Tavastian keikan tarjoama hybris ei kestänyt  kauaa: jalat jysähtivät ilmasta tonttiin jo parin vuorokauden päästä Euran Sieravuoressa. Useita satoja vetävään saliin oli pakkautunut ehkä nelisenkymmentä ihmistä seuraamaan esitystämme. Näistäkin vain parikymmentä oli oikeasti kiinnostuneita keikasta, loput keskittyivät baaritiskin antimiin ja toisiinsa. Jotkut kävivät esityksen aikana jopa tiedustelemassa miksaajaltamme, että kuinkahan kauan tuota möykkää vielä kestää – pitäisi jo päästä laulamaan karaokea.

Kyllähän tällaisilla olosuhteilla on muusikoihin lannistava vaikutus, ei sille voi mitään. Tuo parinkymmenen aktivistin etujoukko piti lavan edustalla kiitettävästi tunnelmaa korkealla, mutta eihän sitä voinut myöskään olla huomaamatta, ettei tuon eturivin takana ollut mitään. Pelkkää tyhjää.

Yritän tietysti olla näissäkin tilanteissa ammattilainen ja pistää lavalla parastani. Huonoa lipunmyyntiä ei milloinkaan pidä kostaa niille, jotka tikettinsä kuitenkin ovat lunastaneet – sen hinnalle pitää aina tarjota vastinetta. Soitannollisesti keikka olikin mielestäni hyvä, settiin pujahti lennosta pari hauskaa, harvemmin kuultua yllätystäkin: Euran Daltoneista inspiraationsa saanut Kipinöitä sekä eturivin toiveesta esitetty Manowarin All Men Play On Ten.

Yritys oli siis hyvää puolin ja toisin: aktivistit puhalsivat kipinään liekkiä ja orkesteri soitti heille sydämestään. Aina nämä tekijät eivät kuitenkaan riitä. Katastrofaalisen huonoa lipunmyyntiä ei pystytty mielissä painamaan taka-alalle ja niinpä keikan jälkeen takahuoneessa puuskuttikin lyöty yhtye. Nämä ovat niitä nöyryytyksen hetkiä, jolloin koko homma tuntuu periaatteessa aika turhalta. Mitenköhän kaukana tai lähellä on se piste, jonka jälkeen tällaisia pettymyksiä ei jaksa enää niellä? Olemme nyt aika vaikeassa vaiheessa.

Toisaalta vain paria päivää aikaisemmin tunnelmat olivat hyvin erilaiset, Tavastian keikka valoi uskoa parempaan tulevaisuuteen. Ehkä tämä sohjo vielä jossain vaiheessa sulaa, siinä pitää nyt vain jaksaa rämpiä.

Alunperin Eurassa oli tarkoitus yöpyä, mutta Saara oli saapunut paikalle omalla autollaan ja päätti lähteä keikan jälkeen ajamaan kohti Helsinkiä. Minulla oli seuraavana päivänä esiintyminen Käpylän Kyläjuhlissa, Helsingissä piti olla viimeistään puoliltapäivin. Vaihtoehtoina oli lähteä Saaran mukaan ja olla kotona aamuyöstä, tai jäädä Euraan nukkumaan muutamaksi tunniksi ja lähteä aikaisin aamulla paluumatkalle.

Valitsin Saaran.

Lähdimme ajamaan kolmen aikoihin, heiveröisen aamun alkaessa sarastaa. Tiet olivat tyhjiä, mutta niiden pientareet kuhisivat elämää: näimme kettuja ja useampiakin peuroja, yksi juoksi eteemme tielle, mutta Saara sai onneksi jarrutettua ja väistettyä.

Tuuri loppui jonkin matkaa Huittisten jälkeen. Ensin oli täysin puhdas tie. Silmänräpäystä myöhemmin auton keulan edestä vilahti jotain, oikealta vasemmalle. Saara ehti väistää hiukan oikealle, mutta siitä huolimatta kolahti.

Pysäytimme auton ja riensimme tien laitaa takaisinpäin. Peura löytyi ojasta makaamassa pää pystyssä, aivan hiljaa. Sen takajaloista oli jäljellä vain pienet tyngät. Saara palasi autolle soittamaan poliiseille, minä jäin katsomaan eläintä.

Sillä oli kauniit silmät. En voinut tehdä sen hyväksi mitään. Minkäänlaista asetta ei ollut, enkä olisi kyennyt ottamaan peuralta henkeä paljain käsin. Juttelin raasulle rauhoittavalla äänellä, pyysin sitä käymään lepäämään. Hetken päästä peura yritti vielä nousta jaloilleen, mutta lysähti kyljelleen. Sitten se vain lakkasi hengittämästä.

Muistan tuon näyn varmasti jonkin aikaa.

Poliisi tuli paikalle hiukan myöhemmin. Saaran auton vasen etukulma oli kärsinyt vaurioita, pohjakin hiukan repsotti. Poliisit kuitenkin päästivät meidät jatkamaan kohti Helsinkiä, he hälyttivät paikallisesta hirviseurasta jonkun hakemaan peuran pois ojan pohjalta.

Autossa mietittiin miten huonoa tuuria tuollaisessa kolarissa täytyy olla. Jos Saara olisi ajanut kilometrinkin kovempaa tai hiljaisempaa vauhtia, niin mitään ei olisi tapahtunut. Jos olisimme lähteneet Sieravuoresta viisi sekuntia aikaisemmin tai myöhemmin, niin mitään ei olisi tapahtunut. On niin monen mitättömän pienen asian summa, että osuimme peuran kanssa juuri tuohon samaan ajan ja paikan leikkauspisteeseen.

Toisaalta tässä ammatissa ollaan niin paljon asvaltin päällä, että olisi erikoista jos mitään tällaista ei koskaan sattuisi.

Pohdimme myös sitä, että poliisin työn täytyy olla henkisesti aika raskasta. Ei heitä soitella paikalle silloin kun on hyvä meininki. Poliisin työtehtävät liittyvät lähes poikkeuksetta negatiivisiin asioihin, siihen kun jotain on mennyt pieleen. Erityisen herkällä psyykeellä niitä hommia ei varmaankaan kauaa paiskita. Mutta kaipa palkintona on kokemus siitä, että tekee jotain oikeasti hyödyllistä. Tämän oman työn tarpeellisuudesta kun ei aina voi olla niin varma.

Olin kotona seitsemältä aamulla. Ulko-ovea avatessani ajattelin, että tämä koko reissu olisi saanut jäädä tekemättä. Hinta oli liian kallis.