Lisäys liksajupakkaan
Kirjoitin taannoin artistien keikkapalkkioiden virheellistä uutisointia oikovan postauksen otsikolla ”Chisun liksoista”. Kirjoitukseni noteerattiin myös mediassa, YLEltä pyydettiin haastattelua ja vastasinkin sähköpostitse pariin kysymykseen – aiheesta julkaistu juttu löytyy täältä.
Koska aihepiiri tuntuu kiinnostavan myös ihmisiä, jotka eivät tunne syvällisesti musiikkialan käytäntöjä, niin ajattelin heittää kiukaalle vielä pienet jälkilöylyt. Julkaisen seuraavassa YLEn toimittajalle lähettämäni sähköpostin, jossa vastaan hänen kysymyksiinsä parin havainnollisen esimerkin avulla. Sähköpostin sisältö löytyy lähes sellaisenaan yllä linkkaamastani YLEn jutusta, halusin kuitenkin vielä nostaa asian esiin myös täällä. Toivottavasti antamani esimerkit tuovat konkreettista lisävaloa keikkapalkkiokeskusteluun.
♠ ♠ ♠
Kannattaako keikkailu tällä hetkellä Suomessa? Elääkö sillä?
Hyvin harva suomalainen artisti elää pelkästään keikkailulla. Iskelmäpuolella tällaisia solisteja varmasti on, mutta siellä keikkailukulttuuri onkin hieman toisenlainen. Pelkästään rokkikeikkoja tekemällä leipä olisi kyllä aika ohutta öylättiä.
Suomen keikkamarkkinoiden suppeus on yksi ongelma. Kovassa nosteessa oleva artisti tai bändi saattaa hetkellisesti pystyäkin tekemään keikoilla jonkinlaista tienestiä, mutta varteenotettavat keikkapaikat on kierretty nopeasti ja suosittukin artisti kulahtaa jos esiintyy vuoden sisällä viisi kertaa samassa paikassa. Itse huomasin tämän konkreettisesti Nummelan jälkeisellä kiertueella, jolle sattui juuri tällaisia ”viisi kertaa vuodessa” -tyyppisiä paikkoja: parilla ensimmäisellä kerralla paikat olivat nuijalla lyötyjä, kolmannet kerrat eivät olleet enää loppuunmyytyjä, neljänsillä ja viidensillä keikoilla saleissa alkoikin jo olla autiota tilaa.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että Suomen kokoisessa maassa ei ole järkevää olla jatkuvasti tien päällä, vaikka sitä haluaisikin. Kysyntää ei ole riittävästi tarjontaan nähden.
Toinen ongelma on arkipäiväkeikkojen puute. Ennen keikkoja saattoi olla pitkin viikkoa, mutta naurettavan myöhäiset soittoajat ovat ajaneet alan tilanteeseen, jossa keikkoja järjestetään pääsääntöisesti enää viikonloppuisin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka tekisi keikkoja vuoden ympäri, joka ikisenä viikonloppuna, niin niitä olisi kuitenkin vain 104 – perjantait ja lauantait. Jos vuodessa on maksimissaankin tarjolla noin vähän työpäiviä, niin liksojen pitää olla aika kovia, että niillä pystyisi elämään. Korostan, että nykyisin erittäin harva artisti tekee yli sataa keikkaa vuodessa.
Monilla alaa tuntemattomilla onkin virheellinen käsitys siitä, että kyllähän aktiivinen artisti voisi vääntää keikkaa vaikka vuoden jokaisena päivänä. Ei se ole ihan niin yksinkertaista.
Voitko paljastaa esimerkin jostain omasta keikkaliksastasi (miten se jakautuu ja mitä jää käteen)?
Ohjelmatoimistosta kaivettiin pyynnöstäni esiin esimerkkejä vuosien takaisia erittelyjä tilityksistä, en mainitse mistä keikoista on kyse. Palkkiot ja kulut ovat kuitenkin todellisia, muutamia vuosia sitten tehdyiltä keikoilta.
ESIMERKKI 1:
Kaksi keikkaa peräkkäisinä päivinä, palkkiot 5200 ja 4500 euroa. Bruttopalkka kahdelta keikalta siis yhteensä 9700 euroa.
Tästä ohjelmatoimisto ottaa aluksi 15 %, eli 1455 euroa. Sen jälkeen maksetaan seuraavat kulut:
- Päivärahat: 12 x 29 €
- Teknikoiden palkat: 6 x 200 €
- Finnair: 904 €
- Bussivuokra: 600 €
- Bensat: 117 €
- VR: 73 €
- Taksi: 104 €
Näiden jälkeen jäljellä on 4899 euroa. Tämä jaetaan viiteen osaan itseni ja bändin kesken.
Oma osuuteni tuosta 9700 euron bruttopalkkiosta on siis lopulta 980 euroa. Tästä maksan luonnollisesti vielä verot sekä työeläke- ja vakuutusmaksut.
ESIMERKKI 2:
Yksittäinen keikka, palkkio 5000 euroa.
Ohjelmatoimiston osuus 15 %, eli 750 euroa. Kulut:
- Päivärahat: 7 x 30 €
- Teknikoiden palkat: 2 x 200 €
- Majoitus: 354 €
- Bensat: 40 €
- PA/valolaitteiston vuokra: 531 €
- Taksit: 127 €
Kulujen jälkeen jää 2597 euroa, joka jaetaan bändin kesken viiteen osaan.
Minulle jää 519 euroa, josta pulitan jälleen verot ja muut maksut.
Nämä esimerkit ovat keskenään hyvin erilaiset, mutta niistä saa jonkinlaisen käsityksen siitä millaisia kuluja keikkailuun käytännössä kohdistuu. Artistin taskuun päätyy joka tapauksessa lopulta vain pieni osa alkuperäisestä bruttopalkkiosta.
♠ ♠ ♠
Pari lisäkommenttia:
Hoksasin vasta ylläolevan vastauksen lähetettyäni, etteivät päivärahat tietenkään ole kuluja – nehän päätyvät takaisin meidän taskuihimme. Kuluiksi niistä voidaan laskea vain teknikkojen osuudet.
Jotkut kulut ovat sellaisia, että niitä maksellaan isommissa erissä, ei jokaisen yksittäisen keikan kohdalla. Esimerkiksi tuossa jälkimmäisessä esimerkissä pistää silmään se, ettei siinä ole lainkaan bussivuokraa – sitä on varmaankin maksettu isompana könttänä jonkun myöhemmän keikan palkkioista. Samoin voi olla esim. taksikuittien kanssa: niitä on voitu toimittaa ohjelmatoimistoon pidemmän ajan kuluessa ja isompi kuittinivaska on sitten maksettu juuri näistä liksoista.
Esimerkeistä kuitenkin selvinnee, ettei kulujen laskemiseen voida soveltaa minkäänlaista vakiokaavaa, ne vaihtelevat suuresti keikasta toiseen. Joku keikka saattaa olla sellainen, että kuluja ole juuri lainkaan, heti seuraavalla taas artisti maksaa kaikesta mahdollisesta.
Kiitos! Kirjailijapuolella on viime päivinä keskusteltu paljon kirjailijoiden ansioista – iltalehtien mukaanhan Leena Lehtolaisellahan on miljoonatulot ja Peter Franzenilla jättitulot, vaikkei se nyt ihan niin ole… Anyways, on erittäin mielenkiintoista lukea myös näistä muusikoiden tuloista.
Ja hei, miksi niiden keikkojen pitää olla nimenomaan naurettavan myöhäisiä? Kuka niin haluaa? Minä ainakaan jaksa saati pysty lähtemään kuuntelemaan bändiä, joka aloittaa klo 23 torstaina. Hyvä jos jaksan lauantainakaan.
Aika halpoja teknikoita on ollut jos palkka on työnantajamaksuineen 200€, siitähän saattaa verojen ja muiden maksujen jälkeen jäädä 50€ käteen.
Henna: Kiinnitin itsekin joitakin päiviä sitten huomiota ”Tommy Tabermann runoili miljoonan” -tyyppisiin otsikoihin. Kuinkakohan monelle kymmenelle vuodelle tuokin summa pitäisi jakaa?
Minä en myöskään ole ikinä ymmärtänyt logiikkaa, jonka mukaan keikan pitäisi tiistaina alkaa klo 1 yöllä – tällaisiakin keikkoja on nimittäin ollut. Joskus yleisö pistää syyn alkamisajoista artistien niskaan, mutta mehän olemme keikalla vain töissä, esiinnymme aina palkkamme maksavan järkkärin haluamaan aikaan.
Enhän mä tästä aiheesta juuri mitään ymmärrä, mutta itse olisin henkilökohtaisesti valmis maksamaan enemmän keikkalipuista..kun eihän sitä yleensä huonoille keikoille edes tule mentyä. Maksoin ihan mielelläni suhteellisenkin kalliit liput esim. Ruisrockiin ja Pinkin konserttiin, kun todella tietää jo etukäteen saavansa rahoilleen vastinetta. Mielestäni on todella hienoa, että joku on nähnyt paljon vaivaa jonkin keikan eteen ja yleisö saa vaan nauttia näkemästään ja kuulemastaan.
Ja on tosiaan vähän hassua, että harjoituksista ei yleensä kai saa palkkaa..Eihän me normityötekevätkään kai yleensä mitään treenejä pidetä ennen töihinmenoa! Että minäkin jakaisin lääkkeitä ihan harjoitusmielessä ennen työpäivää ja ihan ilmaiseksi..juu ei! Tai kyllähän sitä toki koulutuksia on, mutta niistä saa palkan matkakuluineen kaikkineen.
Hyvää tekstiä!
En tosin usko, että ihmisten asenteet silti muuttuu, mutta olihan tuo kiva tietää totuus palkoista ja kuluista 🙂 Tuo ohjelmatoimiston 15 % kuulostaa lähes ryöstöltä.
Tuohon olisi voinut sisällyttää vielä tuntimäärän, jonka artisti käyttää keikkaan eli harjoitukset, matkat, esiintyminen yms. Näin olisi voinut laskea tuntipalkan (esimerkin tapauksessa) 🙂 Tietysti jos otetaan huomioon kymmeniä vuosia kestänyt soittamisen harjoittelu, niin tuskin päästään edes Kiinan keskipalkkaan.
Suomessa ei taidetta oikein arvosteta. Toisaalta, eihän sitä musiikkia pelkästään rahan vuoksi tehdä, vai?
Oman yrityksen perustaminen olisi tosiaan kannattanut. Jälkiviisaus on paras viisaus..
Anssi
Miten firman kanssa vois säästää muka noin paljon?
Mistä säästöä tulee?
Jirka: ”Tuo ohjelmatoimiston 15 % kuulostaa lähes ryöstöltä.”
En nyt sanoisi noinkaan. Ohjelmatoimisto kuitenkin pitää yhteyttä maan keikkajärjestäjiin, myy heille keikkamme, neuvottelee palkkiot, tekee sopimukset, hoitaa bussi- ja kalustovuokrauksen, pestaa teknikot, järjestää majoituksen, järjestää lento- tai junaliput, hoitaa laskuliikenteen, maksaa palkat… Kuka tuon kaiken tekisi jos ohjelmatoimistoa ei olisi? Minäkö? Ei onnistuisi – eihän tässä ehtisi tehdä mitään muuta! Maksan ohjelmatoimistolle erittäin mielelläni 15 % em. palveluista – pidän prosenttia itse asiassa melko kohtuullisenakin.
Vielä kohtuullisempaa tietysti olisi, jos ohjelmatoimisto ottaisi provikkansa vasta kulujen jälkeen…
Viljami: ”Miten firman kanssa vois säästää muka noin paljon?”
Tämä kysymys taisi lipsahtaa väärään ketjuun, tästä aiheesta oli puhetta aikaisemman kirjoituksen kommenttien yhteydessä.
Firman kautta pystyisin esim. tekemään vähennyksiä ihan eri tavalla kuin yksityishenkilönä. En itse asiassa edes tiedä kuvion kaikkia koukeroita, koska en siis firmaa ole perustanut. Tiedän kuitenkin, että verokortilla olen pulittanut huomattavasti ankarampaa prosenttia kuin laskuttamalla firmana. Asia ei kuitenkaan pahemmin haittaa minua – yhteiskunta toimii sillä, että veroja maksellaan. Pidän siitä, että asiat ovat mahdollisimman yksinkertaisia. En haikaile ”menetettyjen” rahojen perään.
Tulevaisuudessa voin kuitenkin joutua perustamaan yrityksen, musiikkialan muutoksista johtuen.
Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta! Erittäin mielenkiintoista ja avartavaa. ”Chisun liksoista” -postauksen jälkeen kykenin suhtautumaan kriittisesti esimerkiksi juuri tuohon yllämainittuun ”Leena Lehtolaisella miljoonatulot” -otsikkoon.
Kyllähän tuo artistille jäävä 500e brutto per keikka on kai aivan ok, jos keikkoja olisi se 100 vuodessa. Tekisihän tuo 50 000e vuositulot, joilla eläisi suht normaalia elämää. Mutts pointti kai tässä kirjoituksessa oli, että lehdistö laskee tuon 5000e x 100 = 500 000e, eli ns. miljoonatulot vuodessa.
Tuosta 5000e keikkahinnasta voisi yrittää päätellä, että 20e lipun hinnalla tarvittaisiin 250 ihmistä keikalle, että homma kannattaisi tilaajalle. Oluen ym. myynnillä sitten katetaan järjestäjän muut kulut. Ei mikään kultakaivos ilmeisesti kenellekkään ja siksi keikkapaikat vähenevätkin jatkuvasti. Karaokea on halvempi pyörittää.
En ollut täysin perillä ohjelmatoimiston laajasta roolista. Näin sitä viisastuu! Onhan se tietysti helpompaa, kun hyvin organisoitu yritys hoitaa kyseiset asiat kuin että itse tai kaverin kaveri hoitaisi kaikki 🙂
Mutta ainahan näitä voi kilipailuttaa..
Vaikuttaako keikkapalkkioon muuten esiintyjien määrä? Eli siis saako soolokeikoista melkein saman kuin bändikeikoista?
Keikkapalkkioiden suuruuksissa on isoa vaihtelua. Noihin esimerkkeihin sattui aika samanhintaisia keikkoja, useinmiten liksat taitavat kuitenkin jäädä noiden summien alle – joskus tosin tulee esimerkkiliksoja parempiakin palkkioita.
Jos minun pitäisi elättää itseni pelkästään keikkailemalla, niin silloin esiintyisin luultavasti vain yksinäni, ilman bändiä. Akustiset soolokeikat ovat oikeasti taloudellisesti kannattavia: kuluja ei juuri ole eikä palkkiota tarvitse jakaa.
Teen kuitenkin mieluummin keikkoja bändin kanssa. Oikeassa paikassa ja tilanteessa akustinen soolokeikka on lähes parasta mitä voi tehdä. Väärässä paikassa ne voivat kuitenkin olla pahinta mahdollista nöyryytystä.
kiitos vastauksista.
Heh, onko muistissa nöyryytstö akustisen kanssa?
Esim. tilattuna jonkun firman pikkujouluissa, jossa asiakkaat ovat turhankin kovaäänisiä ja liian hjumalassa.
Kedis ei kiinnosta.
Tuollaisia on ollut aivan liikaa. Eivät ole mitään herkkua.
[…] Media ruokkii joka kesä harhakuvaa tähtitieteellisistä keikkapalkkioista. Viime kesänä otin itsekin aiheeseen kantaa siinä vaiheessa, kun Helsingin Sanomatkin väitti Chisun tienaavan kesän keikoistaan neljännesmiljoonan. Näissä lehtien laskelmissahan ei koskaan oteta huomioon keikkailuun liittyviä kuluja, olen eritellyt niitä aikaisemmin tässä kirjoituksessani. […]
Samaa mieltä Johnnyn kanssa. Jokseenkin omituista valittaa 500€:n keikkaliksasta. Noin mututuntumalla kun muusikon tämän hetkinen keskipalkka liikkunee 250€:n alemmalla puolella. Eli alle puolet tuosta.
Ja ihmettelen, että miksi et Anssi laittanut kahta erilaista keikkaa, vaan kaksi samanlaista. Jos kerta palkkiot ovat yleensä pienemmät.
Lisäksi jos tulee rahasta tiukkaa niin maksa bändille kiinteää liksaa. Niinhän suurinosa muukin tämän hetken tähtiartisteista tekee. Jo alkaa rahaa jäämään käteen: 2500€:n palkkiosta bändille (250€x4) 1000€ ja artistille 1500€ kouraan. Reilu peli kuin Ranualla konsanaan, mutta niin se vaan tahtoo nykyään mennä.
Keikkakulu/-palkkioesimerkkiesi mukaan sinulle jäisi kahdesta keikasta bruttopalkkiota 1500 euroa. Kaksi keikkaa viikossa tuolla tulo-menorakenteella tuottaa sinulle 6000 euroa/kk, mikä on mielestäni varsin kohtuullinen kuukausiansio kun sitä vertaa esim. suomalaisten keskiansioihin jotka pyörivät jossain 3000 euron nurkilla.
Mielestäni kaksi keikkaa viikossa ei ole edes paljoa ammattimuusikolle. Eri asia tietenkin on, jos kysyntää ei ole.
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/742250?verot
Anssi Kelankin tulot ovat julkista tietoa ja mtv3:n mukaan suosioon noustessaan hän tienasi n. 395 000 euroa.
2006 133 578 euroa
2007 44 858 euroa
2008 54 527 euroa
2009 61 881 euroa
Sitten kun tehdään pieni yhteenlaskutomitus ja lasketaan verotettavat tulot niin saadaan jo 294 844 euroa
Samaan aikaan kun monet muut taiteilijat riutuvat mm. sosiaalituen varassa tienaten 5028 euroa/vuodessa korjaa jotkut toiset taiteilijat potin sen takia koska ovat päässeet suurien levy-yhtiömonopolien suojiin. Vaikkakin suosio on lyhytaikaista on ihmeellistä, että kehtaa nämä muutamat kansan suosikit valitella, että eivät pysty laskujaan maksamaan.
Uskoisin kyllä, että usean menestyvän taiteilijankin nälkä kasvaa syödessä ja alkaa näkyä elintasossa. Eli on pakko muuttaa välittömästi menestyksen myötä pois köyhien lähiöstä vähintään Punavuoreen tai Westendiin ja ostaa miljoonien eurojen talot jne.
Jokainen kuitenkin ansaitsee pokaalinsa jos biisejä luukutetaan radiossa menestykseen asti ei siinä mitään. Mutta musiikkibisneksen monopolissa aina loput taiteilijat joutuvat soittamaan luuviuluja.
Mitenköhän nämä minun vuosiansioni liittyvät tähän kirjoitukseen? Sen pointtinahan oli yrittää kertoa keikkailun kulurakenteesta, siitä miten valheellisia ”artisti X tienaa tänä juhannuksena miljoonan!” -tyyppiset otsikot ovat.
Jos kommentti viittaa musiikkialaa luotaaviin myöhempiin kirjoituksiini, niin olen muistaakseni useampaankin kertaan korostanut olevani musiikintekijänä itse etuoikeutetussa asemassa. Tällä alalla tienestit vaihtelevat suuresti, sekä eri tekijöiden välillä, kuin myös heillä itselläänkin eri vuosina (kuten noista minunkin vuosiansioistani on nähtävissä). Olen huolissani koko kulttuurialan puolesta: sen kokemat iskut tuntuvat pahiten niissä, jotka tähän asti ovat niukin naukin pystyneet elättämään itsensä kulttuuria ja taidetta tuottamalla. Tällaisia henkilöitä on minunkin ystävä- ja tuttavapiirissäni paljon.
”Olen huolissani koko kulttuurialan puolesta: sen kokemat iskut tuntuvat pahiten niissä, jotka tähän asti ovat niukin naukin pystyneet elättämään itsensä kulttuuria ja taidetta tuottamalla. Tällaisia henkilöitä on minunkin ystävä- ja tuttavapiirissäni paljon.”
Nostan hattua, että uskallat nostaa nämä asiat pöydälle. Sillä monet muut etuoikeutetussa asemassa olevia artisteja ei kiinnosta yleensä kuin vain heidän itsensä suuret ansiot ja kyynerpää tekniikat miten pystyä pysymään jättimäisessä leivänsyrjässä kiinni.
Musiikkialan korporaatiot sen sijaan eivät ole missään vaiheessa kiinnostuneet ajamaan näiden ahtaalle jääneiden taiteilijoiden asemaa. Vaan päinvastoin yrittivät jo vuosi sitten työntää uutta tekijänoikeusuudistusta, joka olisi luovuttanut tekijänoikeudet työnantajille eli kustannusyhtiöille ja levy-yhtiöille. Vähän niin kuin Aasialainen tehtaiden lapsiorja joka on luovuttanut ihmisarvonsa ja heille kuuluvat palkkansa ahneille länsimaisille porvarisioille. Kun vielä nämä siat kehtaavat sitten vielä kertoa, että tällä riistolla luodaan työpaikkoja ja parannetaan mm. USA:n työllisyyttä. Kyllä varmaan on hienot työllisyysluvut Jenkeissä kun on mm. Meksikosta tulleita kymmeniä miljoonia laittomia työläisiä painamassa 25 sentin tuntipalkalla töitä ja se on sitä Amerikkalaista unelmaa se.