Syvä joki 3

| Aiheet: Internet, Jumittelu | Kirjoittaja:

Eräs julkisuuden kiistattomista eduista on se, ettei tarvitse enää valvoa öitään miettien mitä muut minusta ajattelevat? Sehän selviää välittömästi kun vain takoo oman nimen Googlen hakukenttään.

Onkin jälleen aika kuunnella herkällä korvalla kansalaisten ajatuksia ja mielipiteitä. Pidätin hengitystäni ja sukelsin uudestaan syvän joen kuraisiin vesiin. Kävin erilaisilla keskustelufoorumeilla naaraamassa pintaan itseeni liittyvää aggressiota ja vastaan nyt esitettyihin argumentteihin niiden vaatimalla vakavuudella.

Tuttuun tyyliin jätän mainitsematta kommenttien alkuperän ja kirjoittajien nimimerkit. Säilytän kuitenkin heidän kirjoitusvirheensä.

♠    ♠    ♠

(Anssi Kela -aiheisen keskustelun lomassa esitetty kysymys)
Ketä se rotan näköinen luikero kiinnostaa?!

(Vastaus)
Ei kiinnostakaan, paitsi siinä mielessä, että toivottavasti sillä ei mene hyvin.

Olen luullut näyttäväni enemmän rotan perseeltä kuin itse rotalta. Ilahduttava käänne yleisessä mielipiteessä!

♠    ♠    ♠

Viimesyksyinen hyvitysmaksukeskustelu kuohutti kansalaisten tunteita:

Anssi hyvä. Minä en halua maksaa sinulle siitä, että tallennan ulkoiselle kovalevylle varmuuskopioita tai valokuvia. Minä en edes pidä musiikistasi, enkä halua olla sen kanssa missään tekemisissä, ikinä. Lopuksi vielä – en ikipäivänä tule ostamaan (tai kopioimaan) vahingossakaan mitään tekeleitäsi, se on tallennustilan tuhlausta.

Aivan oikein – säästäväisyydessä on viisauden alku. Tallennustila on luonnonvara, jota ei totisesti kannata käyttää tuhlaillen. Koskaan ei nimittäin voi tietää milloin koittaa kirjoituksissa ennustettu aika, jolloin ihmiskunta tarvitsee vapaita bittejä henkensä pitimiksi. Voi sitä, jonka kovalevy on silloin täynnä kaikenlaista turhaa! Siksi neuvonkin kavahtamaan holtitonta tallennustilan käyttöä. Käytettäköön internettiä ja kovalevyjä ainoastaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on meille annettu – pornografisen materiaalin tutkisteluun.

(Oletteko muuten pannut merkille sitä, että silloin kun nettikeskusteluissa viesti alkaa sanoilla ”X hyvä”, niin se ei koskaan jatku erityisen hyvin? Ehkä tuollaista avausta käyttävä nettikommentoija kokee, että vaikka minä nyt tässä vittuilenkin koko selaimen leveydeltä, niin teenpähän sen kuitenkin asiallisessa hengessä ja sivistyneesti.)

♠    ♠    ♠

Menis Anssikin oikeisiin töihin niin ei tarttis kokoajan valittaa.

Miten oikea työ määritellään? Eilen illalla olin nimittäin tekemässä sellaista hommaa, johon meni monta tuntia, josta tuli hiki, ja josta maksettiin palkkaa. Täyttääkö se kriteerit?

Mitä tulee valittamiseen, niin taisin eilen valitella naapurilleni sitä, että talossani on jostain syystä jatkuvasti ampiaisia, niitä saa päntiönään olla hätistelemässä ulos. Tuon keskustelun jälkeen en muista valittaneeni mistään. Niinpä on liioiteltua väittää, että valittaisin koko ajan!

♠    ♠    ♠

lopeta toi blogi ja tee musaa joohan
alat olal naurettava

Nytkö vasta alan olla naurettava? Olen arvellut olleeni sitä jo hyvän aikaa.

Mutta jos naurettavuuteni onkin vasta nupullaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että olen vielä suurimmalta osin uskottava. Tässä tuleekin kiire: jäljellä oleva uskottavuus täytyisi nopeasti hyödyntää, ennen kuin naurettavuus kasvaa sen ylitse. Mutta miten? Kommentoijan mukaan ainoa tie on lopettaa blogi ja tehdä musaa. Musiikkia kyllä teenkin ihan entiseen malliin, mutta blogia en kuitenkaan haluaisi lopettaa.

Peli lienee siis menetetty, kehityksen suunta ei ole käännettävissä. Olen jo alkanut olla naurettava – pian olen sitä viiksikarvojani myöten.

♠    ♠    ♠

Anssi on kitaraa rämpyttävä pikku poika, jolla on liian paljon kerrottavaa ja jota ei jaksa kuunnella.TÄT TÄT TÄT TÄT! Meil on omakotitalo… Anssi ja kitara ja spanielin taiteilijailme!

Pidän tätä melko osuvana ihmiskuvauksena. (Laitoin muistiin tuon TÄT TÄT TÄT TÄT -jutun, se on ihan käyttismatskua.)

♠    ♠    ♠

Anssi Kelasta on tullut hippi, vihreä ja musuttaja, eli hänelle on tullut aivovamma

Aivohäiriönihän on jo tunnettu tosiasia, siitä on kirjoitettu lehdessäkin.

♠    ♠    ♠

Lyriikan mestari, hirveitä kappaleita, kun sanoitukset ei natsaa on biisit täynnä trioleja ja duoleja. Juice kääntyis haudassa, jos kuulis. Anssin biisit on kamalalta kuullostavaa rapin ja popin sekamelskaa. Entä biisien sanoma: Lähes kaikki Anssin biisit edustaa hänen omaa elämää ja tapahtumia hänen turvattussa lapsuudenkodissa jossain v..tun Nummelassa. Ketä kiinnostaa??
”Ja mä mietin et mul on kaikki ihan ok” tai jotain sinnepäin….

Nummelan ilmestyttyä Juicelta kysyttiin eräässä lehtihaastattelussa mielipidettä tästä uudesta tulokkaasta, Anssi Kelasta. Mikäli oikein muistan, niin Juicen vastaus kuului: ”Emmä jaksa sitä.”

Kommentoija kuitenkin vaikuttaa tutustuneen huolellisesti tuotantooni, koska esittää väitteen: Lähes kaikki Anssin biisit edustaa hänen omaa elämää ja tapahtumia hänen turvattussa lapsuudenkodissa jossain v..tun Nummelassa.

No, ensinnäkin lapsuudenkotini ei ollut Nummelassa, mutta tämä nyt on vain pieni muotoseikka.

Väite herättää joka tapauksessa kiinnostuksen tutkia kappaleitteni tekstien maailmaa. Kumpuavatko lähes kaikki sanoitukseni tosiaan omasta elämästäni?

Koko levytetyn tuotannon kahlaaminen näissä merkeissä olisi tähän paikkaan liian työlästä, joten valitsen otannaksi Singlet 2000-2010 -kokoelman kappaleet. Sieltä löytyvät kuitenkin ne eniten radiossa soineet rallit. Jos satunnainen kuulija on joskus tehnyt johtopäätöksiä tuotantoni suhteen, niin ne on luultavasti vedetty juuri näiden biisien perusteella.

Kappaleet, ja niiden sanoitusten suhde omaan elämääni:

VANHA BIISI

Laulussa listataan muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Suurin osa on omiani: kyynelehdin aikanaan E.T.:n lopussa, laitoin seinälle Samantha Foxin julisteen, katselin Dianan häitä, kokeilin Duran Duranin innoittamana meikkejä… Väite pitää siis kutinsa: kappale kertoo jossain määrin omasta elämästäni.

NOLLA

Ei varsinaisesti perustu omaan elämääni, vaikkakin lähes jokainen (myös minä) on varmaankin joskus ollut samanlaisissa tunnelmissa kuin laulun kertoja.

MILLA

Ei perustu omaan elämääni.

AAMU

Tämä on Aukio -nimiseltä konseptialbumilta, joka kertoo epäonnisen kaivosmiehen tarinan. En ole koskaan työskennellyt kaivoksessa. Olin kylläkin kerran käynyt sellaisessa, mutta tämä tapahtui vasta levyn julkaisemisen jälkeen.

PUISTOSSA

Ei perustu omaan elämääni.

JENNIFER ANISTON

Ei perustu omaan elämääni. Näin tosin kappaletta kirjoittaessani unta Jennifer Anistonista, lisäsin hänet siksi kappaleen tekstiin. (Ei, se ei ollut ns. märkä uni.)

KAIVOS

Ks. Aamu.

KAKSI SISARTA

Ei perustu omaan elämääni. Eräs kaverini tosin murtautui nuoruudessaan huoltoasemalle, ne rivit on lainattu hänen elämästään.

LAULU PETETYILLE

Ei perustu omaan elämääni.

KARHUSAARI

Nyt väitteen tueksi löytyy jälleen vahvaa näyttöä: kirjoitin kappaleen Karhusaaren rantakalliolla, kuvailin tekstissä kaikkea mitä näin ympärilläni.

1972

Ei perustu omaan elämääni.

ÄLÄ MENE POIS

Yleismaailmallinen rakkauslaulu, tällaisia fiiliksiä jokainen parisuhteen kokenut on varmasti tuntenut (myös minä). Ei siis varsinaisesti kerro omasta elämästäni.

MIKAN FAIJAN BMW

Ei perustu omaan elämääni.

RAKKAUS ON MURHAA

Jälleen sellaisia fiiliksiä, joita jokainen rakkaudessaan pettynyt on varmasti kokenut (myös minä). Kappaleen tarina ei kuitenkaan ole minun tarinani, mutta miljöö Bulevardeineen ja Ruttopuistoineen on napattu suoraan silloisilta kotikulmiltani. Sanottaisiinko, että tämä kertoo osittain omasta elämästäni?

SUOMALAINEN

Tummaihoisen koulupojan vinkkelistä kirjoitettu kappale. Ei siis kerro omasta elämästäni.

SUURIA KUVIOITA

Ei perustu omaan elämääni. Eräs kaverini tosin kuskasi kerran pakettiautolla poranteriä Liettuaan, nappasin detaljin biisiin. (Tämä oli eri kaveri kuin se Kahden sisaren kriminaali.)

NUMMELA

Tämä on omaelämäkerrallinen kappale, sen kolmessa säkeistössä kävellään läpi elämäni kolme ensimmäistä vuosikymmentä.

Siinä 17 biisin otos, lasketaanpa pitääkö esitetty väite kutinsa. Tulos:

3,5/17 = 20,6 % = lähes kaikki

♠    ♠    ♠

Anssi Kela pukeutuu tylsästi ja aina vain farkkuihin ja nahkatakkiin – jotain vaihtelua pitää olla.

Tämä on väärä todistus lähimmäisestä! Kyllä minun päälläni on yleensä myös paita, lisäksi tapana on käyttää alushousuja ja sukkia. Jos ihminen pukeutuisi pelkkiin farkkuihin ja nahkatakkiin, niin en muutenkaan luonnehtisi tyyliä sanalla tylsä. (Semminkin, jos kyseessä olisi naisihminen.)

Vaihtelun tarpeesta olen tismalleen samaa mieltä. Siksi pukeudunkin toisinaan kotona verkkareihin.

♠    ♠    ♠

Sisso tuon Anssin hiuksia ihan kun Jonen kuontalo,epäsiisti likainen leikkaisi ja kampaisi miksi ihmisten täytyy olla epäsiistejä vähän voisi kanssa ihmisä kunnioittaa jos ei muuten niin puhtailla hiuksilla!tuolla on kyllä kaksihaaraisten hiusten suomen ennätys!

Tämä katsojapalaute liittyi esiintymiseeni Putous-ohjelmassa. Mainittakoon, että sitä edeltävänä päivänä kävin leikkauttamassa hiuksiani useamman sentin verran. Jos kyseisen katsojan kuvaruudussa vilahteli kaksihaaraisia hiuksia, niin väitän kyllä ongelman silloin piilleen hänen tv:nsä/digiboksinsa asetuksissa. Vakuutan frisyyrin olleen myös puhdas.

♠    ♠    ♠

olen jo pitkään miettiny jäppisen järjenjuoksua ja turhauman tilaa; käyttää aikaansa bloggailuun ja satuiluun (sehän on tehnyt mielikuvitusblogia kanssa), aku ankan tekstin kirjoittamiseen ym ymym. Mitä jos keskittyisit ihan perusduuniisi ja tekisit hittejäsi – nyt kun et enää taida säheltää sen autourheilunkaan parissa…
TAI VAIHDA KOKONAAN ALAA niin päästään susta kela.

Tämä on kiinnostava kommentti. Erityisesti tuo mielikuvitusblogi kutkuttaa, mistähän osoitteesta sellainen löytyy?

Mitä tulee allekirjoittaneen järjenjuoksuun: eipä se pahemmin juoksekaan, pikemminkin löntystelee silloin tällöin persettään raapien jääkaapille. On kuitenkin hauskaa, että joku on jo pitkään miettinyt turhaumani tilaa. Tällainen huolenpito liikuttaa, kiitokset siitä!

♠    ♠    ♠

Lue myös Syvä joki -saagan edelliset osat:
Syvä joki 1
Syvä joki 2

Kommentit

  1. Et sinä Anssi mikään ihan turha äijä ole kun saat aikaan noin suuria tunteita ihmisissä. Netti on ihmeellinen paikka. Siellä on niin helppo ladella nimettömänä kovaa tekstiä. Se onkin sitten eri asia olisiko näistä latelijoista sanomaan sanaakaan jos naamatusten tapaisitte. 😉

  2. Voi herttinen kun tuli taas naurettua vedet silmissä. Käyttistä!

  3. Onneksi Internetin ihmemaailmasta löytyy myös Anssia kehuvia kirjoituksia. Vaikka lähtökohta on tietenkin se, että netissä ei saisi kehua mitään. Jos jotain vahingossa kehutaankin, niin siihen täytyy liittää negaatiota jotain toista asiaa kohtaan.

    Oliko näin ennen nettiä? En enää muista.

    Vaikkei kehua saisikaan, niin teen sen nyt: Tämä on yksi parhaista tietämistäni blogeista. Kiitos siitä.

  4. ei vitsit taas tuli vedet silmistä nauraessa :DDDD

  5. Voihan asiantuntija kirjoittelijat… 🙁
    No onneksi valtaosa palautteesta on varmaankin positiivista ja rakentavaa. Ja onneksi meillä kaikilla on vapaus valita millä sivuilla täällä netissä visiteeraamme. Minä ainakin löydän itseni päivittäin täältä. 🙂

  6. Talossasi on varmaan ampiaispesä jossain ullakolla tai hormissa, jos amppareita koko ajan on paikalla. Se on monikesäinen vaiva, jos sitä ei hoida pois.

  7. Ihanan käytännönläheinen tuo Maantiematelijan kommentti 🙂 Minäkin jäin miettimään noita amppareita. Otan ampparit myös aina lasiin. Ne on kyllä rasittavia jos niitä on kovin paljon. Miten Armi suhtautuu? Meillä on joskus koiralla kuono turvonnut hurjasti, kun ampiainen on pistänyt, kyytabletilla turvotus laski.

    Anssilla on tosi kivat hiukset! Onko joku kehdannut oikeasti moittia?

  8. Voi taivas..mutta vihreä, rotan näköinen hippihän kuulostaa oikeinkin hyvältä. Mä en kyllä ollenkaan tajua, miten joillakin on aikaa ja energiaa tuollaiseen louskuttamiseen..tuleeko siitä jotenkin hyvä mieli kun saa mollata ja arvostella oikein olan takaa..Kyllä nuo kommentit taitaa enemmän kirjoittajistaan kertoa kuitenkin. Mä en noita kommentteja ymmärrä muutenkaan ollenkaan, kun oon jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että Anssi on ihan parhautta kaikinpuolin. Että mullekin on sit vissiin tullut aivovamma jo aikoja sitten. 😉

  9. Näitä oli ihan hauska lukea. Toivottavasti artisti ottaa myös huumorilla. Eikös tärkeintä musiikissa ole juuri herättää tunteita? 🙂
    Itsellä ei tulis mieleenkään kirjoitella tuollaisia kommentteja, vaikka en pitäisikään jonkun musiikista. Mutta netin maailmassa kaikki on mahdollista.

  10. ”Koskaan ei nimittäin voi tietää milloin koittaa kirjoituksissa ennustettu aika, jolloin ihmiskunta tarvitsee vapaita bittejä henkensä pitimiksi.”

    Tässähän olisi uudelle Mad Maxille sopiva juoni.

    Piti tässä Googlettaa sitten myös oma nimi, ja huomasin sellaisen erikoisuuden, että Spotify playlistit (public) löytyy näköjään omalla nimellä. Pitääkin katsoa, että ei mitään hävettävää ei päädy listoille. 🙂

  11. Niksi-Pirkassa oli vinkki (ei sis. sukkahousuja): jos mehiläinen tai ampiainen eksyy sisätiloihin, hae pihalta apiloita tai muita tuoksuvia kukkia ja houkuttele pörriäinen niihin. Kukissa suristelija on helppo kuskata pihalle.

    Minäkin kyllä käytän lasia ja postikorttia. Tai kärpäslätkää.

  12. Internet, tuo nykyajan vastine julkisen vessan seinälle.

  13. On se hienoa, kun kaikki joita ei tippaakaan Anssin elämä kiinosta on kyllä ihan valmiita esittämään varsin monisanaisesti kyseisen seikan kaikkine Anssiin liittyvine puolineen… :S

  14. Tää oli ihan hauska, mutta ootko Anssi ajattelut kirjoittaa hieman tutkiskelevammin, että milloin / miten tää Anssi-viha alkoi. Koska Nummelanhan aikaan KAIKKI diggasi.. että onko tässä kyse jostain sellaisesta, että liian moni radiosoitto ja menestys kääntyää itseään vastaan vai mitä ihmettä?

  15. Kyllä sitä paskaa sateli jo Nummela-vuosinakin. Jos niihin aikoihin olisi ollut blogi, niin tällaisia postauksia olisi hyvin voinut tehdä jo silloin.

    Kaikkiahan ei mitenkään voi miellyttää, ei kai tässä mistään sen kummemmasta ole kyse. Jossain vaiheessa vain miellyttää/ei miellytä -suhdeluku kippasi nurinpäin. Syitä tähän on varmasti useita, tuskinpa se aiheutui mistään yksittäisestä tapahtumasta. Ns. suuri yleisö vain menetti mielenkiintonsa meikäläisen tekemisiin, tuli kiinnostavampia artisteja.

  16. Jees,

    meikä on joskus päissäni vertaillut tota brittiläisen laulaja-lauluntekijä David Grayn uraan. Kaveri väänsi vuosikaupalla huonosti myyviä levyjä ja nautto lähinnä marginaalista suosiota, sitten teki pari todella suosittua hittiä 2000-luvun vaihteessa, mutta sen jälkeen homma hieman hiipui levymyyntien ja keikkojen osalta, mutta esim jenkeissä suosiota piisaa edelleen top 10 levyillä, koska siellä ymmärretään enemmän tuollaisen perinteisen akustisen musan päälle ja briteissä se suosio oli lähinnä Davidin omien sanojen mukaan ”flavor of the month” tyylistä.

  17. ”talossani on jostain syystä jatkuvasti ampiaisia, niitä saa päntiönään olla hätistelemässä ulos”

    Opin uuden sanan, päntiönään!
    Kylläpäs tuli hörähdettyä, mikä tuon sanan alkuperä sitten ikinä onkaan 😀

  18. Hymy taas vähän kuittailee…

  19. Lainaus em. keskustelusta:
    ”Anssi on just sellanen jankuttava ja teini-ikäänsä ikuisesti elävä ukko jota kukaan akka ei jaksa elämässään katsella hetkeä pidempään… Just sellanen kun mun exä”

    Aika väkevä analyysi.

  20. Mutta toki positiivista artistin kannalta, että edes keskustellaan.

  21. Tuo Hymyn juttu… uskomatonta. ”Koska Anssin hittikynä ei ole enää savunnut vuosiin, mies on keksinyt korvaavaa puuhaa itselleen.”

    Anssin uusimmallakin levyllä on paljon hyviä kappaleita, ei muka hittikynä savua vai? Esimerkiksi Aamu on yksi Anssin parhaista kappaleista.

  22. Kyllä joen täytyy olla melkoisen syvä, että sieltä saa naarattua tällaisia saaliita. Epäilemättä alamittaisia.

    Hymy on säälittävä inisijä. 😀

  23. Kun tuo vanha aivohäiriö-juttu tuli taas esiin, niin voin kertoa käyneeni hiljattain autismi- ja aspergerliiton kirjastossa (pieni soppi), ja siellä tutkimusraporttien ja tiedekirjojen seassa on Kesä Kalevi Sorsan kanssa -romaani. Oikeasti.

  24. Tuo selittynee sillä, että annoin ko. kirjan julkaisutilaisuudessa haastattelun autismi- ja aspergerliiton lehteen.

  25. As pojan äitinä googlasin piruttani Vain Elämää ekan jakson jälkeen ”Anssi Kela ja Asperger” ja sieltä löytyi yllätyksekseni ”faktaa” aiheesta, en siis ollut kuullut aiemmin mitään. Mulle tuli pieni aavistus 🙂 Tunnistin piirteet, koska muistuttavat niin omaa poikaani 🙂 Mukavaa syksyä!!

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.