Keikkaretkue pääsi vihdoin eilen ”ryskäämään kotikonnuilla: vuorossa on Helsinki ja Virgin Oil. Luvassa on kovaäänistä musiikkia, hikeä, vääntöä ja rakkautta” (Anssin ennuste). ”Evoluution epähedelmä Anssi Kela apinasta polveutuvine taustajoukkoineen” (Antin mukaan) kipusi lavalle ilahduttamaan kansaa perjantai-illan ratoksi. Go-go!

Sitä kansaa olikin tosi paljon. Kuuntelivat parhaillaan lämppäri Vilma Lähteenmäkeä, joka esitti loistavaa Puistossa-coveria, se oli lopulta ensimmäinen kuulemani anssikela-medley. Onnistuin pujottelemaan itseni lavan reunaan ja siihen linnoittauduimme tuttujen kera. Kun biisilistat tuotiin lavalle, eräät miespuoliset kuulijat riehaantuivat aloitusbiisistä: ”Mmmilla!!!” Ilmapiiri oli siis hyvinkin odottava, kun Man In Black -taustanauha alkoi soida 0.07 ja repesi valtaisiin suosionosoituksiin, kun mies mustissa saapui korokkeelleen vilkuttelemaan.

Biisilistapaljastus tässä välissä:

1. Milla
2. Aamu
3. Miten sydämet toimii?
4. Kevät tulee
5. Puistossa
6. Kaksi sisarta
7. Kissanpäivät
8. Mikan faijan BMW
9. Kaveria ei jätetä
10. Levoton tyttö
11. Kaatua kuin puu
12. Karhun elämää
13. Jennifer Aniston
14. Parasta aikaa
———-
15. Superkuu
16. 1972
17. Maitohapoilla
18. Nummela

Setti kesti tasan kello kahteen, joten bändi hupaili lavalla noin 1h 50min. Alusta lähtien kiukaalle heitettiin sellaiset rocklöylyt, että oksat pois. Eipä tuossa loppusetissäkään tainnut juuri slovareita olla, ellei Karhun elämää sellaiseksi lasketa. Todella tiukkaa menoa ja vieläpä hymy muusikoilla hyvin herkässä. Alkupuolella oli neljän biisin Nummela-putki, joka parani edetessään. Kissanpäivät ja Bemari on nykyisellään aivan JÄR-JET-TÖ-MÄN kovia versiota! Kissanpäiviä voisi grooven määrässä verrata lähinnä Superkuuhun. Ja onko se Bemarin intro-riffi-lopuke laina jostain? Tämä vaivaa minua.

Uusista biiseistä kuulin livenä ekaa kertaa Kevään ja Superkuun. Molemmat toimivat. Hämmentävää, miten luontevasti Anssi keekoilee ilman kitaraa. Apuvälineenä taisi olla pyyhe, jota muistaakseni pyöriteltiin Tampereen Klubinkin (netti)keikalla. Kevät tulee oli mukavan ilmava, pirskahtelevan keväinen.

Lava näytti harvinaisen tilavalta. Ville ja Saara oli nostettu ylemmälle tasanteelle, eikä heitä juuri näkynyt soittimiensa takaa. Tuomas ja Antti saivat virnuilla varjoissa, mutta kannattaisin heidän piirteidensä valaisemista vähän paremmin. Valoa oli kyllä muutoin riittävästi, sillä kirkkaat spotit oli pääasiassa suunnattu Anssin lisäksi yleisöön niin että aurinkolasit ois olleet tarpeen. Arvostin sitä, että pääsin pitkästä aikaa lavan reunaan tunnelmoimaan. Se on ihan eri juttu istua konserttisalissa kuin fiilistellä rokkikeikkaa eturivissä, kun tuntee artistien jalan tamppaukset ja lava tärähtelee rumpujen ja basson tahtiin. Vähän kuin bändin omaa morsetusta. Kommunikoikohan ne keskenään?

Ehkä just tämän jalkojen tamppauksen takia kiinnitin huomiota Karisalmen töppösiin, ne näyttivät kovin uusilta, hohtivat valkoisuuttaan ja niissä oli kultaisia koristeita. Jennifer Anistonin alussa Anssille kiikutettiin ihka oikea Gretsch White Falcon, siis se kitara, josta hän on jo kauan haaveillut! Se oli todellinen katseenvangitsijakaunotar, valkoista ja kultaa. Ihan kuin Antin popot. Oliko kitara hankittu kenkien mukaan?

Keikan jälkeen Anssi myönsi, että sävytys oli tarkkaan harkittu detalji. Lisäsi kuitenkin, että kitara oli vain lainassa, mutta osto harkinnassa. Jos minulta kysytään, artistin ilme oli silminnähden autuaallinen lavalla White Falconin kanssa ja kitara kuulosti todella murealta. Pahoin pelkään, että tämä soitin on jo ottanut Anssin omakseen ja levylaulajaparka saa osakseen piinaavan tuskan, ellei saa viedä sitä kotiinsa ja kutsua sitä omaksi kitarakseen. Voimia tähän!

Kitaroista päästään seuraavaan dilemmaan. Nimittäin siihen, miten Tuomas voittaa joka kerta Anssin Kaatua kuin puu -biisin kitarabattle-kivi-sakset-paperissa? Sopupeliä ei tällaisessa kunnia-asiassa voi mitenkään epäillä. Onko Wäinölä meedio? Onko hänellä kokemusta lajista suomenmestaruustasolla? Onko Tuomaksen käsissä taikaa, kun niillä pystyy soittamaan maagisen näköisiä sooloja? Keikan jälkeen kitaristi hiipparoi paitapisteen kulmilla Matkamuistoja kädessään, joten pääsin kysymään. Tuomaksen laskujen mukaan tilanne on tällä hetkellä hänen edukseen 8-3 ja hän jäi ihmettelemään, miten on kuitenkin hävinnyt Anssille jo kolme kertaa…

Tuomas muuten sai Virgin Oilin keikalla ison pokaalin, lienee kiertopalkinto, jonka vieressä joku onnekas bändin jäsen saa aina istua keikkabussissa ja kohottaa itsetuntoaan peilaamalla itseään voitonmaljan hopeanhohtoisesta kyljestä.

Perjantai ja go-go (vaikka teknisesti lauantai olikin) näkyi ja tuntui yleisössä. Meno muuttui kosteammaksi keikan loppua kohden, kun ensin jossain lähellä lensi juomaa ilmaan ja vieressäni täysi siiderituoppi räsähti lattialle sirpaleiksi. 1972:n aikana aiemmin mainittu mieskuulijoiden joukko riisui paitansa ja viuhtoi niitä ilmassa. 1972:n kohdalla repesin nauramaan, kun viereeni materialisoitui aito Tinkijä eli Homo Tinciensis. (Antin kommenttiraidalta: ”Nämä kovaan ääneen teesejään kailottavat troglodyytit vaativat kesken kappaleen esim. syntymäpäivätoivotusta Erkille, fyysistä kosketusta soittimensa kanssa painiskelevaan muusikkoon tai vaikkapa mielisävelmäänsä kolmanteen kertaan.”) Hän halusi ottaa kontaktia Anssi Kelaan huutamalla ja huitomalla etusormellaan, koska hänellä oli todella tärkeää asiaa juuri nyt, juuri tässä kertsin jälkeisen instrumentaalivälikkeen aikana, todella-todella tärkeää asiaa! ”HEI! HEEEI!!!” Lavalla ei taidettu noteerata ollenkaan. Ja asia oli jo vanhentunut biisin loputtua, koska Tinkijä oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Ehkä hän halusi Kelalta uuden tuopin kaatuneen tilalle?

Pumppu ei leikannut kiinni lavalla, vaikka Anssi hikosi varmasti ihan märäksi siinä mikin ääressä ja veti Falconeineen hurjan pompun rumputasanteen kulmalta. Ilo oli selvästi pinnassa. Anssi tarjoili pullon vettä yleisölle ja kävi kättelemässä parisenkymmentä kättä. Lavallakin käteltiin useita kertoja. Ja tietysti Nummelan lopussa Anssi kaivoi takataskustaan kännykän ja kuvasi yleisön jodlausta. Facebook-kuoro kasvaa vaan.

Keikan jälkeen Anssi kirjoitteli taas nimmareita ja poseerasi yhteiskuvissa paitapisteellä. Kovasti onnelliselta näytti. Sekä artisti että yleisö. Siitä sai sitten hyvin mielin lähteä kotiin päin leudossa alkukesän yössä. Parasta aikaa!