Juurilla
Kävin viime viikolla sukuloimassa isieni mailla. Isovanhempani isän puolelta ovat yhä keskuudessamme ja majailevat Kelan suvun lähtökuopissa, Suomussalmella. Välimatka on Helsingistä tähyiltynä melkoinen: ensin junalla lähes seitsemän tuntia Kajaaniin, siitä vielä pari tuntia bussilla Ämmänsaareen. Siksipä mammaa ja pappaa ei tulekaan nähtyä kovin usein, edellisestä visiitistä oli vierähtänyt kaksi vuotta.
Vanhukset ovat edelleen skarpissa kunnossa: molemmilla leikkaa ihan entiseen malliin vaikka askel tietysti alkaa jo vähän painaa ja kuulolaitteitakin tarvitaan. He kuitenkin asustelevat vielä omassa kodissaan: pappa kolistelee keittiössä ja vyöryttää jatkuvalla syötöllä murkinaa pöytään, mamma lukee sohvalla Agatha Christietä.
Pappa oli tietysti unohtanut minun olevan kasvissyöjä ja kiikutti heti vierailun alkajaisiksi nokkani alle juuri tekemäänsä lohisoppaa. Kuultuaan ruokavalioiden ristiriidasta hän ihmetteli, että pitääkö tuolle pojalle nyt tehdä vielä porkkanaraaste?
Tällaisissa tilanteissa on luonnollisesti voitava joustaa aatteissaan: kauhoin kalaa suuhuni ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Soppa oli hyvää enkä tukehtunut ruotoihin – eiköhän papan lohien voimalla päästäkin taas aika monta vuotta eteenpäin kasvislinjoilla.
Näiden visiittien traditioksi on muodostunut se, että aina jossain vaiheessa pappa kaivaa esiin hanurinsa (siis sen soittimen) ja kajauttaa ilmoille hieman suomalaista juurimusiikkia. Hän on listannut repertuaarinsa kahteen ruutukantiseen vihkoon: toisen kannessa lukee MOLLI ja toisessa TUURI.
Oman soittonsa jälkeen pappa haluaa myös minun kokeilevan hanuriaan (puhutaan siis edelleen siitä soittimesta). Hän on luvannut jättää rakkaan soittopelinsä sitten joskus minulle. Tulevaisuuteni on näin turvattu: muusikoiden keskuudessa kiertävän sanonnan mukaanhan haitaria ei tarvitse osata kuin pitää sylissä, niin keikkaa riittää.
On mukavaa, kun on isovanhempia.
Ämmänsaari (englanniksi Bitch Island) on sykkivä metropoli.
Mukava, inhimillinen tarina ja hauska hanurijuttu!
Tykkäsin jutusta ja teki heti mieli sanoo lause ”jätkä o hanurista” mut tjoo ei 😀 Oma pappaki oli setäni kanssa Tuurin Harmonikka porukas aikoinaa, jestas komiasti soittivat.. voi niitä aikoja :,)
Olisikin ollut todella epäkohteliasta jättää keitto syömättä, kalaanhan ei kuole ja kalassa on terveellisiä rasvahappoja.
Voi kun omatkin isovanhemmat olisivat vielä elossa.
*kade*
Vielä kun omasi ovat, niin kannattaa vierailla vaikka asuvatkin kaukana ja kannattaa kysyä kaikki mahdollinen omasta suvusta ja isovanhempien nuoruudesta ja kaikesta. Itse olin ilman isovanhempia siinä vaiheessa kun ymmärsin että heilläkin olisi ollut hauskoja kokemuksia jaettavanaan.
Lämminhenkinen kirjoitus! Kyllä sitä iän myötä on ruvennut ihan eri tavalla arvostamaan ja kunnioittamaan vanhoja ihmisiä kuin silloin joskus teinivuosina.
Persehuumoria mummolajutussa, two thumbs up!
Hieno valokuva muuten. Ämmänsaari on mahtava mesta.
Miten Anssilta sujui hanurin soitto (siis sen soittimen)?
Siinä on liikaa nappuloita.
Hei, voi ei, oot ollut meillä just sillon kun olen ollut matkoilla! 😀 Mutta tosi kiva postaus 🙂
Toi kuva on muuten n. 300 metrin päässä kodistani =)
Mut Anssi, ei syy harvoihin näkemisiin voi olla junamatkoissa. Kai sulla varaa lentokoneeseen… Tunti Helsingistä Kajaaniin, tunti siitä bussilla Suomussalmelle…
Mut, tervetuloa taas… 🙂
Äsäx, jossain Anssi kertoi vähentäneensä lentomatkailua ilmastonmuutoksen takia.
Anssi, Ämmä on sen voimalaitoksen alle jääneen kosken nimi, tarkoittaa tosi isoa koskea – tai mummoa kunnioittavaan ja vanhahtavaan tyyliin Kainuun murteessa. Me vaan puhutaan erilaista kieltä kuin etelän immeiset 😉
Heh, tää oli loistava.
Tämä jäi välistä, onenksi nyt tajsuin lukea.
Oliko paljon uteliaita silmäpareja junsassa tai Kajaanin juna-asemalla. Ämmänsaaressa ei nähtävästi.
Olipa nostalgista lukea Anssin tarina. Muistutti minua vuodesta 1988, jolloin vietin viikon serkkujeni luona Ämmänsaaressa. Isäni sisko on asunut siellä ikänsä, koska isäni suku on sieltä kotoisin. Jännintä matkassa oli 10v tytön vinkkelistä yön yli kestävä junamatka 🙂
Isovanhemmat ovat mullekin todella tärkeitä. Toinen isoäitini kuoli joitain vuosia sitten (kumpikin isoisä on kuollut jo ennen syntymääni) mutta toinen on elämänsä kunnossa nyt reilun 80v iässä. Hänen luonaan vietin pari viikonloppua nyt menneenä kesänä, ja olivat ikimuistoisia kokemuksia. Isovanhemmat ovat niin tärkeitä ihmisiä, että ei heistä olisi valmis luopumaan koskaan.
On varmaan pappa taitava pelittämään hanurillaan (siis soittimella)?
Niiiin hauska tarina!! Ihana mummo ja pappa sinulla! Ja ihana asetelma: pappa kantoi pötyä pöytään ja mummo luki sohvalla Agatha Cristietä! Lisää tällaista tekstiä, Anssi!! Ja KIITOS!
Hienoa Ämmänsaari maailman kartalla =)
Tämä oli uusi juttu minulle että sukujuuresi tulevat synnyinkuntaani =)
ai niin, saako kuvaasi lainata, tuota sykkivän metropolin maisemaa =)
Hyvän sumukuvan olet saanut muistoksi mukavasta reissusta! Kyllä se näköjään kannattaa aina silloin tällöin käväistä juurillaan. Minulla matkaa kotikonnuille, Suomussalmelle, on noin kymppitonni (kilometreissä), mutta melkein kerran vuodessa sinne aina ’pakkaudun’ täältä kiireen keskeltä latailemaan paristoni.
Muuten, mitä kameraa käytät? Kuvasi ovat erinomaisia!
Hyvä Anssi! Hyvä Kainuu ja Suomussalmi!
Hieno juttu Ämmänsaaresta – kiitos Anssi! Pakko kysyä, ovatko Ämmänsaareen Syväyksenkadulla asuneet Kelat sukua sinulle? Hannu oli toisen pojan nimi, toisen nimeä en muista..
Olen asunut ko. kadulla kauan sitten..
Ystävällisin terveisin
Tarja Rautiainen