Pressa, The Rock´n roll Show

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:
tukanheilutusta ja riemua
Kiertueen aikana on nähty luvattoman paljon tukanheilutusta

Vähiin käy ennen kuin loppuu, kiertueen 2013 toiseksi viimeinen keikka. Artistin sanoin paras kiertue ikinä, huikea show Pressassa todistaa tämän läsnäolijoille.

Kello käy kahtatoista, Ville ilmestyy lavalle ja saa yleisössä aikaan kiljumisreaktion. Ville viittoilee lavan sivuun ja loputkin esiintyjistä ilmaantuvat estraadille yleisön suosionosoitusten saattelemina. Yleisö on riehakkaasti mukana siivittämässä esiintymistä alusta loppuun.

parasta aikaa
Parasta aikaa

Alla olevassa kuvassa kappaleet esiintymisjärjestyksessä. Kovin on taiteellisia hieroglyyfejä, taiteilijalla itsellään varmasti selkeä näkemys siitä mitä listan kuvat esittää. Kuumaa (Anssin sanoin) ja eroottisesti lataantunutta (Tuomaksen sanoin) keikkaa on tällä kertaa luvattu, niin olisko noi sit jotain karvasäkkejä, mene tiedä. Kuumat on kyllä tunnelmat ja eroottista väreilyä ilman ala pullollaan, melkoista lavasäteilyä joka lunastaa annetut lupaukset.

eroottisesti lataantuneet karvanuijat?
biisilista taidetta a´la Anssi

Laulu petetyille herätetään henkiin pitkän tauon jälkeen. Ja tästähän nimenomaan on kysymys Anssin ja bändin live esityksissä, laulut heräävät henkiin. Loistomusiikki saa ihan uuden elämän lavalla tulkittuna. Levyversiot ja liveversiot on ihan omanlaisiaan ja esityspaikka sekä yleisö aina osaltaan vaikuttavat siihen mikä on lopputulema. Livenä jokainen kerta on ainutlaatuinen.  Ilahduttavaa on esityksen sujuminen ilman mitään ylimääräisiä säätöjä, kaikki onnistuu loistavasti. Nyt on kyl tähdet kohillaan, ainoa joka säätää niin paljon on yks jos toinenkin Levoton tyttö ja sais kyllä rauhottua vähän ja olihan noita levottomia poikiakin.

Kaatua kuin puun spiikissä Anssi toteaa tämän biisin kertovan siitä mitä te teitte eilen. Myönnän leijuin kuin höyhen ja kaaduin kuin puu, go go. Kitarointi mittelö selviää kera nyrkkien. Wäinölä vie voiton. Anssin mielestä lavan fengshuit on pilalla pystin näinollen siirtyessä Bad Catin päälle ja Tuomas voiton puheessaan kysyy pitäisikö artistin aina voittaa.

Karhun elämää
Karhun elämää

Superkuu ja Anssi ilmoittaa tarvitsevansa susilauman, siitäkös ulina alkaa, ulvomme kuorossa täyttä häkää koko kööri. Parasta aikaa kipaleen lopussa Anssi yllyttää yleisön vaatimaan Saaraa laulamaan ja kaikkihan on heti mukana huutaen ja taputtaen: Saara, Saara… Ja Saarahan laulaa iloksemme Parasta aikaa. Nummela päättää lähes kahden tunnin ilakoinnin. Tällaiseen täydellisyyteen on tietysti hyvä lopettaa tämä konsertointi. Sydämet toimi koko setin ajan. Mutta mitäs kun kiertue päättyy, onko kiertueen jälkeistä elämää olemassa, lakkaako sydän toimimasta, kuollanko me fanit nyt pystyyn, vaikkei suostuttaisikaan pystyyn kuolemaan ja ilman sua onko jokainen päivä nyt tiistai? Koskas saamme lisää konsertteja tai uutta musaa? Täytyykö nyt vaan luottaa siihen et levyhylly pelastaa. Näitä kysymyksiä pohtien jään odottamaan, mitä tuleman pitää. Valtaisa Tattis Anssille yhtyeineen vuodesta 2013, teitte tästä vuodesta ikimuistoisen ja tuntuu kuin ansiostanne rakkauden kesä 2013 olisi jatkumistaan jatkunut valaisten koko loputtoman pitkän ja pimeän Suomen syksyn.

Nummela
Nummela

 

Kommentit

  1. Kiitos lauantain Pressan keikasta! Koko bändi oli tunteella mukana. Mahtavat skeba skabat, vai miten te niitä kutsutte? Anssille kiitos kuvasta, vaikka olinkin herkällä tuulella. Terv. nimim. vastaeronnut.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.