Koiran nimeksi tuli sitten lopulta Armi.

Armi pääsi uuteen kotiinsa perjantai-iltana. Tai pikemminkin joutui, lohduttomasta itkusta päätellen. Kennelissä sillä oli ollut kavereina kahdeksan sisarusta, kolme täyskasvuista leonbergia, kymmenkunta tiibetinspanielia sekä kissa. Ymmärrettävästi Armi olikin hyvin hämmentynyt oltuaan nyt yhtäkkiä vieraassa paikassa ilman jengiään.

Koira suoritti näyttävän debyytin: välittömästi sisääntultuaan Armi punnersi valtavan pökäleen keskelle eteisen lattiaa. Haiseva vastalause! Kyseessä taisi olla ns. stressitorttu, sillä jo automatka kennelistä kotiin koetteli koiran – ja hieman kuljettajankin – hermoja.

Siivouksen (ja pienen tuuletuksen) jälkeen loppuilta vietettiin tutustumisen merkeissä. Armi nuuski nurkkia ja ihmetteli, että kuka oli tuo imelyyksiä lässyttävä mustiinpukeutunut karvanaama. Tuon tuostakin pentu puhkesi surkeaan parkuun. Ikävä helpotti hiukan esitellessäni Armille Karjun – pehmeän kumiporsaan, joka pitää painettaessa röhkivää ääntä. Karjulla ja Armilla synkkasikin välittömästi ja uikutus vaihtui innostuneeseen ärinään Armin kurmottaessa röhisevää ystäväänsä.

Pelkäsin, että ensimmäisestä yöstä tulisi uneton, mutta se sujuikin lopulta melko rauhallisesti. Koiraa piti käyttää ulkona neljältä ja uudestaan seitsemältä, mutta noita katkoja lukuunottamatta sain nukuttua yli yhdeksään.

(Pientä koiranpentuahan saa olla juoksuttamassa päntiönään* ulos. Pihalle on päästävä aina heräämisen, syömisen ja leikkimisen jälkeen – toistakymmentä kertaa vuorokaudessa. Toimissa on oltava ripeä: jos esimerkiksi nokosten jälkeen yhtään viivyttelee ulosmenon kanssa, niin Mooses joutuu halkomaan keltaista merta.)

Armi on nyt totutellut uuteen kotiinsa parin vuorokauden ajan. Itkua ei käytännössä enää kuulu ja otteista on tullut riehakkaampia. Hammastakin on jo alettu kokeilla huonekaluihin. Ne ovat vielä toistaiseksi säilyneet vahingoittumattomina, mutta pelkäänpä, että pian Armin vieraskoreus on lopullisesti mennyttä ja talosta aletaan tehdä kunnolla silppua.

* Murresana