Anssi Kela

Latasin juuri Musiikkipuotiin ennenkuulumatonta materiaalia: Piilopaikka -nimisen kappaleen.

Kyseessä on slovari, joka levytettiin Suuria kuvioita -albumia varten. Se kuitenkin putosi viimeisessä karsinnassa pois levyltä. Syynä oli se, ettei napakka albumikokonaisuus enää kaivannut hidasta jumittelua. Piilopaikkaa esitettiin satunnaisesti vuoden 2002 keikoilla, sen kohtaloksi kuitenkin tuli lopulta vaipua unholaan.

Naarasin kappaleen hiljattain esiin arkistoistani ja huomasin, että Piilopaikka on kutakuinkin täydellinen laiskojen sunnuntaipäivien laulu. Ja tänäänhän on juuri sellainen! Eli käykääpä lataamassa itsellenne täsmäbiisi pyhätunnelmiin, vielähän tätä sunnuntaita on tovi jäljellä.

Piilopaikka äänitettiin bändin kanssa Hollolan Petrax-studiolla toukokuussa 2002. Äänitys oli muistaakseni lauluraitoja lukuunottamatta sataprosenttinen live, istuimme samassa huoneessa ja soittelimme. Sähkörumpukaan ei tule koneelta, vaan on Villen omin käsin taputtelema. Lauluraidat huudahdin myöhemmin Jukka Immosen Fried Studiolla, Jukka myös miksasi kappaleen.

Joten ei muuta kuin rohkeasti Musiikkipuotiin ostoksille. Kappale maksaa tasan euron, sitä ei ole saatavilla missään muualla. Ilmainen 45 sekunnin näyte on kuunneltavissa esim. tämän sivun oikeassa ylänurkassa olevassa soittimessa.

Kansikuvaksi valitsin viime kesänä iPhonella ottamani potretin Armi-koirasta. Sehän ei sinänsä liity itse biisiin millään lailla, kuva sopii kuitenkin mainiosti kappaleen nimeen.

Tämä Biisirinkihän on siitä verraton konsepti, että se tarjoaa myös aloitteleville ja tuntemattomille musikanteille mahdollisuuden koeponnistaa omat kykynsä. Tällä kertaa mukaan saatiinkin juuri tällainen märkäkorva, kun rinkiin ilmoittautui Juha Torvinen, lupaava kitaristinalku Pirkanmaalta. Juha harrastaa soittamista Eppu Normaali -nimisen yhtyeen kanssa. Toivottavasti Biisirinkiin osallistuminen nostaisikin Juhan ja bändinsä ns. plaaniin musiikkibisneksen karikkoisilla vesillä!

Juha kertoo soitteestaan seuraavin sanoin:

Kuten kuvasta näkyy, tasapainoiluahan tämä muusikon homma on. Monen asian välillä.

Biisin kertsi on muuten helvetin hyvä. Vaimo-kulta joutui kuulemaan treenaamistani aika lailla ja tänään jo valitti, että se soi päässä, eikä lähde millään pois.

Juha jännitti turhaan, hänen soittamansa akustinen kitara miellyttää minua kovasti. Sointukulussa on minusta alusta lähtien ollut jonkinlainen kuubalais/mustalaisvivahde, tämä kitararaita merkkaa mainiosti juuri tätä puolta.

Biisirinki, vaihe 5

Viime kerralla pohdiskelin sanoituksen kohtaloa. Tunsin lopulta lähteneeni paarustamaan väärään suuntaan, päätin painaa reset-nappia. Säilytin kuitenkin kertosäkeistön, hiukan muokattuna. Minulla on jo uusi idea säkeistöihin, en vain ehtinyt vielä siirtää ajatuksiani paperille. Niinpä tässä versiossa on taas palattu säkeistöjen osalta rallatteluun. Toivottavasti seuraavaan vaiheeseen mennessä olisi tarjota taas uutta tekstiä.

Tuo uusi idea on periaatteessa aika mullistavakin – enpä kuitenkaan paljasta sitä vielä tässä vaiheessa.

Kappaleessamme on siis nyt rumpuja, bassoa, kitaraa ja jousia. Seuraavaksi tuleekin jotain ihan muuta!

BIISIRINGIN AIKAISEMMAT VAIHEET:

Ringin koollekutsu (29.12.)
Luonnos ja rumpuraita (13.1.)
Jouset (17.1.)
Basso (22.1.)

Räpiköinti sosiaalisessa mediassa on toisinaan valistavaakin. Tieto välittyy sukkelasti esim. Facebookin käyttäjien jakaessa kavereilleen artikkeleita ja videoita, joiden arvelevat heitä kiinnostavan. Itse luen päivittäin naamaystävieni linkittämiä juttuja – suurin osa on peräisin lähteistä, joihin en omaa nenääni hoksaisi muuten työntää.

Laitanpa muutaman tällaisen kirjoituksen jakoon täälläkin: seuraavat linkit on syötetty minulle Facebook-kamujeni toimesta, niistä jokainen on sytyttänyt päässäni ainakin jonkinlaisen ajatuksen. Ovat siis mielestäni lukemisen arvoisia.

♠    ♠    ♠

Ensimmäisenä demaripoliitikko Ulpu Iivarin kirjoitus Sankaruudesta. Voin melko turvallisin mielin sanoa, etten olisi koskaan eksynyt Ulpun blogiin, ellei tätä kirjoitusta olisi suositeltu Facebookissa. Lyhyt – ja kauniskin – muistutus siitä, miten sotaveteraanien harteilta huudellaan toisinaan sellaista isänmaallista uhoa, jota nämä veteraanit eivät itse välttämättä lainkaan allekirjoita. On typerää, että termi isänmaallisuus määritellään usein ainoastaan sotien ja maanpuolustuksen kautta.

♠    ♠    ♠

Seuraavaksi linkki Lapin Kansaan, jossa julkaistiin Timo Harakan kolumni Leikataan muilta. Kirjoitus kiinnittää huomion siihen miten asenteellisia erilaiset kyselyt ja gallupit usein ovat: rinnakkain tarjotuissa vastausvaihtoehdoissa ei välttämättä ole oikeasti mitään järkeä, niiden välillä saattaa olla tuhatkertaisia mittakaavaeroja. Pienistä asioista nostetaan möly, joka peittää alleen isommat kysymykset.

Kevään aikana maahanmuuttokysymys tulee olemaan merkittävä teema erilaisissa vaalikeskusteluissa. Timo Harakan kirjoitus valaisee hiukan sitä minkä suuruusluokan asiasta oikeasti puhutaan.

♠    ♠    ♠

Myös tämä kannattaa ehdottomasti lukea: Reilun kaupan blogissa oleva kirjoitus Siwan päätöksellä rajut seuraukset banaaninviljelijöiden elämään. Tuletko koskaan lähiruokakauppasi hyllyjen välissä pyöriessäsi miettineeksi, millaisen ketjun viimeinen lenkki olet? Ei ole lainkaan samantekevää millaista ruokaa ostamme, kuluttajina tekemillämme päätöksillä on seurauksensa.

♠    ♠    ♠

Pannaanpa edelliseen liittyen luettavan lisäksi vielä hiukan katsottavaa, tämä jaettiin Facebookissa aikaisemmin tänään:

Elokuva vaikuttaa hyvin kiinnostavalta, niin aiheensa puolesta kuin visuaalisessakin mielessä. Tilasinkin sen saman tien dvd:nä Play.comista, jossa siitä joutuu pulittamaan ainoastaan 6,49€. Palaan asiaan elokuvan katsottuani.

Biisit kuulostavat monasti paremmilta basson kanssa, joten Biisiringin seuraava haaste oli lisätä kappaleeseemme tukevaa botnea. Basistiksi ilmoittautui Juha “Sumppi” Kaunisto. Hän luonnehtii itseään kotistudiosäätäjäksi ja Karmiini-yhtyeen kitaristiksi, jonka musiikillisesta syntilistasta löytyy kaikenlaista koneista metalliin ja liuta erilaisia Commodore 64- ja Amiga -pelimusiikkien modernisointeja.

Bassoraitoja palloteltiin muutaman kerran edestakaisin ennen kuin sävelet putoilivat oikeille paikoilleen. Näin Sumppi kertoo proseduurista:

Olen pääasiassa kitaristi, mutta kun kerran kotistudiossa askarrellessa on aikanaan tullut soiteltua kaikenlaista muutakin niin basistin virka tipahti minulle. Oma bassoni on vuosien laiminlyönnin vuoksi valitettavasti vähän heikossa hapessa, joten lainasin bändin basistilta (kiitos Samuli!) lätkyttimen tätä biisiä varten. Soitin bassot suoraan Apogee Onen kautta sisään aitoon kotimuusikkohenkeen sängyllä istuskellen.

Koska edellisestä ottelusta basson kanssa on jonkin verran aikaa, otti totuttautuminen taas oman aikansa – niin asenteen kuin sormenpäidenkin osalta. Ensimmäinen versio olikin melko kikkailua ja pomppimista, mutta pikkuhiljaa yksinkertaisempi linja alkoi löytyä itse maestron kommenttien avulla.

Maestro itse painiskeli tällä välin kappaleen tekstin kanssa. Jonkinlainen kokonaisnäkemys sanoituksen suunnasta alkaa hahmottua, raapustelin säkeistöihinkin jotain alustavaa. Toinen säkeistö on vielä keskeneräinen, c-osaan ei ole lainkaan sanoja. Myöskin c-osan melodiset linjaukset ovat puntarissa, tähän versioon kokeilin hiukan erilaista tulokulmaa.

Mitä pidemmälle olen tehnyt tekstiä, sitä epävarmemmaksi olen tullut sen käyttökelpoisuudesta. En tiedä onko tästä tulossa kovinkaan hääviä lyriikkaa, olenkin alkanut harkita reset-nappulan painamista – kaiken tähän mennessä kirjoittamani pyyhkimistä pois. Välillä tekstittämisprosessi on juuri tällainen, kokonaisiakin sanoituksia on tullut heitettyä roskakoriin ja aloitettua alusta.

Mutta tuomaristo tutkii vielä tätä tapausta. Kirjoitan luultavasti ainakin yhden kokonaisen version näillä jäykkyyksillä ja mietin sitten sen kohtaloa.

Biisirinki, vaihe 4

Tiedosto on jälleen lennähtänyt ringin seuraavalle lenkille – on tullut aika soittaa ensimmäinen kitararaita. Työpöydällä ei ole vielä varsinaista tungosta, sekaan mahtuu:

Kappaleemme palautui Biisiringin kolmannelta lenkiltä. Hän on Tatu Rytkönen, helsinkiläinen savolainen. Omien sanojensa mukaan Tatu on harrastelija, tehnyt niitä näitä, niin hyvää kuin pahaakin. Sopivassa suhteessa.

Yllätykseni olikin melkoinen, kun biisiin oli Tatun jäljiltä ilmaantunut jousisovitus. Yleensähän pop-kappaleissa jouset ovat niitä viimeisinä tehtäviä asioita, ns. kuorrutetta. Tatu on kuitenkin rohkeasti läväyttänyt viulut heti rumpujen päälle. Ja mikäs siinä – tuloshan kuulostaa toimivalta.

Näin Tatu kertoilee tekemisistään:

Tästähän saisi selkeästikin varsin vauhdikkaan rallin jossa pääpaino on rokin perussetissä; rummut, kitarat, basso ja vokaalit. Siltä pohjalta lieneekin fiksuinta äänitellä ensin perusosat ja mallailla synat, urut, pianot ja mitä mieleen juolahtaakin näiden pohjalta.

Joten tyydyin täydentelemään rumpuosastoa laajentamalla settiä tomein/crashein ja erinäisin tamburiini-, snap/clap- ja FX-soundein joita sampleista löytyy. Lopulta inspiraatio sai aikaan jousisovituksen. Lähdin liikkeelle huomattavasti selkeämmistä syntikkasoundeista, liikkuen kuitenkin koko ajan kohti “akustisempaa” soundia. Soundit löytyivät EWQL Symphony Orchestran, QL Stormdrumin, Tonehammerin perkussioiden ja Spectrasonicsin Omnispheren – maastosta.

Tuon puuhastelun ohessa muokkasin myös sitten kertsin osalta soinnutusta vähän. Varsinkin C-osa kuulostaa omaan korvaan tässä vaiheessa ihan hyvältä ja muutenkin biisin tunnelma vaihtuu alun melankolisemmasta sävystä kivasti positiivisemmaksi ja energisemmaksi loppua kohden. Tasojahan tässä täytyy säätää sitten kohdalleen kun tavaraa on kasassa enemmän.

Mielenkiinnolla odotan, mitä kitaristit/basistit saavat aikaan. Mitähän tästä vielä tulee?

Minusta vaikuttaa siltä, että ihan hyvä tästä tulee! Tatun kertosäkeistön loppuun tekemän sointumuutokset tuntuivat kieltämättä alkuun hiukan arveluttavilta. Nyt kun olen kuitenkin kuunnellut niitä jonkin aikaa, niin täytyy sanoa, että muutos on ihan piristävä ja tervetullut. Eli näillä jäykkyyksillä jatketaan.

Muiden toimia odotellessa olen ollut itsekin aktiivinen ja miettinyt kappaleen sanoitusta. Lähdin liikkeelle kertosäkeistöstä, sen ensimmäinen versio onkin jo kuultavissa oheisessa näytteessä. Koska kertovärssyn melodia on mollivoittoinen, niin tekstistäkin on nähtävästi tulossa haikeahko.

Biisirinki, vaihe 3

Huomasin muuten tekstin kanssa laulaessani, että sointukulku tuli sittenkin viritettyä hiukan liian ylös: kertosäkeistö olisi huomattavasti helpompi laulettava alemmasta sävellajista. Pappadaadatteluna se vielä meni, mutta oikeilla sanoilla on vähän vaikeaa. Tälle ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa voi oikein mitään – näin voi käydä, kun biisiä lähtee äänittämään ilman että se on oikeasti valmis.

Luulen, että seuraavaksi teos kaipaisi bassoa – lähetetään tiedosto siis ringin neljännelle lenkille. Tetris-näyttää tässä vaiheessa tältä:

Ulkona on taas lähemmäs tuhat astetta pakkasta, mutta lämmitelkäämme muistelemalla menneitä kesiä ja aurinkoisia päiviä.

Kuva: Antti Karisalmi

Kemissä 5.7.2002. Tuolloin olimme vielä nuoria ja jaksoimme mitellä voimiamme mitä erilaisimmissa lajeissa. Hyvin suosituksi ajanvietteeksi muodostui persiksen pelaaminen, tässä kuvassa on meneillään jännittävä tilanne kyseisessä urheilumuodossa. Ville operoi polttajana, minä, Jay ja Kelly kärvistelemme. Persistä pelattiin toisinaan myös öisin hotellien parkkipaikoilla. Hieno laji.

Kuva: Kelly Ketonen

Matkalla Kiteelle 22.7.2001. Ville matkustaa ja tuolla reissulla Amea tuurannut Toppari ajaa. Kuva on jäänyt mieleeni siksi, että olimme jälleen liikenteessä aivan kammottavalla ruumisarkulla; bussilla, jollaisia näkee normaalisti liikenteessä vain kehitysmaissa.

Pysähdyimme matkalla muistaakseni Punkaharjulla nauttimaan kauniista kesäpäivästä upeassa levähdyspaikassa. Linja-auto laitettiin parkkiin ja menimme vieressä olevan järven rantaan heittelemään frisbeetä. Kyseinen levähdyspaikka oli suosittu, siihen kerääntyi paljon muitakin ihmisiä ihastelemaan päräyttävää kansallismaisemaa.

Tuli aika jatkaa matkaa ja hyppäsimme takaisin bussiin, Toppari räjäytti koneen tulille. Bussissa oli jotain vikaa, muistaakseni sen piti antaa kerätä paineita ennen kun sillä pystyi ajamaan – tämä vaati paikallaan olevan auton huudattamista korkeilla kierroksilla. Bussi tietysti savutti aivan helvetisti: koko levähdyspaikka peittyikin nopeasti sakean mustan savupilven alle, yskivät ihmiset loivat meihin vihaisia katseita. Pitelivät myöskin korviaan, moottori karjui perkeleellistä aariaa. Lapsia puhkesi itkuun – kaunis virkistäytymisalue oli äkisti muuttunut kuolemankatkuiseksi ilmestyskirjan maisemaksi.

Tätä kesti joitakin minuutteja, sitten paineet olivat nousseet niin, että pääsimme nostamaan kytkintä.

Veikkaan, että kyseisellä bussilla oli Boeing 747:n hiilijalanjälki. Se ei ollut siististi cool.

Kuva: Kelly Ketonen

Seuraavat kolme kuvaa ovat Kokemäeltä 2.8.2002. Tässä odotellaan keikan alkamista ulkosalla; Saara, Ville, Antti ja allekirjoittanut.

Kuva: Kelly Ketonen

Tässä taas tuttu pallo – vaikuttaa siltä, että myös Kokemäellä oteltiin pari erää persistä. Käytössä oli jossain vaiheessa myös oikea jalkapallo, mutta se kylvi hotellien käytävillä sen verran pahaa tuhoa, että siirryimme tällaiseen pehmopalloon.

Kuva: Kelly Ketonen

Tältä Kokemäen reissulta on jäänyt myöskin elävästi mieleen Antin kokema työpaikkakiusaaminen. Meidät majoitettiin yksikerroksiseen rakennukseen, jossa jokaisella oli oma huoneensa. Keikan jälkeisillä pikkutunneilla Antti vetäytyi ensimmäisenä nukkumaan. Odottelimme jonkin aikaa ja menimme sitten hänen ikkunansa taakse. Osoitimme sängyssä makaavaa bassotaiteilijaa voimakkaalla taskulampulla ja koputimme ikkunaan.

Tilannehan ei näin kuvattuna ole mitenkään hauska. Antti kuitenkin näytti herätessään aivan erityisen typerältä, hänen ilmeensä ja kehonkielensä ilahduttivat meitä suuresti. Niinpä herätimme hänet yön aikana vielä moneen kertaan.

Näytti joka kerran aivan yhtä typerältä.

Kuva: Antti Karisalmi

Tämä kuva ei itse asiassa ole keikkareissulta, vaan minun 30-vuotissynttäreiltäni Nummelassa 2002. Näyttää siltä, että meillä on tosi hauskaa. Juhlakalukin on sonnustautunut hienoimpaan t-paitaansa.

Kuva: Kelly Ketonen

Seuraavat kolme kuvaa ovat Ankkarockista 4.8.2002. Tässä miksaajamme Ame poseeraa Villen kanssa…

Kuva: Antti Karisalmi

…ja tämä on kuva Kellystä ottamassa edellistä potrettia. Saapumisemme Ankkarockin backstage-alueelle muuten herätti huomiota: vuosia myöhemmin tapasin YUP:n rumpalin, Mannosen, joka muisteli meidän tulleen paikalle hampaisiin asti aseistautuneina. Tämä pitää luultavasti paikkansa. Meillä oli noihin aikoihin tapana kanniskella ympäriinsä isoa arsenaalia nallipyssyjä ja muovikuula-aseita. Nallipyssyjä lauottiin välillä keikoillakin.

Kuva: Antti Karisalmi

Meikäläinen armoitetun herkun kimpussa. Mainittakoon muuten pienenä detaljina, etten tokikaan aterioi likaisin sormin: nuo sormenpäissä näkyvät tummentumat ovat ruhjeita, jotka ovat syntyneet ilman plektraa tapahtuneesta kitaransoitosta. Näihin aikoihin veriroiskeita näkyi keikkojen jälkeen myös kitarani kannessa. Sittemmin olen ymmärtänyt alkaa soittaa hiukan kevyemmällä otteella.

Todistetusti olen siis vuodattanut musiikkini eteen verta ja hikeä. Kyyneliä en sen sijaan muista vuodattaneeni, oma lauluni ei ole vielä toistaiseksi kyennyt herkistämään minua sellaisiin tiloihin.

Kuva: Antti Karisalmi

Keikkaa odotellaan taas nurmikolla, bändin lisäksi kuvassa on tekniikan poikia: Ame (selällään), Jay (2. oikealta) ja Sumppi (äärioikealla). Tämä otos on Nokian Tapsan Tahdeilta, 27.7.2002.

Tuosta keikasta on erityisesti jäänyt mieleen se mahtava saksofoniperformanssi, jonka saimme todistaa juuri tässä nurmikolla pötkötellessämme. Mieshenkilö veti lähistölle suurta vaivaa nähden järeän äänentoistolaitteiston sisältävän peräkärryn. Pitkän säätämisen jälkeen hän sai lopulta ämyreistään soimaan taustanauhan, jonka päälle alkoi kiireesti töräytellä fonia. Soitanta oli hyvin vapaamuotoista: vaikutteita oli haettu pikemminkin elefanttien ääntelystä ja valaiden laulusta kuin musiikin maailmasta. Mieliinpainuva esitys! Antti yritti jälkeenpäin käydä kiittämässä fonistia kättelyn muodossa, mutta tämä torjui yrityksen pahantuulisesti. Väärinymmärretty nero.

Niinhän me kaikki.

♠    ♠    ♠

Katso myös edelliset osat:

Kymmenen vuotta pihalla, osa 1
Kymmenen vuotta pihalla, osa 2

Ennen vuodenvaihdetta koollekutsumani Biisirinki on vihdoin päässyt toimeen.

Minä avasin pelin tekemällä nopeasti sävellyksen. Kuuntelin lukuisia puhelimeeni tallettamiani rämpytyksiä ja lallatteluja, valitsin niistä tulevan biisin aihioksi tällaisen:

Melodia

Tämä kuulosti minusta kappaleen kertosäkeistöltä. Päätin, että melodia lyötäisiin tiskiin heti kättelyssä – biisi alkaisi römeästi kertovärssyllä. Tekaisin sen perään säkeistön, laadin myös c-osan. Rakenteesta tulikin hiukan erikoinen. Tavallisen pop-kappaleen rakenteen voi tiivistetysti sanoa noudattavan ABABCB -rakennetta (A on säkeistö, B kertosäkeistö ja C tietysti c-osa). Tämän biisin rakenteeksi kuitenkin muodostui BABACB. Omasta tuotannostani ei taida löytyä toista kappaletta, jonka rakenne olisi juuri tuollainen.

Säveltäessäni tein samalla demoa GarageBandiin: äänitin akustista kitaraa ja laulua MacBookin sisäisellä mikrofonilla. Päätin jättää tämän karun muistiinpanon tulevan kappaleen pohjaksi. Tein siitä tarkoituksella mahdollisimman niukan – en edes kompannut kitaralla, ainoastaan löin soinnut tahtien ensimmäiselle iskulle. Tällä tavoin jätin muille tekijöille mahdollisimman vapaat kädet omien tonttiensa suhteen, en halunnut vielä tässä vaiheessa tehdä sen kummempia sovitusratkaisuja.

Lauluraidastakin tuli hyvin viitteellinen. Tekstiä ei vielä ole, laulelin pappadapaada -sanoilla. Yleensä käy niin, että siinä vaiheessa kun biiseihin tulee oikeaa lyriikkaa, niin alkuperäiset melodiat ja painotukset saattavat muuttua reilustikin. Nyt kuultava lallatusraita on siis vain lähinnä merkkaamassa sitä, mihin kohtiin laulua on tulossa.

Tekemäni luonnos kuulostaa tältä:

Biisirinki, vaihe 1

Sitten tuli aika lähettää tekele ringin toiselle lenkille. Hän on Robert Palomäki Porvoosta, omien sanojensa mukaan ääni-, rumpu- ynnä kitarapoika ja siinäpä se. Mainittakoon kuitenkin Roopen olevan myöskin hemmetin asiallisen Final Assault -yhtyeen rumpali.

Toivoin Roopelta kappaleeseen näin aluksi jonkinlaista komppia. Miehen bassorumpujalka on kirjaimellisesti kipsissä, mutta hän lupasi tehdä kuitenkin jotain. Paluupostissa tulikin rumpuluuppeja, näin Roope kertoo niiden tekemisestä:

Äänittelin Senkun 451:llä Leedy-virveliä ja samaisen lafkan 906:lla Istanbulin Cindy Blackman-haitsua (overheadina vielä AKG:n 414) yhtaikaa soittaen. Kipsijalasta johtuen kyhäsin sit bassarin jostain omasta Yamaha Maple Custom -samplesta käsityönä paikoilleen. Pöts.

Roopen pötsäyksen jälkeen kappale kuulostaa tältä:

Biisirinki, vaihe 2

Tämä on tilanne tällä hetkellä. Tiedosto on jo lähetetty ringin seuraavalle lenkille, odotan jännityksellä minkälaista asiaa sieltä tulee takaisin. GarageBandin työpöydällä on vielä toistaiseksi melko hiljaista:

Tämän blogin tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan jo havainneetkin, että postauksia on viime aikoina tihkunut melko niukasti. Syynä tähän sanaisen arkun sulkeutumiseen on se, että tällä hetkellä on ns. monta projektia päällä. Tänä aamuna laskeskelin, että työn alla on viisi keskeneräistä, aikaa ja paneutumista vaativaa urakkaa – blogin kirjoittaminen ei valitettavasti ole yksi niistä. Niinpä joudutte toistaiseksi tyytymään hiukan verkkaisempaan tahtiin.

Osa noista mainitsemistani hommista on sellaisia, joista voin toivottavasti piakkoin uutisoida täälläkin.

Uusia postauksia odotellessanne suosittelen käyttämään tuossa sivun vasemmassa laidassa olevaa satunnaisgeneraattoria. Klikkailen sitä silloin tällöin itsekin, monet vanhat kirjoitukset ovat jo päässeet unohtumaan allekirjoittaneenkin päästä. (Ko. päästä tosin asia kuin asia unohtuu yllättävänkin joutuin.)

Ennen kuin rynnistää seuraaville rasteille, lienee viimevuotiseen tapaan syytä vilkaista vielä kerran peruutuspeiliin. Tällainen oli kulunut vuoteni blogimerkintöjen valossa:

Tammi-helmikuu 2010

Tammikuussa perustin Facebookiin fanisivun – itselleni tietysti. Olen käyttänyt tuota foorumia aktiivisesti ns. työasioitteni toitotamisessa ja se onkin palvellut siinä mainiosti. Blogi ja Naamattu tukevat hyvin toinen toisiaan: Facebook-sivulle on tullut raapaistua nopeita uutisointeja esim. yksittäisistä keikoista, blogissa puolestaan kirjoittelen laveammin erilaisista asioista. Fanisivun perustettuani blogin päivitystahti on selvästi harventunut, mutta toisaalta Naamattu-päivitykset ovat luettavissa myös täältä, sivun vasemman reunan laatikosta.

Tällä hetkellä tuon fanisivun seurannan on tilannut itselleen 2 659 Facebookin käyttäjää. Ylläpidon tilastoinnin mukaan päivityksiä kuitenkin katsellaan moninkertaisesti enemmän.

Tulipa tähän alkuun tylsää statistiikkalätinää. Mitä muuta viime vuonna tapahtui?

Helmikuusta takertui mieleen ainakin kolmen päivän pesti Viking Isabellalla. Seikkailua hyisellä merellä voi muistella ihan konkreettisessakin muodossa, sillä noilta keikoilta äänitettiin livelevy Elävänä ruotsinlaivalla. Kyseisen albumin raitojen kuuntelu tosin palauttaa itselleni ensimmäisenä muistiin sen, että nuo keikat tuli veisattua pahoissa lentsuissa. Olisihan se ollut ihan kiva plussa jos ääni olisi toiminut, kun kerrankin päästiin tekemään oikein livelevyä.

Maalis-huhtikuu 2010

Maaliskuu jäi aikakirjoihin ensimmäisen kokoelmalevyni julkaisuajankohtana. Kun levy-yhtiö ehdotti kokoelman julkaisemista hieman heikommin menestyneen Aukio -albumin jälkeen, en ollut mitenkään haltioissani. Olin aina itse ajatellut, että kokoelmalevyn julkaiseminen edellyttäisi vähintään viittä studioalbumia – minullahan niitä on vasta neljä.

Kun sitten alettiin puhua mukaan liitettävästä livelevystä, niin minäkin lämpenin hankkeelle. Itselleni Singlet 2000-2010 -tuplalevy onkin ensisijaisesti livealbumi, kokoelma uusine biiseineen on vain bonusta.

Julkaisu jatkoi kaupallisten itsemurhien sarjaa: levy debytoi albumilistan sijalla 21 ja putosi parin viikon jälkeen kokonaan pois. Tulipahan tehtyä.

Huhtikuussa olin vaihteeksi median hampaissa käytyäni puhumassa kaupallisista radioista toimittajille suunnatussa tilaisuudessa. Puheenvuorossani kiittelin vuolaasti radioiden panosta oman urani rakentamisessa. Iltalehti tiivisti nasevasti: Anssi Kela haukkuu radiot!

Parhaiten muistan kuitenkin huhtikuun siitä, että silloin taloon muutti uusi asukas: Armi-koira tassutti sisään ja väänsi ensitöikseen eteisen lattialle haisevan vastalauseen. Tuosta päivästä lähtien kaikki on ollut hiukan toisin. Nyt kymmenen kuukauden ikäinen koira on hiljalleen oppinut olemaan eläimiksi, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei otuksen palauttaminen kenneliin olisi tänä aikana käynyt kertaakaan mielessä.

Tuossa se nyt kuitenkin edelleen röllöttää – selällään kuorsaten, käpälät kohti kattoa. Ja hyvä niin.

Touko-kesäkuu 2010

Toukokuussa toteutettiin ensimmäinen kolmesta ilmaiskonsertista. Ideana oli kokeilla mitä yleisö olisi valmis maksamaan keikasta jos maksu olisi vapaaehtoinen ja sen suuruuden saisi päättää itse. Kokeilun tulokset: Helsingissä kuulijat maksoivat konsertista keskimäärin viisi euroa, Tampereella neljä ja Turussa kolme. Johtopäätös: tuolla tavoin ei kannata keikkailla.

Keikkoina kaikki kolme olivat kuitenkin mahtavia. Taloudellisessa mielessä ne eivät ehkä lyöneet leiville, mutta henkinen pääoma karttui ja kasvaa edelleen korkoa: muistelen noita esityksiä edelleen mitä suurimmalla lämmöllä.

Heinä-elokuu 2010

Heinäkuusta mieleen on helteiden lisäksi jämähtänyt soolokeikkani Bar Loosessa. Olen vuosien varrella esittänyt useinkin akustisia versioita heviklassikoista, mutta tuo esitys oli ensimmäinen, jonka rakensin kokonaan niiden varaan. Suosio oli suuri: keikasta kuulee kaupungilla edelleen ylistäviä sanoja (siis muidenkin suusta kuin omastani).

Kuun lopussa sain mieluisan vieraan ghanalaisen Rocky Dawunin saavuttua kyläilemään. Hänen kanssaan viettämäni neljä päivää olivat henkilökohtaisella tasolla eräs vuoden kohokohdista.

Elokuusta muistan erityisesti jättiläishämähäkin Olympiastadionilla.

Syys-lokakuu 2010

Syyskuussa tehtiin vuoden viimeiset bändikeikat. Niitä päästiin viime vuonna tekemään ainoastaan apeat kaksitoista kappaletta. Halukkuutta olisi ollut tehdä kymmenkertainen määrä – kysyntä kuitenkin puuttui. Ensimmäistä kertaa urallani tein vuoden aikana enemmän muunlaisia kuin bändikeikkoja. Tämä kehityssuunta on epämieluisa.

Tilanne on ollut vaikea niellä: olemme bändini kanssa aina vain parempia – ja keikkoja on yhä vähemmän. Vakavaksi naaman vetää sekin, että valittelin tätä aivan samaa tilannetta myös vuotta 2009 luotaavassa katsauksessani. Syvällä on kynnetty siis jo kaksi vuotta, eikä tunnelin päätä ole vielä näkösällä.

Marras-joulukuu 2010

Loppuvuotta väritti hyvitysmaksuista käyty keskustelu. Yritin sen puitteissa ajaa omalla pienellä panoksellani ammattikuntani asioita, mutta ymmärtäjiä tuntui olevan kovin harvassa. Ikäväkseni huomasin henkilöityväni hyvitysmaksuasiaan myös julkisessa keskustelussa: netissä törmäsin moniin keskusteluihin, joissa juuri minua käytettiin esimerkkinä ahneesta taivaanrannanmaalarista, joka vain haalii itselleen epäreiluja etuuksia kunnon kansalaisten selkänahasta.

Tuollaiseen on vaikeaa kommentoida mitään muuta kuin just.

Onneksi tapahtui positiivisempiakin asioita: Posetiivarin apina -kirjoitukseni osoittautui tähän mennessä tämän blogin suurimmaksi hitiksi: 15. joulukuuta täällä käytiin 3 303 kertaa, mikä lyö kirkkaasti vanhat kävijäennätykset.

Joulukuussa toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja avasin tälle sivustolle oman Musiikkipuodin – nyt voin vihdoin myydä musiikkiani suoraan kuulijoille. Alkuvaiheessa myyntimäärät ovat vielä olleet, sanottaisiinko nyt vaikka varovaisia, mutta en perustanutkaan kauppaa rikastuakseni. Tarkoituksena on tarjota faneille pientä purtavaa levyjen välisillä kuivilla kausilla ja myös päästä itse tekemään musiikkia vailla albumikokonaisuuksien asettamia rajoituksia. Yksittäisten kappaleiden suoramyynti mahdollistaa tyylilliset kokeilut, joita odotan innolla pääseväni tekemään. Joten pitäkää silmällä tuota sivuston oikeaa yläkulmaa!

Summa summarum

Vaikka edelläoleva teksti onkin paikoitellen sävyltään negatiivinen, niin se ei kuitenkaan heijasta omaa mielentilaani – olen innoissani ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Vuonna 2011 tulee tapahtumaan mielenkiintoisia asioita: tiedossa on jo useitakin hankkeita, joita odotan malttamattomana. Kuulette niistä sitten aikanaan tällä taajuudella.

Toivottavasti voinkin vuoden päästä kirjoittaa, että 2011 oli vihdoin se vuosi, jolloin mittareiden viisarit alkoivat kääntyä suotuisampaan suuntaan.