Vastauksia

| Tagit: | Aiheet: Internet, Musiikki | Kirjoittaja:

Spotify-aiheinen kirjoitukseni on herättänyt suurta kiinnostusta ja poikinut viljalti kommentteja ja kysymyksiä. Olen ollut viime päivinä valitettavan kiireinen osallistuakseni kuumana poreilleeseen keskusteluun, joten ajattelin koota tähän uuteen postaukseen eri medioista (blogin kommenttiraita, Facebook, keskustelupalstat) joitakin yleisimpiä kommentteja sekä kysymyksiä, ja vastata niihin yhdellä täsmäiskulla.

Haluan vielä ennen vastaamistani todeta, että ylivoimaisesti hienoin saamani palaute on tullut niiltä lukuisilta Spotifyn käyttäjiltä, jotka ovat kertoneet siirtyneensä kirjoitukseni innoittamana maksamaan Spotifysta. Juuri tästä oli kyse: kirjoitukseni ei ollut suunnattu Spotifyta vastaan, vaan sen puolesta, että ihmiset maksaisivat pienen summan pääsystä miljoonien biisien arkistoon. Sitä kautta myös me tekijät saamme työstämme edes jonkinlaisen korvauksen.

Ja nyt tulta päin.

♠    ♠    ♠

Miten Spotifyn maksut suhtautuvat radiosoittoon ja sen kuulijamääriin? Voiko tätä jotenkin verrata?

Näitä vertauksia näkee tehtävän paljon. Yleensä laskelmissa päädytään siihen, että yksittäistä kuulijaa kohden Spotifyn maksamat tilitykset ovat suorastaan ruhtinaallisia radioon verrattuna. Artistin vinkkelistä tällaisella aritmetiikalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä — vain se ratkaisee, mitä viivan alle jää. Faktaa on se, että radiosoitosta maksettavat teostokorvaukset ovat suuruusluokaltaan moninkertaisia Spotify-korvauksiin nähden. Biisieni radiosoitto mahdollistaa sen, että pystyn tekemään musiikkia ammatikseni: siitä saamani korvaukset ovat merkittävin yksittäinen tulonlähteeni. Tekijänoikeuspalkkiot ovat minulle leipä — kaikki muu vain erilaisia levitteitä ja leikkeitä sen päällä.

Spotifyn vertaaminen radioon ontuu myös siinä mielessä, että ne ovat kaksi hyvin erilaista formaattia. Spotify kilpailee nähdäkseni enemmän levykauppojen kuin radioiden kanssa. En usko, että kovin moni jättää kiinnostavaa levyä ostamatta siksi, että pyrkii kuuntelemaan sillä olevia biisejä mieluummin radiosta. Radiosta kuunnellaan sitä mitä sieltä tulee, Spotifysta mitä halutaan. Kyseessä on maailman suurin levyhylly.

♠    ♠    ♠

Voisitko Anssi ehtiessäsi kertoa, mistä tilitysraportista on kyse? Levy-yhtiöltä saadusta?

En ehkä tuonut riittävän selkeästi esille, että kirjoitukseni koski nimen omaan levy-yhtiöstä saamiani Spotify-rojalteja. Tajusin unohtaneeni liittää raporttiini maininnan siitä, että rojaltien lisäksi tulen saamaan myös Teostolta korvauksia Spotify-soitoista. Rojaltia maksetaan artisteille, jotka ovat levyttäneet kappaleen. Teostokorvauksia puolestaan saavat kappaleen säveltäjät ja sanoittajat. Koska teen itse omat biisini, saan sekä rojaltia että teostokorvauksia.

Minulla ei kuitenkaan ole tätä kirjoittaessa minkäänlaista käsitystä teostokorvausten suuruudesta: Levottoman tytön tapauksessa ne tilitetään minulle vasta myöhemmin. Käsitykseni mukaan saan Spotifyn tapauksessa Teostosta vain pientä lisää jo saamieni rojaltien päälle, ne eivät liene suuruudeltaan samaa luokkaa Spotifyn maksamien korvausten kanssa. Tämä on kuitenkin täysin spekulatiivista. Siksi yritinkin keskittyä kirjoituksessani niihin saamiini korvauksiin, joista minulla on oikeasti mustaa valkoisella.

♠    ♠    ♠

En ymmärrä Kelan valitusta tässä asiassa. Kelalla on Spotifyssa kymmeniä eri biisejä, joista hänelle maksetaan korvausta aivan samoin perustein kuin kuin Levoton tyttö -sinkusta. Kela tienaa pelkästään Spotify-toistoilla kuukaudessa enemmän kuin esim. keskiverto elintarvityöntekijä samassa ajasssa.

Levoton tyttö ei ole vain yksi kappale kymmenien muiden joukossa, vaan oikein kunnon hittibiisi, jollaisia omalla urallani ei ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Niistä muista Spotifyssa olevista ralleistani tienaan vain murto-osia Levottoman tytön miljoonasoittoon verrattuna. Mainitsemani 2 337 euron korvaus ei sitä paitsi ollut säännöllinen kuukausiliksa, vaan neljän kuukauden kertymä ajalta, jolloin biisin kuuntelupiikki oli korkeimmillaan. Sittemmin soitot ovat hiipuneet merkittävästi: tällä hetkellä tienaan kappaleen kuunteluista korkeintaan joitakin kymppejä kuussa. Jos Spotify-tilityksistä lähtisi vuoden päätteeksi laskemaan kuukausipalkkaa, niin se ei isosta hitistä huolimatta olisi lähelläkään nelinumeroista lukua.

♠    ♠    ♠

Tekisit parempaa musaa, niin ihmiset vois kuunnella sitä enemmän!

Nämä ovat totuuden sanoja.

♠    ♠    ♠

Hei Kela, jos sun biisiä soitetaan kerran radiossa ja sen kuulee miljoona kuuntelijaa, kuinka monta tonnia siitä pitäis maksaa korvausta per soittokerta? Riittääkö 10t€?

Tätä kysymystä minulta on kysytty enemmän kuin mitään muuta: paljonko sinulle sitten pitäisi maksaa, että olisit tyytyväinen?

Kirjoituksessani ei ollut kyse siitä, olenko saamiini korvauksiin tyytyväinen vai en. Tekstini perimmäisenä motiivina oli tiedon välittäminen: halusin iskeä faktat tiskiin — tämän verran Spotify-soitoista maksetaan. Toivoin ulostuloni herättävän keskustelua. Sain mitä halusin. Kuten ylempänä totesin, niin oma toimeentuloni ei ole riippuvainen näistä Spotify-tilityksistä. Ne ovat vain yksi pieni puro, joista lauluntekijän ja artistin elanto lopulta muodostuu. Kyse ei kuitenkaan ole täysin merkityksettömästä asiasta: ei ole niin, että muut purot virtaisivat vanhaan malliin ja niiden lisäksi olisi vielä muodostunut uusi Spotify-puro. Ihmisten tapa käyttää musiikkia on muuttunut, minkä seurauksena levymyynti on sukeltanut. Spotify tai biisien digimyynti ei ole toistaiseksi pystynyt täyttämään sitä kuivunutta uomaa, joka on syntynyt fyysisten levyjen myynnin ehtyessä.

Voin kuitenkin yrittää rehdisti vastata kysymykseen. Jos pitää paikkansa, että Spotifyn oma osuus koko kakusta olisi kolmanneksen luokkaa, niin mielestäni tulonjako on silloin siltä osin melko kohdallaan. Kolmannes palvelun tarjoajalle, kolmannes sisällön tuottajille ja kolmannes kuluihin (alvit ja teostot) — olen ymmärtänyt, että noin se suurinpiirtein jakautuu. (Huom! Edellinen perustuu osin kuulopuheisiin, siksi en laittanut oletusjakoa alkuperäiseen postaukseeni. Eli nyt ollaan jo poistuttu mustaa valkoisella -tyyppisten faktojen piiristä, jatkakaa omalla vastuullanne.) Suomen kokoisella markkina-alueella ei ole realistista odottaa, että kaikki biisit saisivat miljoonia kuunteluja. Todellisen volyymin puuttuessa en usko, että kukaan tässä maassa tulee koskaan varsinaisesti rikastumaan Spotify-soitoilla. Tämä lienee vain syytä hyväksyä.

Artistien saamat korvaukset voivat kuitenkin merkittävästi kohentua kahdella tavalla:

1) Spotifyn käyttäjät siirtyvät käyttämään palvelun maksullista versiota. Tällä hetkellä arviolta 75 % käyttäjistä operoi ilmaisversiolla, josta omien tilitysraporttieni mukaan artisteille maksetaan n. kymmenen kertaa pienempää korvausta kuin maksullisista versioista.

2) Artistit pitävät jatkossa valot päällä uusia levytyssopimuksia solmittaessa ja kiinnittävät huomiota striimauksista maksettaviin rojalteihin. Itse olen omaan sopimukseeni tuossa suhteessa jo melko tyytyväinen.

Jos suurin osa käyttäjistä siirtyisi maksamaan palvelusta, ja levytyssopimuksista heruisi joitakin lisäprosentteja, niin näkisin, että rojalteissa olisi mahdollista päästä tasolle, jossa yhdestä kuuntelusta saisi suurinpiirtein yhden sentin korvauksen. Tuo olisi minusta ok.

(Vedin nyt tuon yhden sentin tähän ihan pelkällä fiiliksellä. En tehnyt laskelmia siitä, olisiko tuollainen korvaus Spotifyn vinkkelistä ylipäätään ansaintaloogisesti mahdollinen.)

♠    ♠    ♠

Anssi Kela on yhteiskunnan hyväosainen, kehtaakin itkeä itselleen lisää rahaa! Vuositulonsa ovat samaa luokkaa kuin erikoislääkärillä. Miltä tuntuisi, jos joku lääkäri valittaisi julkisuudessa, että potilaat maksaa hoidosta liian vähän ja kenties olisi parempi, jos kukaan ei saisi ilmaiseksi hoitoa?

En ole missään enkä milloinkaan valittanut, että vuosituloni olisivat liian pienet. Olen melko hyvätuloinen veronmaksaja. Tässä on nyt puhuttu Spotifyn artisteille maksamista korvauksista. Kyse on siitä, että joku on tehnyt työn, jota joku toinen haluaa ansaintamielessä hyödyntää. Miten päästään sellaiseen lopputulemaan, jossa molemmat osapuolet hyötyvät?

♠    ♠    ♠

Ostin iTunesista kappaleen. Se maksoi noin euron. Apple ilmeisesti vei heti n. 30%. Olen kuunnellut kappaleen 100 kertaa. Paljonko artisti tienasi per kuuntelukerta? Entä sitten kun olen kuunnellut sen 1000 kertaa?

Ostetusta kappaleesta artisti saa luonnollisesti rojaltia vain ostohetkellä maksetusta hinnasta, kuuntelumäärät eivät tähän vaikuta. Jos käytetään esimerkkibiisinä jälleen Levotonta tyttöä, niin nopean laskelman mukaan yhden euron hintainen lataus vastaa suurin piirtein 150 soittokertaa Spotifyssa. (Huom! Tämä ei ole jokaiseen artistiin sovellettavissa oleva kaava — artistisopimukset ovat keskenään kovin erilaisia.)

♠    ♠    ♠

Diivoja artistit ovat ja ahneita!!! Palkan lisäksi ilmaiset hotellihuoneet bändille ja artistille, ilmaiset lounaat, aamupalat ja vielä ylikorkeet palkat. Viinat päälle ja ja mitä ihmeellisimpiä toiveita hotellihuoneeseen, kori kossua ja puhtaat sukat??? Ei muusikot ole kuninkaita. Laulajia tulee kuin sieniä sateella ja muutamalla on vain lauluääni oikeesti. Älkää kuunnelko musiikkia, niin ei tarvitse maksaa mitään.

Tässä ilahduttavan selkeä ratkaisumalli.

♠    ♠    ♠

Onhan se vähän omituista, jos muusikko tienaa satoja tuhansia vuodessa samalla kun joku hoitotäti kituuttaa parilla kymppitonnilla. Samalla se hoitotäti raataa niska limassa täysin satunnaisilla työajoilla ja muusikko istuu sohvalla miettimässä Spotifyn korvauksia.

Yllättävän monet ovat arvelleet minun istuvan paljon sohvalla. Ajatus on sinänsä kaunis, mutta tässä on sohvalle juurtumisen sijaan saanut paiskia hommia. Kesäloman pidin viimeksi toissakesänä, edellisestä talvilomasta on aikaa kaksi vuotta. Tänä vuonna vapaita viikonloppujakaan ei ole juuri ollut.

Useat kommentoijat ovat myös tarjonneet ratkaisuksi ns. oikeisiin töihin menemistä. Musiikin pitäisi olla harrastus: on väärin, että jotkut tienaavat joutavalla rämpyttelyllä.

Menee hiukan aiheen ulkopuolelle, mutta kuvitellaan maailma, jossa kaikki tekevät vain niitä oikeita töitä: kaikki ovat insinöörejä, asentajia, prosessioperaattoreita, koulukuraattoreita, urologeja, ikkunanpesijöitä, poliiseja, konejyrsijöitä, maanviljelijöitä, toimistosihteereitä, sinkittäjiä, ajoneuvonosturinkuljettajia, mikrotukihenkilöitä — rehellistä työtä tekeviä kunnon kansalaisia.  Mitä nämä kelpo ihmiset tekevät työpäivänsä jälkeen? Tuollaisessa maailmassa kukaan ei rakentele pilvilinnoja eikä maalaile taivaanrantoja. Se on maailma vailla musiikkia, kirjallisuutta, runoutta, elokuvia, tv-sarjoja, maalauksia, patsaita, teatteria, pelejä, urheilua…  (Luultavasti viinaa kuitenkin olisi.)

Minusta on ihan hyvä, että jotkut ihmiset huolehtivat työkseen myös näistä vähän turhemmista asioista. On elintärkeää pitää elämää ja yhteiskuntaa yllä, mutta melko tärkeää on myös luoda niihin sisältöä. Siitähän tässä Spotify-keskustelussakin on kyse: mikä arvo on sillä sisällöllä, jota ilman palvelu olisi vain pelkkä tyhjä kuori?

♠    ♠    ♠

Postauksen päätteeksi viime helmikuussa kuvaamani video, jossa kerron hiukan millaisia työmääriä ja rahallisia panostuksia albumin äänittäminen vaatii.

Levoton tyttö ja Spotify

| Tagit: | Aiheet: Internet, Musiikki | Kirjoittaja:

Artistien saamat Spotify-korvaukset on kuuma peruna, jota muussataan mediassa aina tasaisin väliajoin. Viimeksi uutiskynnyksen ylitti muusikko David Byrne, joka The Guardianiin kirjoittamassaan kolumnissa väitti 104 760 000 kertaa Spotifyssa striimatun Daft Punkin Get Lucky -megahitin tuottaneen tekijöilleen yhteensä nahkaiset 26 000 taalaa. Olen itsekin höyrynnyt aiheesta neljä vuotta sitten julkaisemassani blogipostauksessa, jossa kumistelin musiikkibisneksen kuolinkelloja kuultuani juttuja Spotifyn artisteille maksamista mikroskooppisista korvauksista. Ongelma näissä kirjoituksissa on aina sama: en ole vielä nähnyt yhdenkään artistin julkaisevan oikeasti mustaa valkoisella siitä, mitä Spotifysta on tilitetty.

Minä teen sen nyt. Toivon tämän pelinavauksen lisäävän avoimuutta ja antavan osaltaan osviittaa siihen, millaisilla merillä M/S Musiikkibisnes tällä hetkellä seilaa.

Käytän esimerkkitapauksena omaa Levoton tyttö -kappalettani, joka on varmasti ollut objektiivistenkin kakkuloiden läpi katseltuna yksi kuluneen vuoden isoimpia hittejä Suomessa. Olen saanut striimauksesta tulleet tilitysraportit maaliskuun alusta kesäkuun loppuun, laitan ne tähän kaikkien nähtäväksi. (Huom! Eri striimauspalveluita ei oltu eritelty tilityksessä, joten esittämissäni summissa kummittelee Spotifyn lisäksi muitakin palveluita. Niiden osuus on kuitenkin niin marginaalinen, että tässä yhteydessä lienee relevanttia puhua yleisellä tasolla Spotify-tilityksistä.)

Seuraavassa Levottoman tytön kuukausittaiset striimausmäärät sekä niistä minulle maksetut korvaukset:

MAALISKUU 2013
186 317 striimausta
458,7 euroa

HUHTIKUU 2013
415 353 striimausta
878,6 euroa

TOUKOKUU 2013
300 524 striimausta
618,3 euroa

KESÄKUU 2013
156 119 striimausta
381,3 euroa

YHTEENSÄ
1 058 313 striimausta
2 336,9 euroa

Tienasin siis hiukan yli miljoonasta soitosta 2 336,9 euroa, josta maksan tietysti vielä verot pois. Summa on joko vähän tai paljon, näkökulmasta riippuen. Tätä puntaroidessa tulee kuitenkin ottaa huomioon seuraavia asianhaaroja:

♠    ♠    ♠

Olen tienannut yhdestä soitosta keskimäärin 0,002 euroa. Tätä lukemaa ei kuitenkaan voi yleistää koko alaa koskevaksi nyrkkisäännöksi: artistien tilitykset ovat nimittäin riippuvaisia heidän levytyssopimuksissaan määritellyistä rojaltiprosenteista. Voin kertoa, että oma rojaltiprosenttini on kirkkaasti keskimääräistä parempi. Niinpä useimmat artistit eivät saa edes tuota 0,002 euroa: desimaaleihin lisätään monilla vielä yksi nolla ennen jonkinlaista numeroa.

♠    ♠    ♠

Levoton tyttö on ollut isoin hittini kymmeneen vuoteen. Ei ole tavallista, että suomalaisten artistien biisejä kuunnellaan Spotifyssa yli miljoona kertaa. Ei myöskään ole kovin todennäköistä, että tulisin ihan heti tienaamaan Spotifysta samanlaisia, useampien tuhansien eurojen summia yhdestä kappaleesta.

♠    ♠    ♠

Biisi ei tietenkään ole hävinnyt Spotifysta mihinkään, se kartuttaa siellä tulevinakin vuosina pottia 0,002 eurolla per soitto. Tästä ilmiöstä käytetään termiä pitkä häntä. Spotifyn artistisivullani näkyvän listauksen mukaan Levotonta tyttöä on tällä hetkellä kuunneltu 1 131 184 kertaa, eli 72 871 kertaa sitten kesäkuun. Voin siis ynnätä saldooni 145,7 euroa. Pitkä häntä tuottaa kyllä jatkossakin jotain, mutta puhutaan melko vaatimattomista summista, joistakin kympeistä per kuukausi.

♠    ♠    ♠

Levoton tyttö ei suinkaan ole ainoa kappaleeni Spotifyssa: laskin palvelussa olevan tällä hetkellä kaikkiaan 79 uniikkia raitaa minun nimelläni. Noista kaikista tihkuu koko ajan jotain. Summat ovat kuitenkin marginaalisia Levottoman tytön tapaiseen täysosumaan verrattuna. Vanhemmista levytyksistäni tienaan muuten radikaalisti vähemmän kuin uuden levyni biiseistä, vanhan levytyssopimuksen heikompien rojaltiprosenttien vuoksi.

♠    ♠    ♠

2 336,9 euroa on parempi kuin ei mitään. Spotifysta tulee edes jotain. Jos musiikintekeminen olisi harrastukseni, niin olisin noihin lisätienesteihin ihan tyytyväinen. Ammattilaisen näkökulmasta summat ovat kuitenkin sellaisia, että jos levymyynti korvautuu jatkossa yhä enemmän näillä striimaustilityksillä, niin vetäähän se otsaa hiukan ryppyyn. Tällä hetkellä tilanne on se, että biisiäni pitää kuunnella Spotifyssa n. kaksituhatta kertaa ennen kuin olen tienannut siitä saman kuin yhdestä myydystä cd:stä.

Suomen kokoisella markkina-alueella volyymit eivät yksinkertaisesti voi olla riittävän isoja siihen, että pienistä puroista muodostuisi oikeasti isoja meriä. Kuuntelumäärien pitäisi olla vähintään kymmenkertaisia, eikä se vain ole mahdollista — ihmiset loppuvat kesken.

♠    ♠    ♠

Näen kuitenkin kalpeaa valoa tunnelin päässä. Tilitysraporttia syynätessäni huomasin nimittäin jotain mielenkiintoista. Soitot ja niistä maksettavat palkkiot oli eritelty seuraavanlaisiin sarakkeisiin:

Ad-funded Streaming
Portable Subscription
Subscription Streaming

Otin selvää mitä nuo käytännössä tarkoittavat:

Ad-funded Streaming = maksuton Spotify, jossa biisien väleissä soitetaan mainoksia
Portable Subscription = Spotify Premium (9,99 €/kk)
Subscription Streaming = Spotify Unlimited (4,99 €/kk)

Otetaanpa uudetaan tarkasteluun huhtikuu, jolloin Levotonta tyttöä kuunneltiin eniten. Tällä kertaa merkitsen myös miten tuon kuukauden kuuntelut ja minulle tilitetyt palkkiot jakautuivat maksullisten ja maksuttomien Spotify-versioiden kesken:

HUHTIKUU 2013

Maksuton Spotify:
220 571 striimausta
79,9 euroa

Spotify Premium ja Unlimited:
194 782 striimausta
798,6 euroa

Lukemat kertovat, että vaikka kuunteluita on tullut vähemmän maksullisen Spotifyn puolelta, niin niistä on silti tilitetty minulle kymmenen kertaa suurempi summa. Tässä ollaankin musiikkibisneksen tulevaisuuden kannalta ratkaisevan kynnyksen äärellä: käyttäjät pitäisi saada houkuteltua maksullisen palvelun puolelle — lähes kaikki artistien saamat korvaukset tilitetään maksullisen Spotifyn käytöstä. Sieltä minulle on saamani raportin perusteella korvattu 0,004 euroa jokaisesta kuuntelusta, kun taas ilmaispuolen kautta olen tienannut hyvinkin ruotoiset 0,0004 euroa per kuuntelu (kun nämä yhdistetään, niin keskimääräiseksi korvaukseksi tulee aiemmin mainitsemani 0,002 euroa).

Maailma menee eteenpäin eivätkä entiset ajat enää koskaan palaa. Ja hyvä niin. Minä en liity siihen seurakuntaan, joka haluaisi kääntää kelloa taaksepäin, aikaan ennen Spotifyta. Kyseessä on mahtava palvelu kaikille musiikin ystäville — maksan erittäin suurella kernaudella kympin kuussa Premium-versiosta. Se on mielestäni mitätön hinta miljoonien biisien kirjastosta, joka on käytettävissäni missä ja milloin haluan. Olisin valmis maksamaan enemmänkin.

Internetin ensimmäisinä vuosikymmeninä on kasvanut kokonainen sukupolvi, joka on oppinut, ettei mistään koneelle imutettavasta tarvitse maksaa mitään. Kuitenkaan sellainen yhtälö, jossa tekeminen maksaa, mutta kuluttaminen on ilmaista, ei voi pidemmän päälle mitenkään toimia — jokainen varmasti ymmärtää tämän. Vapaamatkustamisen vuodet ovat päättymässä. Uskon muutoksen tapahtuvan sen kautta, että tulee niin hyviä palveluita, että kuluttajat haluavat maksaa niiden käytöstä. Spotify ei vielä lähimainkaan paikkaa romahtaneista levymyynneistä syntynyttä aukkoa, mutta jos se onnistuu lähivuosina moninkertaistamaan maksavien asiakkaidensa määrän, niin kyllähän sillä alkaa jo olla pudotusta pehmentäviä vaikutuksia.

En onnistunut löytämään tätä kirjoitusta varten tietoa siitä, kuinka paljon Spotifylla on Suomessa käyttäjiä tai kuinka moni maksaa palvelusta. Maailmanlaajuisesti aktiivisia käyttäjiä on 24 miljoonaa, joista kuusi miljoonaa maksaa. Eli 75 prosenttia käyttää Spotifyta ilmaiseksi. Jos kuulut tähän joukkoon ja koet saaneesi musiikilta paljon, niin tässähän olisi oiva tilaisuus antaa jotain myös takaisin.

Levykauppoja ja keikkoja tietenkään unohtamatta…

♠    ♠    ♠

Vastauksia tästä kirjoituksesta saamiini kysymyksiin ja kommentteihin.