Välikysymys ja muita ajatuksia

| Tagit: , , | Aiheet: Kulinarismi | Kirjoittaja:

Söin eilen kuusi mandariinia. Niistä jokainen oli aivan eri makuinen, vaikka olivatkin peräisin samasta erästä. Toiset olivat makeampia, toiset kirpeämpiä. Joukossa oli myös puiseva hedelmä, joka ei maistunut oikein miltään.

Tänään aamiaispöydässä ryystin tapojeni mukaisesti Tropicana-mehua (joka on pieni paheeni). Tällä kertaa kyseessä oli appelsiinimehu. Purkin kyljessä todettiin, että juoman valmistuksessa on käytetty ainoastaan hedelmän omaa mehua – siihen ei ole lisätty muita aineita.

Kysymykseni kuuluukin: miten on mahdollista, että mehu maistuu aina täsmälleen samalta, vaikka yksittäisten hedelmien mauissa on suuriakin eroja?

Onko se niin, että kun tuhansia hedelmiä survoo mehuksi, niin niiden keskiarvo maistuu aina samalta? Vai onko tasaisen maun salaisuus hellävaraisessa pastöroinnissa, joka Tropicana-tölkin mukaan mehuille suoritetaan? Vai maistuvatko nuo mehut edes aina täysin samalta?

Tuleepa muuten hauska sana, kun sanan maku taivuttaa monikon inessiiviin: mauissa.

Mistä puolestaan tuli mieleen, että Maui on Havaijin toiseksi suurin saari. Olisi joskus hauskaa päästä käymään Havaijilla – se tarjoaisi mukavan vaihtelun lumitöille, jotka tälläkin hetkellä odottavat pihalla tekijäänsä.

Mitä jos lumityöt alkaisi tehdä liekinheittimellä?

Kommentit

  1. Nerokas idea tuo liekinheitin!

    Alkaa nimittäin ottaa lievästi kupoliin tuo jatkuva lumentulo ja kolan varressa peräsuoli pitkällä ähkiminen. Ja kun on vielä niin pirun kylmäkin (asuinpaikkani on tietysti Uudenmaan kylmintä ja lumisinta seutua…)

  2. http://treybig.org/Humor/snowman.jpg

    Nythän lumityöt on vielä suhteellisen kevyttä puuhaa, kun saa pakkaslunta puskea. Annas olla kun tulee suojasää ja 15 cm märkää sohjoa. Vaan toisaalta siitä saa tehtyä parhaat lumiukot ja hyndät persmäkeen.

  3. Onkohan sitä foorumilla ylistettyä greippi-Tropicanaa enää muuten edes olemassa? Ehdin ihastua siihen ja ryystää sitä tölkin jos toisenkin, mutta yhtäkkiä se olikin kadonnut iäksi kaupan mehuhyllystä.

  4. Greippiä ei ole enää näkynyt, viheliäistä. Hiljattain bongasin kaupan hyllyltä uutta makua, siinä oli ainakin sitruunaa ja jotain muuta… olikohan appelsiinia? Testasin tölkillisen verran ja sehän oli erinomaista: hieman kirpsakampi maku, erittäin raikas.

    Sittemmin en kuitenkaan ole nähnyt tuotakaan enää missään. Myöskään Tropicanan saitilla ei ole tuollaisesta tuotteesta minkäänlaista mainintaa. Mikähän järki tuossakin oli? Laittaa uusi maku markkinoille n. viikoksi ja vetää se sitten pois. Ärsyttävää.

  5. Söitkö ne kuusi mandariinia ihan muuten vaan vai teitkö ihan tarkoituksella makutestiä asiasta?

  6. Syön aina mandariineja kun on tylsää eikä muuta tekemistä ja olen tehnyt saman huomion! Tropicana mehuihin en kyllä ole sen kummemmin tustunut mutta kiintoisa huomio tuo samanmakuisuus..

  7. Oisko se ollu nyt sitten Valiolta, ku on tai ainakin oli kaupoissa se Africa-mehu, jossa on jotakin rooibos-teetä. Se oli mun mielestä todella hyvää!

  8. Spirulina on superruokaa vai miksikä sitä kutsutaankin eli tämä levä sisältää tarvittavat ravintoaineet. Suomesta ei kannata ostaa koska hinta satakertainen verrattuna http://www.iherb.com/spirulina ja tuolta postikulut Suomeen 4$ / lähetys. Vitamiinit ynnä muut myös edullisesti ja googlella löytyy koodeja joilla saa 5$ alennuksen ensimmäisestä tilauksesta.

  9. Nyt törmäsin mehuosastolla Tropicana-variaatioon nimeltä Summer Berry. Ei yhtään hassumpaa; maistuu kesältä. Appelsiinia, mansikkaa, vadelmaa ja jotain muuta. Harmi tosin, että hedelmälihaa ei tässä ole.

  10. Summer Berry on tosiaan kelpo mehu. Oma suosikkini on tällä hetkellä kuitenkin Ruby Breakfast, jossa on hiukan sitä kaipaamaani greippiä.

  11. Ruby Breakfastia ostin eilen pitkästä aikaa, osin tämän keskustelun innoittamana. Ei pettänyt.

  12. Mehuhyllystä löytyi taas uutta Tropicanaa: omena, päärynä & passionhedelmä -mehua. Otin tyypit: ihan ok, ei mikään klassikko. Mielestäni mango-omena on parempi.

    PRKL! Kävin tuon kirjoitettuani varmistamassa Tropicanan saitilta, että olihan se tarkoittamani maku nyt varmasti mango-omena. EIHÄN SITÄKÄÄN ENÄÄ OLE! Pitääkö tässä nyt kohta alkaa juoda jotain mehukatteja, kun kaikki suosikit katoavat, yksi toisensa jälkeen?

  13. Brämhultsin tuorepuristetut mehut ovat myös aika mainioita, joskin jotkut vähän turhan makeita. Hinta on vähän toista kuin vaikka Tropicin kuorista puristetuissa myrkyissä, mutta silti suosittelen!

  14. Meidät Tropicanan lipittäjät yritetään selvästi tehdä seinähulluiksi! Mutta tässä taannoin erinomaiseksi toteamani janonsammuttaja: Olvin Raikas mustikka-metsämarjamehujuoma. Se on todellakin raikasta ja marjaisan makuista eikä äitelää lientä. Suosittelen siis, jos Tropicanaa ei jostain syystä ole hollilla! (Paitsi jos sen valmistus lopetetaan samalla hetkellä kun painan kommentoi-nappia.)

  15. Outoa että täällä on muitakin Tropicana-faneja? Aamu ei itsellä ala oikein jos ei saa kulausta Tropikaanaa, ja mulla se on joko appelsiini tai se mandariini. Olen muitakin kokeillut mutta aina palaan noihin. Ja turvallista tykätä niistä – aina on hyllyssä. Mutta mahtaako oma makuaistini positiivisesti pettää, koska joskus niissä olen ollut maistavinani pieniä eroja josta olen päätellyt juuri niin että ovat aitoa kamaa.

  16. Ihmettelinkin mihin tuo tropicanan greippi on kadonnut… Se oli parasta mehua mitä on ollut tarjolla. Valion greippi on ok ja tyydyttää väkinäisen greipin tarpeen, mutta ei läheskään samalla tasolla kuin tropicanan vastaava. 🙁

  17. Aamiaspöydässä on tänä viikonloppuna ollut testissä God Morgon -merkin Sitrus-mehu, joka sisältää appelsiinia, verigreippiä ja mandariinia. Vaikka se ei olekaan täysverinen greippimehu, niin maku on kuitenkin greipikkäämpi kuin Tropicanan Ruby Breakfastissa, joka on hiukan makeampi. Kannattaa tsekata!

  18. God Morgonin Sitrus on viimeinkin tsekattu, ja se on parasta mehua pitkään aikaan!

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.