Keikkarapsa: Kokoontuminen kivisessä temppelissä

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo to 3.9.2015 Temppeliaukion kirkko, Helsinki

Nuori muusikko Tommi Kalenius on pitänyt Kale-klubia lähinnä Lauttasaaren kirkossa viimeiset puolisentoista vuotta. Klubi-illassa yleensä vierailee joku muu muusikko esittämässä omaa musiikkiaan. Tällä kertaa klubi pidettiin mahdollisimman komeissa puitteissa eli Temppeliaukion upeassa kalliokirkossa ja vieraaksi oli kutsuttu Anssi Kela eli ”Kela goes Kale”, kuten Kalenius itse mainitsi.

Illan aluksi oli parit puheet Kirkon ulkomaanavun toiminnasta. Lyhyitä, erinomaisen tiiviitä ja informatiivisia puheita, mutta miten ihmeessä ne papin liperit saavatkin ihmisen puhumaan automaattisesti sillä tietyllä pappinuotilla? Näiden jälkeen Tommi Kalenius astui lavalle bändeineen (flyygeli, 2 kitaraa, kontrabasso, rummut) vetämään puolen tunnin setin hänen omaa tuotantoaan. Hyvin tehtyä, miellyttävää ja paikoin vauhdikastakin pop-iskelmää. Kalenius ponnistaa vahvasti gospel-pohjalta (kuten keikkapaikan valintakin jo vihjaa), mutta nyt kuulluissa biiseissä ei sanoituksissa ollut uskontunnustusta sen kummemmin vaan ne olivat ihan päteviä perustarinoita.

Bändin poistuttua Anssi nousi alttarille akustisine Martin-kitaroineen ja huuliharppulaukkuineen. Aluksi klubi-isäntä Tommi Kalenius jututti häntä ja miehet luonnollisestikin tarinoivat Anssin edellisen päivän laajaa huomiota saaneesta Facebook-päivityksestä, joka koski Syyrian pakolaisten auttamista. Tämä aihe sopi juuri tähän iltaan paremmin kuin hyvin, sillä tämän illan tuotot menivät ulkomaanavulle, joka oli juuri ottanut pääkohteekseen tämän Euroopan maita läheisesti koskevan suurta kärsimystä aiheuttavan kriisin.

Kaksi sisarta on tuttu ja turvallinen soolokeikkojen aloitus – vai onko sittenkään, siinähän puhutaan jumalasta eikä mitenkään erityisen uskismielessä, ja nyt ollaan kuitenkin kirkossa? Mutta onneksi ajat ovat tainneet muuttua näissä piireissä siitä kun edes seurakuntanuorten tilaisuudessa ei ollut soveliasta pitää bändipaitaa koska rock on syntiä (oma ratkaisu: bändipaidat ja rokki pysyivät, seurakuntanuoret saivat jäädä) eli paikalle kokoontuneesta kirkkokansasta ei hengi suuri paheksunta eikä kukaan taida poistua ovet paukkuen. Sitäpaitsi tämän kirkkosalin raskaat ovet eivät kyllä edes pauku.

Seuraavien biisien eli Millan ja Bemarin aikana huomaa kuitenkin selvästi, että kirkkosalissa istuminen on, noh, kirkkosalissa istumista ja alttarilla esiintyvään artistiin on pakko suhtautua kunnioittavan hillitysti. Toki biisien välillä taputetaan ja vähän hihkutaankin, mutta biisien aikana istutaan arvokkaasti ja keskitytään oikeasti kuuntelemaan, yhteislaulua ei oikein uskalla tapailla. Yleisö kyllä innolla huutelee toivebiisejä normaalin soolokeikkatavan mukaisesti, ja lisäksi pääosa toiveista on hyvin kattavasti Anssin omasta tuotannosta eli ei tämä seurakunta sattumalta ole paikalla vaan kyllä tänne on oikeasti tultu nimenomaan Anssia kuuntelemaan.

Seuraava biisivalinta ei ole toivebiisi vaan julkaisematon kappale Ikkunan alla, joka nimenomaan sopii tähän iltaan koska siinä kerrotaan sodan runteleman maan lapsista. Biisin ainoa aiempi julkinen esitys on ollut viitisen vuotta sitten myöskin Syyrian tilanteen hyväksi pidetyssä tilaisuudessa. Kaunis, ajatuksia herättävä sanoitus! Harmi kun tämä ei ole mahtunut levylle mutta ei se olisi ainakaan kahdelle viimeiselle lätylle oikein sopinutkaan luonteensa puolesta. Singlejulkaisun paikka? Vaiko seuraava levyllinen soolokeikkatyyppistä materiaalia ja hitaita biisejä?

Tämän hiljentymishetken jälkeen jatketaan iloisemmissa merkeissä. Tai no eiväthän ahdistuneesta, introvertistä ihmisestä kertova Karhunelämää ja sielua raastavasta erosta kertova Rakkaus on murhaa ole tietenkään mitään iloisia biisejä, mutta etenkin Karhunelämän spiikkaus (tarinaa Pekan ja Suden keikoilta) sai porukat nauramaan ihan kunnolla ääneen. Näitä välispiikkejä onkin ollut ikävä kesän vauhdikkailla bändikeikoilla, mutta onneksi ne kuuluvat aina tähän sooloformaattiin.

Lisää toivehuutoja ja nyt Sydämet saavat toimia. Se oli hupaisa hetki kun siinä yhdessä kohtaa säkeistöjen välissä soitto loppuu hetkeksi ja Anssi lyö kitarankanteen sydämenlyontejä – ja meidän rivin kädet nousevat automaattisesti mukaan taputtamaan samaan tahtiin muun katsomon ihmetellessä ja vasta alkaessa tapailla oikeaa taputusrytmiä kun biisi jatkuu. Pavlovin koirat, heh! Kun sama ärsyke on toistunut riittävän monta kertaa aiemmilla keikoilla, reaktio on ihan automaattinen vaikka tällä keikalla ei aiemmissa biiseissä taputettu missään mukana. Tällaiset vastaavat kohdat aiheuttavat joskus ongelmia kun duunissa tai auton ratissa kuuntelee musiikkia ja joku tietty biisi kajahtaa eetteriin. Sha!

Yleisön huutelemilla toivebiiseillä jatketaan eli Puistossa, 1972 ja Levoton tyttö. 1972:ssa sentään on jo hiljaista, vähän haparoivaa yhteislaulun yritystä ja joukkotaputusta, joka erinomaisen akustiikan takia kuulostaa oikein hyvältä vaikka ei ole niin läheskään kovaäänistä kuin riehakkaammilla keikoilla. Ja sitten yllätyksenä seuraava ennen julkaisematon biisi Mitä tapahtuu, joka ottaa kantaa väkivaltaisiin uutisiin ja netin vihapuheeseen. Hieno valinta ja taas niin sopiva tälle keikalle! Tätä en ollutkaan kuullut useampaan vuoteen. Hmm, jos se Ikkunan alla olisi single, niin tässähän olisi sille B-puoli ihan valmiina! Eikun äh, eihän sinkut nykyään ole mustaa vinyyliä eivätkä edes hopeanvärisiä pikku kiekkoja vaan pelkkiä bittejä pilvessä eikä niissä ole mitään puolia.

Nummelaa on tietenkin toivottu pitkin iltaa ja nyt on aika vaeltaa taas harjulla. Anssin innostamana lopun oo-oo-ooo-kuorokin saadaan aikaiseksi vaikka en ole ihan varma vetääks kaikki täysillä edes siinä viimeisessä oooossa. Eikä keikka tietenkään tähän lopu, vaikka Anssi laskee kitaransa lattialle ja katoaa sakastin ovesta. Yleisö taputtaa ja sieltä Anssi ilmestyy kohta takaisin lavalle. Hmm, hittibiiseistä valtaosa meni jo eli enpä itse asiassa yhtään osaa arvata mitä tänä iltana voisi kuulua encoreen.

Anssi kertoo pienestä lattialla olevasta laatikosta ja kertoo esittävänsä seuraavan biisin sen kanssa. Hei, sehän on se luupperi, joka vilahti ihan nopeasti pari päivää sitten yhdessä some-päivityksessä ja kuten silloinkin, myös nyt biisi on Viimeinen yö. Anssi soittaa ensin kitarallaan taustariffiä laitteelle pari kertaa ja sitten lyö komppia kitaran kanteen yhden säkeen verran ja kun itse biisi käynnistyy, siinä on nyt mukana tässä intron aikana syntynyt tausta kitaroineen ja perkussioineen, ja itse biisi saa nyt soida sen päälle. Anssilla on jopa varaa laskea välillä kädet irti kitarastaan ja tausta soi silti! Vähänkö siistiä, tämäpä on hauska juttu! Luupperin käyttö vaatii ilmeisestikin aika lailla harjoittelua mutta nyt esitys meni oikein sujuvasti päinvastoin kuin se kerta, josta Anssi kertoi tämän biisin jälkeen.

Viimeiseksi biisiksi on jo luvattu Älä mene pois, kun Anssi sanoo että otetaan vielä yksi ennen sitä ja pyytää tuomaan lavalle meidän porukoitten toivekyltin. Suomalainen! Ei ihan yhtä hyvin tähän iltaan sopiva kappale kuin Anssin omat valinnat Ikkunan alla ja Mitä tapahtuu (olisi tietenkin pitänyt ajatella enemmän kylttiä askarrellessa, mutta ajatteleminen nyt on ihan yliarvostettua muutenkin) mutta sekin omalla tavallaan sopii viime aikaisiin keskusteluihin kertomalla tarinan maahanmuuttajien Suomessa syntyneestä lapsesta, joka poikkeaa valtaväestöstä ihonväriltään.

Keikan päätteeksi kuullaan vielä ihanainen Älä mene pois, ja sitten on valitettavasti aika mennä pois. Näihin fiiliksiin olisi jäänyt mielellään vielä leijailemaan tarpeeksi pitkäksi aikaa, mutta itseaiheutettujen aikatauluongelmien takia nyt oli pakko rynnätä (vihreän keräyslippaan kautta, tietysti) jo seuraavan kaveriporukan kanssa seuraavalle keikalle – joka onneksi oli vähän myöhässä jolloin ehti vielä hiukan sulatella mielessään tänä iltana kuultuja kauniita biisejä ja antaa elimistön pikkuhiljaa nousta tästä keikan aikaansaamasta levollisesta tunnelmasta. Kiitos.

Settilista

Kaksi sisarta
Milla
Mikan faijan BMW
Ikkunan alla (julkaisematon biisi)
Karhunelämää
Rakkaus on murhaa
Miten sydämet toimii?
Puistossa
1972
Levoton tyttö
Mitä tapahtuu (julkaisematon biisi)
Nummela

Viimeinen yö (luupperin kanssa)
Suomalainen
Älä mene pois

Kommentit

  1. Muutama kommentti Liisan rapsan perään:

    Tuosta kirkon sopivuudesta keikkapaikaksi taisi olla toinenkin mielipide. (Ja toiset mielipiteet on aina jännittäviä, kun ne on omalle logiikalle usein vieraita.) Keikan jälkeen kaksi ilmeisen konservatiivista pukumiestä kohtasi lavan (eiku alttarin edustan) tietämillä toisensa ja totesivat toisilleen: ”Keikka oli hyvä, mutta paikka väärä.” ”Niin oli.” Tähän samaan syssyyn voisin liittää parannusehdotuksen paikan keikkavalaistukselle: vastaavissa tilanteissa ottakaa se yksi väriä vaihtava lattiavalo pois, ainakin pois artistin naamalta, oli kammottavan näköinen kaikissa kuvissa. Summa summarum: kirkosta ei tarvitse rakentaa rock-areenaa, kirkko on hyvä paikka musiikin esittämiseen sellaisenaan. Temppeliaukion kirkon akustiikka oli kirjaimellisesti taivaallinen. Ja jos muut kuin taivaalliset asiat eivät mahdu kirkon katon alle, niin ei sinne voi ihmisiäkään ottaa.

    Parasta antia tällä keikalla oli nuo ”Anssin valinnat” eli Ikkunan alla ja Mitä tapahtuu. Olivat myös omalla päänsisäisellä toivelistallani ajankohtaisuuden vuoksi. (Ja onhan ne loistobiisejä.) Se luupperijuttu oli todella maaginen, kun Anssi ei esitellyt sen enempää, mikä laatikko hänellä on jaloissaan. Taikuutta!!! Eiku ihmetekoja! Ihan kuin Anssikin ois hämmästynyt taustanauhaa kootessaan, miten koko homma meni ihan putkeen kerralla. Jonkun pitää joskus selittää mulle, miten luupperi toimii. Varmaan siinä on joku rec-nappi ja stop-nappi ja sit kun stoppia painaa, se alkaa soittaa äänittämäänsä pätkää luuppina ja sit siihen päälle voi liimata rec-nappi pohjassa lisää raitoja…

  2. Luupperista kiinnostuneille: Anssi oli tehnyt saman luupperitempun muutamaa päivää aiemmin tv-ohjelman kuvauksissa. Nyt en tietty muista mikä miehennimi-show oli kyseessä… Tuntematon suuruus mulle. Joku uusi sarja kumminkin, joten tarkkailkaa töllöjänne. Antti Holma Show! Tsek! Siellä jouduttiin ottamaan juttu muutamaan kertaan nauhalle, ennen kuin meni kohdilleen.

  3. Se Marin mainitsema lattiavalo tosiaan oli aivan kamala, häiritsi jo katsomistakin. Ei semmoisia keikoille kiitos! Tai jos on pakko, niin tuollaisella voisi valaista vaikka rummut tai jonkun taustasomisteen mutta ei kenenkään esiintyjän naamaa.

    Kirkko oli upea mutta vähän ahdistava paikka ja vaikka tuolla raportissa väitinkin, että ihan rentoa siellä oli, niin Marin kuuleman perusteella siellä taisi kuitenkin olla paikalla myös tätä ”perinteisempää” näkökantaa edustavaa jengiä. Uskonto on outo ja vaikea juttu, joten parasta on uskoa jatkossakin vain musiikin eheyttävään voimaan. Let it rock!

    Antti Holma showsta: sanoiko Anssi että otettiin 7 kertaa uusiksi? Vai oliko se vielä enemmän? Antti Holma show muuten alkaa ensi viikon torstaina 17.9. ja se pyörii torstaisin Maikkarilla ysiltä. Kahdeksan jaksoa näköjään luvassa, ja ainakaan kahden ekan jakson kuvauksissa ei ole mainintaa Anssin vierailusta. Sarjan genreksi on mainittu ”komediallinen keskusteluohjelma”.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.