Ystävääni avaruuden oottanut oon ikuisuuden

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Keskiviikkona 23.10. Anssi ja kumppanit mellastivat hitusen akustisemmalla vaihteella Espoon Sellosalissa. 22 biisin listassa oli puolet ylläreitä ja keikka oli minusta tämän kiertueen paras. Konserttisalin akustiikka hiveli korvaa ja loi syvyysvaikutelman, jossa kaikki instrumentit ja varsinkin laulut erottuivat kauniisti. Eniten ilahdutti (taikka siis järisytti) se, että Anssin keikan keskivaiheilla esittämistä viidestä soolobiisistä yksi oli Tähtilaulu! Se on se biisi, jota olen toivonut aina kun on minkäänlaista mahdollisuutta toiveen toteutumiseen.

Viime aikoina toiveita ei ole ollut mieltä huudella, sillä bändi vetää tiukasti settilistan mukaan napit korvissaan. Ennen oli enemmän tilaa yllätyksille. Nyt Sellosalissa Villeä toruttiin siitä, että hän luki paperinsa väärin ja aloitti Jennifer Anistonin ennen aikojaan. Listan orjallista seuraamista voidaan perustella sillä, että Tuomas on uusi bändissä, eikä (muka) osaa muuta tuotantoa. Eli toiveiden esittämiset ovat pitkälti jääneet soolokeikoille, vaikka missään meluisan baarin nurkassa ei kovin suuria taide-elämyksiä irtoa. Jos Anssi irvistää biisitoiveellesi, sitä on sentään hauska seurata. Lopulta kuulija lopettaa pään takomisen seinään ja ottaa vastaan sen mitä annetaan. Sellosalissa ei muistunut enää mieleenkään, että jotain voisi ihan toivoakin. Olin unohtanut koko Tähtilaulun.

Kunnes Anssi taikoi sen pimeässä nurkassaan pianon koskettimilta. Oi onnea! (Ja Hilu kuvasi!)

Aulan massiivisen nimmariruuhkan hälvettyä pääsin kehumaan artistia hienosta keikasta. ”Ja kiitos Tähtilaulusta! Ties kuinka kauan oon sitä toivonut!!!” Anssi hymyili ja muisteli esittäneensä sitä joillain akustisilla keikoillaan.

Missähän olen kuullut avaruuden ystävästä viimeksi? Asia täytyy tarkistaa. Onneksi Harhaa.comissa on lisämuisti, joka tietää kertoa biisilistat. Uskon löytäväni Tähtilaulun joltain Facebook-juhlakeikalta. Ei ole soitettu 10000 tykkääjän kohdalla, eikä 5000 kohdalla. Aurinkosade kyllä soitettiin. Selaan biisilistoja taaksepäin ja epäusko alkaa nostaa karvaista päätään. Epäilen massiivista virhettä. Lopulta Tähtilaulu tulee vastaan. Missä ja milloin?

Ylöjärvi, Akun Tehdas, 13.11.2006. Kosketuksessa-nauhoitukset???!!!

Nyt tarttee hiukan kelata. Siis seitsemän vuotta sitten? Seitsemän vuotta! Käsittämätöntä. En vaan usko.

Kun itse kukin alkaa miettiä, missä oli ja mitä teki seitsemän vuotta sitten, saa jotain perspektiiviä siihen, miten pitkä aika siitä on. Omituisinta on se, jos aika ei sittenkään tunnu pitkältä… Noin seitsemän vuotta sitten Anssi bändeineen keikkaili viimeksi Raumalla, kuten eilenkin, mutta 2006 Villellä oli vielä pitkä letti!

Varmasti Anssi on soittanut Tähtilaulua jossain ihan salaa, koska muistaa sanat ja sävelet niin hyvin. Tosi hyvä juttu. Toivomuskaivossa on taas vettä!

Keikkaraportti Tähti 27.9.2013, Kuopio

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Saavuin Kuopioon iltahämärissä. Kaupungin valot valaisivat askeliani kohti Tähteä. Kysyin tietä kahdelta kauniilta paikalliselta neidolta, jotka saattoivat minut oikeaan osoitteeseen. Vuolaat kehuni bändin kovasta keikka kunnosta taisi innostaa neidot liittymään yleisön joukkoon. Uusi ravintola hemmotteli asiakkaitaan edullisilla keikkalipun hinnoilla, vaikka narikka maksoikin vielä erikseen. Vierailin Kuopiossa viimeksi tuona Kelan rundin toisena keikka-iltana Henry’s Pubissa 12.4.2013. Nämä kaksi ravintolaa sijaitsevat itseasiassa ihan nurkan takana toisistaan. Itselleni tuo keväinen ilta oli ensimmäinen live kokemus yhtyeestä, jollaista en totisesti osannut odottaa.

Biisilista:

  • Miten sydämet toimii?
  • Milla
  • Aamu
  • Kaksi sisarta
  • Levyhylly pelastaa
  • Puistossa
  • Jennifer Aniston
  • Kaatua kuin puu
  • Karhun elämää
  • Levoton tyttö
  • Parasta aikaa
  • Mikan faijan BMW
  • 1972
  • Maitohapoilla
  • Nummela
  • Älä mene pois
Tähdenlennossa A. Kela
Tähdenlennossa A. Kela

Tähden varjossa, lavalla liidellen A. Kela yhtyeineen

Kahden sisaren paluu settilistaan oli iloinen yllätys. Kuopiossa tuon kipaleen kertosäkeistö osattiin suvereenisti. Kaatua kuin puu- kitarabattlen alkajaisiksi Tuomas käynnisti tuulettimensa. Anssi ei halunnut jäädä häviölle, joten hopeinen propelli pyörähti myös Messiaan edessä käyntiin. Tuomaksen heittäytyminen oli vaikuttavaa. Anssin vastavedot saivat vuoroin Tuomaksen kuin Antin ihmettelemään soitantaa läheltä. Anssin kertoma ” aloittelijan” kivi vaihtoehto kuitenkin ratkaisi battlen tilanteen Wäinölän hyväksi.

Kitaroinnin Three amigos
Kitaroinnin Three amigos

 

 Pystykitarointia ja muita kitara koreografioita

Kitaroiden kaulat osoittivat useasti kohti kattoa. Soitannalla selvästi pyrittiin tähdenlentomaiseen grooveen. Kitaroita ojenneltiin myös yleisön suuntaan. Onhan nuo Anssin kitaroiden uudet kielet hienot, joten mikäs niitä on esitellessä. Setin alku kappaleiden aikana Tuomas kääntyi Villen rumpusetin kohdalle, kääntäen selkänsä yleisölle. Liike sai Tuomaksen kitarointiin terävää sointia. Toisen kuvan perusteella Tuomas yllätti, jopa itsensä taituroinnillaan. Soittimella soittamisessa voi olla samaa mitä ruuan valmistuksessa, aina on mahdollisuus oppia uutta, ja lopputulos voi yllättää.

Pystykitarointia by Tuomas
Pystykitarointia by Tuomas

 

Yllättävät soinnut
Yllättävät soinnut

 

Villen komppi

Villen komppi oli tänä iltana todella terävää meininkiä. Ajoittain havaitsin pientä veljellistä kiusoittelua, tai kompillista lisälyöntiä. Olen täysin noviisi mitä musiikin syvälliseen anatomian ymmärtämiseen tulee, mutta tätä näytelmää oli hauska seurata.

Kompin kuningas
Kompin kuningas Ville

Setin sokerit

Artisti oli tänä iltana selvästi setinsä lumoissa. Bändi esiteltiin suvereenisti; Tuomas, Antti, Saara ja Ville. Anssi unohti vain mainita itsensä ja yleisön. Yleensä itsensä esiteltyään, hän teitittelee meitä kuulijoita ” ja te olette yleisö”, kuin olisimme osa kokonaisuutta. Onneksi jokainen saattoi tarkistaa asian pääsylipustaan, vaikka Anssi ei sitä keikalla maininnutkaan. Ennen Nummelaa solisti vannoi soittavansa vielä pari biisiä. Bassotaituri Antti Karisalmi huikkasi artistille, että tietäähän hän ”se Nummela-biisi on jäljellä, osaatko sen varmasti?”. Bändille ei oltu kerrottu, että setti ei  pääty siihen kappaleeseen. Anssi kertoi tämän tosiasian sen jälkeen, kun Saara jo irrotti soittimensa piuhan, ja solisti mietti ääneen osaisiko bändi sen ylimääräisen biisin. ” Saara ainakin osaa”, veisteltiin vielä vihjeeksi. Tässä vaiheessa Messias ei kuitenkaan paljastanut biisin nimeä. AnFssi halusi toteuttaa Facebookin kautta tulleen toiveen. Pian kuitenkin kappaleen nimi kerrottiin, jengi viritti soittimet, ja niin hienosti yhtye tulkitsi Älä mene pois-slovarin. Kiitos!