Anssi Kela yhtyeineen veti miltei täydellisen keikan Tampereella. Kohdallani se tarkoittaa musiikkia, jossa on oikeassa suhteessa järkähtämätöntä peruskalliota ja hennompaa kanervikkoa. Näin Anssin ensimmäisen kerran 1990-luvun alkupuolella Pekka ja Susi yhtyeen kanssa, Seinäjoella. Niistä ajoista mies on muuttunut ja ennenkaikkea kehittynyt esiintyvävänä muusikkona. Siitä huolimatta levyhyllyssäni on aina ollut tyhjä tila Anssi Kelan osalta. Uuden levyn materiaalia kuullessani mieleeni tuli sana, rohkeus. Niin harva meistä uskaltautuu tärkeimmällä hetkellä mukavuusalueensa ulkopuolella. Anssi oli mielestäni tuon askeleen ottanut ja vieläpä hyvällä menestyksellä. Ostin levyn ja jäin odottamaan keikkaa.

Tampereen keikka lähti pirteästi liikkeelle Maitohapoilla biisillä. Tuon biisin rytmiikka ja sä, bä, dä, du- huudot nostavat joka kerta hymyn huulilleni. Lisäksi pidän biisin tavasta kuvata pyöräilyä ja elämän solmukohdan aukeamista samanaikaisesti ikäänkuin vihjaten hyvästä omatoimi terapiamenetelmästä. Bändi kuullosti hyvältä ensisekunneista alkaen. En omaa soittotaitoa, joten en pysty ottamaan kantaa soittoteknisiin seikkoihin, mutta sen osaan sanoa että homma toimi. Ylipäätään keikkakokemukseni positiivinen tai negatiivinen lopputulos lepää paljolti sen varassa, kuinka aidosti artisti on läsnä ja onnistuu välittämään tunteita.

Takaisin lavalle. Bändin energia heijastui yleisöstä, se näkyi yleisössä rytmikkäinä liikkeinä polvissa, lanteissa ja heiluvissa käsissä. Ihmiset olivat aidosti innoissaan. Tampereella saimme kuulla elinvoimaa uhkuvia biisejä, taitavia soittajia ja laulajaa, jonka äänessä oli innostuksen kannattelemaa vahvuutta. Anssi Kela on palannut valokeilaan uuden ilmeen kanssa. Hänen kasvoilta säteili nyt syvempi ymmärrys siitä, kuinka kaikki on katoavaista ja kuinka tärkeää on osata nauttia hetkestä. Pidin näkemästäni.

Keikan hienoin hetki koettiin mielestäni Nummela biisissä. Nummelan aikana bändi loi yhteislaulun keinoin telttaan melkein hengellisen tunnelman. Kun tähän lisätään Anssin kaipaava saundinen huuliharppu, henkilökohtainen teksti ja mukana elävä yleisö, niin liikuttuminen oli varmasti täysin luonnollinen reaktio. Ilmassa oli aistittavissa kanervikon hienovaraista väreilyä. Tämäntapaista tunteiden dynamiikkaa ehdin jo vähän kaivatakin. Nummela biisi alkoi muuten suvivirsi aasinsillan kautta, joka toimi hienosti yleisöä yhdistävänä voimana ja toi tilaan kenties sen hengellisen esivirityksen. Keikka päättyi hitaasti kasvavaan Palava silta biisiin, jonka muodossa keikkakokonaisuuteen tuli lisää kaipaamaani tunnelmallista vuoristorataa. Sanottakoon vielä, että keikan alussa kuuluttaja kyllä antoi vihjeen illan tulevasta musiikillisesta ilmeestä, täysillä sisään ja ambulansilla ulos, kommentilla. Mutta kun sitä haluaisi aina saada kaikkea.

Ehdottomasti yksi tämän kesän parhaista keikkakokemuksistani. Kun Anssi mainitsi keikan loputtua tulevansa tapaamaan kuulijoitaan ajattelin, että menen kiittämään miestä henkilökohtaisesti hienosta keikasta. Oheistuotepöydän ympärillä oli kuitenkin kova kuhina, joten odotellessani tilanteen rauhouttumista aloin epäilemään koko rohkeaa ajatustani. Kävellessäni autolle lohdutin itseäni  ajatuksella, että voisinhan ilmaista asiani kirjoittamalla. Joten, Kiitos! Anssi ja koko muu bändi.

Kesäyöstä

MiKi