Anssi Kela + bändi to 21.4.2016 Savoy-teatteri, Helsinki

Tämänkertainen Anssi Kelan parasta aikaa -konserttisalikiertueen keikka on aivan tuolla naapurikaupungissa. Kukin matkaa sinne omasta suunnastaan pääosin julkisen liikenteen kuljettamana, joten yhteistä keikkatunnelman nostatusreissua ei tällä kertaa ole. Eilisen Rauman keikan aiheuttama univelka myös hyydyttää hieman, saa nähdä lähteekö tämäkin ilta lentoon vai joko kiertueväsymys iskee päälle. Mutta kun pääsee tapaamaan aulassa muita keikalletulijoita, kuume alkaa jo nousta. Kohta mennään taas!

Sali pimenee, vielä hetki odotusta ja sieltä nimipäiväsankari Anssi astelee lavalle kitaroineen. Tarjolla on kaksi synkkää rakkaustarinaa E-mollista. Ensimmäinen näistä on uusimmalta levyltä Tyhmä kuu, kappale jota en ole koskaan ennen kuullutkaan livenä! Huh, melkoiset falsettiosuudet tässä versiossa, kestääkö Anssin ääni tätä menoa koko keikan? Jälkimmäinen avausbiisi on kunnolla perseelleen menneen rakkaussuhteen kuvaus Rakkaus on murhaa, jossa mainitut tapahtumapaikat ovat tuossa ihan muutaman korttelin päässä ja vuodenaikakin alkaa olla oikea. Miten näissä sanoituksissa onkin aina oma erityinen viehätyksensä kun tietää, miltä joku tietty biisissä mainittu paikka oikeasti näyttää?

Bändi lavalle, bändin jäsenten esittelyt ja sitten on aika kuulla Miten sydämet toimii – tai olisi, jos Anssi muistaisi miten se nyt taas lähtikään liikkeelle. Onneksi bändin muistiyksikkö Saara kuiskaa oikeat rivit ja päästään kotibileisiin kuuntelemaan Kirkaa ja Metallicaa. Huh, joku muu artisti olisi kyllä hajonnut tällaisesta unohduksesta mutta Anssi on onneksi rautainen ammattilainen ja nämä pienet kompuroinnit eivät haittaa muuta suoritusta. Katsojankin silmissä ne tuovat vain oman pienen inhimillisen mausteensa muuten niin rasvatusti kulkevaan keikkakoneeseen.

Taas kerran erilainen sali, eri katsomopaikka salissa ja taas kerran erilainen akustiikka, mutta taas kerran todella toimii! Kaikki soittimet kuuluvat ja lauluosuudet ovat kohdillaan. Etenkin tässä akustisen alkuosuuden aikana tuleekin Anssin sijasta katsottua vuorotellen kutakin bändin jäsentä ja seurattua mitä soitinta kukin käyttää missäkin biisissä ja missä kohdissa lauletaan taustoja (oho, Villekin laulaa yhdessä!). Taustalaulutkin erottuvat niin hyvin että pelkän tyylikkään taustan sijasta erotan oikeasti heidän äänensäkin toisistaan. Jep, tämä akustiikka ja äänentoisto me otettais kaikille keikoille!

Aamun kauniista tunnelmista ja valkoisista tulppaaneista Jennifer Anistonin surulliseen näivettyvään pikkukaupunkiin, jossa ei ole muuta iloa kuin kaljabaarin karaokeillat ja öiset haaveilut. Piirrä minuun tiessä on kaunis ja tyylikäs pehmeän aikuisrokkimainen tausta. Suuria kuvioita kulkee jotenkin aivan eri tavalla tämän taustan kanssa, koko tarina tuntuu muuttuneen kun vertaa tätä versiota levyltä löytyvään. Miten tutuista biiseistä löytyykin näin erilaisia versioita?

Tämän kiertueen (samoin kuin vuoden-parin takaisten parin salikeikan) suurimpia iloja tosiaan ovat nämä biisien erilaiset sovitukset. Ensin kappaleesta tulee tutuksi levyllä julkaistu versio. Sitten kappaleen kuulee keikoilla bändiversiona, joka yleensä poikkeaa taustaltaan aika lailla levyversiosta. Jos käy hyvä tuuri, kappaleen saa joskus kuulla myös Anssin soolokeikalla pelkän kitaran säestyksellä ja tällainen riisuttu versio on pakostakin hyvin erilainen kuin bändiversio. Ja nyt meitä hemmotellaan näin monen kappaleen koosteella aivan erilaisia bändisovituksia!

Lisää kaikua (ja salissa on katto korkealla, tänne mahtuu ääntä) ja nyt kuljetaan pitkin Palavaa siltaa. Nyyh, viimeinen kerta kun pääsen kuulemaan tämän huippuversion tästä upeasta kappaleesta! Tämä on niin hieno! Ja nyt vielä Puistossa, oih! Ensin sali pimeäksi, sitten hiljalleen kirkastuvassa punaisessa valaistuksessa se upean upea uusi intro joka seisahtuu äkkiä ja sitten puistossa ilta viilenee. Yllättävän kovat aplodit tässä vaiheessa kun porukat lopulta tunnistivat biisin, ei pienemmissä saleissa ollut tätä vaan niissä muuten vain säpistiin kiihkeästi mutta melko hiljaa tässä kohdassa. Tämä intro on todella hieno, koska se Puistossa lähtee sitten niin varoittamatta, täydellisenä yllätyksenä jos ei ole kuullut tätä versiota aiemmin.

Väliajalla keräännytään tyhjentyneen salin etuosiin nojailemaan lavan reunaan, katselemaan roudausta ja palauttelemaan tämänkertaista autuaasti hymyilevää kitaratelinettä jostain toisesta ulottuvuudesta takaisin tänne Savoy-teatterin todellisuuteen. Matka sieltä stratosfääristä tänne meidän kuolevaisten tasolle ei onneksi ole kovin pitkä, sillä me kaikki muutkin enemmän tai vähemmän leijailemme. Jalat eivät oikein yllä enää lattiaan ja riehakkaimmat tuntevat voivansa jopa leijua suoraan Savoyn korkealle esiintymislavalle. Tämä on siis niin kivaa, ja tätä samaa riemua on tiedossa vielä toinen puoli keikallista!

Toinen puoliaika lähtee käyntiin Sannin 2080-luvulla ja yleisö on heti messissä, kaikki taputtavat, kädet nousevat ja biisien väleissä hihkutaan iloisesti. No johan sen ensimmäisenkin osion aikana huomasi että täällä on paljon sellaista yleisöä, joka on ollut useamman kerran aiemminkin Anssin keikoilla ja osasi mm. taputtaa juuri oikeassa kohdassa Sydämissä. Pienemmillä salikeikoilla ne taputtajat ovat välillä olleet aika harvassa.

Petri Ruusunen, ja taas taputetaan komeasti ja huidotaan siipiä selkään koko salin voimin. Kitarataistelussa on tosissaan kunnon panokset pelissä, kumpi pitkätukka saa tänään pataan? Ai että nämä pojat menevät lavaa edes takaisin taiston tuoksinassa ja ai että kitara lentää korkealle kisailun päätteeksi. Ei voi mitään, tätä on vaan niin hauska katsella vaikka kuinka monetta kertaa!

Mustasta, jo keski-iän ylittäneestä Stratocasterista irtoaa tälläkin kerralla hieno loppusoolo Kuolleen miehen kitaralle, ja sen jälkeen lähdetään surumielisten sävelten saattelemana Mikan faijan BMW:n kyytiin. Tällä keikalla porukat taputtavat useammassakin kappaleessa intron päätyttyä kun varsinainen biisi alkaa ja se tunnistetaan. Ei ihme, sillä iso osa introista ei ole pelkästään levyjä kuunnelleille tuttuja, eikä niistä voi arvata mikä biisi sieltä on nousemassa. Mutta kaikki tunnistavat nämä biisit jo alkuriveistä, ei tarvitse odotella kertosäkeisiin asti eikä näillä keikoilla ole tullut sitä noloa hetkeä, kun iso osa yleisöstä taputtaa nimenomaan ekan kertsin aikana kun he lopultakin tajuavat mikä biisi soi.

Savoyn yleisö yhtä sivuseinän biletysporukkaa lukuunottamatta oli pitänyt kankkunsa tiukasti teatterin mukavissa penkeissä tähän asti, mutta 1972 avasi ne Anssin lupailemat pahuksenmoiset pirskeet ja koko yleisö (parven keskiosaa lukuunottamatta) pomppasi pystyyn aivan yhdessä hetkessä. Ei siis mitään sellaista monissa muissa saleissa nähtyä ihmettelyä kun yksi nousee tuolta, hetken kuluttua toinen täältä ja seuraavan säkeistön kohdalla vielä pari muuta, vaan tämä hetki oli Savoyssa selvästi käsikirjoituksessa ja kaikki muistivat roolinsa. Leveille käytäville tanssimaan vaan, hyvin mahtuu!

Encoretauon aikanakaan kukaan ei istunut takaisin alas, vaan 1972:n taputukset muuttuivat lisää vaativaksi hakkaamiseksi jo ennen kuin viimeinen bändin jäsen oli kadonnut lavalta, eikä siinä kovin kauaa tarvinnutkaan tampata ennen kuin biletys sai jatkua Maitohappojen ja siihen kuuluvat tiukan bassosoolon tahdissa. Nummelakin kuunneltiin seisten ja tuikkuvaloja heilutellen, ja Parasta aikaa sai vielä lisää porukkaa siirtymään käytäville ja kohti salin etuosia. Tällä kertaa Nummelan taukokohdan hiljaisuus piti hyvin, vaikka useamman katsojan alkavan hermostumisen kyllä aisti. Anssi luki yleisöään hyvin ja jatkoi kappaletta juuri oikealla hetkellä.

Kyllä tämä oli taas kerran ihan Parasta aikaa olla katsomossa, ja lavallakin näytti olevan aidosti kivaa. Saara ja Antti ainakin hymyilivät rennon tuntuisina keikan aikana, ja Anssi oli selvästi enemmän liekeissä kuin muilla tällä kiertueella näkemilläni keikoilla. Keikan jälkeen omia ajatuksia kootessa oli todella pakko ällistellä sitä miten hyvin rakennettu ja loppuun hiottu tämä koko esitys on. Tätä ei ole vain hutaistu kasaan, vaan tätä on selvästi mietitty ja harjoiteltu kunnolla, mutta silti tietynlainen ilahduttava spontaaniuden tuntu on silti saatu mukaan.

Anssi on tässä vuosien varrella todella kasvanut esiintyjänä ja nyt lavaelkeet ja biisien sovitukset ovat sellaisia, että tämän setin voisi viedä sellaisenaan näitä saleja isommillekin areenoille. Ei sitä tarvitse pyydellä anteeksi että mimmit huutaa Melastinen, antaa palaa vaan, kyllä yleisö kuuluukin panna huutamaan kun ollaan astumassa kuvioihin suurempiin. Nimmarijonoa vastaanottamassa ei kuitenkaan ollut kopea ja etäinen rokkari parin kaapinkokoisen henkivartijan kanssa, vaan ihan kiltti ja vähän uupunut, maailmantähden sijasta melkein oikealta ihmiseltä tuntuva Anssi, jota arempikin fani uskaltaa lähestyä.

Kävin tällä kiertueella todistamassa viisi keikkaa, eikä siinä ollut yhtään liikaa sillä näissä kaikissa oli omat spesiaalijuttunsa ja tämän kokonaisuuden kunnollinen hahmottaminen oikeastaan vaati vähintään kahden, mielellään kolmen tai useammankin keikan seuraamista.

Nämä illat eivät olleet identtisiä toistensa kanssa. Aloitusbiisit vaihtuivat illasta toiseen, niiden odottelu ja arvailu oli kiva jännistysmomentti ja se, että ei ollut paikalla jollain keikalla kun jotain tosi kovaa soitettiin (Radio Ga Ga, siis oikeesti? No ei prkle nyt kyllä narraatte, videos or it didn’t happen) sai himoitsemaan vielä parin lisäkeikan sovittamista omaan aikatauluunsa. Välispiikit muokkautuivat hieman matkan varrella eivätkä Kuolleen miehen kitaran ja Bemarin loppukitaroinnit menneet aina samalla tavalla. Oma lisänsä oli tietysti myös se, että kiertueella kitarassa vuorottelivat hyvin eriluonteiset Tuomas ja Pauli, ja oli hauska päästä näkemään molemmat miehet hommissa näillä keikoilla.

Suuri kiitos teille Anssi, Saara, Antti, Ville ja Tuomas (ja Pauli myös) sekä tietenkin taustavoimat Terttu, Esa, Pasi ja Maia tästä kiertueesta, kyllä tämä oli tosiaan oikeasti Parasta aikaa! Kiitos myös teille muille kanssafaneille, sekä vanhoille tutuille että uudemmille naamoille, joiden kanssa odotettiin keikkojen alkamista, ajeltiin ympäri eteläistä Suomea, jonotettiin nimmareita ja purettiin keikkojen tapahtumia heti tuoreeltaan. Nyt on välillä aika mennä muiden artistien keikoille, mutta nähdään taas näissä samoissa merkeissä! Elävä musiikki on parasta musiikkia.

Settilista

Tyhmä kuu (soolo)
Rakkaus on murhaa (soolo)
—
Miten sydämet toimii?
Aamu
Jennifer Aniston
Albin Stenman
Piirrä minuun tie
Suuria kuvioita
Palava silta
Puistossa

(väliaika)

2080-luvulla
Petri Ruusunen
Levoton tyttö
Battle
Milla
Nostalgiaa
Kuolleen miehen kitara
Mikan faijan BMW
1972
—
Maitohapoilla
Nummela
Parasta aikaa