Lukemisen arvoista

| Aiheet: Internet, Mielipiteet | Kirjoittaja:

Räpiköinti sosiaalisessa mediassa on toisinaan valistavaakin. Tieto välittyy sukkelasti esim. Facebookin käyttäjien jakaessa kavereilleen artikkeleita ja videoita, joiden arvelevat heitä kiinnostavan. Itse luen päivittäin naamaystävieni linkittämiä juttuja – suurin osa on peräisin lähteistä, joihin en omaa nenääni hoksaisi muuten työntää.

Laitanpa muutaman tällaisen kirjoituksen jakoon täälläkin: seuraavat linkit on syötetty minulle Facebook-kamujeni toimesta, niistä jokainen on sytyttänyt päässäni ainakin jonkinlaisen ajatuksen. Ovat siis mielestäni lukemisen arvoisia.

♠    ♠    ♠

Ensimmäisenä demaripoliitikko Ulpu Iivarin kirjoitus Sankaruudesta. Voin melko turvallisin mielin sanoa, etten olisi koskaan eksynyt Ulpun blogiin, ellei tätä kirjoitusta olisi suositeltu Facebookissa. Lyhyt – ja kauniskin – muistutus siitä, miten sotaveteraanien harteilta huudellaan toisinaan sellaista isänmaallista uhoa, jota nämä veteraanit eivät itse välttämättä lainkaan allekirjoita. On typerää, että termi isänmaallisuus määritellään usein ainoastaan sotien ja maanpuolustuksen kautta.

♠    ♠    ♠

Seuraavaksi linkki Lapin Kansaan, jossa julkaistiin Timo Harakan kolumni Leikataan muilta. Kirjoitus kiinnittää huomion siihen miten asenteellisia erilaiset kyselyt ja gallupit usein ovat: rinnakkain tarjotuissa vastausvaihtoehdoissa ei välttämättä ole oikeasti mitään järkeä, niiden välillä saattaa olla tuhatkertaisia mittakaavaeroja. Pienistä asioista nostetaan möly, joka peittää alleen isommat kysymykset.

Kevään aikana maahanmuuttokysymys tulee olemaan merkittävä teema erilaisissa vaalikeskusteluissa. Timo Harakan kirjoitus valaisee hiukan sitä minkä suuruusluokan asiasta oikeasti puhutaan.

♠    ♠    ♠

Myös tämä kannattaa ehdottomasti lukea: Reilun kaupan blogissa oleva kirjoitus Siwan päätöksellä rajut seuraukset banaaninviljelijöiden elämään. Tuletko koskaan lähiruokakauppasi hyllyjen välissä pyöriessäsi miettineeksi, millaisen ketjun viimeinen lenkki olet? Ei ole lainkaan samantekevää millaista ruokaa ostamme, kuluttajina tekemillämme päätöksillä on seurauksensa.

♠    ♠    ♠

Pannaanpa edelliseen liittyen luettavan lisäksi vielä hiukan katsottavaa, tämä jaettiin Facebookissa aikaisemmin tänään:

Elokuva vaikuttaa hyvin kiinnostavalta, niin aiheensa puolesta kuin visuaalisessakin mielessä. Tilasinkin sen saman tien dvd:nä Play.comista, jossa siitä joutuu pulittamaan ainoastaan 6,49€. Palaan asiaan elokuvan katsottuani.

Kommentit

  1. Ruoka Oy löytyy myös Fin-tv -sivustolta suomalaisin tekstein.

  2. Mun mielestä fin-tv on hyvä juuri siihen että voi vilkaista että tietää mistä puhutaan. Ei voi hyvällä tahdollakaan ottaa dvd:n tai blu-rayn korvaajaksi ja ehkä yksi miljoonasta tyytyy katsomaan elokuvia pelkästään pikkuruudulla huonolaatuisena.

    ”Teknisesti Fin-tv.comin sisältö on hirveää roskaa. Leffat ovat rajusti pakattuja ja pätkivät tämän tästä. Osa elokuvatiedostoista on puolivillaisesti kokoon raavittuja.”

  3. Suosittelen täysin sydämin Food.inc-elokuvaa. Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja viestikin on kovin aiheellinen. Ison luokan lihantuotanto eläinten oloja polkien asettuu oikeaan valoon verrattuna perinteisempien laidunkuvien vieressä. Itsekin joutuu tunteiden valtaan, kun paatoksellinen maanviljelijä pui Yhdystvaltojen lihantuotannon nykytilaa.

  4. Voi vitsi, olipa vaikuttava trailer tuo Food.inc. Ootko ehtiny Anssi sitä kattoon? Vaikuttais kyllä tosi mielenkiintoselta. Kolahti jostain syystä mulle ainakin paremmin ku keskiverto ”nappisilmänen pahoinpidellyn näkönen eläin”-matsku.

  5. Food Inc. tuli katseltua ja se on erittäin suositeltavaa nähtävää. Sen tarjoama vinkkeli on luonnollisesti amerikkalainen, mutta aika amerikkalaistahan tämä meidänkin syömisemme jo alkaa olla. Kannattaa katsoa – ja alkaa miettiä mitä suuhunsa laittaa.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.