Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Se laulaa oikeasti!"

Aukion ennakkokuuntelu

16.8.2009, 18:19 | Tagit: , | Aiheet: Musiikki

AukioLupailin taannoin uuteen levyyni liittyvää ekstraa blogini lukijoille. Tässä sitä nyt tulee:

Kutsun kaikki blogini lukijat osallistumaan albumin ennakkokuunteluun Helsingin Semifinal-klubissa maanantaina 31.8. klo 18.00

Tilaisuudessa Aukio kuunnellaan yhdessä alusta loppuun, jonka jälkeen kerron levynteosta ja vastailen kysymyksiinne. Paikalle yritetään raahata muitakin prosessiin osallistuneita henkilöitä. Ennakkokuuntelu myös kuvataan ja kohokohdat julkaistaan myöhemmin osana parhaillaan käynnissä olevaa studiopäiväkirja-videosarjaa. Tämän lisäksi Semifinalissa suoritetaan kysely, jossa tiedustellaan mielipidettänne seuraavasta singlebiisistä. Tässä tarjotaan siis kaiken muun kivan lisäksi vielä mahdollisuutta päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin!

Joten tervetuloa kuuntelemaan hyvää musiikkia – toivottavasti näen mahdollisimman monet teistä paikan päällä. Terästäkääpä jo etukäteen korvanne huippukuntoon (kuuntelemalla vaikka lintujen laulua) ja miettikää samalla minun varalleni tiukkoja kysymyksiä!

♠    ♠    ♠

Tilaisuuteen on vapaa pääsy

Osoite: Urho Kekkosenkatu 6 (käynti sisäpihalta)

Semifinal on anniskelualue, tämän vuoksi ennakkokuunteluun on valitettavasti 18 vuoden ikäraja


Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • del.icio.us
  • Live
  • StumbleUpon
  • email
  • Print

27 kommenttia artikkeliin “Aukion ennakkokuuntelu”

  1. avatar Mika
    16.8.2009, 18:38

    no voi höh!
    Miksi aina pitää olla ikäraja.. pakko siis odotella vielä vuosi että pääsee nauttimaan kaikista mahdollisista keikoista.

  2. avatar Spacedementor
    16.8.2009, 19:38

    Jess! Mahtavaa, kiitos :) Tullaan ihan varmasti. En olekaan Semifinalissa käynyt sitten “salakeikan” :D

  3. avatar Kikka
    16.8.2009, 23:27

    Jee, jippii! Kiitos kutsusta! Ihan varmasti tullaan!

  4. avatar Olli P.
    17.8.2009, 8:54

    Voiha ny nenä, tälläisenä aikoina nii hieno mahdollisuus joho tuskin on varaa mennä. Täältä eteläpohjanmaalta on matkaa :\ Pitää ny kattoo jos ihme sattuis et voittais vaikkapa lotossa.. :D Kiitos kutsusta!

  5. avatar Robste
    17.8.2009, 11:34

    Ilman muuta mukaan!

  6. avatar Pomona
    17.8.2009, 14:00

    Hienoa! Yritän ehdottomasti päästä :)

  7. avatar Mari
    17.8.2009, 18:15

    Saako täällä toivoa Aurinkosadetta? Harhaa neljännellä säkeistöllä höystettynä? Aukio-julisteita?

  8. avatar Viljami
    17.8.2009, 20:52

    Asun Lapissa. :(

  9. avatar Päivi
    17.8.2009, 21:44

    Voi olis ihana päästä mukaan, mutta työ ja pitkä matka ovat esteenä :( Kyllä nyt harmittaa :(

  10. avatar Keski-ikäinen mies
    17.8.2009, 23:24

    Miten olis virtuaaliennakkokuuntelu pitkänmatkalaisille? Eli artisti kuuntelee levyä web kameran edessä (josta videostream kuuntelijoille) ja kommentoi kappaleita. Chatin kautta voisi vastailla myös kuuntelijoiden kysymyksiin.

    En tiedä kuinka hankala tuollaista olisi teknisesti järjestää, mutta ei varmaan aivan mahdotontakaan.

  11. avatar marire
    18.8.2009, 7:22

    Tuonne olisi kyllä ihanaa päästä! Nyt pitää vaan kahdessa viikossa keksiä miten taiotaan rahaa tyhjästä, että pääsee Helsinkiin asti…Täytynee tehdä niin kun pääministeri neuvoi ja painua lähimetsään keräämään marjoja.=D

  12. avatar Anssi Kela
    18.8.2009, 9:40

    Tuo Keski-ikäisen miehen idea ei ole yhtään pöllömpi. Tsekkaan olisiko se teknisesti mitenkään järkevästi toteutettavissa.

  13. avatar Olli P.
    18.8.2009, 12:28

    Hyvä idea tuo virtuaaliennakkokuuntelu juttu, kenties streamia itse ennakkotilaisuudesta paikanpäältä?

  14. avatar Matski
    18.8.2009, 14:35

    Vau, tuo virtuaaliennakkokuuntelu kommenttejen kera olisi aivan täydellistä! Toivottavasti onnistuu!

  15. avatar Keski-ikäinen mies
    18.8.2009, 21:40

    Qik palvelun kautta onnistuisi live stream kännykästä, ja chat mahdollisuuskin näkyy olevan.

  16. avatar marire
    19.8.2009, 14:06

    Osaatko muuten heittää yhtään ennakoarviota miten kauan tuo tilaisuus kestää? Viimeiset junat kun tuntuvat lähtevän jo joskus 9 jälkeen.(Iso miinus VR:lle tästä)

  17. avatar Anssi Kela
    19.8.2009, 14:54

    Itse levy on varmaankin kuunneltu n. klo 19. Sen jälkeen turistaan sen verran kuin teillä riittää kysyttävää. Ehdit yhdeksän junaan varsin helposti.

  18. avatar Sanni
    20.8.2009, 15:23

    Olen Keski-ikäisen miehen kannalla! Jos asuisin esim. Utsjoella, voisin kyllä helposti kiitää Helsinkiin näin kutkuttavaan tilaisuuteen, mutta valitettavasti Japani on jo hieman liian kaukana :(
    Ja vaikka se onkin maantantai, niin urhautuisin silti katsomaan sitä vaikka seuraavana päivänä onkin töitä! (Täällä kello on jo puolenyön tuohon aloittamisaikaan)

  19. avatar Robste
    25.8.2009, 8:11

    Kävin eilen kolkuttelemassa Semifinaalin ovea. Ihmettelin että onpas täällä hiljaista ja onko sisäänkäynti muuttunut eripuolelle. Lopuksi menin Tiketti yritykseen ja nettiin tarkistamaan asiaa. Kyllä! Olin viikkoa liian aikaisin! Palkitsin itseni Kebabilla ja palasin bussilla kotiin. Ens viikolla paremmalla onnella.

  20. avatar Anssi Kela
    25.8.2009, 8:22

    No, nyt reitti on ainakin ajettu selkäytimeen ja osaat tulla maanantaina paikalle, vaikka samaan aikaan sattuisikin tulemaan esim. täydellinen auringonpimennys. Ehkä varmuuden vuoksi kannattaisi kuitenkin treenata suoritus vielä pariin kertaan?

  21. avatar NA
    25.8.2009, 18:39

    Loistavaa että tällaisia järjestetään! Yritän päästä paikalle :)

  22. avatar Hellblond
    25.8.2009, 20:10

    on sääli että olen toisessa maassa :(

  23. avatar Anssi Kela
    25.8.2009, 20:32

    Teille toisissa maissa ja vierailla paikkakunnilla eläville on tulossa tämän ennakkokuuntelun suhteen hyviä uutisia…

  24. avatar tusu
    25.8.2009, 22:24

    Upeeta, osallistun vaihtoehtoisella tavalla koska VR hinnoittelullaan pitää ihmiset pois raiteiltaan.

  25. avatar Jumittelua - Anssi Kelan blogi » Arkisto » Ennakkokuuntelu myös netissä
    25.8.2009, 22:25

    [...] Helsingin Semifinal-klubissa järjestetään ensi maanantaina klo 18.00 Aukio-albumini ennakkokuuntelutilaisuus, johon kaikki yli 18-vuotiaat blogini lukijat ovat sydämellisesti tervetulleita. (Mikäli tämä uutiskranaatti on livahtanut aikaisemmin silmiesi ohi, niin tarkemmat tiedothan ovat edelleen luettavissa täällä.) [...]

  26. avatar harjulta
    29.8.2009, 15:59

    Voi tätä mahtavaa ajoitusta! Esiintymispaikka, Semifinal, on mitä parhain, hyvää pienen piirin tunnelmaa ja asfaltti lattiana mutta ajoitus – juuri silloin on työnantajani keksinyt että minun pitää olla reissussa niin etten pääse edes nettiin! Youtube-videot on kulutettu niin loppuun että ompun ruutuun on palanut tuo sukelluslasikuva. Noh tää on tätä elämää :)

  27. avatar Lari Nylund
    30.8.2009, 14:42

    Paikalla.

↑ Takaisin ylös

Kommentoi