Tänään Tavastialla järjestettiin kaupallisten radioiden 25-vuotisjuhlan ympärille rakennettu keskustelutilaisuus. Minut oli kutsuttu paikalle kertomaan siitä millainen merkitys kaupallisilla radiokanavilla oli aikanaan oman urani saattamisessa alkuun. Seuraavassa jaaritteluni lyhyenä tiivistelmänä:

Kerroin aluksi Mikan faijan BMW -singlen julkaisusta. Se hylättiin ensin YLEn Radiomafialla, kuuteen viikkoon kappale ei soinut missään. Sitten Radio SuomiPOP sekä Radio Keskisuomi alkoivat soittaa biisiä, hiljalleen lumipallo lähti vyörymään. Mainitsin tavanneeni hiljattain SuomiPOPilla tuolloin työskennelleen henkilön, joka kertoi kanavan musiikkipäällikön päättäneen laittaa Mikan faijan BMW:n soimaan muutamaan kertaan, ihan vain kokeeksi. Kuulijoilta tullut palauteryöppy olikin niin valtava, että pian biisi lähti kanavalla voimasoittoon.

Juttelin Tavastian kuulijoille, että näin jälkeenpäin onkin aika hurjaa ajatella, että tuolloin yksittäinen musiikkipäällikkö punnitsi oikeastaan koko elämääni kädessään miettiessään asettaisiko singleni hylättyjen vai hyväksyttyjen pinoon. Jos biisini olisi hetken mielijohteesta lentänytkin siihen toiseen pinoon, niin luultavasti tekisin nyt kymmenen vuotta myöhemmin työkseni jotain muuta kuin musiikkia.

Kerroin työni määrittelevän nykyisen suhteeni radioon: se on minulle työväline, yksi osa monipuolista luomisprosessia. Ei niitä haastatteluja sen kummemmin mieti – ne ovat duunia, kuuluvat kuvioon. Vapaa-ajallani en kuitenkaan kuuntele radiota, varmaankin juuri työstäni johtuen.

Sanoin olevani artistina suunnattoman onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa radion soittaessa kappaleitani: tämä mahdollistaa minulle elannon hankkimisen lauluja kirjoittamalla. Ansioistani suurin osa muodostuu mm. radiosoitosta saamistani teostokorvauksista, ilman niitä en pystyisi tekemään tätä työkseni. Keikkailu onkin minun tapauksessani lähinnä harrastustoimintaa, näen sen samalla tavoin promootiotyönä kuin haastattelujenkin antamisen.

Radiosoitto siis tuo minulle leivän pöytään ja olenkin siksi kiitollinen soittolistoista. Esitin kuitenkin parannusehdotuksena sen, että kanavat voisivat kenties soittaa artisteiltaan muitakin kuin niitä kaikista kuluneimpia hittejä. Itseäni esimerkkinä käyttäen vihjaisin, että minulta on julkaistu Nummelan jälkeen muitakin levyjä. Jos kerran sovin artistina kanavan profiiliin, niin luulisi kuulijoidenkin kuuntelevan mielellään vaihteeksi myös sellaisia biisejäni, joita ei ole vielä soitettu täysin puhki. Kerroin, että artistin vinkkelistä kappaleiden massiivinen voimasoitto on kaksiteräinen miekka: laulut, jotka ovat nostaneet minut pinnalle voivatkin loputtoman toiston kautta muuttua pohjaan vetäviksi myllynkiviksi. Niinpä toivoin sekä tekijänä että kuulijana soittolistoilla olevien artistien tuotantoa pyöritettävän edes hiukan monipuolisemmin.

Lopuksi tilaisuuden juontaja, Jenni Pääskysaari, kysäisi että milloinkohan minulta on odotettavissa uutta musiikkia kauppojen hyllyille? Vastasin, että vastahan tässä pari viikkoa sitten tuli julkaistua kokoelma ja livelevy. Jenni pahoitteli, ettei ollut tiennytkään tuollaisesta mitään. Aivojani käyttämättä möläytin: ”Propsit Sonylle.”

Sutkaus oli tarkoitettu humoristiseksi, ja salissa sille naurettiinkin, mutta kaduin itse sanojani samalla hetkellä kun ne pyrähtivät suustani. On totta, ettei kokoelmaani ole pahemmin näkynyt julkisuudessa – luultavasti monikaan ei tiedä, että sellainen ylipäätään on kaupoissa. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään levy-yhtiöni vika, olisi epäreilua vierittää koko vastuu heidän niskaansa. Toimin tahdittomasti. Niinpä pahoittelen vielä näin julkisestikin aivopieruani – levy-yhtiöni ihmisille kirjoitinkin jo henkilökohtaiset anteeksipyynnöt.

Tällaisia muistikuvia minulla on puheistani Tavastian lavalla.

Iltalehden versio on puolestaan tässä:  Anssi Kela haukkuu radiot