Vuoden paketointi
Vuoden viimeisenä päivänä lienee syytä luoda olan yli vielä yksi nopea silmäys juoksuhautoihin, ennen rynnäkköä uuteen vuosikymmeneen. Tällaisissa merkeissä minun vuoteni hiekanjyvät valuivat elämän suuressa tiimalasissa:
Tammi-helmikuu 2009
Uuden albumin harjoitukset alkoivat bändin kanssa. Olin kirjoittanut kappaleet jo edellisen kesän ja syksyn aikana, mutta niitä päästiin harjoittelemaan vasta kun koko ryhmä saatiin vuodenvaihteen jälkeen kerättyä kokoon ympäri maailmaa. Kaapelitehtaan treenikämppää kulutettiin ahkerasti ja naapuritalon elintarvikekioskista ostettiin kymmeniä litroja Dr. Pepperiä. Treenien lomassa työskentelin vielä biisien parissa makrotasolla: puunasin ja hieroin loputtomia yksityiskohtia, kunnes kappaleiden tekstit sisältäneessä word-dokumentissa ei ollut enää ainuttakaan punaisella värillä maalattua sanaa.
Tammikuussa aloitin myös tämän blogin pitämisen. En ole vieläkään varma siitä onko tästä ollut minulle loppujen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä. Hauskaa bloggaaminen on kuitenkin ollut, kaipa tästä on tullut jonkinlainen harrastus.
Maalis-huhtikuu 2009
Treenejä yhtä tiivistyneeseen tahtiin. Yhdestä suljetusta tilasta siirryttiin pääsiäisenä toiseen, kun pääsimme vihdoin studioon. Sessiot sujuivat hyvässä ja inspiroituneessa hengessä. Riittävän pohjatyön ansiosta biisien rungot äänitettiin kasetille lähes ennätysajassa. Pääsiäissession jälkeen projekti siirrettiin isosta studiosta pienempään, jossa keskityttiin leveiden pensselinvetojen sijasta aikaavievään piiperrykseen pienellä siveltimellä.
Maaliskuun loppuun oli sijoitettu mielenkiintoinen ammatillinen haaste toimiessani musiikillisena tuottajana MTV3:n lähettämässä UNICEFin varainkeruuohjelmassa. Sovitin tätä varten Olavi Uusivirran kappaleen uusiksi akustiselle kitaralle ja pienelle jousiryhmälle, esitin sen ohjelmassa yhdessä Olavin kanssa. Kokemus jousisovituksen tekemisestä oli antoisa ja opettavainen.
Touko-kesäkuu 2009
Albumi miksattiin, masteroitiin ja lähetettiin painoon. Lähes vuoden kestänyt hanke jäi kesän ajaksi tauolle, odottamaan syksyistä julkaisua.
Toukokuussa pääsin toteuttamaan poikavuosien haaveen hypätessäni TV2:n Haaveiden Ilta -ohjelmassa hetkeksi Ritchie Blackmoren saappaisiin.
Kesäkuun ehdottomia kohokohtia oli Bruce Springsteenin esiintyminen Tampereen Ratinan stadionilla.
Heinä-elokuu 2009
Kesällä oli kiitettävästi aikaa paneutua lempipuuhaani, huilailuun. Harvoista työtehtävistä kannattaa kuitenkin nostaa esiin Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaaleja varten räätälöity Parental Guidance -konsertti, jossa esiinnyin yhdessä Anna Puun, Janna Hurmerinnan ja Lasse Kurjen kanssa.
Tuleva levy alkoi jo värittää elokuun loppua, mediaa piti alkaa ruokkia haastattelujen muodossa kuukautta ennen albumin julkaisua. Jo alkukesästä julkaistu Aamu-single alkoi toden teolla kellua radioaalloilla vasta kesän lopulla.
Syys-lokakuu 2009
Aukio julkaistiin syyskuun alussa, myös blogi sai samalla uuden ilmeen. Levy meni julkaisuviikollaan albumilistan neljänneksi, mikä valoi uskoa hyvään menestykseen. Todellisuus kuitenkin paljastui nopeasti: albumi romahti nopeasti pois listoilta ja sukelsi suoraan pohjaan. Aukio oli toisin sanoen täydellinen suutari.
Levyn floppaaminen oli luonnollisesti ankara pettymys, lannistavakin. Hanskojen heittäminen tiskiinkin kävi jo mielessä, mutta onneksi muutama eletty kuukausi on hionut mahaan työnnetystä puukosta pahimman terän pois – nyt mielessä ovat jo uudet kujeet ja into seuraavista siirroista.
Olen yhä sitä mieltä, että Aukio muodostaa tekemistäni levyistä ehdottomasti vahvimman kokonaisuuden. Olen albumista ylpeä ja iloinen siitä, että uskalsin tarttua haasteeseen tehdä totutusta kaavasta poikkeava levy. Mäkihyppytermein: ylämäen laskuasento ja ponnistus olivat hyvät, mutta hyppy osui vaikeaan tuulirakoon ja lässähti kumpuun.
Marras-joulukuu 2009
Suunnitelmana oli asua loppuvuosi keikkabussissa, mutta Aukion huono menestys sulatti myös keikat: suuri syyskiertue kutistui lopulta vain kahdeksan keikan mittaiseksi. Tehdyistä keikoista suuhun jäi kuitenkin hyvä maku, pitkään telakalla lojunut bändikin oli pienen alkukankeuden jälkeen entisissä voimissaan. Toivottavasti tähdet asettuvat taas pian musiikilleni otollisempiin asentoihin ja pääsemme näyttämään kaikille mihin oikeasti pystymme.
Loppuvuonna harmaita hiuksia aiheuttivat Järvenpään keikan yhteydessä tapahtunut puhelinvarkaus sekä Spotify-kirjoituksestani noussut kohtuuton äläkkä, jossa minua äkkiä vedettiin erilaisilla keskustelupalstoilla oikein urakalla kölin alta. Puhelimen sain lopulta takaisin, sen mukana menettämäni biisi-ideoita sisältäneet tiedostot ovat kuitenkin edelleen vain rikkinäisiä nollia ja ykkösiä.
Olen joka tapauksessa alkanut taas tehdä biisejä.
Summa summarum
Jos vuotta 2009 puntaroi vain puhtaasti ammatillisesta perspektiivistä, niin olihan se lopulta hieman mollivoittoinen. Elämässä on kuitenkin onneksi muutakin kuin työtä: kotona mennyt vuosi tarjosi käänteitä, joita tulen muistelemaan ilolla ja lämmöllä vielä hamassa tulevaisuudessakin.
Mutta niistähän en tietenkään hiisku täällä.
Ok, 2009 on nyt nähty – pistäkäähän jo se 2010 tulemaan!


















