa yhä edetä “EU edellä”.

Europarlamentaarikon pitäisi mielestäni olla hyvin verkostoitunut tai ainakin kykenevä luomaan ajamilleen asioille tarpeelliset sosiaaliset kontaktit. Millaiset verkostot sinulla on tulevia haasteita ajatellen?

Tunnen henkilökohtaisesti useita maailman johtavia ilmastotutkijoita, tutkimuslaitoksia, eri uusiutuvan energian yrityksiä, kansalaisjärjestöjen edustajia ja muita alan kansainvälisiä vaikuttajia ja instituutioita. Samoin tunnen hyvin alan suomalaisen kentän. Näihin tahoihin olen tutustunut sekä erilaisissa seminaareissa että ilmastonmuutosta ja uusiutuvia energiamuotoja käsittelevien ohjelmien teon kautta. Lisää ihmisiä oppii tuntemaan työn edetessä, enkä usko, että työskentelyni ainakaan tästä olisi kiinni. Minulla on kansainvälinen tausta ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Eikä median työskentelytapojen tuntemuksestakaan varmaan haittaa ole.

Pari viime viikkoakin olin tutustumassa eurooppalaiseen ekologiseen rakentamiseen Saksassa, Sveitsissa ja Ranskassa. Heti vaalisunnuntain jälkeisenä maanantaina lähden vastaavalle matkalle Itävaltaan, Kroatiaan ja Italiaan. Loppukesästä on vielä edessä Englanti, Espanja, Hollanti ja mahdollisesti Ruotsi. Olen toki tutustunut eurooppalaisiin ekorakentamiskohteisiin aiemminkin. Nyt kuvaan niistä tv-sarjaa. Eiköhän noita kontakteja tartu hihaan näiltäkin reissuilta.

www.pasitoiviainen.fi

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • del.icio.us
  • Live
  • StumbleUpon
  • email
  • Print

31 kommenttia artikkeliin “Ehdokas 241”

  1. Pomona Pomona
    1.6.2009, 15:14

    Kiitoksia vain vinkistä :) Hyvältä mieheltä vaikuttaa.

  2. nukkuva nukkuva
    1.6.2009, 15:41

    Tämä on aika tiukkaa asiaa. Aika herätä.

  3. JP JP
    1.6.2009, 16:03

    Ei hassumpi ehdokas!

  4. Pellon pientareella Pellon pientareella
    1.6.2009, 18:13

    Hyvä juttu, hyvät vastaukset ja asiantuntemus Toiviaisella.

  5. Koivulahti Koivulahti
    1.6.2009, 19:06

    Hyviä argumentteja. Itsekin olen suunnilleen samoilla linjoilla, mutta siitäkin huolimatta, toisaalta, odotan suurella (ehkä epäterveelläkin) mielenkiinnolla, suurta ilmastonmuutosta ja katastrofien sarjaa. Uskon että muutokset ovat kuitenkin vähittäisiä, eivätkä globaalisti rymiseviä ja välittömiä, mikä mahdollistanee valmistautumisen henkilökohtaisella tasolla (tovottavasti).

    Kuitenkin; vielä kiinnostampaa olisi nähdä millainen maailma olisi jos liikennöisimme vain sähköautoilla ja söisimme luomusti. Itse olen ympäristösyistä pidättäytynyt hankkimasta ajokorttia.

    Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että jos raha ei pyöri, niin ei pyöri ilmastopolitiikkakaan. Näin ollen joku kaupallisen puolen neropatti, jolla on vihreitä bisnesideoita, voi olla hyvinkin paljon parempi valinta kuin tämä “valistaja”, vaikka onhan pasikin varmasti asiansa osaava kaveri.

  6. järki käteen järki käteen
    1.6.2009, 23:22

    Koivulahdelle:

    Ota järki käteen, bisnesmaailma ja politiikka ovat eri areenoita. Kun haluat tukea kaupallisen puolen neropattia, jolla on vihreitä bisnesideoita, investoi hänen yritykseen, osta osakkeita, mainosta ja osta tuotteita. ..sekin on tärkeää. Euroopan parlamentissa ei tehdä bisnestä, vaan politiikkaa, ja siellä tarvitaan NYT laaja-alaista ymmärrystä kuinka ilmastonmuutos asiat on otettava huomioon niin maa-ja metsäteollisuudessa, liikennepolitiikassa, energia- ja talousratkaisuissa. Tähän ei joku bisnesihminen kykene, vaan nimenomaan henkilö, jolla on kokemusta, tietoa ja näkemystä, sekä verkostoja.

    Jep, samaa mieltä Anssin kanssa, Pasi parlamenttiin.

  7. Keski-ikäinen mies Keski-ikäinen mies
    1.6.2009, 23:42

    Suhteellisen hankalia asioita. Varsinkin kun pitäisi alkaa tinkiä omasta elintasostaan. Nythän elämme historialliasia aikoja. Nykyisen talouskriisin tuloksena sähkönkulutus on ensimmäistä kertaa laskennut maailmassa sitten vuoden 1945. Silti kovin harva tuntuu olevan siitä riemuissaan.

    Elintason kohoaminen Afrikassa, Kiinassa ja Intiassa tulee epäilemättä lisäämään energian kulutusta ja sitä kautta suurella todennäköisyydellä ilmastonmuutosta. Jokainen voi tietysti kantaa oman kortensa kekoon, mutta 5 miljoonainen Suomi vastaan 1300 miljoonan asukkaan Kiina. Kysehän on työpaikoista ja elintasosta, jos Suomi yksipuolisesti sitoutuu tiukempiin rajoituksiin, se maksaa ja heikentää kilpailukykyä, mikä tarkoittaa että työpaikat siirtyvät maihin, jossa saman asian voi tehdä halvemmalla ja vielä enemmän päästöjä tuottaen.

  8. Marika Marika
    1.6.2009, 23:51

    “Uskon että muutokset ovat kuitenkin vähittäisiä, eivätkä globaalisti rymiseviä ja välittömiä, mikä mahdollistanee valmistautumisen henkilökohtaisella tasolla (toivottavasti). ”

    Kiinnostavinta on nähdä kuinka ilmastonmuutokseen valmistaudutaan henkilökohtaisella tasolla – :-D rotflol. Nuo vinkit kehiin vaan :-) . Mielikuvituksellani näen kodin kuplassa – viljavat vainiot, järven – no tyyliin Truman show.

    Hyvä ehdokas 241!

    Vähän kuluttava, paljon kierrättävä, hiilivapaasti asuva.

  9. Koivulahti Koivulahti
    2.6.2009, 0:51

    Järki käteen:
    En tiedä mitä sä tiedät politiikasta, tai valtiotieteestä, mutta ymmärtänet että niin kauan kuin elämme markkinataloudessa, niin bisnes ja politiikka kulkevat käsi kädessä.

    Ei sillä etteikö Pasi parlamenttiin sopisi. Uskon että hänestä on siellä paljon hyötyä, mutta Anssikin sen tietää, että on paljon tehokkaampaa jakaa koululaisille ilmaisia kesäkumeja, kuin kiertää sanomassa, ettei seksiä saa harrastaa. Näin ainakin jos tavoitteena on oikeasti ennaltaehkäistä vahinkoja.

    Toisinsanoen, valistustyö on arvokasta ja tärkeää, mutta mutta sen teho on vain puolet siitä mitä innovaatioilla voi saada aikaan. Innovaatioilla näet voidaan luoda malleja joilla ongelmasta päästään ulos. Valistaminen on vasta ongelmien esiintuontia. Se on vasta puolet työstä! Lääkkeet pitää myös antaa!

    Mitä tulee yksittäisten yritysten tukemiseen, niin maailma olisi paljon parempi paikka, jos suomen maanviljelijöille ohjatut huonojen viljelyolosuhteiden tuet ohjattaisiin päästöttömien energiantuotantomallien kehitystyöhön. Mä voin kyllä ostaa innovaatioyritysten osakkeita (ja ostankin), mutta ei se ole saman mittaluokan avustus kuin se minkä EU voisi antaa.

    Hyvältä vaikuttaa tuo ehdokas kaikin puolin. Itse tulen varmaan äänestämään joko häntä, tai sitten jota kuta, jonka uskon kykenevään markkinataloudellisesti uskottavampaan argumentaatioon.

  10. Koivulahti Koivulahti
    2.6.2009, 1:15

    Marika:
    Hauska tuo mielleyhtymäsi =D Itse näkisin että ilmastonmuutos tulisi aiheuttamaan pikemminkin sellaisia ennenkuulumattomia ilmiöitä kuin “ilmastoperusteinen maahan-/maastamuutto” (tulvat ja hirmumyrskyt), sekä ilmastonmuutokseen varautuvaa arkkitehtuuria. Esim. minä itse asun sellaisessa paikassa että jos merenpinta nousee kaksi metriä, niin meidän kellariin menee vettä. Siinä vaiheessa kun arkkitehditkin (muutkin kuin Pasi) alkavat uskoa että veden pinta oikeasti nousee, niin tällaisille tonteille ruvetaan rakentamaan taloja tassujen päälle =)

    …noh.. loppujen lopuksi; eihän se riitä että noihin ekoihin ilmiöihin varautuu. Ydinongelmahan on se, että kuinka muutos saadaan pysäytettyä sitten kun asiat ovat siinä pisteessä että mullistukset ruokkivat toisiaan.

  11. Araminta Araminta
    2.6.2009, 9:26

    Kiitos, Anssi, hienosta postauksesta.
    Minusta on tärkeää, että artistit, taiteilijat, ottavat kantaa – paitsi työllään, myös tällä tavoin kuin sinä nyt.

    Einsteinia mukaillen:
    “Maailmassa on pahaa, ei vain siksi, että jotkut tekevät sitä vaan siksi, että niin moni sallii sen tapahtua eikä sano mitään.”

  12. päivi päivi
    2.6.2009, 10:57

    Kiitos Anssi,
    ja kiitos ihmeellinen facebook, jonka ansiosta sain blogisi luettavakseni. Ilmastonmuutos on minusta keskeinen asia kaikessa politiikassa juuri nyt, eikä meillä (=elävillä olennoilla) ole juuri nyt varaa populisteihin.

  13. jorma heikki aleksi rami jurvanen jorma heikki aleksi rami jurvanen
    2.6.2009, 11:08

    eli äänestänkö tätä miestä?

    Ehkä laitan ääneni myyntiin huuto.netiin, niinkuin viime vaaleissa tein :) Just kidding here tosikot.

  14. Kaisa Kaisa
    2.6.2009, 12:47

    Kiitos Anssi hienosta kirjoituksesta! Mahtavaa, että Suomestakin löytyy artisteja, jotka uskaltavat ottaa kantaa. Ilmastonmuutos on liian vakava asia jätettäväksi “jonkun muun” hoidettavaksi.

  15. Riina Riina
    2.6.2009, 12:49

    Keski-ikäiselle miehelle: Oletko pohtinut, mitä se elintaso oikeastaan on? Minä käsitän elintason lähinnä hyväksi elämäksi.

    Minulla on omasta mielestäni ihan hyvä elintaso, vaikka elän mahdollisimman ekologisesti. Perhellämme ei ole autoa (liikumme julkisilla), olemme lähi- ja luomuruokaa suosivia vegaaneja, harrastuksemmekin ovat ekologisia eli luonnossa liikkuminen lihasvoimalla, valokuvaus, jooga, kokkailu, järjestötoiminta yms. Vauvamme käyttää kestovaippoja ja enimmäkseen muiden vanhoja vaatteita. Minunkin vaatteistani hyvin iso osa on kirppareilta tai muilta saatuja.

    Jos jonkun mielestä välttämätöntä elintasoa on valtava talo, lihansyönti, autoilu, tiheät ulkomaanmatkat lentämällä, kertakäyttövaipat ja uudet, muodikkaat vaatteet, pitäisi varmaan vähän tarkistaa arvojaan.

    Meidän pitäisi elää sillä tavalla että samanlainen elintaso olisi kaikille maailman ihmisille mahdollinen, ilmasto-olosuhteet toki huomioon ottaen.

    Minä en muuten äänestä vihreitä, vaan vasemmistoliittolaista ehdokasta. Vassareilla on monta hyvää punavihreää ehdokasta. Mutta kannustan äänestämään vihreitä, jos vassareiden äänestäminen tuntuu mahdottomalta.

  16. Tim Tim
    3.6.2009, 0:51

    Hyvä Anssi, on aika ottaa kantaa. Kannatan artisteja joilla on (uskallusta kertoa) mielipide!

    Toivottavasti kirjoituksesi heijastelee sitä että moni muukin on kokenu voimakkaita vastareaktioita Ari Vatasen ansiosta.

  17. Maija Maija
    3.6.2009, 3:23

    Tärkeä postaus, kiitokset täältäkin!

    Ari Vatanen on tosiaan varsin piittaamaton kaveri ja omaa jokseenkin käsittämättömät mielipiteet. Ilmastonmuutosmielipiteidensä lisäksi hän on tähän mennessä osoittanut vastustavansa kaikenlaista eläinten suojelua ja äänestänyt EU-parlamentissa aina eläinkokeiden rajoittamista tai tuotantoeläinten elinolojen parantamista vastaan. Ja vastaavasti eläinten oloja kurjistavien esitysten puolesta. Siis joka ikisessä äänestyksessä.

    Toivon hartaasti ettei Vatanen kaltaisineen saa kannatusta.

  18. Keski-ikäinen mies Keski-ikäinen mies
    3.6.2009, 8:04

    Riina, olen kyllä pohtinut mitä on hyvä elintaso. Mieleen tulee asioita kuten, terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva, turvallisuus, perustarpeet kuten ruoka, lämpö jne. Eikä tarkoitus ollut tyrmätä ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa. Lähinnä vain kertoa myös kääntöpuolesta myös. On helppo olla samaa mieltä, että esim. päästöjä pitäisi vähentää. Mutta jos ihmisiltä kysytään oletko valmis vähentämään päästöjä vaikka menettäisit työpaikkasi, niin kysymys muuttuu hankalammaksi.

    Lisäksi yritin tuoda esiin sen, että välttämättä ei auta vaikka Suomen teollisuus lakkautettaisiin ja päästöt saataisiin näin pois täältä, sama tuotanto siirtyisi vain muualle, jossa todennäköisemmin lainsäädäntö ei ole yhtä tiukkaa ja sama toiminta tuottaisi vielä enemmän päästöjä. Eli tasapainoilua joka tapauksessa, liian tiukat säädökset (elleivät ole globaaleja) eivät auta maapalloa vaan voivat johtaa jopa päästöjen lisääntymiseen, toiminnan siirtyessä toisiin maihin.

  19. jepulis jepulis
    3.6.2009, 15:32

    Ja muista laittaa Ilmastonmuutos nyt -tarra tuulilasiin kiinni seuraaviin cartingajoihin…

  20. marire marire
    5.6.2009, 16:52

    Hienoa että Anssikin innostui puhumaan ilmastonmuutosta vastaan. Liian moni ihminen kun valitettavasti tuntuu vielä ajattelevan samalla tavalla kuin Vatanen, tai sitten eivät muuten vaan halua tehdä mitään asian hyväksi, niin tarvitaan mahdollisimman monia ihmisiä talkoisiin mukaan. Tästä syystä tuli itsekin äänestettyä vihreiden ehdokasta europarlamenttiin.

    Minulle tämä ilmastomuutosasia on hyvinkin tärkeä ja voisin hyvinkin puhua siitä monta tuntia. Säästän kaikki nyt kuitenkin siltä tuskalta =D ja kerron yhden parhaista kuulemista syistä siitä, miksi jokaisen pitäisi pyrkiä taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan. Eli kuka meistä haluaa katsoa 50 vuoden päästä lapsenlapsia silmiin ja sanoa, ettei pyrkinyt mitenkään estämään ilmastonmuutosta, vain koska oli helpompaa olla pittaamatta siitä? Sitä voi jokainen miettiä itse päässään.

  21. Tyttö Turusta Tyttö Turusta
    5.6.2009, 17:50

    Luin Pasi Toiviaisen kirjan Ilmastomuutos NYT viime jouluna ja minulla meni useampi kuukausi toipumiseen sen jälkeen. Pasi todella tietää mistä kirjoittaa ja puhuu ja toivin todella Toiviaiselle voimia suuren tehtävänsä kanssa. Maailma kaipaa lisää Toiviaisia, jotta lapsen lapsenikin voisivat elää täällä onnellisina.

  22. harsta harsta
    6.6.2009, 19:15

    Vatanen todellakin teki emämöläytyksen, jota Katainenkin häpesi. Äänestin viime eurovaaleissa kokoomuslaista, mutta kunnioitus karisee. Kokoomus on osa globaalia ideologiaa, joka on keskeinen syy ilmastomuutokseen ja finanssikriisiin. Itse en aio äänestää ollenkaan, mutta varokaa kokoomusta joka tapauksessa. Pisteet Anssi Kelalle selvästä kannanotosta, artistit sortuvat liian usein miellyttämään jokaista.

  23. Korhoish Korhoish
    6.6.2009, 21:03

    Heh, blogisi loppupätkä pääsi Toiviaisen mainokseen Helsingin Sanomissa!
    Harmi vaan että Vatasen mainos oli suurempi.

  24. Riitta Riitta
    7.6.2009, 23:53

    Luin tämän bloggauksen vasta nyt, Vihreiden kahden paikan varmennuttua. Vaikka hieno mies Toiviainen ei päässyt läpi, niin onneksi Hassi säilytti paikkansa. Ja osittain juuri Anssin ja muiden “epäpoliittisten” ihmisten ansiosta. Hiton hieno homma, ennemminkin, kun ei se tosiaan ole ollenkaan se ja sama, kuka siellä Brysselissä istuu neuvottelemassa, vaikuttamassa ja äänestämässä.

    Hassu juttu muuten: Vatanen aktivoi minutkin. Vaikka olen kyllä kohtuu-uskollisesti äänestänyt joka vaaleissa, en ole koskaan tehnyt aktiivista vaalityötä tai edes lobannut ketään ehdokasta/puoluetta ennen Ari “pönttö” Vatasen suurta puhetta.

  25. anssi Anssi Kela
    8.6.2009, 8:54

    Oma ehdokkaani ei tosiaan mennyt läpi, mutta olo on siitä huolimatta hyvä. Emmin pitkään, että uskallanko/voinko kirjoittaa tällaista poliittista kannanottoa, mutta saamani palautteen jälkeen olen iloinen siitä, että rohkaisin mieleni. Nyt on sellainen tunne, että tulipahan itsekin tehtyä sentään jotain – hyvin pienessä mittakaavassa, mutta kuitenkin.

    Olen pohdiskellut ympäristöasioita – ja omaa suhdettani niihin – jo pidemmän aikaa. Näiden vaalien kautta asioita tuli puntaroitua ehkä vielä entistäkin ankarammin. Luultavasti palaankin tässä blogissa lähitulevaisuudessa vielä tähän aiheeseen.

    Ja olihan Pasin 4068 ääntä joka tapauksessa kelpo tulos!

  26. Matski Matski
    9.6.2009, 18:21

    Kävin tämän tekstin + turun tytön kommentin seurauksena kirjastossa lainaamassa Ilmastonmuutos nyt -kirjan. Huhhuh, suosittelen kyllä aivan jokaiselle.

  27. Johnny Johnny
    10.11.2009, 21:26

    Mielenkiintoinen tv-ohjelma ilmastonmuutoksesta.

    http://areena.yle.fi/video/541468

  28. anssi Anssi Kela
    10.11.2009, 23:09

    MOT on jo pitkään ollut ilmastoskeptisellä ristiretkellä. En ehtinyt vielä katsoa tuota uusinta dokumenttia (katson sen kyllä), mutta Pasi Toiviainen on jo kommentoinut sitä blogissaan:
    http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiede-blogit/kuumat-paikat/mot-–-lansimaisen-elamanmuodon-asialla

    Nuo Toiviaisen blogin kommenttiraidat ovat useasti aika huimaa luettavaa, kun ilmastouskovaiset ja -skeptikot käyvät keskenään tukkanuottasille.

  29. Johnny Johnny
    20.11.2009, 22:27

    Panokset kovenevat
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1776127

  30. Johnny Johnny
    21.11.2009, 11:31

    Hmm… jostain syystä yllä linkittämäni juttu oli poistettu Ilta-Sanomien palvelimelta. Kyse oli kuitenkin ilmastontutkijoiden sähköpostien hakkeroinnista ja niiden tulkinnasta.

  31. ReaL ReaL
    25.11.2009, 19:47

    Ahaa, nyt vasta löysin tämänkin kirjoituksen =)

    Toiviainen on todellakin muuttanut minunkin maailmankatsomukseni täysin. Ihastuin miehen asiantuntemukseen reilu vuosi sitten, kun hain kunnallisvaaleihin repäisevää vaalimainosta… Käytin kirjan 17. lukua, Maailmanlopun anatomiaa, vaaliteemassani =)
    Oikeastaan koin tuon ilmastonmuutos asian niin vahvasti, että heräilin välillä keskellä yötäkin murehtimaan maailman tilaa ja tulevaisuutta. Nyt olen järkeillyt mieleni siihen tilaan, etten enää yksin tunne olevani vastuussa tästä meitä uhkaavasta painajaisesta… Lienee sanomattakin selvää, kenelle ääneni eu-vaaleissa annoin, ikävä kuitenkin, ettei Pasi päässyt läpi =( Itse yritän vaikuttaa kaupunkini teklassa jätehuolto-juttuihin sekä kaavoitusasioihin, mutta välillä kaikki tuntuu ihan turhalta räpeltämiseltä vaan…

↑ Takaisin ylös

Kommentoi