Kaksi syksyistä keskiviikkoiltaa, kaksi Anssin kiertueen huipentavaa bändikeikkaa. Voiko ihminen enää muuta toivoa, vai oliko täysin turhaa mennä kahdelle hyvin samantyyliselle keikalle? (Ja oliko jälkimmäinen osa kysymystä täysin älyvapaa?)

Ensimmäistä koetusta, Espoon Louhisalin keikkaa, odotin suurella mielenkiinnolla. Lipussa luki esitykseen sisältyvän väliajan, joten oli helppo veikata, että ensin saadaan varmaan kuulla akustinen setti, sitten sähköinen. Mutta paljon muuta en sitten osannutkaan veikkailla. Louhisali paikkanakin oli minulle ennenkokematon. Sopivasti hajonnut muistikortinlukija aiheutti minulle hiukan myöhästyneen lähdön keikalle, ja kun edellisen käyntini jälkeen Tapiola on myllätty ihan uuteen uskoon, meinasin jo vaipua epätoivoon löydänkö Espoon kulttuurikeskukseen ja Louhisaliin (ajoissa) lainkaan. Onneksi keskellä pimeintä Espoon korpea (oi kyllä se siltä tuntui!) ystävällinen vanha herrasmies opasti minut oikealle reitille ja niin ehdin kuin ehdinkin ajoissa paikalle. Jonossa salin ovella oli sen verran porukkaa, että epäilin missaavani eturivin paikan. Toisin kävi, kun suureksi yllätyksekseni heti lavan edessä olikin pari riviä pyöreitä pöytiä tuoleineen. Tuttu porukka oli varannut minullekin paikan pöydästään keskeltä eturiviä, joten taas yksi helpotuksen huokaus, ja eikun nauttimaan keikasta!

Olin ollut oikeassa settien suhteen, ensin saatiin kuulla Anssia ja bändiä akustisesti. Biisivalinnat olivat osuvia, tutuista hiteistä kuultiin mielenkiintoisia uudistettuja versioita ja muutama harvinaisempikin biisi saatiin kuulla. Varsinkin Anssin soolona esittämä Unelmien laulu oli minulle suurta iloa aiheuttanut ohjelmanumero ja todella pitkästä aikaa sellainen Anssin biisi, jota en koskaan aiemmin ollut kuullut tämän esittävän livenä. Siis mahtavuutta! Ja sopihan biisi myös teemaltaan erinomaisesti tähän iltaan ja koko menneeseen kiertueeseen. Toinen iloinen yllätys oli esimerkiksi se, miten uudenlaiseen asuun vanha tuttu Puistossa oli puettu. Sitähän ei ensin tunnistanut introsta lainkaan! (Anssi meinasi paljastaa biisin jo spiikissä, mutta bändi muistutti biisin olevan yllätys, sitä ei saanut kertoa etukäteen, ja hyvä niin!)

Koko akustinen setti oli erittäin lämminhenkinen ja näytti yleisölle hienosti sen, miten hyvin bändi tämän kiertueen aikana on hitsautunut yhteen, miten he nauttivat yhdessä soittamisesta ja miten kivaa heillä on lavalla yhdessä. Kuten Anssikin parin soolobiisin jälkeen kutsuessaan bändin lavalle sanoi: Esiintymistä mukavampaa on vain esiintyminen yhdessä kavereiden kanssa. Näinhän se varmasti on!

Väliajalla pohdittiin, että keikasta tuli ihan mieleen muinainen Kosketuksessa-konsertti, ja se jos mikä oli hyvä merkki. Muistelimme myös sitä, onko Villen aiemmin kuultu laulavan vai ei. Minä väitin, että Bilmon keikalla on kyllä kuultu, ja nyt voin juhlallisesti kertoa olleeni oikeassa! (Todisteita löytyy täältä ja Harhaa.comin uutisarkistosta päiväyksellä 2.3.2004.) Anssin keikoilla Villen kuorolauluun osallistuminen taisi kuitenkin olla ihan uusi ilmiö.

Sähköisen setin aloittaneet biisit Joki ja Loukussa saivat myös suun hymyyn. Näitä biisejä ei turhan usein ole keikoilla kuultu. Muita yllättävämpiä biisejä setissä olivat Rakkaus on murhaa (aina yhtä komea!) ja uuden Tanssilattialla-biisin ensiesitys. Ihan hyvältähän se kuulosti, ei laisinkaan siltä, että se esitettiin nyt ensimmäistä kertaa julkisesti. Keikan viimeinen biisi Parasta aikaa oli hieno päätös keikalle, samoin kuin kyseinen biisi oli ollut hieno aloitus keikalle. Yleensä minua ärsyttää, jos Anssi soittaa jollain keikalla kaksi kertaa saman biisin (eli yleensä silloin, kun yleisö huutaa koko keikan ajan ”soita Milla!”, joka on tullut jo keikan ensimmäisenä biisinä…), mutta tällä kertaa tämä ratkaisu toimi hyvin, ja olivathan nämä kaksi versiota biisistä kovin erilaiset, akustinen soolo ja sähköinen bändiversio.

Keikan jälkeen yritimme kovasti pyydellä Anssilta joitain lisäbiisejä Savoyn keikalle (totesimme, että mitään tämän illan biiseistä ei ainakaan saa jättää toiselta keikalta pois, joten jos keikalle halutaan muutoksia, niin biisejä on lisättävä), mutta Anssi ei niitä juuri lupaillut. Eikä lupaillut Anttikaan, jonka ilme oli näkemisen arvoinen toiveemme esitettyämme. ”Eikö teille mikään riitä? Johan me esitettiin se Rakkaus on murhaa!” No ei tietenkään meille mikään riitä, johan se teidän tässä vaiheessa pitäisi tietää!

Matka takaisin Helsinkiin sujui hilpeissä tunnelmissa, etenkin sen jälkeen kun suuret kiitokset ansaitseva bussikuski heitti lauman häiriköiviä räkänokkia ulos: ”Painukaa vittuun täältä!” Meidän hilpeä tunnelmamme sen sijaan jatkui päättärille asti, ja vaikka ulkona oli kylmä viima, sydämessä tunnelma oli lämmin onnistuneen keikkaillan jälkeen.

Kahden viikon päästä olikin sitten uusinnan aika. Nyt esiintymisareenana ollut Savoy-teatteri oli minulle ennestään keikkapaikkana varsin tuttu, täällä mm. koin ensimmäisen Anssin konserttisalikeikkani vuona 2003, voi noita lämpimiä muistoja! Tiesin myös ostaneeni paikan eturivistä, joten siitäkään ei tarvinnut huolehtia. En etukäteen halunnut muistella Louhisalin keikalla esitettyjä biisejä, vaan yritin tietoisesti pitää ne pois mielestäni, kun tällä keikalla oletettavasti olisi suunnilleen sama setti.

Joitain muutoksiakin onneksi oli. Akustisen setin aloitti tällä kertaa Uudet autot, jonka Anssi esitti soolona Martininsa kanssa. Hempeä aloitus. Parasta aikaa kuultiin nyt niin, että bändi tuli mukaan ensimmäisessä kertosäkeessä, erittäin hieno versio tämäkin! Unelmien laulua ei tällä kertaa kuultu lainkaan, höh ja pöh, kyllä se biisi olisi ansainnut toisenkin esityskerran! Edelliseen settiin oli tullut lisäyksenä Aamu, josta siitäkin saatiin kuulla oikein hieno versio. Muuten akustiset setit olivatkin sitten identtiset, mikä ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä mielelläänhän näitä hieman erilaisia versioita biiseistä kuuntelisi vieläkin useammin. Akustisen setin suunnittelussa ylipäätään oli selkeästi nähty paljon vaivaa, ja sitä oli todella harjoiteltu. Oli hienoa, että mukana oli niin monia soittimia, joita Anssin keikoilla ei tavallisesti todellakaan nähdä. Arvostan suuresti tällaista yleisön huomioimista ja sitä, mitä bändi sai näiden tilojen akustiikasta mainioisti irti. Upeaa, että tila käytettiin hyödyksi.

Sähköinen setti sujui myös melko pitkälle samassa järjestyksessä kuin Louhisalissa. Setin aloittanut Joki oli tällä kertaa paljon eheämpi versio kuin ensimmäisellä kerralla, ja nyt menivät kertsitkin oikein, edellisellä kerralla kun Anssilla oli niiden sanoissa hieman haparointia. Oli selkeästi treenattu lisää! ROM:sta tykkäsin tälle keikalla todella paljon, on se vaan niin hieno biisi! Muutkin kappaleet sujuivat totutusti hyvin, tällaista laatuahan Anssi ja bändi ovat.

Harmi kyllä, Tanssilattialla oli tällä kertaa jätetty pois setistä. Kuulemma siksi, että se ei ole kuitenkaan vielä aivan esityskelpoinen (Tai ehkä ei vain tallennuskelpoinen, kyseinen keikka kun videoitiin levy-yhtiön toimesta?), mutta minusta Anssi on vain turhan itsekriittinen, höh ja pöh! Muut sähköisestä setistä pois jätetyt biisin olivat Maitohapoilla ja Parasta aikaa, joka tällä keikalla kuultiin siis vain kertaalleen. Sen sijaan keikan viimeisenä biisinä kuultiin nyt Bemari. Toimi sekin. Viimeisen biisin jälkeen ehdin jo toivoa, että Anssi jäisi vielä esittämään soolona jonkun biisin, mutta eipä tuo jäänytkään, huijasi vain mokoma, höh ja pöh!

Keikalla oli jälleen niin mukavaa ja aika kului niin nopeasti, että keikka tuntui loppuvan täysin kesken. Kai se on hyvä merkki, tulipa ainakin viihdyttyä! Syytimme tästä keikan ”ennenaikaisesta” loppumisesta tosin sitä, että Savoyn henkilökunnan oli kai jo aika päästä kotiin, vaikka yleisö olisikin mieluusti nauttinut vielä musiikki-iloittelusta. Mikäs siinä on mukavasti pehmeällä penkillä istuskellessa ja kuunnellessa. Yleisö varmasti nautti, vaikka olikin varsin hillittyä. Mutta niinhän konserttisaleissa tuppaa aina olemaan.

Sähköinen setti molemmilla keikoilla oli tietenkin akustista settiä enemmän sitä, mihin Anssin keikoilla on viime aikoina totuttu. Erona oli nyt kuitenkin tavallisiin keikkoihin verrattuna se, että kerrankin jokaisesta soinnusta ja jokaisesta lauletusta sanasta sai niin hyvin selvää. Oli hauska kuunnella, mitkä äänet tulevat Anssin, mitkä Tuomaksen kitarasta. Ja miten selvästi taustalaulutkin erottuivat! Kyllä ovat kivoja nämä konserttisalikeikat.

Keikan jälkeen Anssilta udeltiin, oliko jännitystä ilmassa. Ei kuulemma ollut, mutta itse taipuisin olemaan sitä mieltä, että tunnelma Louhisalissa oli jotenkin välittömämpi ja rennompi kuin Savoyssa. Ei tällä toisella keikallakaan toki turhia jäykistelty, mutta ehkä Anssi kuitenkin alitajuisesti hieman jännitti? Ehkä ne videokamerat kuitenkin vaikuttivat tunnelmaan jotenkin? Ainakin Anssi vaikutti tällä keikalla keskittyvän tosi paljon laulamaan oikein, eikä sanojen unohduksia pahemmin nyt koettukaan. Bändin jäsenet olivat enemmän omia rentoja itsejään, ja erityisesti Saara kunnostautui välispiikkaajana.

Yleisöä oli Savoyssa paikalla Louhisalia enemmän. Espoossa väkeä olikin suorastaan ihmeen vähän, sitä tuli keikan jälkeen harmiteltua. Moni ehkä halusi tulla sille ihan viimeiselle keikalle Savoyhin mieluummin kuin Espooseen? Lama-Suomessa lipun hintakin saattoi toki jollekin olla liian korkea, tai ehkä keikkaa vain mainostettiin liian vähän? Itsekin hetken mielenhäiriössä harkitsin jonkin aikaa meneväni vain Savoyn keikalle, mutta tulin sitten sentään järkiini ja tajusin ostaa lipun myös Espooseen. Ja onneksi tajusin! Sillä vaikka näiden keikkojen biisilistat olivat pääosin yhteneväiset, olivat keikat muutoin kuitenkin sopivan erilaisia keskenään.

Kannattiko siis ostaa lippu molemmille keikoille? No tietysti! Enpä vielä ole ollut sellaisella Anssin konserttisalikeikalla, jonne ei olisi kannattanut mennä. Eli alussa esittämäni jälkimmäinen osa kysymystä oli todellakin täysin järjetön. Ja vaikka tunnelma olikin minusta Espoossa vapautuneempi, ei se huono ollut Savoyssakaan, ei missään nimessä! Päin vastoin, upeista musiikkielämyksistä sain jälleen nauttia, Anssi osaa kyllä asiansa. Sopivassa suhteessa herkkyyttä ja kunnon rokkikukkoilua kera tuulettimien (osa yleisöstähän oli Anssin mukaan tullut paikalle yksinomaan niitä ihailemaan), biisejä joita halusi kuunnella hiirenhiljaa, ja biisejä joiden mukana teki hurjasti mieli laulaa. En silti laulanut, hillitympi meno sopi Savoyhin paremmin, Louhisalissa päästiin kyllä laulamaankin. Ja vaikka Savoyn keikalla oli pari ulkomusiikillista seikkaa, jotka jossain vaiheessa häiritsivät hirveästi keskittymistäni keikkaan, sai Anssi ammattitaidollaan ja innostuneella asenteellaan taas pian minunkin suupieleni ylöspäin ja aina lähemmäs kohti korvia mitä pitemmälle keikka eteni.

Savoynkin keikasta jäi siis hyvä mieli ja lämmin tunne sisimpään. Sitä taas tarvittiin, kun hyytävä marraskuun kylmyys riepotteli meitä raukkoja aloitellessamme kotimatkaa. Kovasti tuovat iloa elämään Anssi, bändi ja tuttu faniporukka. Kiitoksia kaikille siitä! Innolla tässä jää jo odottelemaan tulevan levyn myötä jatkuvia keikkoja, vaikka bändikin on varmasti tämän pienen tauon nyt ansainnut. Mutta palataan taas! Siihen asti todella iso ja sydämellinen kiitos tästä kuluneesta kahdesta vuodesta, kuinka monesti olettekaan ilostuttaneet ja sulostuttaneet elämää tänä aikana, kiitos!