Keikkarapsa: Mul on koko ajan jano

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Isojano pe 26.8.2016 Lahti

Lahden Hartwallin juomatehtaan ja panimon alueella on järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan syksyiset olutfestivaalit nimellä Isojano. Pippaloissa on tarkoitus nauttia maltaisia janojuomia ja tämän harrastuksen ohessa voi kuunnella muutamaa eri esiintyjää. Tänä vuonna festareitten ensimmäisenä päivänä tarjolla oli Kasmir, Happoradio ja Anssi Kela bändeineen.

Menomatkalla autossa pohdittiin sitä, voiko tämän tapahtuman laskea vielä kesäfestariksi. Paikka on katettu, mutta kyseessä on iso, lämmittämätön teltta, ei varsinainen sisätila. Useita eri esiintyjiä, kaljaa tarjolla ja yleisö on siis kännissä, sataa ja nyt on elokuu eli kesäkuukausi, tämä kaikki sopii kesäfestariin. Mutta katto pään päällä, hmm. Se on kuitenkin joku rakennus, ja siellä on varmaan ihan sisävessatkin! Silloin ei voi olla festari. Paikalle päästyä havaittiin uljas sinisten bajamajojen ryhmä ja voitiin todeta että okei, kyllä kyseessä on sittenkin selvästi kesäfestari, tämän kesän lähes viimeinen sellainen.

Valtava telttahalli oli jaettu pitkittäin vippialueeseen ja rahvaan puoleen ja jako ylsi lavan eteen asti, joten meille rahvaalle ei jäänyt kovin leveää kaistaletta lavan edustaa vallattavaksemme. Kun saavuimme paikalle, siellä oli jo tiukasti etuaidassa kiinni istumassa pari Kasmir-fania, ja liityimme alueeseen ja sen tarjontaan (kaljaa, kaljaa, kaljaa – hei, täältä saa Hartwallin limppareitakin!) tutustumisen jälkeen heidän seuraansa.

Kasmir

Juontojen ja tervetulosanojen jälkeen kello kahdeksalta lavalle nousi Kasmir. Ei kovin kiitollinen paikka, sillä vippialueella syötiin vielä ja sillä puolella lavan edustalle taisi vaivautua noin yksi henkilö. Rahvaan puolella oli sentään selvästi vilkkaampaa, mutta täälläkin suurin osa porukasta jäi vielä teltan keskiosan pöytiin istumaan. Kasmir olisi varmaan vetänyt paikalle runsaasti teinejä, mutta näillä festareilla koko teltta oli anniskelualuetta ja tilaisuus oli siksi K-18.

Kasmir hoiti hommansa kuitenkin hyväntuulisesti ja innosti yleisöä parhaansa mukaan, vaikka hänen välispiikeistään välillä näkyy vielä pienoinen epävarmuus, ja varsinaisen kohdeyleisön puuttuessä yhteislaulut olivat vähän vaisuja, vaikka toki tärkeimpien hittien kertosäkeet olivat kohtalaisesti hallussa. Päästiin kuitenkin yhdessä soutelemaan Hankoon ja tekemään vauvoja. Vaikka olen nähnyt Kasmirin vain kerran ennen enkä omista hänen levyjään, yllättävän moni muukin biisi oli jo minulle tuttu. Tarttuvaa ja helposti mieleenjäävää musiikkia siis, ja sehän on minulle ok!

Taustabändi oli, noh, ei nyt ihan oikea bändi mutta suurin osa taustoista tuli livenä kun Kasmirilla oli tukenaan kaksi rumpalia ja kiipparisti DJ:n lisäksi. Nauhoilta tuli selvästi ainakin taustalauluja. Mutta silti, onhan tämä nyt enemmän ihan elävää musiikkia kuin ne nykyräppäreiden jutut, joissa taustalla on vain se DJ nauhoineen. Kasmirin lauluääni on kivan persoonallinen ja sitä kesti hyvin kuunnella vajaan tunnin setin verran.

Kasmir on ollut tähän asti tunnettu liuhupartaisena nuorena miehenä, mutta tuo parta oli ajeltu aika hiljattain ja hänellä oli nyt melko siisti senttinen sänki. Hän piti jossain biisien välissa yleisölle gallupia siitä, kasvattaako pitkän parran takaisin vai pysyykö siloposkena, ja äänet menivät ilmeisestikin aika tasan vaikka aiemmilla keikoilla kuulemma parta oli saanut selvän enemmistön äänistä. Hmm, minä kyllä äänestäisin tämänhetkisen lookin puolesta tarjottujen vaihtoehtojen sijasta.

Happoradio

Roudaustaukoa on puolisen tuntia, ja sinä aikana suurin osa meistä istui takaisin alas etuaidalle. Yksi seisoi ja selosti meille istujille minkälaisia kitaroita milloinkin kannetaan lavalle ja seurueemme aikuiset jäsenet (aikuiset eivät istu lattialla) kävivät myös moikkaamassa.

Kun Happoradio ilmestyi mustuudesta lavalle mustissa vaatteissaan, piti oikein ihmetellä mitä tapahtui valaistukselle sillä olihan Kasmir näkynyt ihan hyvin. Mutta Kasmirin aikana oli ulkona vielä ollut valoisaa ja luonnonvaloa oli tullut teltan valkean katon läpi. Mutta nyt ilta oli pimentynyt ja piti pärjätä vain paikan oman valaistuksen varassa. Ja se lavan valaistus oli kyllä vähän erikoinen: vahvat moniväriset ledivalot alhaalla bändin takana ja ne oli suunnattu suoraan eteen eli kohti yleisöä. Miksauspöydän päällä oli muutama heikkotehoinen spottivalo, jotka eivät riittäneet valaisemaan bändiä. Kerrankin siis keikka, jossa bändi näkee yleisön mutta ei toisinpäin.

Happoradio on ollut aktiivinen jo toistakymmentä vuotta, mutta en ollut onnistunut aiemmin näkemään heitä täysimittaisella keikalla ja kuten Kasmirin kohdalla, en tunne tuotannosta muita kuin hitit – mutta niitä tällä kokoonpanolla on jo komea satsi ja näin varmaan ainakin puolet setistä koostui minulle entuudestaan tutuista biiseistä.

Liikkeelle lähdettiin aika hevillä meiningillä, mutta kevyemmät ja melodisemmat biisit (joita kaikki ne hitit oikeastaan edustavat) upposivat minuun kyllä hevimättöä paremmin. Ja päinvastoin kuin Kasmirilla, nyt oli lavalla ihan oikea bändi ja vielä erinomaisen soittotaitoinen sellainen. Kitara, basso, koskettimet ja rummut, ja parissa biisissä myös laulaja Aki Tykki heitti punaisen Telecaster-kopion kaulaansa. Miksauskin telttarakennelmasta huolimatta aika ok, mitä nyt basso vähän ylhäällä ja Akin laulu välillä hieman hankalasti kuultavissa. Kasmirilla miksaus oli kyllä ollut parempi.

Hentoisina pieninä poikina aloittaneet muusikot ovat tässä uransa varrella jo kasvaneet selvästi aikamiehiksi, mutta esiintymisasut ovat pysyneet samanlaisina synkkinä, vaikka ei se kaikki musiikki niin erityisen synkkää ole. Toki näissä biiseissä jätetään ja surraan menetettyjä rakkauksia, mutta missä Suomipopissa ei niin tehtäisi?

Happoradion taustalla oli setti screenejä, joilla tuotetut efektit toivat kivasti lisäelementtejä musiikkiin kuvittaen biisejä tyylikkäästi. Muuten Happoradion lavaolemus oli sellainen rauhallinen ja aika tavanomainen ilman mitään isompia riehumisia tai shokkiefektejä, mutta kyllähän Aki kulki laulaessaan pitkin lavaa eivätkä ne muutkaan paikoilleen nalulittuina seisseet.

Anssi Kela + bändi

Taas roudattiin, ja nyt katseltiin aitaan nojaillen kun Happoradion kamoja purettiin ja niiden tilalle alettiin siirtää valkeita rumpuja, mikkiständejä ja tuulikoneita, ja taustalle nostettiin iso musta KELA-taustakangas keltaisine teksteineen. Kello on jo yli yhdentoista, ulkona on pimentynyt täysin ja hämärää täällä sisälläkin on. Jos Happoradiota oli jo vaikea erottaa lavalla, miten nyt mahtaa mennä kun lavalle on astumassa vielä heitäkin mustempi bändi?

No just, Kasarin lapsen tuttu taustanauha pyörii, Anssin ääni kuuluu mutta alkuun ei näy mitään muuta kuin puolikkaasta mikrofoninvarresta heijastuva välähdys, joka vihjaa siitä että lava ei ole enää tyhjä. Onneksi Anssi viihtyi suurimman osan keikasta ihan lavan etuosissa, koska siihen hallin valaistus joten kuten ylsi, mutta takariviläisiä eli Villeä ja Saaraa ei kyllä näkynyt oikeastaan koko keikan aikana vaikka he olivat bändistä ainoat, joilla oli päällään muutakin kuin synkeän mustaa.

No mutta onhan Anssi nyt nähty ennenkin, joten ei se niin haittaa että nyt ei koko aikaa näe kunnolla. Keskitytään sitten kuuntelemaan sitäkin tarkemmin ja nauttimaan keikasta sillä tavoin! Ja kyllähän tässäkin valaistuksessa liike erottuu, ja tässä bändissä koko eturivi liikkuu nykyään oikein kiitettävästi.

Milla, Sydämet, Puistossa – on muuten harvinaisen onnistunut miksaus tällä kertaa ainakin tässä edessä, sillä Anssin laulu erottuu juuri niin kuin pitääkin eikä mikään soitin ole häiritsevän kovalla tai hiljaisella. Sen sijaan yleisön laulu jotenkin hukkuu avaraan telttaan eikä kuulosta yhtä komealta kuin monesti muulloin, vaikka suita selvästi auottiin ahkerasti jo Millan kertosäkeissä.

Tästä edestä ei näe, kuinka iso osa porukoista on nyt pakkautuneena lavan edustalle, ja kuinka iso osa jatkaa ryyppäämistä pöytäosastolla. Selvästi enemmän tässä on jengiä kuin Kasmirin aikana ja tönimisestä päätelleen myös enemmän kuin Happoradion aikana, tai sitten nyt porukat ovat vain niin kännissä että oman paikan pitäminen lavan edustalla ei tahdo onnistua kaikilta. Täällä tuntuu olevan kumpaakin sukupuolta edustavia levottomia tyttöjä muuallakin kuin lavalla.

Anssi oli selvästi festarikeikkamoodissa (isot elkeet, lyhyet välispiikit) ja settilista vastasi kesän festarikeikkoja, mutta onko se tuo katto päällä vai mikä kun keikka tuntui tavallistakin energisemmältä? Tässähän tulee katsellessa ihan hiki kun pitää tanssia mukana melkein koko ajan! Rankan kitarakaksintaistelun lopuksi iskee ihan kylmä hiki kun Anssi heittää kitaransa korkealle. Eihän se vain taas hajoa? Mutta onneksi Anssi ottaa Frankenstrat-replikasta varman kopin.

Karhun elämää, 2080-luvulla. Seuraava biisi saa Anssin loikkaamaan lavan edustalla olevan kaiutinkaapin päälle melkein yleisön käsien ulottuville, ja Petri Ruususen viimeiset polvistumiset suoritetaan siinä. Oho, nyt on komeaa! Yleisö selvästi arvosti ja yleinen älämölö aidan tällä puolella lisääntyi huomattavasti tästä hetkestä alkaen. Nostalgian loppupiruetit ja hypyt palkittiin kunnon kiljahtelulla.

1972 senkun venyy alkupuolelta, kun sen introon oli taas ympätty jotain uusia pätkiä, ettei vaan ollut jotain Hurriganesin riffejä? Mutta ammatteja huudeltiin normaaliin tyyliin ennen kuin lähdettiin kävelemään Nummelan harjulle kännykkävalojen tuikkiessa pimeässä teltassa. Kas, en olekaan ennen huomannut kuinka ne valot heijastuvat tuolla lailla White Falcon -kitaran kiiltävästä pinnasta, onpa kaunista! Voi kun joku kuvaajista saisi tuon taltioitua filmille.

Nummela päätti pääsetin mutta kun Kasmir ja Happoradio molemmat oli saatu vielä taputettua takaisin lavalle, toki Anssikin saatiin. Varsinkin kun tämä mellakka-aidan tukirakenne tarjoaa kivasti joustavan lattian, johon tahdissa polkemalla saatiin tämän yleisön voimin kunnon kuminat aikaiseksi. Anssilla oli vielä tarjoiltavana kaksi biisiä, Maitohapoilla bassotteluineen ja haikea yhteislaulubiisi Bemari.

Keikka on loppu, mutta ei se show siihen loppunut. Loppukumarrusten jälkeen Anssi nimittäin harppasi taas sen ison kaiuttimen päälle, kumartui eteenpäin ja yksi nyt kättelemään osan eturiviläisistä. Porukat tunkivat siihen nopeasti kättelyvuoroja odottamaan, ja pahimman tungoksen hellitettyä Anssi pudottautui lattialle lavan ja etuaidan välille ja käytti seuraavan parikymmentä minuuttia nimmareiden jakamiseen, kaverikuvissa poseeraamiseen ja yleisön kanssa jutusteluun ennen kuin häipyi bäkkärin puolelle.

Me jäimme siihen porukalla purkamaan tuntojamme, keräilemään kuuman keikan aikana riisuttuja vaatteitamme, nuuhkimaan paikan päällä leijuvaa uskomatonta väljähtäneen kaljan löyhkää (lattialle on tainnut kaatua tuoppi poikineen ja tyttärineenkin) ja ihmettelemään yhden etuaidalla suojaisessa paikassa roikkuneen hupparin kastumista. Päätettiin että sen täytyy olla basistin syy (ja lavalla kamojaan keräillyt Antti myönsi syyllisyytensä iloisesti) ennen kuin lähdimme etsimään osalle porukasta bussikuljetusta keskustaan ja loppujengille yhtä harmaata pysäköityä autoa.

Anssin settilista

Kasarin lapsi
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela

Maitohapoilla
Mikan faijan BMW

Kommentit

  1. ”…tuntui tavallistakin energisemmältä.” Kyllä, aivan heti Kasarin lapsen ensitahdeista lähtien ja Anssin astuttua lavalle. Hienoista hienoin ilta oli tämän ei-istuneen aikuisen mielestä.

  2. En nyt itseäni NIIN aikuiseksi laske, vaikken tällä kertaa lattialla istunutkaan 😀 Kiitos, todella eläväinen ja kuvaileva raportti. Ja kyllä, keikan energiat tuli läpi ja tunteisiin, pistäen allekirjoittaneen kädetkin tärisemään oikein kunnolla keikan jälkeen 🙂 Sydänkin taisi jättää muutaman lyönnin väliin. Lahti ja Isojano toimii!

  3. Näinhän se juuri meni…?Mahtava Isojano!!Ja Anssi hurmaavana niinkuin aina ❤Nirvanaa parhaimmillaan!!Ehkä juuri ja juuri jaksan ensi perjantaihin…Kiitos taas loistavasta ”tarinankerronnasta” Liisalle?Toinen Ei istuva ”aikuinen ”…?

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.