Yhteisö

| Aiheet: Internet | Kirjoittaja:

Tälle saitille on avattu uusi osio, joka on pyhitetty teidän käyttöönne. Osio on nimeltään Yhteisö, sinne pääsee yläpalkissa olevasta linkistä.

Perustin Yhteisön korjaamaan keskustelufoorumin sulkemisesta syntynyttä epäkohtaa: foorumin poistuttua tällä saitilla ei ollut enää paikkaa, johon käyttäjät voisivat kirjoittaa omia juttujaan. Nyt on. Yhteisö toimii oman blogini rinnalla: se näyttää aivan samalta ja kaikki toiminnot ovat tuttuja tästä blogista. Yhteisön sisältö tulee kuitenkin olemaan teidän luomaanne, se on teidän oma alustanne.

Kuka tahansa voi liittyä Yhteisön kirjoittajaksi. Sen puitteissa julkaistaan postauksia, jotka liittyvät tämän sivuston teemaan, eli Anssi Kelaan. Tuo liittymäkohta voi olla varsin löyhäkin, mutta ajatuksena on kuitenkin ylläpitää jonkinlaista punaista lankaa. Hyviä kirjoitusaiheita voivat olla esimerkiksi keikkaraportit, kirja- tai levyarviot, musiikkiin liittyvät esseet tai kommentit mediaesiintymisistä. Kriittisiäkin sävyjä sopii käyttää: negatiivisia levy- tai keikka-arvioita ei sensuroida. Käytännössä sana on hyvinkin vapaa. Puutun kirjoitteluun ainoastaan silloin jos postausten sisältö sotii voimakkaasti omia ajatuksiani ja arvomaailmaani vastaan – tämän sivuston nimi kun on kuitenkin anssikela.com.

Yhteisössä voit julkaista myös keikoilla ottamiasi valokuvia tai videoita. Myös cover-videot biiseistäni ovat tervetulleita.

Linkitän postauksianne Facebook-sivulleni, joten Yhteisöön kirjoittamalla voit tavoittaa paljon lukijoita. Tuoreimmat postaukset näkyvät myös linkkinä sivuston vasemmassa marginaalissa.

Perimmäisenä tarkoituksena on luoda aktiivisille musiikkini tai kirjallisen tuotantoni ystäville sellainen kanava, jota käyttämällä he pääsevät mukaan tuottamaan sisältöä ja olemaan osa talkooporukkaa urani uuden nousun rakentamisessa. Aktiivisille kirjoittajille on myös matkan varrella luvassa erilaisia palkkioita: vapaata pääsyä keikoille, t-paitoja jne.

Jos haluat ryhtyä Yhteisön kirjoittajaksi, niin lähetä viesti osoitteeseen info@anssikela.com. Saat paluupostissa tarkemmat ohjeet.

Ensimmäinen kirjoitus onkin jo luettavissa: käy lukemassa Marin raportti Järvenpään keikalta.

Kommentit

  1. Kiitos näistä sivuista=) ihanaa kun julkkiksetkin ottavat meihin tavallisiin pulliaisiin kontaktia=) kiitos uusista upeista kappaleista:-)

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.