Kaupungin tavoitelluimman ukkomiehen Suuria Kuvioita Klaukkalassa

Ennen keikkaa on pikkuruiselle lavalle saatu mahdutettua kaikki tykötarpeet ja vielä on juuri ja juuri tilaa esiintyjillekkin. Temppeli siis kaikesta huolimatta rakenneltu, aamen.  Takahuonetta ei kuulemma ole, vaan sen virkaa suorittaa yhdistetty keittiö/ruokakomero/henkilökunnan taukotila/perunakellari? Siis oikein glamouria parhaimmillaan.

Tuo aiemmissakin keikkaraporteissa mainittu idiooottimainen hymy on taattu sivuvaikutus Kelan keikoilla ja kuinka ollakkaan sellainen ilmaantuu naamatauluani koristamaan heti alusta alkaen eikä suostu ihan heti häipymään.

Yllättävän hyvin yleisö oli tosiaan mukana menossa. Anssilla on kyllä taito ottaa yleisönsä ja temmata mukaan menoon. Pöydillä kiipeili ihmisiä ja joku kommentoi et nyt on kyllä kova meno. Yleisöstä lähti paljon ääntä ja Millaa toivottiin sitkeästi useampaan otteeseen uusintana. Jossain kohtaa esitystä Anssi pomppaa lavan edessä olevien laatikoiden päälle kitaroineen, fanien tunteita kiihdyttämään näinkin lähietäisyydeltä.

Suuria kuvioita oli ihan seksiwau yllättävä valinta! Tälläkin kertaa Maitohapoilla pursuaa tsäpädäbädu- säpinää, iloa sekä energiaa ja onkin mun yks lempparibiisi, tämä jos mikä sotii apatiaa vastaan. Moni uuden albumin biiseistä kuullostaa aina vaan paremmalta, mitä useemmin ne on kuunnellu. Tuo Popedan Alabama tuli tosiaan ihan puun takaa, mut yllätti erittäin positiivisesti, wow mitä rokkikukkoilua ei kalpene Mustajärven rinnalla tosiaankaan tää veto, ihan sukat pyörii jaloissa!  Siis niin siistiä settiä meille onnekkaille paikallaolijoille Klaukkalan yössä tarjoillaan. Kuulemme ehtoon aikana tietty myös kaikki kolme Anssin urallaan merkitykselliseksi listaamaa biisiä; eli tuo trilogiahan oli seuraavanlainen (jos joltain on ohi tää listaus menny) Karhun elämää, Mikan faijan BMW ja Levoton tyttö .

Itelläni oli keikan aluksi kylmä ja lopuksi törkeen kuuma. Sitten kamerakännykkäni eli ihan omaa elämäänsä, eikä totellu käyttäjäänsä vähääkään, ois tehny mieli paiskoo moinen kapistus päin seiniä. Tappelin puhelimeni kanssa jo siinä kohtaa kun bändi lompsi paikoilleen ja ensi tahdit pääsivät yllättämään, melkein saaden sydämen seisahtumaan. Hyvä näin, ainakin heräsin konserttia seuraamaan ja saatoin unohtaa koko hilavitkuttimen.

Eturivissä ainakin joutui väkisinkin tönityksi, jossain kohtaa näin jo sieluni silmin miten kaadun jo valmiiks täynnä olevalle lavalle, onneks tää mielikuva ei toteutunu. Lavan takana seinällä roikkui kuvia ja siellähän oli mun lempparinäyttelijä Audrey Hepburn. Voihan ihanuus nythän saan tallennettua useamman elämäni lempiasian samaan kuvaan, jos vaan toi prk…n kamera tekis ny muutakin kun pyörittäis ruudulla jotain hemmetin rinkulaa.

Keikan jälkeen Anssin nimmarin ja yhteiskuvaan haluavat parveilevat myyntipöydän ympärillä. Joukko nuorukaisia haluaa nimmarin hopeatussilla paitojensa rinnuksiin ja saamansa pitää. Keskustelua: Joku nimmaria jonottava kysyy, sainko jo mitä tulin hakemaan? Minä; Joo sain jo nimmarin ja kuvan. Joku toinen: Oli ihan eka nimmari? Minä: Joo-o ensimmäinen, täällä. Kotimatkalla ilokseni totean et jotain kuvia, ihme säädöstä huolimatta on kuitenkin tallentunut, Jee.  Suur Tattis taas asianosaisille, kun saimme nauttia taivaallisen annoksen Anssi terapiaa, kyllä nyt jaksaa. Seuraavaksi kuvat puhuu puolestaan ja niihin tiivistyykin tavattoman paljon ihan parhaita asioita.