Seuraavassa videossa on viisi lyhyttä musiikkinäytettä, jokainen on peräisin tuoreelta Aukio-albumiltani. Sinun tehtäväsi on yhdistää näyte oikeaan kappaleeseen.
Palkinto on tällä kertaa tajunnan räjäyttävä: putsasin ensin levy-yhtiöni Sonyn hyllyt heidän uutuuslevyistään, sitten nappasin laukullisen SexyHair-hiustenhoitotuotteita ja lopuksi vielä viimeistelin läjän Creativen minikokoisella ZEN Stone -mp3-soittimella. Pisteeksi kysymysmerkin alle Aku Ankka -lehden toimitus lupasi mukaan vielä yllätyksen. Nyt voidaan puhua jo PALKINNOSTA!
Aluksi ajattelin jakaa koko satsin useammaksi pienemmäksi palkinnoksi. Lopulta kuitenkin päätin, että kyllähän voittajan täytyy viedä koko potti. Ei lohdutuspalkintoja – kaikki tai ei mitään!
Kilpailuun osallistuaksesi toimi seuraavasti: lähetä sähköpostiviesti otsikolla “Syyskilpailu” osoitteeseen kilpailu(@-merkki)anssikela.com. Kirjoita viestiin mistä Aukion kappaleista videon musiikkinäytteet on napattu, listaa biisit siinä järjestyksessä missä ne ovat videolla. Lisää viestin loppuun oma nimesi sekä osoitteesi.
Vastausaikaa on ruhtinaalliset kaksi viikkoa, osallistumisia otetaan vastaan 14.10. klo 24 asti. Jos et vielä omista Aukiota, niin sinulla on siis hyvin aikaa käydä lunastamassa se levykaupasta ja bongata näytteet. Palkinto arvotaan määräajan umpeuduttua kaikkien oikein vastanneiden kesken. Onnea matkaan!
Vihje: kaikki näytteet ovat eri kappaleista.
♠ ♠ ♠
Tässä vielä koko palkintopotti listaformaatissa:
Creative ZEN Stone -mp3-soitin
PMMP: Veden varaan
Katri Ylander: Valvojat
Bob Dylan: Together Through Life
Raphael Saadiq: The Way I See It
Manic Street Preachers: Journal For Plague Lovers
Kasabian: West Ryder Pauper Lunatic Asylum
Daniel Merriweather: Love & War
Paloma Faith: Do You Want The Truth Or Something Beautiful?
Tämän sivuston toimivuutta ja sisältöä on kehitetty jatkuvasti, monet ovatkin varmasti huomanneet viime viikolla etusivun valikoissa tapahtuneet muutokset. Täysin uutena osiona on päävalikon Arkisto-otsikon alle perustettu Uutisarkisto. Sinne on siirretty kaikki uutiset vanhalta saitilta: niitä pläräämällä voi palata muistoissa aina vuoteen 2003 saakka. Uutiset on listattu aikajärjestyksessä, tuoreimmista alkaen.
Löysin YouTubesta mielenkiintoista uutta musiikkia. Taiteilijanimellä Niki esiintyvä Kairit Tuhkanen on eestiläinen laulajatar, joka on aikaisemmin toiminut tv:n säätyttönä ja poseerannut Playboyssa. Hänen kappaleensa Arno poeg on tarttuva sävelmä. Jopa siinä määrin, että ihan kuin olisin kuullut sen joskus ennenkin…
Aika on suhteellinen käsite. On kulunut vuosia siitä, kun olen viimeksi ollut väylällä tämän revohkan kanssa. Kuitenkin katsoessani Mäntsälän Shellillä miten miksaajamme Ame sulloo sinapissa kyllästettyä hot dogia suuhunsa, huomaan tuntevani kuinka juuri sillä hetkellä aika-avaruusjatkumossa jättimäinen mikrokuituliina pyyhkii kuluneet vuodet pois: tähän jäätiin ja tästä jatketaan. Jotenkin kodikasta. Ame ihastelee suureen ääneen lounaansa makua ja tuumaa, että hot dogin syöminen on vähän kuin laittaisi rahaa makkaraan.
Mahtavaa nähdä Amea pitkästä aikaa. Ai että!
Tien päällä käytävät keskustelut ovat yleensä laadukkaita. Matkalla Mikkeliin pohditaan esimerkiksi sitä, että jos talon vaatekaapista pääsee Narniaan, niin miten neliöt pitäisi ilmoittaa taloa myytäessä? Lasketaanko niihin myös Narnia? Puhutaan myös päivän Iltalehden julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan joka kolmas suomalainen on harrastanut seksiä työkaverin kanssa. Tämähän tarkoittaa sitä, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan myös tässä meidän työporukassamme on täytynyt esiintyä pientä muhinontia. Ville rientääkin myöntämään hänen ja Amen välillä tapahtuneen kauniita asioita. Lisäksi päätetään, että meidän paluumme lavoille ei ole yksittäinen comeback, vaan pikemminkin kaksittainen ymback.
Tässä vaiheessa vielä naurattaa. Myöhemmin väsyttää.
Esiintymisareena löytyy Mikkelin Kirkkopuistosta. Saapuessamme paikalle Haloo Helsinki -yhtye on juuri lopettelemassa omaa esitystään. Bändi näyttää olevan nuorison suosiossa: heidän astuessaan alas lavalta takahuonealuetta ympäröivä aita miehitetään nimikirjoituspyyntöjä kiljahtelevien teinien toimesta. Myös allekirjoittanut pannaan merkille: “Onko tuo parta-ukko muka Anssikela? Hei, Anssikela – meidän äidit tykkää susta!”
Mikkeli on Itä-Suomen läänin pääkaupunki.
Lavalla pannaan vehkeet kuntoon ja kitarat vireeseen. Näpit ovat umpijäässä ja soittaminen kivuliasta. Syyskuun loppupuoli on haastava ajankohta ulkoilmakonsertin järjestämiseen, huomaan varanneeni aivan liian niukasti vaatetta ylle. Toivottavasti keikan aikana valot hiukan nostaisivat lavan lämpötilaa.
Estradin edustalla partioi viiksekäs, lippalakkipäinen miekkonen, joka tulee soundcheckin aikana useaan otteeseen viittomaan minut luokseen, milloin milläkin asialla. Hän mainitsee harrastavansa valokuvausta ja haluaa antaa minulle muistoksi ottamansa kuvan. Mieheltä saamani kuva on tässä, siinä esiintyvät henkilöt ovat hänen kavereitaan:
Ennen konsertoimista käymme ruokailemassa. Lautasten ääressä ehdotan, että voisimme samalla istumalla laatia biisilistan keikkaa varten. Antti on eri mieltä: eikö olisi parempi kirjoittaa biisilista vasta keikan jälkeen? Silloinhan setti olisi vielä tuoreessa muistissa.
Sitten olemmekin jo lavalla. Väkeä on kokoontunut Kirkkopuistoon mukavasti. Erityisen ilahduttavaa on se, että lavan edustalla on runsaasti esitykseen innokkaasti osallitusvaa nuorisoa. Edellisellä kiertueella alkoi nimittäin olla vaikeaa bongata yleisön joukosta alle kolmekymppisiä. Olisiko tässä nyt käymässä niin, että nämä nuoret ovat niitä lapsuudessaan Nummelaa kuunnelleita, jotka haluavat nyt tulla nostalgiapäissään muistelemaan menneitä? On joka tapauksessa mahtavaa nähdä väkijoukossa vanhempien lisäksi myös tuorempaa verta. Suut laulavat sanoja ja kädet taputtavat rytmikkäästi – ihmisten eläytyminen keikkaan lämmittää sydäntä.
Kellyn piti ottaa keikan aikana kuvia. Hän muisti ottaa vain tämän yhden: olen siinä virittämässä biisien välissä kitaraa.
Lauteilla on nyt onneksi enemmän celciuksia kuin soundcheckissä. Hiljalleen sormetkin lämpeävät, soitto on silti hiukan kohmeista: bändin koneessa on pitkän tauon jälkeen selvästi vielä korroosiota. Emme me huonostikaan vedä, mutta hommassa ei kuitenkaan ole ihan sitä edellisen kiertueen parasta liitoa. Eiköhän se kuitenkin palaa jahka tässä saadaan hiukan lisää keikkoja vyön alle. Tältä pohjalta on nyt hyvä lähteä ponnistamaan.
Päätän hiukan lietsoa yleisöä: esitän toiveen, että huutaessani mikrofoniin “ONKO TEILLÄ KOVA MEININKI?” vastaus kuuluisi: “EI MITENKÄÄN ERITYISEN KOVA!” Näin myös tehdään. Kuulostaa yllättävän tyhmältä. Syntyikö tässä hyvä traditio syksyn keikoille?
Oikeastihan meiningit on tietysti mainiot ja lähdemme kotimatkalle hymyssä suin. Mitä tulee kaksittaisiin ymbackeihin, niin tämä ei ollut lainkaan pöllömpi. Kelpo syyskauden avaus!
♠ ♠ ♠
Peräänkuulutin etukäteen yleisön kuvaamia videoita. Niitä tulikin runsaasti, tässä kolme esimerkkiä:
Esiinnyn huomenna (lauantaina 26.9.) Espoon kauppakeskus Sellossa klo 13-14. Kyseessä on Radio Aallon tilaisuus, jossa minua haastatellaan. Laulan myös muutaman kappaleen itseäni akustisella kitaralla säestäen. Tässä onkin kaikki mitä tästä esiintymisestä tiedän – jos siis liikut huomenna Sellon nurkilla noihin aikoihin, niin tule moikkaamaan!
Lähden piakkoin kohti Mikkeliä, syksyn ensimmäiselle bändikeikalle. Fiilis on korkealla: on muikeaa päästä pitkästä aikaa soittamaan kavereiden kanssa rock-musiikkia.
Kirjoitan huomisen päivän aikana raportin tämän illan keikasta. Tätä varten minulla onkin Mikkelin keikalle saapuville pyyntö: kuvatkaa keikalta lyhyitä videopätkiä (vaikka puhelimella) ja laittakaa niitä heti keikan jälkeen YouTubeen. Minä liitän parhaaksi katsomani videon huomiseen raporttiini.
Lähtölaukaus syksyn bändikeikoille ammutaan Mikkelissä 24. syyskuuta. Esiinnyn yhtyeineni Kampusfestarin Mikke Park Concertissa Kirkkopuiston lavalla. Tunnin setti alkaa klo 20.00.
Tämä onkin ensimmäinen sähköisellä arsenaalilla soitettu bändikeikka kolmeen vuoteen. Ruostetta on käyty hiomassa pois treenikämpällä ja luvassa on kattaus, jossa kuullaan kaikki vanhat hitit sekä poimintoja uudelta albumilta.
Tervetuloa katsomaan miltä näyttää, kun lehmät päästetään pitkän talven jälkeen takaisin laitumelle!
Onko koskaan tullut kirjoitettua Googlen hakuun omaa nimeä? Useimmat meistä ovat joskus tainneet tähän sortua. Minusta tietysti julkisen ammatin tekijänä kirjoitetaan jonkin verran netissä – niinpä onkin myönnettävä, että anssi kelaa tulee taottua hakukenttään lähes päivittäin. Tästä on viime aikoina muodostunut jonkinlainen synkkä rituaali: juuri nyt kiinnostaa nimittäin tietää mitä uudesta levystä ajatellaan.
Ennen narsistit tuijottivat itseään tuntikausia peilistä, nykyisin Googlesta on tullut uusi peili: kuvastin, joka kertoo millaiselta näytän muiden silmissä. Nyt on mahdollista lukea mitä minusta juorutaan selkäni takana, olla kärpäsenä katossa. Tämä ei välttämättä ole mikään siunaus.
Liian aktiivinen kiinnostus itseensä liittyvään kirjoitteluun on tietysti kyseenalaista, ehkä jopa sairasta. Suorittaessani hakua omalla nimelläni minusta tuntuukin joka kerran, että oikeastaan tätä ei pitäisi tehdä – tulee jotenkin tunkkainen fiilis. Olisi tietenkin parempi jättää muiden höpinät omaan arvoonsa.
Uteliaisuus kuitenkin voittaa.
Olen sentään oppinut, ettei ihan kaikkea kannata lukea. Esim. pari viikkoa sitten Hesarin saitilla julkaistiin juttu, jossa minun kerrottiin luopuneen formula-autoilusta ilmastosyistä. Huomasin, että jutun perässä roikkui pitkä kommenttiviitta. Hesarin “keskusteluja” joskus seuranneena ymmärsin jättää nuo kommentit kokonaan lukematta. Myöskään Suomi24-tyyppisille foorumeille ei kannata nenäänsä pistää, niistä saa itselleen vain pahan mielen. Julkisuuden henkilönä vittuiluun on joutunut tottumaan, mutta ei sille kuitenkaan koskaan täysin immuuniksi tule.
Joskus narsistisista lähtökohdista käynnistynyt nettisessio saattaa myös oikeasti pysäyttää. Esimerkkinä seuraava video: Juha Eerolaisen esittämä omaperäinen huilutulkinta Puistossa-kappaleestani. Videon kommenteista tulee ilmi, että huilisti oli menehtynyt joitakin aikoja videon kuvaamisen jälkeen. YouTubessa tämä esitys on ollut melko suosittu ja onkin erikoista ajatella, että Eerolainen on jäänyt elämään netissä puhaltamassa henkeä juuri minun sävelmääni. Sen kertosäkeen sanatkin saavat tässä yhteydessä aivan uudenlaista painoarvoa.
Minä en miestä tuntenut, mutta toivotan hänelle rauhaisaa lepoa. Kiitokset tulkinnasta.
Suosittele artikkelia
