Kokoelmalevy kaupoissa

| Tagit: | Aiheet: Ajankohtaista | Kirjoittaja:

Kokoelmalevyä Singlet 2000-2010 olisi nyt saatavilla levykaupoista.

Nimestäkin voi päätellä, että kyseessä on albumi, johon on kerätty kaikki vuosikymmenen aikana julkaisemani singlet, Mikan faijan BMW:stä lähtien. Nimestä ei voi kuitenkaan päätellä sitä, että mukana on paljon muutakin: kaksi aivan tuoretta kappaletta (Vanha biisi ja Nolla) sekä kokonainen livelevy! Kokoelman hintaan ostaja saa tosiaan mukanaan Elossa ruotsinlaivalla -livealbumin, joka on nauhoitettu helmikuussa Viking Isabellalla – siis elävää musiikkia mahdollisimman tuoreena, suoraan merestä.

Kun kaupan päälle saa vielä 24-sivuisen kansivihkosen, joka sisältää mm. harvinaista kuvamateriaalia, Jake Nymanin ja Samuli Knuutin kirjoittamat esipuheet sekä omia anekdoottejani biiseihin liittyen, niin voidaan sanoa kasassa olevan sellaisen paketin, etten ainakaan minä keksi yhtään syytä miksi se pitäisi jättää pölyttymään kaupan hyllyyn.

Hälytys on annettu: lähimpään levykauppaan, mars!

Kokoelman biisilista:

Vanha biisi
Nolla
Milla
Aamu
Puistossa
Jennifer Aniston
Kaivos
Kaksi sisarta
Laulu petetyille
Karhusaari
1972
Älä mene pois
Mikan faijan BMW
Rakkaus on murhaa
Suomalainen
Suuria kuvioita
Nummela

Elossa ruotsinlaivalla -livelevyllä samat kappaleet, kahta uutta biisiä lukuunottamatta.

Kommentit

  1. Piristin eilen päivääni ostamalla Singlet 2000-2010 -kokoelmalevyn.
    Olipas hyvä hankinta! Se voisi olla suositeltava lahjaidea tänä keväänä vaikka äitienpäiväksi, ylioppilaalle tai ammattiin valmistuvalle!

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.