Perjantai. Normi työpäivä, mutta muistin koko ajan, että postilaatikossa pitäisi olla Anssin uusi levy. Se oli siellä. Välittömästi levy soittimeen ja käteen kuppi espressoa. Onneksi olin kotona yksin eli kohtuullinen voluumitaso. Minulla on kaikki Anssin levyt, myös Pekka ja susi ja niinpä tiesin, mitä odottaa tai paremminkin olla odottamatta. Anssi on uransa ajan ollut muuntautumiskykyinen ja etsinyt erilaisia biisien tekemisen ja esittämisen tapoja ja siksi siis saatoin olla varma, että jotain muuta tulee kuin edellisillä levyillä. Mutta mitä, siihen en osannut varautua ja mitä turhaa. Päätin antaa levyn soida.

Maitohapoilla, Levoton tyttö. Kaatua kuin puu…, biisit valuivat toinen toisensa perään ja kohtuullisen työpäivän uuvuttamana olin hieman puolihorteessa. En seurannut levykannesta sanoja, vaan silmät kiinni kiikkustuolissa istuen annoin musiikin soida ja korvien vastaanottaa tarjontaa. Koko ajan mieli työsti kuulemaansa. Tarinat ovat taas elokuvaa, tapahtumat etenevät ilman mainoskatkoja. Anssin kyky kirjoittaa laulujen tarinoita niin, että niistä tulee verta ja lihaa kertakuulemalla on taas parhaimmillaan. Nämä ovat Technicolorin värileffoja, eivät latteita mustavalkoisia kaitafilmejä. Anssi laulaa paremmin kuin ikinä, korkeat äänet soivat tosi hyvin. Pieni herätys, kun levyhylly nousi pelastamaan. Hain toisen kupin espressoa. Kevät tulee, Ilman sua…jees, tämä on minun musaa.

Palava silta….mitä, mitä, mitä. Hidas biisi ja mikä ihmeen kuoro. Anssi alkaa laulun ”Kuljen palavaa siltaa, kuilu meidät erottaa, poissa vuosien läheisyys, väliin on tullut etäisyys…” . Levylaulaja laulaa korkealta avoimin ääntein, kuoro hyräjää taustalla. Koska olen itse kuorolaulaja ja kuoronjohtaja, palasivat suuret värisyttävät kokemukset sadan hengen kuorosta sieluni syövereistä mieleen. Sitä on vaikea selittää, mutta se on omituinen ja juhlava fiilis.

Alku olikin kertosäe. Nyt tarina lähti liikkeelle – ei mikään koominen heitto, elämän tragediaa, mutta aivan mahtavaa. Laulu soljuu matalana sävelkulkuna, kertovana – melkein puhelauluna, vaikka selkeästi laulaen. Lumoudun Anssin lauluun ja taustakuoron harmoniaan. Tämä nousee sfääreihin – suuri orkesteri ja kuoro kehiin ja solisti antaa kaikkensa. Yhtäkkiä musiikki seisahtuu ja vain kitara ja korkea hyräily. Pysähdy ajattelemaan, tarina on kerrottu. Kohta tullaan loppuun ja soittimet vaikenevat, kuoro ottaa lopun omakseen. Myöhemmin luen jostain, että joku vertasi tätä laulua mustien gospelkerrontaan – ei ihme.

Kaukosäädin esiin ja biisi uusiksi. Kuuntelin laulun monta kertaa.