Mitä muistan isästäni? Osa 2: Auto

| Tagit: | Aiheet: Mitä muistan isästäni? | Kirjoittaja:

Varhaisessa lapsuudessani meillä ei ollut lainkaan autoa. Äidilläni ei ollut ajokorttia ja isäkin ajoi sen vasta yli kolmekymppisenä. Hän osti ensin auton ja meni vasta sitten autokouluun. Kiesi oli sinapinkeltainen vuoden 1977 Opel Kadett, rekisterinumero HBT-255. En muista kuka sen ajoi kerrostalomme pihaan odottamaan isän ajo-opintojen päättymistä, mutta muistan Opelin avainten poltelleen ajokortittoman isän taskussa sen verran rajusti, ettei hän toisinaan malttanut olla lyömättä konetta tulille ja nostamatta kytkintä. Kerran hän otti meidät lapsetkin kyytiin tällaiselle luvattomalle ajelulle: nökötimme takapenkillä, kun isä kurvasi pihalta tyylikkäästi Urheilutielle – ja palasi heti seuraavasta sisäänkäynnistä takaisin. Lenkin pituus oli alle sata metriä.

Toisen kerran isä sai kotona satikutia, kun äiti kuuli hänen käyneen autolla salaa parin sadan metrin päässä olleessa lähikaupassa.

Ajokortin saatuaan isästäni tuli varsinainen Kauniaisten Emerson Fittipaldi. Kypsästä iästään huolimatta hän ajoi kuin kuka tahansa kortin saanut finninaama. Talomme piha oli sorapäällysteinen ja töistä palatessaan isälläni oli tapana täräyttää pihaan römeästi kahva edellä – Kadettin pieni kone kiljui ylikierroksilla isän suditellessa pihamaata kiharalle. Naapurusto teki rituaalista pian lopun: isän nostattamassa valtavassa pölypilvessä he yskivät parvekkeiltaan, ettei kyseessä ollut mikään Jyväskylän Suurajojen pikataival.

Kotipiha rauhoittui, mutta isä kuitenkin jatkoi ruopimisharrastustaan muualla. Hän sai kaveripiirissäni maineen viihdyttävänä kuskina. Talven tullen hän otti kerran minut ja veljeni kyytiin, lähdimme etsimään jäistä aluetta, jolla olisi hyvä hiukan liirailla. Sellainen löytyi lopulta isän työpaikalta, sen illaksi tyhjentynyt parkkipaikka oli juuri sopivan liukas. Sinapinkeltainen Opel pyöri jäällä kuin saippua suihkun lattialla, me lapset lentelimme takapenkillä laidalta toiselle ja nauroimme katketaksemme.

Vääjäämättä auto kuitenkin lipesi isän lapasesta ja tussahti lumihankeen. Sieltä sitä kaivettiinkin jonkin aikaa esiin ohikulkijoiden avustuksella.

Tällaisista ajeluista ei muistaakseni saanut mainita äidille mitään.

Isän auto oli tällainen, vain erivärinen. Minuun autossa tekivät erityisen vaikutuksen ralliratti sekä feikkileopardipenkinpäälliset. Valehtelin kavereilleni, että isäni oli rallin maailmanmestari.

Kommentit

  1. Isäsä poika…revittely ainaki on jääny päälle 😉 eikä vain autolla vaan kitarallaki 😉 mukavasti tuo kainuuun murrekki tuolla vilahteloo…

  2. Mahtavaa! Vanha kunnon takavetoinen Kadetti! 🙂 Siisti peli. Kaikki oikeat autothan ovat takavetoisia!

    On pojilla ollut varmasti hauskaa.. 🙂

  3. Ihania muistoja nämä! Hauskaa tuo, että usein lapsena täytyy vähän jekuttaa ja kertoa hiukan muunneltua totuutta kavereille..Meillä tosin on suvussa ihan oikeastikin rallin maailmanmestari, että siitä asiasta ei olisi tarvinnut mitään päästään lapsena keksiä, mutta muista jutuista ehkä vähän jotain kuitenkin.. 😉

  4. Me tehtiin lukioaikana elokuva nimeltä Opelman. Siinä oli ”pääosassa” kaverin tuommonen suht samanlainen Opel. Se oli ”yöelämän värinen”. Lukiolehdessä oli sillon joku äänestys parhaasta elokuvasta. Terminator 2 sen voitti ja toiseksi tuli meidän Opelman 🙂 Juoni leffassa oli niinkin omaperäinen, että nössöveljeksistä toisen murhaa pahamainen gängi josta suivaantuneena toinen veljeksistä aloittaa armottaman Rocky-henkisen treenaamisen ja alkaa listimään gängiä Ooppelillaan…

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.