Minua haastateltiin tänään Apuun ja toimittaja kuskasi minut tulevan levyn hengessä Lohjan Tytyrin kalkkikivikaivokseen. Vaikka asuinkin aikanaan monta vuotta Lohjan naapurikylässä, en ollut aikaisemmin käynyt kaivoksessa. Syvyyksissä pääsi kieltämättä mainiosti albumin fiiliksiin ja tulikin mieleen, että ehkäpä tällainen visiitti olisi sittenkin kannattanut tehdä ennen laulujen kirjoittamista.

Kokemus oli joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen ja osoitti, että kotimaastakin löytyy melko päteviä turistikohteita:  suosittelen Tytyrin kaivosmuseota lämpimästi kaikille – mukava kohde esim. seuraavalle kesälomareissulle.

Minusta räiskittiin kaivoksessa lehtijuttuun kuvia, mutta tällä kertaa olin varustautunut myös omalla kamerallani. Seuraavassa tunnelmia maan povesta:

Matka maan keskipisteeseen alkoi tornin juurelta.

Ennen vanhaan miehiä laskettiin kuiluihin tällaisissa padoissa. Tuohon ämpäriin mahtui neljä karpaasia.

Luolissa muodostuu tippukiveä. Ne kuitenkin kasvavat vain pari millimetriä vuodessa, joten kansainväliseksi vetonaulaksi niistä ei ihan muutamaan tuhanteen vuoteen ole.

Tämä aiheutti voimakkaat Indiana Jones -fläsärit.

Albin Stenman. (Levyn kuultuanne ymmärrätte.)

EU:n direktiivi.

Maan alta löytyi monenlaisia hienoja vempeleitä. Kyllä tällaiset kunnon analoginäytöt aina digitaaliset päihittävät.

Oppaana toimi mainio supliikkimies, Jarmo Kuningas. Katsokaapa nimilappua miehen rinnuksissa. Onko kysyttävää? Ei ole.

Suuntavaisto menee maan alla kuulemma helposti sekaisin.

Maan päällä meininki on industriaalinen.

Tällaista murikkaa maan uumenista nousee. Kalkkikiveä käytetään mm. aikakauslehtien paperissa. Siksi kiiltäväpaperiset aviisit eivät olekaan hyviä sytykkeitä – kivi kun palaa melko huonosti.

Lohjan kalkkikivisuoni on yli 600 metriä syvä, nykyisin louhitaan 350 metrin syvyydessä. Kiveä saadaan päivittäin n. 50 rekkakuormallista. Tällä tahdilla tavaraa riittää vielä sadaksi vuodeksi.