Artikkelin Girl talk -haaste kommentit

Kirjoittaja: Jussi

Jussi — Wed, 19 Jan 2011 18:14:28 +0000

Et kai nää oikeesti laskenu niitä vaatteita?

Kirjoittaja: Nina

Nina — Mon, 20 Sep 2010 18:50:08 +0000

Siis miten olen onnistunut jättämään tällaisen postauksen väliin?! “Minulla on kynsileikkuri.” Anssin huumorintaju on vienyt mun sydämen, herätän jo lähiympäristön huomion näitä juttuja lukiessa

Olen tykännyt näistä postauksista jo pitkään, nyt on ehkä pakko jo tutustua Anssiin musiikkiinkin…

Kirjoittaja: Weekly Digest for March 7th | Risto H. Kurppa

Weekly Digest for March 7th | Risto H. Kurppa — Sun, 07 Mar 2010 12:16:53 +0000

[...] Shared Girl talk -haaste. [...]

Kirjoittaja: Risa

Risa — Tue, 02 Mar 2010 19:31:32 +0000

Loisto kirjoitus taasen!
Tuosta villapaidan pesusta tuli mieleeni juuri kokemani pesukokemus.
Olin laittanut lapsen villahaalarin pesukoneeseen ajattelematta sen enempää… Isäntä oli sitten ripustanut illalla pyykit narulle ja minäpä aamulla silmät sikkurassa pyykkejä pois keräämään. Viimeistään silmät avautuivat kunnolla siinä kohtaa kun näin 90cm villahaalarin kutistuneen pikkuriikkiseksi kasaksi, leveyttä riittää muttei pituutta. Silloin ei naurattanut, nyt jo hymyilyttää

Kirjoittaja: Pomona

Pomona — Tue, 02 Mar 2010 12:05:52 +0000

Tämä on kyllä ihan mahtava. Samaistun monessakin kohtaa.

Kirjoittaja: Konemiääs

Konemiääs — Tue, 02 Mar 2010 10:01:05 +0000

Voivoi Anssi! Kyllä nyt täytyy ruveta järjestämään useammin tyttöjen iltoja, kun on kerran tullut ignoorattua tätä puolta itsestään.

Kirjoittaja: Yssi

Yssi — Mon, 01 Mar 2010 16:38:18 +0000

Ei kiesus.. Olet huipputyyppi.

Kirjoittaja: Jirka

Jirka — Mon, 01 Mar 2010 16:29:28 +0000

Aika kovaa settiä…

Kirjoittaja: Laura

Laura — Mon, 01 Mar 2010 13:23:54 +0000

Ymmärrän hyvin, jos Anssille tuli ”girl talk”-blogikirjoitusta laatiessa tuntemus olosta ikään kuin vieraalla maaperällä. Useimmiten vieraalle maaperälle astuminen on paitsi avartavaa ja äärimmäisen mielenkiintoista, myös suositeltavaa ja HAUSKAA. Jos aina pysyy ns. mukavuusalueellaan, jää moni uusi kokemus väliin. Sen vuoksi lienee itsestään selvää, että mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen vaatii rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, mutta on varmasti palkitseva kokemus (ainakin usemmiten).

Minä olen tuntenut olevani jokseenkin vieraalla maaperällä vuodenvaihteen jälkeen, jolloin lupasin mennä tutun houkuttelemana äijäporukkaan pelaamaan lätkää, maalivahdiksi. Olen viidentoista äijän joukossa ainoa nainen. Tämä on väkisinkin sellainen asetelma, jossa tulee hyvin nopeasti ulkopuolinen olo. Vaikka olen pelannut jääkiekkoa vuosikaudet nuoruudessani, niin en toki koskaan miesjoukkueessa!

Jos minulla oli epämukava olo ensimmäisissä treeneissä, niin näytti olevan myös vastakkaisen sukupuolen edustajilla. Naisveskari sai alussa aikaan hieman absurdilta vaikuttavia tapahtumia. Ennen ekoja treenejä pukukoppini oveen koputettiin ja minulta tiedusteltiin, tarvitsisinko mahdollisesti apua suojusten pukemisessa!? Tarkoitus oli varmasti vilpitön, mutta minulle tuli väistämättä sellainen olo, olenko ihan oikeassa paikassa. Jos olisin ollut mies, kukaan ei olisi tullut kysymään vastaavaa (ainakaan todennäköisesti!)

Meni parit ekat treenit, ennen kuin äijät uskalsivat edes kunnolla vetää minulle kiekkoja. Useimpiin miehiin kun on luonnostaan istutettu sellainen käsitys, ettei naiselle saa tehdä väkivaltaa, joten siinä mielessä ei kai ole mitään ihmeellistä, ettei ensimmäiseksi tule mieleen vetää päin näköä niin kovaa kuin lähtee. Sanoin kyllä lopulta ääneen itse, etten mene rikki, vaikka minua kohti laukoo ja sen jälkeen ovat kai huomanneet sen itsekin, kun kudit ovat huomattavasti koventuneet.

Alkukommellusten jälkeen alan pikkuhiljaa löytää oman paikkani joukkueessa, mutta helppoa se ei ole ollut. En ole ollut niin rohkea, että olisin joukkueessa kertonut avoimesti tuntemuksistani (perisuomalaiseen tapaan tällainen ns. avautuminen vaatisi varmaan pullon jaloviinaa), mikä varmaan olisi helpottanut sopeutumista ja vähentänyt itsensä prosessoinnin tarvetta. Äijät joukkueessa ovat ihan mahtavia, ja ovat omalta osaltaan tehneet kaikkensa ottaakseen minut joukkueensa jäseneksi. Niinpä tuntemukset vieraalla maaperällä olosta johtuvat puhtaasti minusta itsestäni, eikä suinkaan sen vastakkaisen sukupuolen edustajista joukkueessa.

En koe olevani mitenkään äijämäinen, mutta olen nuoruudestani lähtien rakastanut jääkiekkoa, ja ehkä tämä jääkiekkohulluus edustaa minussa maskuliinista puolta. Muuten koen olevani enemmän ns. naisellinen nainen, joka tykkää laittautua, shoppailla ja tehdä kaikkia tyttöjen juttuja. Mutta eikö useimmista ihmisistä löydy nämä molemmat puolet, miehinen ja naisellinen, maskuliinisuus ja feminiinisyys, jin ja jang?

Summa summarum: jatka vaan Anssi muoti- ja tyyliblogia, on mahtavaa, kun kirjoituksesi herättävät monenlaisia mielenkiintoisia ajatuksia

Kirjoittaja: NA

NA — Mon, 01 Mar 2010 11:58:19 +0000