Merkittäviä uutisia!

| Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Ilmoitan teille suuren ilon: huomenna klo 17 tällä saitilla tapahtuu pienimuotoinen vallankumous.

Olen jonkin aikaa huhkinut hankkeen parissa, joka näkee vihdoin päivänvalon. Aivan sattumalta kyseessä onkin samalla vastaus tänään kommenteissa esitettyihin huutoihin.

Posetiivarin apina -kirjoituksesta virinneessä keskustelussa monet ovat nimittäin kritisoineet sitä, ettei artistille jää levykaupassa käteen kuin rippeitä – niin monet välikädet leikkaavat kakusta ensin omat viipaleensa. Levyjä tehdessä kuluja on tosiaan niin paljon, että viivan alle jäävä luku on väkisinkin pienehkö. On toki otettava huomioon, ettei näissä välikäsissäkään ole kysymys mistään rosvoista: koko prosessi vaatii työpanosta muusikoilta, äänittäjiltä, tuottajilta, masteroijilta, valokuvaajilta, graafikoilta, promotyöntekijöiltä, levy-yhtiön myyntimiehiltä, levykauppiailta… Yhden albumin tekeminen työllistää tavallisesti niin suuren joukon ihmisiä, ettei ole mikään ihme jos artistin hyppysiin jää vain euro per levy.

Kieltämättä toisinaan on silti tullut mietittyä mahdollisuutta vetää mutkia suoriksi, helpottaa musiikin matkaa tekijältä kuuntelijalle. Myydä biisejä suoraan faneille.

Kivenä kylvössä on ollut vain se, että tällainen toiminta vaatisi ainakin firman ja jonkinlaisen nettikaupan perustamista. Joillekin tällainen ei olisi isokaan ongelma, minut ideani se on halvaannuttanut lähtökuoppiinsa.

Nyt olen kuitenkin löytänyt yhteistyökumppanin, jonka avulla pystyn vihdoin myymään musiikkiani suoraan kuulijoilleni.

Huomisesta alkaen tältä sivustolta saa ostaa biisejäni, joita ei ole koskaan aikaisemmin julkaistu missään muodossa. Näin alkuun tarjolle tulee lauluja, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet rannalle albumeiltani. Myöhemmin tulen julkaisemaan myös täysin uutta musiikkia, eksklusiivisesti tätä tarkoitusta varten tehtyjä kappaleita.

Tämä ei tarkoita sitä, että lopettaisin perinteisten levyjen tekemisen. Kirjoitan parhaillaan kappaleita seuraavalle albumilleni, en siirry julkaisemaan musiikkia pelkästään netissä – fyysisiä levyjäkin tulee vielä. Tällainen oma kauppa tarjoaa minulle kuitenkin mahdollisuuden tehdä pieniä irtiottoja, julkaista yksittäisiä biisejä, joiden ei tarvitse istahtaa mihinkään kokonaisuuteen.

Minusta tämä on ihan superdupermahtavaa! Puoti avaa ovensa huomenna klo 17. Tulen silloin kertomaan hankkeesta vielä tarkemmin.

Kommentit

  1. AIVAN LOISTAVAA!!!!Murhaballadi toivottavasti kuuluu näihin!!!Olen odottanut sitä TODELLA KAUAN!!!:)

  2. Tuosta hinnasta näin kuluttajan kannalta pitää todeta, että levyjen alv on liian miksi se ei voi olla sama kuin kirjoissa.

    Mielestäni levyt aivan samalla tavalla kulttuuria kuin kirjatkin, mutta noiden kahden sadan ns. asiantuntijan Arkadianmäellä ei ole. Koskakohan asenne Suomessa muuttuu niin, että kevyt musiikkikin luetaan päättäjien keskuudessa kulttuurissa.

  3. Kuinkahan tyytyväinen levy-yhtiösi on tästä päätöksestä? Oletko ihan varma, että et ole yksinoikeudella julkaisuvelvollinen heille?

  4. Oolalaa… mites ois Männikkö Melancholy? 😀 Pekkaa ja Sutta oikein olan takaa? Parempi mies joulukelloineen? Puistola!? Piilopaikka? Mitäs kaikkia niitä nyt onkaan…? Kenties loputon nippu livebiisejä? Vai jopa Beltrosea?

  5. WOOOOOOOOOOOOOOOOW!

    This is IT! What I have been looking for…

    Tee laulu seksin harrastamisesta.

  6. Julkaise tänne duetto jipun kanssa OUTOO KEMIAA + LAULUWAINIO

  7. Siistii! Mitä olit aatellu yhen biisin hinnaks? Ja miten ajattelit, et maksut hoidetaan? Tarviiko olla rekisteröityny käyttäjä? Mielenkiintonen idea! 😀

  8. Hienoa! Kauppa aukeaa samana päivänä kun tyttäreni täyttää 6vuotta, pitääpä tulla ostoksille myöhemmin päivällä. 🙂

  9. Upeeta! Musamyynnin pitäisi tuottaa elantoa eikä toimia markkinointivälineenä merchandiselle, bärkkel!

    Odotan innolla iltapäivää!

  10. Hei, vasta yksi kyyninen kommentti! Odotan vielä mussutuksia lauluntekijän kaiken voittavasta ahneudesta ja omistushalusta. 😉

  11. Hieno juttu Anssi, toivottavasti musiikin voi ladata sellaisessa muodossa, että sitä on helppo kuunnella kaikilla laitteilla (mp3).

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.