Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Top 10: Power Pop"

1000 kommenttia

19.7.2009, 15:29 | | Aiheet: Internet, Jumittelu

Matski kommentoi eilen illalla Eero Raittisesta kertovaa kirjoitusta. Samalla ylittyi yksi rajapyykki: tuo kommentti oli Jumittelua-blogin tuhannes. Tämän kunniaksi ystävämme Magnum suorittaa korkeushypyn:

Magnumin hyppyTuhannes kommentti ei olisikaan voinut osua nasevampaan aikaan: eilinen oli nimittäin myös tämän blogin puolivuotispäivä. Olen julkaissut kuudessa kuukaudessa 110 kirjoitusta, keskimäärin on siis tullut blogattua neljästi viikossa. Kaikkiaan 11 600 eri kävijää on vieraillut täällä 31 318 kertaa, päivittäisten käyntien keskiarvo on puolen vuoden aikana ollut 172.

Koska olen parantumaton tilastorunkkari, niin verrataanpa blogin nykyistä kävijämäärää edelliseen katsaukseen, jonka tein viidensadan kommentin täyttyessä kolmisen kuukautta sitten: silloin päivittäisten käyntien keskiarvo oli 151. Tuosta päivästä tähän hetkeen laskettuna käyntien keskiarvo on kuitenkin ollut 197, joten viimeisimmällä kvartaalilla nousua on tapahtunut lähes 25 %. Melko pienimuotoinen blogihan tämä Jumittelua silti edelleen on.

Katsotaanpa samalla mitkä ovat ensimmäisen puolen vuoden aikana olleet tämän blogin suurimmat hitit. Suurin osa kävijöistä lukee tietysti vain etusivulta tuoreimman päivityksen, joten kun etusivu jätetään pois laskuista, niin nämä ovat olleet luetuimmat kirjoitukset:

  1. En ole rasisti, mutta… (2523 näyttökertaa)
  2. Haaveiden ilta (1897 näyttökertaa)
  3. Ehdokas 241 (1695 näyttökertaa)
  4. Ratinanmakuinen raportti (955 näyttökertaa)
  5. Absolut (874 näyttökertaa)
  6. Arvonta (804 näyttökertaa)
  7. Siitä, kun on kasvissyöjä (762 näyttökertaa)
  8. Kumpi on vapaampi: sana vai yksilö? (739 näyttökertaa)
  9. Pidetään levyraati! (675 näyttökertaa)
  10. Pientä puntarointia (616 näyttökertaa)

Tuhannes kommentti tulee luonnollisesti palkita. Matski: lähetä yhteystietosi osoitteeseen jumittelua01(@-merkki)gmail.com – saat sitten postissa jotain tosi päräyttävää!

♠    ♠    ♠

Seuraavana päivänä:

Posti lähti juuri kiidättämään Matskille pakettia, jonka sisältönä on viimeisimmän Magnum-sarjakuvan originaali sekä kokoelma sinkkujani vuosien varrelta.

Seuraava palkinto irtoaakin sitten kommentista nro. 2000. Eli jos tämä tahti jatkuu samanlaisena, niin kannattaa kommentoida erityisellä kiivaudella  n. puolen vuoden päästä!

Palkinto

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • del.icio.us
  • Live
  • StumbleUpon
  • email
  • Print

7 kommenttia artikkeliin “1000 kommenttia”

  1. avatar Matski
    19.7.2009, 16:08

    Täytyy kyllä sanoa, että sydän jätti yhden lyönnin välistä tämän luettua! Varsin iloinen yllätys, varsinkin kun on tullut luettua jumittelua heti alusta alkaen. Huomaan muutenkin eksyväni tänne blogiin monta kertaa päivässä, että joskos olisi jotain uutta ilmestynyt.

  2. avatar Spacedementor
    19.7.2009, 16:45

    Aargh! Onnea Matski. Ou hitsi, luin kyllä viimeisimmät blogimerkinnät. Kunpa olisin tiennyt miten lähellä tuota rajaa oltiin! :D

  3. avatar Maantiematelija
    19.7.2009, 20:06

    Anssilla itsellään oli 999. ja 1001. kommentit. Mitä olisit Anssi antanut itsellesi lahjaksi, jos olisit kirjoittanut 1000. kommentin?

  4. avatar Anssi Kela
    19.7.2009, 20:15

    Romanttisen kynttiläillallisen.

  5. avatar Anssi Kela
    20.7.2009, 12:03

    Matskin palkinto lähti juuri postin matkaan, paketin sisältö on nähtävissä yllä.

  6. avatar Matski
    20.7.2009, 13:35

    Iso vau, sinkkuja minulle ei olekaan onnistunut hyllyille kertymään ja tusinaa noista olen yrittänyt etsiä monesta paikasta, tuloksetta. Pitääkin myös tänään käydä selvästi kehysostoksilla!

    Jätti kiitos!

  7. avatar Tarkkailija
    20.7.2009, 21:18

    Voi, Matski, mikä lahja! Onnea!

↑ Takaisin ylös

Kommentoi