Cheekistä

| Tagit: | Aiheet: Mielipiteet, Musiikki | Kirjoittaja:

Myönnetään: olen hiukan kateellinen Cheekin menestykselle. Olin pari viikkoa sitten samalla risteilykeikalla hänen kanssaan. Oma keikkani meni oikein jetsulleen, räjäytin pankin. Tai niin luulin. Kävin nimittäin myöhemmin illalla tarkistamassa tilanteen Cheekin setin aikana ja tajusin, että siinä missä minun keikkani oli ollut dynamiittia, niin nyt näin yleisöstä kohoavan sienipilven. En ollut vähään aikaan todistanut kotimaisen artistin keikalla niin väkevää yleisön osallistumista. Liukenin paikalta vähin äänin ja vetäydyin messiin sulattelemaan näkemääni.

Viime päivinä Cheek on ollut niin paljon esillä, että viimeistään nyt useimmilla meistä on hänestä mielipide. Omani on tässä: Cheek on luultavasti parasta mitä suomalaiselle pop-musiikille on tapahtunut noin kolmeenkymmeneen vuoteen.

Ei toki musiikillisesti. Cheek-ilmiö onkin ohuenpuoleisen sisältönsä vuoksi helppoa tulittaa alas kokoomuslandian hybriksen musiikillisena manifestina, mutta pelkkään kiiltävään pintaan keskittymällä sokeudutaan isommalle kuvalle: suomalaiset artistit täyttävät nykyisin jumalauta jäähalleja — jopa olympiastadionin! (Cheekin stadionkeikan liput eivät tätä kirjoittaessa ole vielä tulleet myyntiin, mutta eivätköhän ne mene hätäisesti loppuun.) Tämä on riemastuttava käänne maassa, jossa suuret joukot liikkuvat perinteisesti vain urheilutapahtumiin ja suviseuroihin, tai silloin, kun sadan kilometrin päässä myydään edullista bensaa. Jäähalleissa ja stadioneilla käydään kyllä katsomassa ulkomaisia bändejä, mutta kotimaiset artistit — jotka kuitenkin myyvät moninkertaisesti levyjä ulkomaisiin verrattuna — eivät saa yleisöä jalkeille siinä määrin, että konsertteja kannattaisi järjestää isommissa kuin joitakin satoja ihmisiä vetävissä puitteissa.

Ymmärrän tietysti, että kymmenen vuoden välein Suomessa vierailevan artistin vetovoima on aivan toista luokkaa kuin sata keikkaa vuodessa jyystävän kotimaisen bändin. Kyllä täällä siitäkin huolimatta yleisöä riittäisi: kiekkoliiterit ovat viikoittain täynnä, kun lätkä putoaa jäähän. Kunpa ihmiset saisi samalla innolla lähtemään keikoille. Länsinaapurissa on ymmärtääkseni useitakin ruotsinkielisiä artisteja, jotka tekevät jäähalli- ja stadionkiertueita. Suomesta vastaavanlainen tähteyden taso on puuttunut, suosituimmatkin artistit esiintyvät toisinaan pubien tikkanurkkauksissa. Yksittäisillä festivaaleilla pääsee silloin tällöin keekoilemaan isoille yleisöille, mutta kaikenlaiset jäähalliturneet ovat yleensä olleet jo ajatuksen tasolla Titanicin neitsytmatkoja.

Joku saattaa tässä vaiheessa ihan oikeutetusti kysyä, että miksi meillä ylipäätään pitäisi olla stadionluokan supertähtiä? Mihin heitä tarvitaan?

Levy-yhtiöthän ovat aina toimineet siten, että yhden supersuositun artistin generoimilla kassavirroilla voidaan rahoittaa useita paljon vähemmän myyviä albumeita. Menestyslevyjen vanavedessä uskalletaan satsata myös uusiin, kiinnostaviin artisteihin: turhat mutkat suoriksi vetäen voidaan esimerkiksi sanoa, että Jenni Vartiainen mahdollistaa Sannin. Tähdet ovat tarpeellisia myös siksi, että kun nuoren ihmisen ensimmäinen idoli on Cheek, niin viiden vuoden kuluttua hän saattaa edelleen käydä keikoilla, mutta lavalla onkin silloin Ruger Hauer. Portit musiikin kuuntelemisen tai soittamisen maailmaan avautuvat yleensä isojen tähtien kautta. Sellaisten syttyminen on voitto koko musiikkialalle.

Vaaditaan todella isoja ilmiöitä ja rohkeita edelläkävijöitä murtamaan totutut kuviot ja osoittamaan suurelle yleisölle, että kotimaisten artistien isot keikat voivat elämyksinä kilpailla samassa kategoriassa ulkomaisten tähtien esitysten kanssa. Toivon, että Cheekin ja PMMP:n onnistuneet jäähallikonsertit olisivat synnyttämässä uudenlaista keikallakäyntikulttuuria. Toivon myös koko sydämestäni Cheekin pääsevän ensi kesänä esiintymään loppuunmyydylle olympiastadionille. Se ruokkisi paljon muutakin kuin pelkkää Cheek-ilmiötä. Olenkin päättänyt tehdä töitä itseni kanssa muuttaakseni orastavan kateuteni ihailuksi. Nuo tunteet kun ovat loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan.

Joten Jare: nostan sinulle ja rohkeudellesi hattua. Minunkin unelmanani on esiintyä joskus omalla jäähalli- tai stadionkeikalla. Paiskin tällä hetkellä lujasti hommia täyttääkseni ensin hiukan pienempiä paikkoja. Perässä kuitenkin tullaan, esimerkkisi innoittamana. Kaikki on näköjään mahdollista.

Kommentit

  1. Sinun stadionkeikalle tulen, en Cheekin. Se musiikillisuus on se juttu.

  2. Hyviä pointteja, mutta eikö ole silti vaarallista, että tämä ihmisiä aliarvioiva ”musiikki” pystyy tällaiseen? Allekirjoitan Maritan kommentin.

  3. Mä ihailen sua kun olet löytänyt Cheek ilmiöstä näin positiivisen puolen. Mä kovasti kyl yritän löytää, vaikka kuinka huonoista jutuistakin sen hyvän asian, tässä tapauksessa en vaan voi ittelleni mitään, mut jo sanana ja ajatuksena koko hemmo oksettaa.Nyt yritän ittelleni selvittää mikä täs oikein tökkii, ja tajuun, kuinka Cheek tuo mun mieleen sanan kokoomus. Kokoomus taas edustaa mulle ”arvoja”, jotka lisäävät pahoinvointia.

  4. Ehkä yhden asian voisi vielä mainita tuosta tähteyden seuraavasta tasosta: Suomesta on puuttunut show. Lavalle voi nousta vaikka salihousuissa ja työmaahalogeenin valaisemana kun eihän sillä niin väliä ole miltä siellä näytetään. Nekin menestyksekkäät artistit jotka ovat kiertueitaan jäähallitasolla suorittaneet ovat tyytyneet aika vähään kun puhutaan jostain musiikillisesti uudesta tai näyttävästä. Jopa comeback -kiertueet on vedetty elävinä jukebokseina sen kummemmin yleisön elämystä ajattelematta.

  5. Aika jännä et jollain kokoomuksen arvot (vapaus, vastuu ja demokratia) lisää pahoinvointia. No oli miten oli, yleisö haluaa shown. Pelkästä musiikista ei viitsi maksaa pääsylippuja, kun saman musan voi kuunnella levyltäkin. Eli kyllä se musiikin oheistoiminta on se juttu.

  6. Yx levoton tyttö. Johtuisiko oksettava tunne juuri siitä kateudesta? Oksettaa kun toinen on lyönyt hakkunsa kultasuoneen (musiikilla, joka ei ehkä ole sinun makuusi) ja huomaat ympärilläsi vain Cheek-maniaa? Tiedät, että sinusta ei (ehkä) koskaan tule yhtä menestynyttä?

  7. Musikaalisuus ei myy. Ihmiset ovat altistettu pysyvästi kolmen soinnun kiertoihin, beat-poljentoon sekä samantekeviin sanoihin tämän maan populaariscenessä. Rahamiehet nauravat partaansa ja kansaa kustaan jatkuvasti silmään, ihan ansaitusti. Suomalainen populaarimusa ei tästä enään kehity musikaalisesti. Anssin uusin levy oli varsinainen turpaanveto kaikkia suomalaisia laiskimuksia kohtaan jotka mielummin huijaavat suosionsa kuin tekevät sen rehellisillä, musiikillisilla näytöillä. Kuten aijemin sanottua, jengiä ei enään kiinnosta musa vaan ilmiöt. Siinä syy miksi Cheeck nyt tekee rahaa, hän on bisnesmies, ei taiteilija tai muusikko. Se on jokasen muusikon oma asia että pistääkö pellehatun päähänsä vai keskittyykö oleelliseen, olemalla kuitenkin samalla itselleen rehellinen. Musiikin aika kuitenkin tulee vielä ja sitä varten tarvitaan samanlaisia näyttöjä kuin mitä Anssin uusin levy oli. Musiikin voimasta kertoo jotain se, että Juicen biisejä lauletaan yhä vielä 30 vuodenkin jälkeen ilmestymisestään. Cheeckin kohdalla en usko samanlaiseen ”menestykseen” koska nuoriso ja trendit muuttuvat jatkuvasti. Kun musiikki ei puhu, ei jää tulevaisuuteen yhtään mitään sillä nuoruus on hyvin katoavaista sekä trendit sen mukana.

  8. Tekstisi luettuani huomasin olevani naurettavan kapeakatseinen. En ollut ajatellutkaan Cheekin suosion hyödyttävän noin laajasti muita kuin pelkkää artistia itseään. Ruger Hauer -heitto osui ja upposi ;), koska itse kyseistä bändiä kuuntelevana täytyy myöntää, että räpin pariin löysin JVG:n kautta muutama vuosi sitten. Ja varmasti kyseinen duo aiheutti ihmisissä samankaltaisia reaktioita, lievempinä tosin.

    Keikoilla käynti on itselleni harrastus. Oikeastaan kukaan, edes kaikki fanittamani muusikotkaan, eivät ymmärrä kuinka tärkeää se minulle on. Toki ostan yhtyeitä ja artisteja tukeakseni heidän levyjään, mutta yhtä tärkeää mun mielestä on käydä kuuntelemassa paikan päällä mikäli se on mahdollista. Jos jonkinnäköistä keikkapaikkaa on siis erilaisten artistien perässä tullut kierrettyä, ja täytyy sanoa, että nautin eniten intiimeistä klubikeikoista. Tietty isot festarikeikat ja muut ovat mukavia, mutta pienille keikoille lämpenen eniten. En siis ainakaan omilta suosikkiartisteiltani toivo mitään supersuosiota siten, että tulevat keikat vedetään ainoastaan isoilla lavoilla turva-aitojen takana ilman kunnon kontaktia faneihin. Tietystihän tämä on vain minun mielipiteeni.

  9. Vaikken Kelan Anssin musiikista pidä, niin kaverin mielipiteet ovat rautaa. Pois perisuomalainen kateus ja aletaan puhaltamaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen.

  10. Olen kysellyt parilta Cheekiä avoimesti diggailevalta aikuiselta, mikä siinä Cheekissä on makeeta, ja olen poikkeuksetta saanut vastaukseksi, että se positiivisuuden määrä, mitä fanit ovat keikoilta saaneet mukaansa on aivan eri tasolla kuin muilla suomalaisilla esiintyjillä. Luulen, että kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on juuri tästä.

    Rokki, ja etenkin suomalainen rokki, on pitkälti valittamista, vihaamista tai surkuttelua ja lähes aina mollissa. Vaikka niilläkin tunteilla on oma ehdoton tilauksensa niin Cheekin kaltainen joukkopositiivisuus ilmeisesti vetoaa paremmin. Ehkä juuri siksi, että sellainen on suomessa niin uutta. Siis vakavasti tehtynä.

    En tunne Ruotsin keikkakenttää ollenkaan, mutten yhtään yllättyisi vaikka ruotsissakin jäähalleja täyttävät artistit olisivat juuri näitä valoisan puolen kulkijoita.

  11. Hämmentävä urheiluvertaus, kun suomalaiset nimenomaan ovat äärimmäisen laiskoja käymään (myös) urheilutapahtumissa.

  12. Itse olen lähinnä hämmentynyt cheek-sodasta. Cheek on kuitenkin kymmenisen vuotta ollut mukana suomen musiikkipiireissä, koko ajan nousemassa pinnalle, pikkuhiljaa. Jare on varmasti tehnyt todella raskaan työn uransa eteen. Itselleni Cheek edustaa hyvää ja menevää rap-musiikkia, joka on ehdottomasti parantunut ajan kuluessa. Mitä sitten, jos se on kaupallisempaa? Enemmän kahisevaa, varmasti kelpaa artistille kuin artistillekin, varsinkin, kun on vielä tyytyväinen musiikkiinsa. Kuuntelen kyllä Juice Leskistä, kuuntelen Anssi Kelaa, Kari Tapiota, Children of bodomia ja kyllä, kuuntelen myös Cheekiä, enkä ajattele häntä ilmiönä, eikä itselleni synny sen suurempaa wow-ilmiötä, kuin muistakaan loistavista suomiartisteista. Toivon, että Cheek jatkaa hyvää, samaa polkuaan, joka toivottavasti myös levenee entisestään. Toivon myös, että ihmiset tutustuvat Jareen edes hitusen ihmisenä, kuuntelevat haastatteluja yms, ennen kuin tyrmäävät täysin musiikin ja yleisen joukkovihan turvin. Sen jälkeen voi muodostaa oman mielipiteen ja se saakin sitten olla aivan millainen vain – kunhan asialle löytyy järkeviä perusteluja. Tää Anssin kirjotus oli parasta, mitä olen Cheekistä lukenut. Oma, asiallinen ja perusteltu mielipide. Tällaisia kaipaan, kun Cheek-sotaa jatketaan.

  13. Cheek-ilmiö on minun korvissa omituinen asia. En jaksa kuunnella puhuttua musiikkia ja Jaren laulu on ainakin minun korvissa melkoisen heikkoa. Minullakin on sellainen tunne, että Cheek painuu unhoon lähivuosina, kun tilalle tulee joku toinen megagenre. Hyvin laulettu musiikki ei kuitenkaan katoa koskaan, mistä meillä on paljon hyviä esimerkkejä vanhasta tanssimusiikista alkaen – ajatellaan vaikka sitä Reijo Taipaleen Satumaa-tangoa. Beatles, Eagles jne… uskomaton määrä hienoa stemmalaulua ja soinnukasta musiikkia, jota pystyy ja jaksaa aina vaan kuunnella. On hieno juttu, että meille kaikille musan kuuntelijoille löytyy omia suosikkeja. On toki negatiivista, että ulkomusiikilliset temput tai muilla avuilla saavutettu maine vievät kuulijoita hyvän musiikin kentiltä muualle. Kukapa viitsisi kuunnella Matti Nykästä ellei hän olisi nimenomaan Matti. Onneksi meillä on vapaus.

  14. Fakta on se että olet huikea artisti. Toivottavasti sinut kutsutaan Vain elämää-kuvauksiin ensi vuonna. Sitä kautta kun päästään ihmisten tietoisuuteen niin kuuntelijoita riittää moninkertainen määrä sekä levyille että keikoille.

  15. Itse uskon, että rap on tullut (etenkin) nuorison keskuuteen jäädäkseen. Siitä, onko Cheek pysyvää, en osaa sanoa järkevää mielipidettä, mutta en myöskään epäile, etteikö hän voisi hurmata nuorisoa vielä kymmenen vuoden päästäkin.

  16. Täytyy nostaa sulle hattua; ei monikaan artisti kehtaa kunnioittaa julkisesti Cheekin menestystä.
    On kovin hämmentävää, että työllään tienaavaa täytyy keinolla kuin keinolla dissata (koska Cheek itse ei lehdissä revittele suhteistaan tai luo muutenkaan negatiivista julkisuutta). Joo, eiväthän Cheekin sanoitukset nyt mitään ydinfysiikkaa ole, mutta kertovat tyypin elämästä. Bilebiisit ovat asia erikseen. Varsinkin parikymppisten miesten on helppo tuomita ko. artisti, mutta kukapa ei kuitenkin haluaisi olla naisten päiväunien kohde ja ajella Maseratilla…

  17. Hyvää pohdiskelua, hyviä pointteja.
    Luulen vain, että samasta syystä kun halpaa bensaa jonotetaan, mennään katsomaan sitä lätkää, jos ne liput on halvempia kuin keikoilla (onko?).
    Valtavirta vie, mutta esim. Flogging Molly viikolla Oulussa ei jaksanut vetää Teatriaa täyteen… suomalaiselle kaiken pitää olla valmiiksi pureskeltua, helppoa ja kaihoisaa, kuten Vesku vetämässä Lapin kesää – aih ja nyyh…

  18. cheek on paskan paskan paska! kurkku äänellä valloittaa ihmiset puolelleen mitä ihmettä? Taidan itsekkin perustaa pändin laulan kurkku äänellä rööpelinpalikoita ja piereskelen mikkiin, lopputulos sama ihmiset rakastaa ja ostaa levyjä jonka kannessa lukee pierase mikkiin vol 2.

  19. En usko et Cheek niinkään musansa takia vetää, ”vain elämää” toi sen pinnalle ku se on aina niin ihanan herkkää jos mies on herkkä jne. Ja kun ulkonäkökään ei oo paha. Must on outoo et pitää ilmottaa pari viikkoo etukäteen et ilmottaa jotain suurta (joo hyvä mainoskikka) ja sit se on joku tollanen et hei mul on keikka stadikalla joskus melkee vuoden päästä..toivottavasti liput tulee nopeesti myyntiin koska mä en usko että toi sen tähti tulee niin kauaa pysyy ylhäällä..

  20. En voi kirjoittaa tähän totuutta, eli sitä että inhoan Cheekkiä niin ihmisenä, sanoituksiltaan kuin musiikillisestikin. Feikkiä kaikki, ”lauluäänestä” lähtien. Jätän tämän kaiken kirjoittamatta, etten joudu lukemaan taas kerran ”kateuskorttia” jota cheekkifanit niin innolla jakelee jos vähääkään kritisoi. Vihaajat vihaa… jos olen vihaaja, niin vihaisin varmaan kaikkia artisteja? Mutta kun ei, esim. juuri Anssi Kela on ihan kingi, ja monia muitakin on… jopa cheekkiä paremmin menestyviä ihailen. Miksi en kadehdi heitä? Tämän viestin jätän kokonaan kirjoittamatta, tai kateuskortti viuhuu jälleen. Täyttä skeidaa se Cheekin ”musiikki” silti on, narsistisen juppi-ihmisen keinokäheätä minäminämainosta alusta loppuun.

  21. Te olitte molemmat loistavia – en ollut Anssi sun keikalla koskaan käynyt ja viihdyin, kyllä! Musiikillista osaamista löytyy – laulutaitoa myös! Se mitä tulee isoihin keikkoihin, niin joo kyllä Robbie oli ihan jees Tallinnassa kesällä, mutta kelpaisiko mulle pienempi ja intiimimpi Robbie keikka – kyllä! Vaan eipä ole tarjolla … Ei suuri siinä mielessä aina ole niin kaunista, tsemppiä ja menestystä uralle!

  22. Mahtavaa! Tuon tekstin siivittämänä käyn ostamassa, Anssi, levysi, vaikken sitä kuuntelisikaan intohimoisesti ja laitan tarpeettomiin hiljaisiin hetkiin loopille musiikkiasi spotifyssä.

    Olisipa vastaavaa rehellisyyttä laajemmaltikin musiikkibisneksen avauskentällisessä.

  23. Moro Anssi

    Sullekkin tiedoksi, että kammoksun jäähalli- ja stadion-keikkoja, vaikka ymmärränkin pointtisi. Olen vahvasti sitä mieltä, että suurimmankin luokan artistin kohdalla menisin mieluummin klubikeikalle kuin kymmenientuhansien paikkojen katsomoihin. Niistä (stadionkeikoista) puuttuu kaikki todellinen fiilis ja läheisyys artistin kanssa. Eläköön klubikeikat!

  24. oi kertoisitko vielä, miten saataista klassisen ja kirkkomusiikin konsertit täyteen? siellä vasta kaunista musiikkia ja väkikatoa on…valitettavasti.

  25. Olin kyseisellä laivakeikalla 🙂 Nautin suunnattomasti keikastasi ja sen tunnelmasta. Cheekin keikasta en nauttinut, vaan olin lähinnä huvittunut. Hän on ehkä parasta suomen musiikkimaailmalle pitkään aikaan (jos ajatellaan rahallisesti). Mutta, siinä ei ollut mukana yhtään lämpöä, tunnelmaa, omistautumista yleisölle… Ei vaan jaksa kuunnella mitäänsanomattomia tekstejä, joissa artisti kehuu vaan itseään! Näin myös joskus jonkin haastattelun, missä Cheekiltä kysyttiin, että ketä hän saa kiittää menestyksestään? Vastaus oli, että itseään! Että tämmönen artisti 🙁 Jatka samaa linjaa ja sinut muistetaan vielä pitkään!

  26. Minä en Cheekkiä ymmärrä alkuunkaan. Täysin keinotekoinen tuote ja musiikillisesti aivan tyhjä.

    Anssi Kela on ihan ok. ”Levoton tyttö on pyörinyt tosin kyllästymiseen asti listoilla”. Siinä piisissä on aineksia, mutta yritys ehkä vähän liian kova, aksentit ehkä vähän turhan pinnassa. vähän lisää flowta … sanotukset ovat olleet aina hyviä.

    Kuka Cheek?

  27. ”- kun nuoren ihmisen ensimmäinen idoli on Cheek, niin viiden vuoden kuluttua hän saattaa edelleen käydä keikoilla, mutta lavalla onkin silloin Ruger Hauer”

    Hyvä pointti! Kuvailemasi ilmiön on itse todennut myös Pyhimys Paranoid numero vitosessa: ”porttiteorias spliffist tykityksee/
    tai Cheekist Pyhimyksee”

    On mielenkiintoista pohtia pätisikö tämä myös vanhemmassa kuuntelijakunnassa? Cheekin repertuaarihan on hiphopin moninaiset ilmaisutavat huomioon ottaen varsin rajoittunut. Toisaalta kevyen popahtavan soundin piiristä voi olla vaikea siirtyä genreen syvemmälle.

    Cheekin tuote on kuitenkin kohdillaan ja siitä on helppo pitää: Jare tekee räppiä ihmisille jotka eivät muuten sitä juuri kuuntele. Suomalainen hiphop voi hyvin ja taitavia artisteja on lukuisia; kaikki eivät kuitenkaan saa samanlaista julkisuutta joko sanomansa tai pienen kuulijakuntansa takia. Kaikki arvostus Cheekille tämän saavutuksista, mutta henkilökohtaisesti tulen pyytämään varsin hyviä perusteluja, mikäli joku kutsuu miestä Suomen parhaimmaksi räppäriksi.

  28. Cheek vois myöntää muutenki et on POPPARI ei todellakaa RÄPPÄRI!

  29. Jos mietitään esimerkiksi nyt vaikka Anssi Kelaa ja Cheekkiä. Kumman 2 tunnin keikan kävisin katsomassa.. Anssi Kelan. Löytyy biisejä joissa sävellykset on erilaisia, sanoitukset on erilaisia. Cheekillä on kyllä muutamia loistavia bilebiitillä varustettuja biisejä, mutta päälle liimattu sanoitus alkaa tökkimään nopeasti varsinkin, kun kuuntelee sanoituksia, eikä vaan fiilistele biitin vietävänä. Lisäksi ikävä kyllä räppärit kuulostavat livenä todella surkealta! Mutta hienoa, että joku uskaltaa avata pelin ja ei se multa ole pois, jos joku menestyy musiikillaan.

  30. cheek ei ole taiteilija vaan bisnesmies. Tämä on totta 🙂 ja poppari totta tosiaan ei räppäri 🙂 hyviä huomioita. mutta hyvä kun takoo helppoa rahaa. yksinkertaisella lapsi/teini ja nuoriso musiikillaan. toki jotku aikuisetki sitä kuuntelee, mutta tuskin sanoitusten enemmän fiiliksen pohjalta, jos radiossa sattuu soimaan 🙂 ainaki tyyppi on onnistunut saamaan kansalta äijien vihat ja teinityttöjen hyväksynnän niskaansa

  31. Niin ja anssi kela kommentoi aika hyvin, että pintapuolisuus myy. Tuo on niin totinen kommentti kuin olla ja voi. Ei cheek myy minkään hyvän musiikin vaan pintapuolisen ja yksinkertaisen shown takia. JA pintapuolisuuden ulkonäkönsä takia teineille. Ei ne teinit välitä musiikista paskan vertaa. Joku saattaa vain cheekin nähdessään ostaa sen levyn ja pitää sitä hyvänä vaikka oikeasti olisi erimieltä, jos esittäjä näyttäisi paviaanin persereijältä.

    Tosin sekin on totta, että kuka piru jaksaisi 2 tuntia kuunnella cheekkiä keikalla. Samaa poljentaa se on ja biisit niin samanlaisia jokainen. sama ääni ja äänenpaino ja ei mitään muutoksellisuutta. Voisi sekoittaa enemmän oikeaa räppiä ja poppia keskenään ja ei luottaa vain omaan egoonsa, johonka se tulee joskus kyllä kaatumaan musiikillisesti. Sama ääni ei enää myy 10 vuoden päästä. Itse veikkaan niin, että cheekin kannattaaki nyt ottaa ilo irti musiikistaan sillä n. 5 vuoden päästä hänen uransa on ohi saman poljennan kyllästymiseen ja levymyyntien laskuun

  32. Cheek taitaa olla aikalailla kahtiajakava artisti; keikka- ja levymyynti osoittaa, että suosiota riittää ja moni tykkää. Toiset ei voi sietää ollenkaan. Ei voi minkään, mutta minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

    Mutta kuitenkaan en halua haukkua Cheekiä, koska se on turhaa. Mietitäänpäs: moni muu tuntuu kaverin musasta tykkäävän. Mulla ei ole harmainta aavistusta mistä se johtuu. Eli vian täytyy olla minun mielessäni tai päässäni. Yksinkertaisesti en vaan ymmärrä mistä siinä räppihapatuksessa on kyse ja minun taitaa olla turha edes yrittää ymmärtää. Ei onnistu millään.

    Ylipäänsä eri musagenrejä tai artisteja on turha haukkua, koska kyse on ainoastaan mielipiteistä. Jos toiset tykkää, niin antaa tykätä. Minä kuuntelen sitä mikä minusta tuntuu hyvältä. Jos ei jostain musasta pidä, voi siitä syyttää ainoastaan itseään. Kysehän on siitä, että ei pysty hoksaamaan tai kiinnostumaan siitä jutusta, joka siitä tekee muiden mielestä mielenkiintoista. Jos se musa on itselle liian vaikeeta, se koukku menee ohi. JOs taas se musa on itselle liian helppoa, taas se koukku menee ohi, eikä herätä mielenkiintoa. Mutta molemmissa tapauksissa on kyse siitä, että ei vaan tajua mistä siinä on kyse.

    Mun jorinat tais mennä johonki ihan muualle mistä tässä on kyse. 😛

  33. Jääleidi ja siunattu, kiitollinen, onnellinen: Myönnän auliisti ettei minusta koskaan tule menestyvää, siihen olen täysin kykenemätön. Minua ei ole siunattu minkäänlaisilla lahjoilla, jotka ovat edellytys tarkoittamasi kaltaiseen menestymiseen. Menestyksellähän voidaan tarkoittaa toki monenlaisia asioita esim. joku voi olla omassa elämässään menestynyt, kun on onnellinen ja onnellisuushan tulee sisältä ei ulkoa käsin. Onnellinen ihminen voi olla, vaikka ei olisi maallista omaisuutta, eikä lahjakkuutta tehdä rahaa. Minun onneni ei perustu rahaan, minulla kun sitä yleensä ei ole, silti koen olevani onnellinen tapaus. Kokoomuslainen arvomaailma, ihan näin heidän toimintaansa sivusta seuranneena, perustuu rahan valtaan ihan ilman vastuuta kanssa ihmisistä, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy aate saa todellakin voimaan pahoin. Nää nyt on taas sivuseikkoja, jotka ei alkuperäiseen, Anssin loistavaan kirjoitukseen varsinaisesti liity. Kateellinen koen olevani todella harvoin, nyt muistan vaan yhden kerran olleeni kateellinen: Anssin uudelle kitaralle =D olisin halunnut olla tuo kitara, muuten olen ihan tyytyväinen omana itsenäni, en haluaisi olla kukaan muu.

  34. Niin cheek kehuu itseään jopa niin paljon, että unohtaa yleisön ja kaikki muut taustavaikuttajat. Hän kehuu itseään joka vitun biisissä ja joka vitun lyriikassa ja joka kerta kun on haastattelu tai tv-esiintyminen tai joku kyselee ketä voi kiittää musiikistaan. Itseään se kiittää aina vaan ja unohtaa sen vitun yleisön, joka vittu kyllästymiseen asti tulee sen keikoille vaikka sillä ei olisi mitään järkevää sanottavaa. Muutakuin kehua itseään ja kiillottaa levyissä egoaan ulkoapäin.. Sisältä sen biiseihin ei todellakaan ole mitään sisältöä ja jotku on niin naiveja lyriikoita. ei helvetti 🙂

    mutta mikäs siinä jos jengi tollasesta diggaa bisnesmies takoo sillä itselleen rahaa kun käyttää ihmisiä hyväkseen. Niinhän se menee muussakin bisneksessä

  35. Cheekin biiseissä on ihan hyvä sanoma, mutta musiikillisesti ne ovat melkoisen köydää. Kerran kaksi kuulee, niin se on sitten siinä. Ajat muuttuvat. Nykyartistit tekevät musiikkia rahan ja maineen vuoksi, kun sitä todellisuudessa pitäisi tehdä omaksi huviksi ja jos joku ostaa, niin hyvä. Harmittavaa, etten löydä nykyartisteista kovin montaa sellaista, joita aidosti kunnioitan. Anssi sinä olet kylläkin yksi niistä!

  36. Itse tutustuin Cheekin musiikkiin ja persoonaan Vain elämää ohjelman myötä. Arvostin miten hän kunnioitti muita esiintyjiä, arvioi itseään ja oli kaiken kaikkiaan herrasmies. Ja ennen kaikkea se ENERGIA, millä hän esitti kaikki kappaleet. Ehkä joku toinen tekisi parempia biisejä, mutta vastaavaa energiaa ei voi ostaa, se on huikeaa. Ja olen itse jo varttuneempi naisihminen ja en yleensä hiphoppia kuuntele.

    Cheek maksamillaan veroilla elättää aika monta apuraharäppäriä, se tulisi Arhinmäen ja muiden poliittisista syistä paheksuvien muistaa. Ja se on hyvä viesti nuorille, että kovalla työllä ja uskomalla itseensä menestyy elämässä.

  37. Anssi Kela ja RAHA. Jotenkin niin tuttua ja jo kuultua jupinaa.
    Nauti Anssi niistä ansaitsemattomista pennosistasi eli kasettimaksun kautta imuroimistasi rahoista ja ole vaikka hiljaa.
    Kyllähän Kela ja Cheek ovat ihan yhtä surkeita, mutta toinen on silti parempi ja viihdyttää edes lapsia.

    Muistakaa että niin kauan kuin joudumme maksamaan tätä Kelankin manipuloimaa kasettimaksua niin mitään laitonta lataamista ei ole olemassakaan. Sehän on laillista, koska siitä on maksettu hyvitysmaksu jo ostaessa tallennusväline jossa tämä maksu on.

  38. Sata vuotta sitten kaikkea nykyista poppia rappia ja rockia olisi pidetty kevyena hapatuksena, ja jotkut pitavat yha vrt esim klassinen musiikki. Aivan alytonta minka elitistien aallon Cheek on saanut liikkeelle arvosteluineen, namahan ovat kaikki makuasioita joista on turha kiistella saati viisastella ja nyrpistella nenaa.

    Mita poliittisiin mielikuviin jonkun artistin ymparilla tulee, itse olen puolestaan aina ihmetellyt miksi taitelijan pitaisi jotenkin lahtokohtaisesti olla vasemmistolainen. Omalta osalta pidan esimerkiksi sosiaalitukien nojalla lorvailua ’kun ei perus hommat huvita’ taysin tuomittavana, ja kaikenlaista ’taiteilijaa’ pyorii meillakin katkerina ’kun ei arvosteta’ = kun ei yksityiset osta ja julkisista varoista muuten vain rahoiteta jokaista joka keksii haluta olla taiteilija.

    Etta hattua vaan Cheekille. Mieletonta ylipaataan miten rap on noussut Suomessa, hieno homma. Toivon Anssin lailla etta jatkossa saadaan Suomi-artistejakin isoille lavoille ja kansaa paikalle. Suomessa kuitenkin kuunnellaan paljon kotimaista, monissa maissa nain ei ole. Pidetaan jatkossakin oma kulttuurimme voimissaan ja naytetaan se myos kukkaron valinnoissa jokainen niin sita leipaa riittaa taiteilijoillekin.

  39. Nou hätä Anssi, mä olin pari vuotta sitten loppuunmyydyllä jäähallikeikalla, jonka avasi Anssi Kela. Hyvä keikka ja hyvä mieli, lämmitti oikein. Toiseksi lavalle kipusi Eric Clapton bluesbändeineen. Kaikilla suomiartisteilla ei vaan olisi ollut kykyjä olla sun saappaissa sen yleisön edessä!

  40. Hei Down load up! Kyllähän Cheekille maksetaan niitä ”kasettimaksuja” paljon enemmän kuin Kelalle!

    Omituista, että oli aihe mikä tahansa, niin aina joku yhdistää siihen nämä ”kasettimaksut”!

  41. Olin itsekin kyseisellä The Voice-risteilyllä Silja Europalla. Täyty kyllä sanoa, että sekä sinä Anssi että Jare veditte tosi kovan keikan ja tunnelma oli katossa. Itsekin Nummelassa asuvana nostan kyllä hattua, että olet tuonut tätä pientä pitäjää suomenkartalle. Itse diggaan Cheekistä ihan sikana, koska siitä tulee niin hyvä fiilis ja se jatkuu vielä pitkään keikan jälkeenkin. Mielestäni Jare on oman menestyksensä ansainnut, ja vaikka biiseissä hän puhuu paljon itsestään niin silti siihen pystyy samaistumaan. Olin myös jäähallissa, mutta laivalla tunnelma oli läheisempi ja mietinkin kuinka hyvin te molemmat otitte yleisönne, varsinkin kun molemmat vaikutatte varsin ujoilta noin niinkuin siviilissä. Varsinkin Jare vaikuttaa jopa hieman yksinäiseltä. No eipä tässä muuta.

    Loppukaneettina pitää vielä mainita, että äitisi toimi kanttorina kun pääsin ripiltä 90-luvulla. Niitäkin aikoja on ihan mukava ”kelailla”

  42. Hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä, vaikken keekkiä pystykään oksentamatta kuuntelemaan.

    Yksi juttu vain pisti silmään: ”kaikenlaiset jäähalliturneet ovat yleensä olleet jo ajatuksen tasolla Titanicin neitsytmatkoja.”

    Suomessa on yksi bändi, joka on viime vuosina pystynyt tekemään peräti kaksi jäähallikiertuetta vuosina 2007 ja 2012, erittäin hyvällä menestyksellä vieläpä. Tuo bändi on Nightwish.

  43. Itse tykkään enemmän pienemmistä keikoista ja a cappella meiningistä, pitäisi vaan osata olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja olla fani ennen kuin muusikko on ”in” kun kuitenkin aika nopeasti pienessä Suomessa hyvä muusikko vetää isommankin areenan täyteen 🙂
    Tämä oli ihanan positiivinen kirjoitus kun on tähän mennessä näkynyt ihme katkeria kirjoituksia jopa pitkän linjan artisteilta joilla ei pitäisi olla mitään syytä ottaa nokkiinsa (varmaan suomalainen mentaliteetti on vaan sellainen). Onneksi on sinun kaltaisia ihmisiä, jotka tietää, että ei tarvitse kadehtia ketään (vaikka sanaa käytitkin, muttet cheekiä vaan stadionkeikkaa kohtaan) koska parhaan tuloksen saa tekemällä omaa juttuaan nauttien siitä, ja lisäiloa iloitessa toisten onnistumisessa tuolla vaikealla alalla.

  44. Hei Pete.

    Asiahan on niin että juuri Anssi Kela on ahneuden puuskissaan tätä kasettimaksua ja sen laajentamista ajanut kiivaasti.
    Cheek ei ole käsittääkseni näin tehnyt hän elättää itse itsensä omalla työllään eikä varasta rahoja jotka hänelle eivät kuulu (tai ei ainakaan ole sellaista ollut ajamassa).
    En näe mitään eroa varastaako warettamalla vai jollakin ”kasettimaksulla”. Ihan samanlaista varkautta.

  45. Mä olen ollut Anssin keikalla kerran. Olisko ollut ihan 2000-luvun alkua. Toiste ei ole tarvinnut mennä. Keikka vedettiin niin läpihuutona, yleisöä mitenkään huomioimatta. Siinä istuttiin lähinnä jakkaralla ja suu liikkui, laiskasti. Ei nostatusta, ei oikeastaan kommentin kommenttia yleisölle. Liikkeellä oltiin jumalan armosta, todella ylimielisellä asenteella.

    Jarenkin keikalla olen ollut joskus ensimmäisen kerran. Ja sen jälkeen useammankin kerran. Se fiilis on juuri se, mikä vetää. Positiivinen hyvä olo, show!

    Jarea haukutaan ahneudesta. Stadionkeikalle pääsee hintaan 39 €. Tavalliseen turkulaiseen yökerhoon pääsee katsomaan bändiä hintaan 20 € + narikat. Tai jääkiekkopeliin hintaan 26 – 36 €.

    Olen neljättä kymmenettä käyvä nainen ja Cheek todella vetoaa, nimenomaan sen fiiliksen vuoksi. Tottakai Suomessa on varmasti parempia laulajia, mutta paketti on se, mikä ratkaisee.

  46. Miten musiikillisesti Kela parempaa kuin Cheek? Samaa sanahelinää, toinen on lyönyt läpi, toinen ei. Kannattaako lähteä julkisesti ruotimaan, jos omilla suorituksilla ei samaan yllä. Hatunnosto sille, joka uskaltaa ja ehkä jopa pystyy näyttämään?

  47. En tiedä musiikillisesta ohuudesta, mutta onhan tuolla cheekillä nyt muutama todella hyvä biisi ja showhun on panostettu.

    Minusta ei kannata olla kateellinen. Oma Nummela-levysi oli silloin taannoin ihan rautaa. Monella mittarilla varmasti parempi kuin cheekin nykyinen. Siihen oli oikeasti ladattu paljon tunteita, ideoita ja paloa. Valitettavasti tuo on jäänyt siihen ja itse en ole innostunut ollenkaan sen jälkeisestä tuotannosta. Ilmiö on kuitenkin täysin hyväksyttävä ja yleinen eikä siitä tule tuntea häpeää. Päinvastoin pitää iloita siitä, että sai sen yhdenkin kovan levyn. Pelkään, että samoin voi käydä vielä Cheekillekin. Aika harvassa on ne jotka pystyvät vaan parantamaan vuosien saatossa. Kotimaisista ei tule mieleen nyt muita kuin Eput.

  48. Se saatanan kähisijä saa varmaan Spotifystakin suuremmat korvaukset. Jos on eltaantunen jeesuksen näköinen hippi ja soittaa 80-luvun synapoppia, niin kannattaa vaan panostaa kirkkokiertueisiin. Kuollessaan voi täyttää vaikka minkä kirkon.

    (ja toi oli ihan vaan ironista mustaa huumoria) Go Anssi go. Vielä se Spotify sullekin paistaa 🙂

  49. No joo, Anssilla sitten menee taas katkeran huonosti uusilla ”kopiobiisellä” kun taas aletaan rääppimään toisia.

    En kehtais, jos olis ääntä niin olis eri asia.

  50. Aika noloa oli sekin että itkee kun spotifystä ei tuu tarpeeks rahaa. Miksi olet sellaiseen sopimukseen suostunut… tyhmää on suostua huonoihin sopimuksiin ja vielä tyhmempää itkeä sen jälkeen.
    Toisekseen ei kai siellä spotifyssä ole kenekään artistin pakko olla.

  51. Tervetuloa suviseuroihin Anssi. Halpaa ruokaa jälleen tarjolla, mediallehan hinta ei kelpaa mutta köyhä muusikko syö varmasti mielellään edullisesti. Myös päänäyttämö ”isoteltta” pullistelee varmasti täynnä, älä ole siitäkään kateellinen vaan fanita lessuja.. ( aiheen ohi kommenttina: lessuja saa vihata ja haukkua, mutta sanoppa jotain muslimeista)(anssi ei haukkunut!!)

  52. ”Hämmentävä urheiluvertaus, kun suomalaiset nimenomaan ovat äärimmäisen laiskoja käymään (myös) urheilutapahtumissa.”

    Mutta annas olla kun jossain lajissa saadaan vähän menestystä, niin johan on gloryhuntterit sankoin joukoin lehtereillä istumassa… kunnes suosio ja menestys hiipuvat… itse asiassa muuten helvetin osuva vertaus.

  53. Loistava teksti, mutta raivostuttavia kommentteja! Jos ihminen menestyy, miksei saa olla siitä itse iloinen ja ylpeä? Ja miksi muut ihmiset eivät voi olla iloisia toisen puolesta? Suomalaisten ylivoimaisesti naurettavin piirre on kateellisuus, oikea kansantauti. Ketä se on ikinä hyödyttänyt?

  54. Hmm. Mä en oikeastaan nää positiivista aspektia sillä, että vaikkapa Robinin menestyksen jäljiltä levy-yhtiö repäisee jonkun random Sannin esiin ja tuppaa ulos useita biisejä huonoa musiikkia. Ei, en ole kohderyhmää. Kohderyhmä on tässä tapauksessa lapset, jotka ovat alttiita kaikille krääsälle mitä heille yritetään kaupata. Heillä ei ole täyttä kykyä kritisoida onko tuote huono vai hyvä. Tässä siis tehdään rahaa lapsilla välittämättä oikeastaan siitä onko tuotteella arvoa vielä 20 vuoden päästä. Levy-yhtiöt haluavat rahaa ja heille ei ole merkitystä osaatko laulaa tai soittaa, he yrittävät vain etsiä uusia tapoja tuottaa rahaa. Tavallaan tossa prosessissa kyl karsiutuu myös ne huonot yritykset aika nopeasti pois (kaikki muistavat varmaan loistavan INDX:n) Sit kun tällä koko koneistolla saturoidaan mediat, niin voiko syyttää siitä, ettei kaikki oikein lopputuotteelle lämpene? mä en oikeastaan kykene visioimaan mikä olisi vaihtoehto, jos beatles ei olisi ikinä breikannut. mun mielestä on vaan jotenkin hienompaa, jos breikkaa sillä auditiivisella, tunnustetulla mestariteoksella sen itsekeskeisen popin sijaan (tässä tapauksessa). helpompi arvostaa, jos ”artisti on taiteilija”. cheek on vähän kuin death metal -akti, joka normielämässä pukeutuu pinkkiin, ajattelee kukkasia ja kuuntelee robinia. ei taiteen tietty tarvitse edustaa sitä kokonaisuutta mitä yksilö on, mutta jossain menee veteen piirretty viiva, jolloin voi kyseenalaistaa vähän tuleeko se taide oikeastaan henkilön tunnekoneistolta vai onko se vaan tuote, jolla tehdään rahaa. toisaalta jos tollanen macho/blingblingjuttu tulis tunnetasolta, niin ihminen olisi ehkä eniten luoltaantyöntävä ikinä. mun mielestä rehellinen poppi on ihan ok, kunhan se ei yritä olla mitään muuta. hyvä poppi voi olla myös kaunista, koskettavaa, uskottavaa jne.

  55. Ihme touhua kun porukka täällä nurisee shown puutteesta keikoilla ja biisit vaan esitetään. Kun bändi on luova, osaa soittaa ja improvisoida niin ei huippu keikka vaadi muuta kuin musiikkia. Jos sinne vilkkuvien valojen ja tanssijoiden vuoksi mennään niin tämä musiikki saattaa olla ehkä vähän väärä juttu teille!

  56. Mikä ihme siinä on, ettei Suomessa kukaan saa kehuaan itseään? Keneltä se on pois? Ehkä meillekin kasvais enemmän tervejärkisiä ihmisiä, jos useempi kehuis itseään..

  57. Mua kiehtoo tämä nykyinen ilmiö, jos et diggaa niin olet kateellinen. Onhan se hienoa että tässä tapauksessa Cheeksin kova työ palkitaan ja jätkä antaa ”musiikillisesti” mitä kansa tilaa tai ei tilaa, mutta mitä kansa osaa sulattaa.
    Ja kansahan ostaa.
    Helposti sulateltavaa, täysin sisällötöntä artistin omaa egoa esittelevää kakkua, josta esim oikea rap-musiikki on kaukana. Ei se ole Cheekin vika. Hän on osunut kultasuoneen. Minä sanon silti, en tykkää! EN TYKKÄÄ!!! Tykkään niistä pikkuhiljaa pillurallijytkeen sekaan katoavista todellisista lauluntekijiöistä, joiden musiikissa kuuluu oikeasti se vuosien työ, ja oikeasti se artistin sielu. Cheekin musiikissa kuulen lähinnä helppouden ja rahan.

  58. No ei tarvitse Arto Sirkiöiden ja muiden tykätä ja sen mielipiteen ilmaiseminenkin on ihan ok. Kyllähän maailmallakin megatähtiä haukutaan niin että riittää, ketä kiinnostaa? Mielestäni asian voisikin kääntää toisinpäin että miksi se negatiivinen palaute on suomalaisille niin kauhea ongelma. Cheek itse sanoi asian hyvin että suosion noustessa soraäänet sivussa nousee samassa suhteessa. Haters gonna hate. Pitää vaan keskittyä omaan juttuun.

  59. Minä en henk.koht. ole stadionkeikkojen ystävä. Ne keikat ei palvele kuin esiintyjää ja n. 20% yleisöstä, jos sitäkään. loput voi yhtä hyvin jäädä kotiin, laitta levyn soimaan, printata tulitikkuaskiin oman idolinsa kuvan ja tihrustaa sitä samalla kun rämpyttää valokatkaisinta. Se on yhtä kuin olla stadionilla katsomassa keikkaa… volyymitaso ei ehkä kohtaa todellisuutta 🙂

    Klubikeikeikat on aivan huikeita!

    Oli reilu viikko sitten katsomassa Turun loppuun myydyllä K.L.U.B.I:lla Danko Jonesia (Kanadalainen rockkari,stand-up koomikko ja Radio persoona) sanompa vaan, että klubilla pääseen artistinkanssa samalle aaltopituudelle. Olen Nähnyt Dankon 3 kertaa festareilla, ja se tullema mikä oli K.L.U.B.I:lla, siitä ei ollu tietoakaan siellä yleisömeren keskellä.

    Mitä Cheekiin tulee, mielestäni hän on vain muoti ilmiö. Mun on vaikea kuvitella, että Cheek saisi myytyä 42000 lippua. Onnea vaan valitsemallasi tiellä Cheek.

    Anssi, Kiitos hyvin kirjoitetuista bloki teksteistä!

  60. Antaahan kaikkien yrittää, se ei ole pahasta. Itse kun kuuntelen radiota ja alkaa Cheek tai mikä tahansa puhemusiikki, niin vaihdan kanavaa välittömästi. Syy on se että sitä tulee liikaa, niinkuin monia muitakin ”hittilevyjä”. Skaalan radioissa pitää olla laajempi. Chuck Berrystä Judas Priestin tai Queniin ja Abban kautta Metallicaan. Tuo rap on niin keinotekoista.

  61. Kuka haluaisi mennä stadion-keikalle, jos on mahdollista mennä pienempiin puitteisiin ja tuntea ehkä vuorovaikutus artistin kanssa.
    Cheekin fanit on niin nuoria, ettei ne pääse yökerhoihin, joten pitää mennä jäähalleihin

  62. Duffalle: Kohtahan tuo nähdään. Liput ollut myynnissä 25 minuuttia ja Lippupalvelussa tällä hetkellä arvioitu jonotusaika yli 60 minuuttia.

    Ja tuskinpa tuo suosio nyt ihan vuodessa laantuu, onhan Cheek ollut suht suosittu jo aika monta vuotta.

  63. Täällä muutama muukin poiminut saman jutun että jos et diggaa Poskesta nyt niin olet vain kateellinen miehelle. En pidä Gucci:sta, Bentley ei ole kummoinen auto, valkaistut hampaat ovat yhtä koomiset kuin koko imago. Eikä siihen liity kateutta. Se on vain hassua.
    Mies tekee mitäänsanomatonta musiikkia sanoitusten käsitellen omaa elämää ja ylistäen omaa mahtavuuttaan. Onhan se jotenkin erikoista että semmoisesta sitten suomalainen humppa- ja rokkikansa on pähkinöinä. Ja joku puhui mollivoittoisesta suomalaisesta musiikista, ei muuten ole Jarenkaan biisit duurissa.
    Hienosta bisneksestä nostan kyllä hattua. Rautaa on taottava kun se on kuumaa, nyt on Jaren hetki. Viiden vuoden päästä meillä on yksi ”has been” ja sitä varten kannattaa se tili nyt tehdä.

  64. Carlos: juu niin nähään 🙂

    Mut yks juttu on pakko nostaa esill.

    Pätee näköjään myös Cheekiin.
    Käväisin huuto.net:n sivuilla… Eikös nuo Cheekin liput sinne stadikalle tullu myyntiin tänään klo9? ekat ilmotukset huuto.nettiin laitettu 9:37. Joku on jo eilen iltana laittanu, että myydään 5 lippua stadionille???

    Lippupalvelun lipun takana lukee ”Lipun jälleenmyynti, luovuttaminen oheistuotteena toisen tuotteen tai palvelun myynnin yhteydessä ilmaiseksi on kielletty ilman lippupalvelun nimenomaista kirjallista suostumusta”.

    Mun mielestä vastuu on myös huuto.net:llä.

    Siis mua ottaa niin päähän nää trokarit!! oon missannu monta hyvää bändiä sen takia että, liput menee niille trokareille.

    Lippupalvelu on ilmoittanu, että heidän lipunmyyntisysteemissä on mahdollista printata ostajan nimi niihin lippuihin. Miksi sitä ei käytetä?

  65. Aika jännä ilmiö on tää Cheek, mutta vielä mielenkiintoisempi ilmiö on tää Cheekin heittaaminen. Ihan järkevät ihmiset ovat alkaneet vihaamaan Cheekiä sydämensä pohjasta. Miksi? Koska se tekee keskinkertaista musiikkia? Koska se on kokoomuslainen? Eihän noi voi olla syitä. Tää maa on pullollaan huonoja muusikoita ja kokoomuslaisia, eikä niitä kukaan vihaa. Viha syntyy siitä, että Cheek on menestynyt musiikillaan. Ja se jos mikä on paska syy vihata ketään. Pitäisikö musiikissa ensin läpäistä jotkut laatuvaatimukset ennen kuin on oikeus menestyä? Khamoon mietipä nyt vähän ennen kuin jatkat vihanpitoa.

  66. Cheekin keikoilla nimenomaan tuo positiivinen asenne ja yleisön osallistuminen vetävät. Biisit on rytmikkäitä ja niiden tahdissa on hauska fiilistellä ja ottaa rennosti. Vain elämää ei mielestäni räjäyttänyt suosiota, vaikkakin varmasti lisäsi sitä. Nimimerkillä: jo ennen ohjelmaa keikoilla käynyt.

  67. Hyvä Anssi. Juuri näin. Vaikka toisen musiikkia (tai mikä tahansa muu taide) ei kuuntelisi antaumuksella kerta toisensa jälkeen, niin toisen tekemisiä ja unelmia kannattaa kunnioittaa. Tai jopa uskaltaa ottaa itse mallia ja tavoitella omia unelmia vaikka tietää, että jotkut ”vihaajat” heittäisivät sontaa päälle. Cheek edes uskaltaa rinta rottingilla kuvitella olevansa joku ja tekevän jotain. Siinä on positiivista esimerkkiä meille monelle muulle jotka emme uskalla edes kuvitella samaa, saati toteuttaa.

    Hyvä Cheek ja toivottavasti myy stadionin täyteen. Vetää siinä itselleen isot rahat, mutta so-what. On ansainnut joka pennin. Pisteet myös Anssille koska hän näkee asian laajemmin ja ei liittynyt monen muun kateellisen sonnan heittäjän leiriin. Anssi voisi jopa tehdä biisin aiheesta kun joku uskaltaa kuvitella olevansa jotain ja mitä kaikkea siitä helposti seuraa. Ei mennä me samaan vihaajien leiriin vaan tsempataan niitä jotka uskaltavat unelmoida ja toteuttaa niitä.

  68. Hieno kirjoitus Anssi.
    Itse asiasta voin todeta sen verran, että en ole kummankaan artsitsin fani, mutta ymmärrän sentään oman musiikkisi pointin ja se on selvästi taiteellista.

    Surullista omasta mielestäni taas on se, että samaan aikaan kun yksi eniten musiikkiin vaikuttanut yhtye Black Sabbath soittaa täydelle Hartwallille, niin iltapäivälehdet kirjoittavat vain Cheekistä.

    Aikamoinen oikeusmurha aidoille ja todellisille taiteen tekijöille -yli neljänkymmenen vuoden uran jälkeen!

  69. En ala tässä Cheekiä arvostelemaan, mutta toivoisin todella, että ihmiset löytäisivät tämän cheek-virtauksen myötä myös muitakin ”oikeita” räppäreitä. Suosittelen lämpimästi mm. Suoralinjaa, Misty B:tä, Mc Manea ja Mansesteriä. Siinä on sitä kunnon musiikkia. Nämä tekevät kaiken omakustanteisesti, samoin keikoilla tulee aitoa fiilistä ja hyvää tunnetta.
    valitettavasti minua ärsyttää saMaten hänen pukeutuminen (nahkarotsi,suorat farkut (hevarin vaatetus)jne)

  70. Nightwish on vetänyt suomessa Hartwallit ja jäähallit täyteen jo vuosikaudet…….

  71. Hähää, mitä kommentteja. Piti ihan piruuttaan pistää Cheekin uusin pyörimään Spotifystä, mahtuu ainakin minulla hyvin samalle soittarille Kelan kanssa 🙂

  72. Loistava kirjoitus, Anssi. Uusi näkökulma, joka kolahti. Olet fiksu äijä, sen lisäksi että olet loistava musiikintekijä. Osalta kommentoijista pointtisi meni täysin ohi, mutta niinhän aina.

    Kirjoituksesi ansiosta yritän tästedes itsekin jotenkin kunnioittaa Cheekiä, vaikka en musiikistansa pidä. Toivoisin kuitenkin tyypin jo lopettavan vihaajamantransa, on se niin noloa…

  73. Voisiko joku avata tuota Cheekin musiikillista ohkaisuutta, jonka Anssikin mainitsi mutta jätti tarkemman analyysin tekemättä? Tätä asiaa eivät edes levyarvostelijat vaivaudu kommentoimaan, mikä on vähän outoa. Ovatko Cheekin biitit jotenkin erityisen heikkoja, kun tarkastellaan suomalaisen räpin kenttää laajemmin?

    Itse olen kuullut Cheekiltä vain muutamia radioiden voimasoittamia hittejä. Omaan korvaan ne eivät erotu poikkeuksellisen heikkoina, kun verrataan muihin kevyempää bileräppiä tekeviin akteihin, esim. Teflon Brothers, Fintelligens, Pähkinä & Tamu, JVG?

    Sanoituksissakin liikutaan samoissa teemoissa. Itsetehostuksessa Cheek taitaa jäädä jopa jalkoihin monelle, esim. Ruudolfille. Silti vain yksi on leimattu ’kokoomusräppäriksi’. Oletus lienee, että muut isottelevat läpällä ja ironisesti, mutta Jare tosissaan, kun on saanut hommattua oikeasti niitä bling bling -hyödykkeitä? Vai onko joku nähnyt puoluekirjan?

  74. Hyviä pointteja ja on tottakai kivaa, jos jengi kuuntelee musaa yms. Cheek on aika harmiton ja viihdyttäväkin tapaus, mutta olisi kiinostavaa, joku pohtisi myös syitä, jotka johtavat tähän paskanmusiikin kavalkadiin. Tarvitsevatko lapset/nuoret todella Cheekin kaltaisen artistin päästäkseen sisään muuhun musaan? Mielestäni tässä aliarvioidaan aika rankasti nuoremman sukupolven sisäsyntyistä kykyä ”ymmärtää” taidetta. Itse en ole mitenkään erityisen kultturellista perheestä, mutta kykenin silti nauttimaan vaikkapa Stravinskyn, Ravelin tai Radioheadin musiikista alle kouluikäisenä.

    Tähän aliarviointiin syyllistyvät Suomessa sekä levy-yhtiöt että radiokanavat, joiden intressit tuottaa kertakäyttökulttuuria ovat pelkästään taloudelliset (tsekkaa vaikka YLEX). Minulle taide on suuri arvoitus joka ei saa olla itsestäänselvää, pitää olla jotain pureskeltavaa. Mitä tästä jää käteen
    http://www.youtube.com/watch?v=81Ejyr-ddgw

    Miksi Cheek on ”leimattu” kokoomusräppäriksi?
    Hän on julkisesti kertonut tukevansa kokoomusta ja osallistunut muun muassa Niinistön kampanjaan.

  75. Miksi ihmeessä räppi on kokoomuslaisilta kielletty, tai vähintäänkin sopimatonta tämän keskustelun perusteella?

  76. Mä en tykkää ollenkaan tästä Cheek’istä, hänessä on jotain epämiellyttävää. Komee nuori mies mut onko hän lintu vai kala, jää nähtäväksi.

  77. > suomalaiset artistit täyttävät nykyisin jumalauta jäähalleja

    Suomalaiset nörtit on täyttänyt jäähalleja ja messuhalleja jo 20 vuotta. Cheek tulee niin kaukana jäljessä.

  78. No jos se yhtään lohduttaa, niin mulla on aika läjä sun levyjä muttei yhtään Cheekkiä. Suomessa on pieni määrä lauluntekijöitä jotka osaa kertoa biiseissä tarinoita joita viistii kuunnella uudelleen ja sinä olet yksi niistä. Ei se määrä vaan laatu.

  79. Terveisiä länsinaapurista. Toisaan, esim. Swedish House Mafia täytti uuden Friends Areenan kolmena peräkkäisenä päivänä, mutta he nauttivat suurta kansianvälistä suosiota ja eivät ”laula” ruotsiksi.

    Tietääkseni on olemassa vain pari ruotsiksi laulavaa yhtyettä jotka yksikseen ovat täyttäneet stadioneita – Kent ja Gyllene Tider.

    Kent onnistui tekemään tämän vuonna 2003 Tukholman stadionilla. Myivät 34 500 lippua kolmessa tunnissa ja pyysivät yleisön tulemaan paikalle valkoisiin vaatteisiin pukeutuneina.

    Gyllene Tider veti 58 977 henkilöä Göteborgin Nya Ulleville kesällä 2004.

    En tiedä yhdestäkään ruotsalaisesta hiphop-artistista jotka olisivat onnistuneet vastaavaan. Timbuktu & Damn! veti vuonna 2012 10-vuotis juhlakonsertin Tukholman Annexetissä, minkä kapasiteetti on 3500. Ei huono sekään, mutta ei Timbuktu mitään stadioineita täytä.

    Jännät ajat edessä.

  80. Jumalauta miten ennen runkkasikaan Jimi. Siinä soitti mies ja vehkeet eikä pelkkä nimi. – Juice Leskinen

  81. Yvonne, ehkei kannata verrata vuoden 2001-aloittelija-Anssia ja vuoden 2013-konkari-Cheekia keskenään. Anssi on kehittynyt esiintyjänä huimasti, kuten varmasti Cheek’kin uransa aikana. Mene nyt katsomaan 2013-Anssia keikalle ja vertaa sitten vasta 2013-Cheekiin!

  82. Rehellinen ja rohkea postaus Anssilta. Arvostan! Anssin musiikki ei edusta sitä musiikkityyliä mitä itse kuuntelen, ja rohkenen epäillä Cheekin kuuluvan hänen suosikkiartisteihinsa, mutta sillä ei pitäisi olla tekemistä toisen ihmisen ja toisen ihmisen työn arvostuksen ja kunnioittamisen kanssa – miten kapeakatseisuus, arvostuksenpuute ja kateus saavat kuitenkin toiset ilmaisemaan itseään niin tökerösti? välillä oikein surettaa. Tällaisesta mielipiteenilmaisusta voisivat ottaa oppia monet julkisuudenhenkilöt kuten maallikotkin.

  83. Yvonne kirjoitti:

    ”Olen neljättä kymmenettä käyvä nainen ja Cheek todella vetoaa, nimenomaan sen fiiliksen vuoksi. Tottakai Suomessa on varmasti parempia laulajia, mutta paketti on se, mikä ratkaisee.”

    Cheekin paketti varmasti kiinnostaa monia naispuoleisia kuuntelijoita. (Sori oli pakko tarttua tuohon kommenttiin ;])

  84. Elämme maassa jossa on maailman tyhmin kansa jota väittämää tukee
    menestys euroviisuissa.Hän joka pitää Cheekin mongerrusta musiikkina todistaa oman hölmöytensä musiikin alalla.Ei kannata osallistua euroviisuihin jos pitää Cheekistä

  85. ”Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa, antaa niitten hiillostaa, ei vois vähempää kiinnostaa”. Siinähän vihaatte, on se kummaa kuinka yksi artisti voi saada aikaan niin voimakkaita tunteita 😀 hei se on vaan musiikkia, jo et pidä, älä kuuntele tai vaihda muulle kanavalle. Kaikki ei tykkää Cheekistä, ei Katri Helenasta eikä Anssi Kelasta tai ees Beatlesista. Ei siinä sen kummempaa. Kateellisuudesta tai jostain ihmeellisestä asenteesta kertoo se, että ne ketkä ei tykkää niin täytyy dissata niin paljon kun mahdollista koko musiikki ja mies ihmisenä. Naurettavia ootte 😀

  86. Minusta tuo nyt vaan on naurettava ajatus, että tarvitsemme cheekkejä jotta saisimme ”oikeaa” musiikkia, eiköhän ne rahat mene kuitenkin enimmäkseen cheekin taskuun ja ihan muualle kuin ”oikeiden” artistien esilletuomiseen.

    Kyllä ne hyvät artistit tuppaavat pääsemään pinnalle tavalla tai toisella ja vaikkei mahtavaa kaupallista menestystä tulisi niin voi saada myös paljon muuta jota listaykköset tusinatähdet eivät välttämättä koskaan saa.

    Lueskelin tuossa absoluuttisen nollapisteen tommi liimataisen ja kotiteollisuuden hynysen kirjeenvaihdosta koottua kirjaa, rillipää ja läski.
    Siinä hynysen kirjeet menivät sitä rataa, että: ”oltiin kännissä ja joku urpo tuli vetään parrasta takahuoneessa”, kun taas liimatainen sai mm. hotakaiselta kiitosta suljetun teksteistä.
    Ja muutenkin jo kirjeistä näki, että liimatainen on se joka osaa käyttää kieltä muuhunkin kuin toosan nuolemiseen.

  87. Juhana: Oisko kokoomuksen ja räpin ristiriita kenties siinä, että jälkimmäisen juuret ovat heikompiosaisten kapinassa? Ruspo: Tommi Liimatainen varmasti osaa tehdä kielellään vaikka kuinka messeviä asioita, mutta esim. kyseisen teoksen älykkäämmästä sanailusta kiittäisin T. Liimattaa.

  88. Nysse: Onhan se tietysti totta, että ”kokoomusräppärin” uskottavuus heikompiosaisten asian ajamisessa ei ole ihan samalla tasolla vaikka jonkun sosiaalista yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta väkevästi ajavan ja omaa persoonaansa vähättelevästi alikorostavan ganstaräppärin kanssa >:-)

    Sitä minä vaan ajattelin, että kun täällä tuntuu olevan niin asiantuntevia mielipiteitä eri musiikkigenrejen sopivuudesta eri ryhmittymille (räp ei sovi kokkareille, Cheek ei sovi lapsille eikä heikkovatsaisille jne), niin eikös olisi paikallaan vetäistä kerralla kunnon lista, että mikä musiikki millekin ryhmälle (poliittiselle, yhteiskunnalliselle, etniselle, seksuaaliselle jne) parhaiten soveltuisi? Voisi vaikka aamulla herätessä tsekata, että onpas persu olo nyt, jaaha, se on sitten Korsuorkesteria tänään.

    TAI

    voitaisko me vaan unohtaa musiikin ja musiikinharrastajien stereotyypittelyt ihan minkä tahansa jakolinjan mukaan ja keskittyä nauttimaan musiikin tekemisestä ja kuuntelemisesta ihan sen mukaan mikä itsestä hyvältä tuntuu ja kuullostaa? Olkoon sitten kokoomusräppiä, duunarioopperaa, ekoindustriaalia, citycountrya tai ihan mitä vaan, niin kyllä maailmaan säveliä mahtuu. Spotifyssa on skip-nappula siltä varalta, että sieltä alkaa pursuamaan korviin jotakin oman maailmankuvan särkevää vaihtoehtoista todellisuutta.

  89. ”Pitäisikö musiikissa ensin läpäistä jotkut laatuvaatimukset ennen kuin on oikeus menestyä?”

    Pitäisi!

  90. Ajattelin tulla kommentoimaan kun juuri näin ensimmäistä kertaa tuon Maitohapoilla-kappaleen videon. Oli kyllä hauska ja hyvä video, sai hyvälle tuulelle. En kato noita videoita juuri koskaan, kun ei niitä kestä katsella yleensä, mutta tämä oli kyllä positiivinen yllätys.
    Muutenkin nuo muutamat uudet kappaleet on tosi hyviä ja erilaisia kuin muilla artisteilla, siksi olenkin sitä mieltä, että Anssi Kela on paras kotimainen muusikko. Sitä vanhempaakin tuotantoa kuuntelee mielellään kun radiosta tulee.

    Kun nyt on tuosta Cheekistä kyse, niin pakko sanoa etten ymmärrä miten siitä on tullut käsittääkseni todella suosittu. Iso mysteeri minulle. Varsinkin kun tuntuu, että tällä sliipatulla ja omahyväisen oloisella keikarilla joka käheällä äänellä puhuu, on erityisen paljon heittereitä.
    Itse ainakin käännän kanavaa jos radiosta kuuluu Cheekiä.

  91. Pari kertaa olen Cheekin keikoilla käynyt. Eka kerralla en juuri musiikista nauttinut, koin koko keikan vain rahastamiseksi ja keinotekoiseksi. Tämä tapahtui viime vuonna. Viime viikonloppuna oli mahdollisuus tutustui Cheekin keikkaan uudelleen: olipahan elämys! Ei voi muuta kuin olla ällistynyt miehen ja yleisön vuorovaikutuksesta ja siitä positiivisen tunteen määrästä. Ja sehän on uutta suomalaisessa kulttuurissa. Toivon Cheekille vain hyvää ja menestystä, musiikki on osaksi ihan ok-kuunneltavaa. Mutta hienoa, että joku saa noin positiivisen energian meihin suomalaisiin! Toivottavasti vaikutus kestää pitkään. Toki luulen myös, ettei Cheekin kappaleet soi radiossa klassikkoina vuosikymmenten kuluttua..

  92. Minun kohdallani kyse ei ole kateudesta, kyse on katkeruudesta.. Ei Cheekiä, vaan koko musiikkiteollisuutta, itseasiassa koko ihmiskuntaa kohtaan.

    Ollaan tultu siihen pisteeseen että musiikkimaailma on jakautunut kahteen osaan. On olemassa taiteellista, tinkimätöntä, luovaa, erilaista, ja usein uskomattoman kaunista musiikkia. Sitten on olemassa musiikkia joka myy ja täyttää jäähalleja.

    Valitettavasti musiikkimaailmassa pärjää tänäpäivänä olemalla sensaatio, show tai ilmiö, eikä olemalla lahjakas, ainutkertainen, ja tunnollinen. Cheek tietää tarkalleen mikä myy ja hän tekee sen, minäkin tiedän tarkalleen mikä myy mutta edes muusikkona en pysty luopumaan integriteetistäni ihmisenä, myymään sieluani rahasta ja alkamaan yleiseksi narriksi tehden jotain mikä ei kumpua syvältä sielustani, vaan ainoastaan puhtaasta halusta nähdä kultaa ja timantteja.

    Tämä on valintojen maailma ja valitettavasti musiikkibisneksessä (kuten bisneksessä yleensäkin) pärjää ne jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen huipulle, vaikka sitten myymään arvonsa, uskottavuutensa tai vaikka oman äitinsä.

    Loput meistä voivat sitten kyynistyä kotona persaukisena, rehtinä ja vilpittömänä, mutta edelleen kyynisenä ja katkeroituneena.

  93. Ihme juttua, kun jengi valittaa cheekin taiteellisesta ohukaisuudesta. Ihmettelen, jos Cheekin biisejä haukutaan, niin millä arvosanalla Elastista tai Mikael Gabrielia pitäisi kuvata? Itse en räppiä kuuntele juuri lainkaan, mutta aikoinaan hoksasin cheekin Liekeissä-biisistä. Alla sanat. Väittääkö joku, että noi sanat eivät olisi omassa genressään huippuoivaltavia ja hauskoja?

    ”Ne ihmettelee, miks mä nauran aina
    Kato, meillä päin ei itketä lauantaina
    Mä nauran, vaikka ei nii naurattaiskaan
    Viimelauantaista on taas kauan aikaa
    Tukka hyvin, nä-nä-näkyyks kello?
    Mä oon vieläkin leija, ei pääty lento
    Mä meinaan jatkaa, en oo feidaamassa
    Ja meinaan kaataa ku oisin keilaamassa
    E-e-et nää mulla likaa Nikeis
    Et kuule multa laimeita pick-up-linei
    Ja oon saanuki sian maineen
    Ku nyt mä puhun suoraan, en diggaa vaiheilust
    Oon tules niinku stunttimies
    Se boogie ei muutu moneen tuntiin vielä
    Se kurkit sieltä, raivaa kundit tieltä
    Liiku tännepäin, anna mun siis viedä
    Mitäs sanot tyttö, tehdäänks tänään?
    Mä en tullu säätämään, mut sä oot jäätävä
    Joutuu olee vähän lääpällään
    Joka mimmi ei saa mua päätä kääntämään
    Dääm

  94. Valtter, minun mielestäni nuo sanat ovat ainakin äärettömän mielikuvituksettomat ja sisältököyhät. Eka flossataan omalla paremmuudellaan (joka on sinällään jo naurettavaa kun sanotuksia lukiessa huomaa kuinka tasotan lyyrikko kyseinen artisti on), sitten siirrytään täysin ulos kontekstista puhumaan jostain naisesta ja pelaamisesta.

    Sisältö on samaa kappaleesta ja vuodesta toiseen. Cheekin jokainen kappale kertoo joko juhlimisesta ja naisista, tai omista meriiteistä. Rahasta, koruista, vaatteista, statuksesta, ylipäätään kokoomuslaisista arvoista.

    Mainitsemasi Mikael Gabriel on täysin luokatonta roskaa, siinä on myöskin kaveri joka on valinnut tietyn kohdeyleisön ja häikäilemättä huoraa tämän kohdeyleisön edessä sonetista toiseen. Kyseessä siis nuoret naiset ja/tai teini-ikäiset tytöt. (ei sinänsä huono kohdeyleisö koska heitä on helppo rahastaa, ja kyllähän sen MG:n sormuksista huomaa että on päästy tavotteeseen). Yhtä aitoa ja syvällistä kun Pamela Andersonin silikonitissit.

    Elastinen on bisnesmies ja se pelaa ihan samassa liigassa kun nuo mutta mun täytyy edes siitä antaa Elastiselle pientä krediittiä että hän oli Iso-H:n kanssa 2000-luvun taitteessa tuomassa Suomi-hiphopin kansan tietoisuuteen ja periaatteessa antoi sille alkusysäyksensä. Noihin aikoihin myöskin Elastisen musiikki (Fintelligenssissä) oli tinkimätöntä ja kantaaottavaa, aitoa ja rehellistä. Ja siitä musiikistä minä pidin todella paljon, koska se kumpus jostain syvältä ja se herätti aitoja tunteita.

    Jos tahdot kuulla todella hyvin kirjoitettua ja aitoa, suoraselkäistä Suomihiphoppia niin ite voisin suositella kuuntelemaan esimerkiksi edellämainitun Fintelligensin ”Kelaa Sitä” vuodelta 2000. Taikka Avain – Punainen Tiili.

  95. Cheek juuri on loistava. Hänestä huokuu positiivisuutta ja sellaista herrasmaista ei kännimäistä suomalaista miestä! Mitä hauskaa on käydä katsomassa miehiä lavalla, jotka näyttävät retkuilta ja ovat harvase päivä vetämässä muita kännipäissään turpaan? Meillä on kerrankin hyvin pukeutunut ja hyvin käyttäytyvä artisti. Sillanpään lisäksi saimme mahtavan räppärin. Hyvä Cheek!

  96. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten älyttömän negatiivista suhtautumista musiikkiin koska se on ”väärää” genreä. Olen asunut ulkomailla jo useamman vuoden ja olen vilpittömän iloinen aina kun kuulee hyvää suomenkielistä musiikkia, artistista riippumatta. Mutta ehkä sitä asiaa ajattelee eri tavalla kun suomenkieli ei ole päivittäisessä käytössä. Suomenkielisestä musiikista saa kuitenkin kaukana ollessaan kontaktin suomalaisuuteen ja kotiin. Ja nyt siellä varmasti tulee kommentteja, että muuta takaisin Suomeen jos tuntuu tollaiselta. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä. Olen onnellinen ulkomailla ja tuskin muutan työurani aikana takasin Suomeen. Olen kuitenkin suomalainen, nyt ja aina, ylpeä suomalisuudestani ja kielestämme. Monta kertaa tekee mieli soittaa joku älyttömän hyvä suomalainen biisi kavereille, mutta eihän ne siitä saa sitä samaa tunnetta kun sanat on suomeksi ja ei ymmärrä.

    Cheekillä on hyviä biisejä, Jenni Vartiaisen uusi levy on taas loistava. Edellisen kerran kun suomalainen biisi on iskenyt muhun niin paljon kun Anssi Kelan Levoton tyttö oli Erinin Vanha nainen hunningolla. Olen tämän kahden päivän aikana sen jälkeen kun kuulin Levottoman tytön ensimmäistä kertaa kuunnellut sen useamman kerran putkeen ja on se vaan niin hyvä biisi.

    Tottakai sitä arvostaa muusikoita, jotka tekevät itse biisinsä ja osaavat soittaa eri instrumentteja enemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö laujaja joka laulaa muiden kirjoittamia biisejä voisi olla hyvä ja taitava. Ja se että artisti pystyy nostamaan hattua toiselle, joka menestyy vahvistaa sitä arvostusta. Hienoa Anssi!

    – Ulkosuomalainen joka kuuntelee paljon country-musiikkia, rokkia, metallia, poppia ym. –

  97. Seitsemän sanoi:
    ”Valtter, minun mielestäni nuo sanat ovat ainakin äärettömän mielikuvituksettomat ja sisältököyhät. Eka flossataan omalla paremmuudellaan (joka on sinällään jo naurettavaa kun sanotuksia lukiessa huomaa kuinka tasotan lyyrikko kyseinen artisti on), sitten siirrytään täysin ulos kontekstista puhumaan jostain naisesta ja pelaamisesta.”

    Wau! Tämä ansaitsee vastineen:-)

    Moitit sanoitusta sisältököyhäksi ja mielikuvituksettomaksi, koska (1) Cheek kehuu itseään sekä (2) tulkintasi mukaan rönsyilee temaattisesti.

    a) Rap-musiikin tyylilajiin kuuluu vakava sekä myös ei-vakavampi itsensä kehuminen. Cheekin tapauksessa omakehu on tyylilajiltaan ei-vakavaa; artisti mm. hauskan itseironisesti toteaa: ”Mä nauran vaikka ei naurattaiskaan”. Et myöskään voi arvottaa musiikin taiteellisuutta eettisillä arvostelmilla. Jopa Black Metal voi olla loistavaa taidetta, vaikka siinä puhuttaisiin moraalisesti ongelmallisista asioista. Omassa kontekstissaan loistava Black Metal kappale kenties ilmentäisi luovuutta ja eläimellistä rajuutta!

    b) Loistavat ja luovat sanoittajat ovat usein kyllin rohkeita luomaan temaattisia vaihteluita musiikkin. Hyvän musiikin ei tarvitse edetä monotisen temaattisesti, vaan siihen usein kuuluu luova rönsyily. Musiikin ei tarvitse olla loogista. Toiseksi, siteeramistani sanoista löytyy selkeä punainen lanka: alun röyhkeys ja oman arvon ”buustaus” toimii loistavasti johdantona myöhäisemmälle pokausepisosille, jossa Cheek soveltaa tätä ”attitudea” tosielämässä.

    Olen itse kuullut nuorten ihmisten siteeraavan puheissaan huumorilla edellämainittuja säkeitä. Sanoitus, joka jää ihmisten mieleen ja viihdyttää, on määritelmällisesti hyvää. Sehän taiteen yksi tarkoitus on.

  98. ”Olen itse kuullut nuorten ihmisten siteeraavan puheissaan huumorilla edellämainittuja säkeitä. Sanoitus, joka jää ihmisten mieleen ja viihdyttää, on määritelmällisesti hyvää. Sehän taiteen yksi tarkoitus on.” Vai olisiko se viihteen yksi tunnusmerkeistä? Taide ja viihde eivät kuitenkaan ole synonyymejä, vaikka ne monesti (valitettavasti) nykyään mielletään samaksi asiaksi.

    Merkittävin ero mielestäni taiteen ja viihteen välillä piilee perimmäisessä motiivissa. Jos tärkein motiivi on ansaita teoksellaan rahaa, on kyseessä viihdemateriaali (koska se tehdään yleisön odotusten ehdoilla). Jos tärkein motiivi on ammentaa sisältään primitiivistä energiaa ja konkretisoida se keinoja kaihtamatta ja seurauksista riippumatta, voi lopputulos hyvinkin olla taidetta.

    Taide ei tunne kompromisseja eikä huoraa rahasta, semmoinen on viihdeteollisuuden käsissä ja Cheek kuuluu tähän sakkiin. Cheek tekee viihteellistä musiikkia varmasti, mutta taiteeksi sitä en kutsuisi edes uhan alla.

  99. Näin viime kesänä Cheekin Ruisrokissa. Menoni syy oli toki toinen. Cheek ei ole musiikilliseti mitenkään mielenkiintoinen, hänen tehonsa on synnyttää yhyeenkuuluvaisuutta nuorissa ihmisissä. Varmaan puolet keikka-ajasta meni yleisön yhteiskaraokeen. Se on helppoa koska se on helppoa.

  100. Jos joutuis valitsee Kela vai Cheek niin kyl se Anssiin menis. Mut paskaa musaa kummaltki. Siis mun mielest.

  101. Mut isoin erohan on se että Anssi tekee musiikkia ja on aito muusikko. Eiks ”Cheek” tarkota poskea? Ottaakse siis poskeen?

  102. Tää on taas tätä internet riitelyy. Aina saa nauraa! Tulisieluiset suomalaiset. Pistämpä omankin lusikkani soppaan ja sanon et tähän Mikael Gabriel kommenttiin et kuulun tosiaan kohderyhmään ”nuoret naiset” mutta silti voin sanoo et ei MG mua hurmaa millään lirkuttelulla. Meinaan sitä et sanat on tosi aidot ja tunteelliset eikä niitä voi ymmärtää ellei omaa samanlaisii tunteita mitä biiseissä lauletaa. Voi ne biisit kuunnella myös ”toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos” tyyppisesti mut jos pään sisältä löytyy muutaki kun kuolleet aivot ni kyllä biiseissä on aika tärkeitä ja liikuttavii juttuja. Maailmassa on erilaisii muusikkoja; osa viihdyttää, osa tekee terapiaa, osa pohtii maailmaa, osa kritisoi, osa laulaa oikeista tunteista ja sit on kaikkee muuta! Kaikki on tervetulleita ja hyvä ANSSI KELA!♥

  103. Pitää muistaa kun jengi menee cheekin keikalle ei se ole muilta pois. Väitän että jos koet hyvän live keikan haluat lähiaikoina uudestaan keikalle, siksi sitä parempi mitä paremmin tuotetaan. On vain
    hienoa että ihmiset menevät tapahtumiin. Kannattaa käydä keikoilla aina kun vaan ehtii koska monet on livenä huikeasti parempia. Stadionille kannataa mennä katsomaan jo vähän sinne päin olevaa artistia koska isolla lavalla on aina ollut jäätävän kova karisma ja takuu show…

  104. Oli hauska lukea tuo Anssin soljuva teksti tänään ekaa kertaa. Anssi on se sama Anssi, mikä tuolloin tekstin syntyessäkin, mutta asetelmat ovat muuttuneet. Suosio tulee ja suosio menee, mutta Anssin kaltainen aidolla tavalla ”lapsenmielinen”, luova persoona pysyy varmasti rakastettavana vielä 2080-luvullakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.