Keikkarapsa: Tuli kirkkoon mies ja kitara

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo pe 2.9.2016 Pyhän Laurin kirkko, Vantaa

Anssi Kela on nykyisellään hyvin kiireinen mies, ja tiukkaan kesäfestarikauteen ei ole juurikaan mahtunut bändikeikkojen lisäksi pienimuotoisempia, intiimimpiä soolokeikkoja. Syyskauden alkajaisiksi tällainen herkkupala oli tarjolla yllättävässä paikassa eli Helsingin pitäjän ikivanhassa kivikirkossa, koko pääkaupunkiseudun vanhimmassa rakennuksessa. Kirkko on alun perin 1400-luvulta, joten sen kiviseinät ovat nähneet vuosisatojen aikana kaikenlaista eivätkä varmaan hätkähtäneet tästäkään keikasta, joka nousi melkoiseen lentoon illan aikana.

Kirkosta oli ilmoitettu, että soitto alkaa seiskalta, ovet aukeavat tuntia sitä ennen ja keikkalippuja saa vain ovelta, niitä ei voi mitenkään varata ennakolta. Kirkossa on vain viitisensataa paikkaa ja tätä keikkaa ei tietenkään sovi missata, joten innokkaimmat alkoivat kerääntyä Pyhän Laurin kirkon edustan penkeille istumaan jo viideltä eli tuntia ennen ovien aukeamista. Kun paikalle lappasi huolestuttavan paljon muutakin väkeä, laitettiin kiireesti jono pystyyn ovelle ja kun kello löi kuutta, jonossa oli varmaan pari sataa ihmistä eli hyvinkin puolet katsomon koko kapasiteetistä. No nyt on hyvää hypeä, oikein mainio keikan odotustunnelma!

Kirkon puisilta, ryhdikkäiltä penkkiriveiltä varailtiin kiireesti parhaat eturivien paikat haltuun ja sitten vain hengailtiin tunnin verran, katseltiin täyttyvää kirkkoa, lueskeltiin seurakunnan painamaa keikkaohjelmaa (josta selvästi puuttuu tekstin loppuosa, saisiko sen vaikka nettiin luettavaksi?), arvailtiin soitettavia biisejä, viriteltiin kameroita ja juteltiin erilaisissa pienryhmissä.

Kello on pari minuuttia yli seiskan ja sieltähän se mustiin pukeutunut Anssi astelee mustan akustisen Martin-kitaransa kanssa, tervehtii kirkkokansaa ja lähtee musisoimaan meidän iloksemme tämän vuoden 115. keikallaan. Aloitusbiisinä on tietenkin soolokeikkojen vakioaloitusnumero, Kaksi sisarta, jossa käydään esityspaikkaan sopivasti niin taivaassa kuin helvetissäkin ja Jumala on mainittu myös, hyvin lähtee!

Kirkossa ollessa kai kuuluisi korkeintaan rapistella virsikirjan sivuja, huokailla ja rykiä, mutta moiset käytössäännöt eivät nyt oikein sovi. Ja koska meitä oli siellä edessä riittävä massa samoin ajattelevia, nyt tuntui ihan oikealta taputtaa tahtia ja varovasti vähän hihkuakin biisien jälkeen. Kuulemma jostain sivulta katseltiin paheksuvasti, mutta onneksi sitä ei huomannut itse keikan aikana. No niin Anssi, nyt me olemme jo lämpiämässä, mitä tarjoat meille seuraavaksi?

Koska ollaan soolokeikalla, settilistaa ei ole tehtynä etukäteen ja nyt Anssi kertoilee siitä, että sopii esittää biisitoivomuksia ja oho, niitähän satelee heti! Usein soolokeikoilla sitä ekaa toivebiisiä on pitänyt vähän odotella mutta ei todellakaan tänä iltana, vaan parin ekan huudon jälkeen toiveita satelee sitä tahtia että kirkon komea akustiikka muokkaa niistä yhtenäisen äänivallin, josta ei voi poimia erillisiä sanoja. Ennen vallin syntymistä pari nopeinta oli kuitenkin ehtinyt saada sanomansa kuuluville ja Anssi pystyi poimimaan sieltä kappaleen Puistossa, jota seurasi sen jatko-osa Petri Ruusunen.

Jo on intensiivistä menoa! Nämä biisit heräävät eloon ihan eri tavalla näin mies ja kitara -versioina kuin bändikeikoilla. Jälkimmäisillä menojalkaa vipattaa kunnolla ja mukana sopii laulaa sen kun osaa, eikä ole mitään väliä vaikka ei osaisikaan, tungoksessa tönitään ja hiki virtaa. Nyt taas istutaan ja keskitytään juuri näihin biiseihin, joiden tarinoissa sykkiii aivan erilainen vire tällä tavalla esitettyinä. Lisäksi tuttuun tapaan Anssi höystää joka biisiä pienillä tarinoillaan, jotka liittyvät biisien syntyyn, musiikkiin yleensä tai esityspaikkaan ja sen herättämiin ajatuksiin. Juuri biisin tekemiseen liittyvä tarina sai alustaa Albin Stenmanin tiivistä tarinaa tänä iltana.

Tässä vaiheessa oli jo pariin kertaan hiukan heilutellut mukanani ollutta, porukalla suunniteltua automerkin logolla somistettua toivekylttiä ja nyt Anssi pyysi tuomaan sen ja seuraavaksi kuultiinkin Uudet autot – ai mitä ihanuutta, nyt ollaan kyllä erityisen hyvällä ajelulla! Sitä seuraa toinen autoilubiisi, Mikan faijan BMW, jonka huikea loppu todella iskee tajuntaan aivan eri tavalla noin soolona kuin bändin kanssa, jolloin se on tehokas hyvin eri tavoin.

Ja niin, nyt on kuusi biisiä kuultuna ja Bemari oli ensimmäinen, jossa ei ole mitään uskontoon liittyvää. Kahdessa sisaressa oli taivas, helvetti ja ties mitä muuta, Puistossa rukoillaan luojalta apua, Petri Ruususessa kannetaan ristiä, Albinissa räjähdyspilvi on kuin Jumalaa syyttävä sormi ja Uusissa autoissa rukoillaan taas. Uskonnollinen tematiikka istuu syvällä Anssin sanoituksissa eikä ihme, onhan hänellä vahva uskistausta. Ei se sieltä mihinkään katoa, vaikka mies itse kuinka sanoo ettei ole näistä jutuista niin kiinnostunut nykyään.

Toiveiden huutelu jatkuu, ja nyt saadaan kuulla iki-ihana Älä mene pois, kaunis helmi joka pulpahtaa nykyään esiin vain sooloesiintymisissä. Onneksi osui nenäliina taskuun, ei tätä oikein kuivin silmin kuuntele vaikka kuinka yrittää. Seuraavaksi onneksi siirrytään taas vähän riehakkaampaan menoon 1972:n myötä, vaikka varsinaisesti tällä kertaa ei lauletakaan yhdessä (muuta kuin ihan hiljaa eturiveissä), mutta vaatteita sen sijaan voidaan kyllä leijuttaa useamman käsiparin voimin alas ikkunasta. Äh, kirkossahan tässä ollaan, onko tämä nyt soveliasta? Eikun ei mitään turhia mietteitä, nyt LENTÄÄ-ÄÄ! Mahtavaa!

Kirkon hieno akustiikka selvästi innosti Anssia, ja nyt hän intoutui näppäilemään mustaa kitaraansa vähän enemmänkin. Näppäily alkoi kuulostaa jotakuinkin Bachilta, ja sehän oli kuin olikin osa Suites for Cello -sarjasta. Tuota instrumentaalia olisi kuunnellut pitempäänkin, vaikka Anssi siinä kyllä sai vähän tapailla nuotteja ja puistella päätään (eikun tukkaa se vain heittää, let’s rock!) ja sen päätyttyä huikeisiin aplodeihin hän pyysi että älkää taputtako, ei se ansaitse sitä. No kylläpäs ansaitsi. Toiveiden huutelu jatkui, ja nyt oli vuorossa uudempaa tuotantoa, mikäs sen hauskempaa! Piirrä minuun tie on parhaimmillaan vähän riisutumpana versiona ja näin soolona se on kyllä kaunis.

Eturivin toisesta reunasta on jo jonkun aikaa sinnikkäästi huudeltu yhtä biisiä, ja nyt se tulee: Murhaballadi! Siis nyt ei ole totta, tämä sekoavasta saarnaajasta ja hänen kevytkenkäisestä rouvastaan kertova hurja tarina nimenomaan pitää päästä kuulemaan kirkossa, oikealta alttarilta uljaan saarnastuolin katveesta tykitettynä! Siis vähän on diippiä shittiä, nuo äänenpainot ja nuo kitaraväliosat. Jumaliste, nyt se kahjo kyttää siellä pimeässä tien mutkassa ja NYT se painaa kaasua, mä niin näen kuinka sora lentää ja auton valot hehkuvat. Keikan ehdottomia huippuhetkiä.

Huh huh, nyt tarvitaan jotain loiventavaa ja Karhunelämää onneksi toimii sellaisena. Henki alkaa taas tasaantua ja nyt sopii taas varovasti aukoa suuta tahdissa. Tämän ja Levottoman tytön spiikeissä Anssi kertoili uransa tärkeimmistä hetkistä, niistä joiden ansiosta hän on täällä tänäkin iltana loppuunmyydyn katsomon edessä eikä jossain muualla, kuten vaikka makaamassa katuojassa. (No ei se nyt siellä olis, tuolla kirjoitustaidolla eikä sinne yleensä päädy muutenkaan ilman kunnon päihdeongelmaa. Yletöntä karkinsyöntiä ei kai lasketa sellaiseksi.)

Keikka alkaa olla jo lopuillaan, joten nyt keräillään viimeisiä toiveita. Hartaasti pyydetty Kuolematon laulaja ei valitettavasti taivu kitarabiisiksi kuten ei Tanssilattiallakaan, mutta ohjelmassa on vielä Kissanpäivät ja Jennifer Aniston ennen komeaa lopetusta Nummelan harjulla kävelyyn ja yhteiseen oo-oo-oo-ulvontaan. Anssi mainitsi jotain kiireestä seuraavalle keikalle, mutta kun tarpeeksi taputettiin, saatiin hänet vielä houkuteltua kertomaan siitä, kuinka tämäkin ilta oli ihan Parasta aikaa.

Ai että, olihan se juuri sitä alusta loppuun! Niin paljon pieniä hyviä hetkiä kuten Levottoman tytön sydämen seisahtuminen. Nummelan entistäkin pidempi loppuhuuto (27 sekuntia, sanoi kelloa katsonut kaveri), uskisviittausten poimiminen lyriikoista, oma toivekylttibiisi, Bemarin loppu, Karhunelämän ja parin muun biisin ihanat falsettiosuudet ja se sellobiisi omien biisien välissä. Biiseistä ylimmiksi taitavat nousta ihanainen Älä mene pois ja raju Murhis. Ja tietysti koko keikan henki, joka oli jotenkin niin autuaan onnellinen ja iloinen. Varmaan seuraavaksi tulee taas mentyä bändikeikalle, kun ne ovat niin hauskoja, mutta toivottavasti sooloja osuu taas omalle kohdalle!

Kirkon valaisemattomalla parkkiksella porukat jaettiin autokuntiin ja bussipysäkille menijöihin, ja vilkuiltiin samalla pimeän, kirkon takaa tulevan hiekkatien mutkassa väijyvää tummaa kissansilmäistä autoa, mutta ei se onneksi ajanut meistä kenenkään yli. Kotimatkalla puhuttiin uusista autoista sen verran kiihkeästi, että tästä suivaantunut vanha auto päätti järjestää loppumatkasta kivan yllärin ja veti kunnon (varoitus)valoshow’n kojelautaan. Noh, kotiin selvittiin silti ja päätettiin, että jatkossa ei uskalla kyllä toivoa enää tätä biisiä. Tai ainakin kylttiin taiteillaan seuraavalla kerralla volkkarin logo.

Settilista

Kaksi sisarta
Puistossa
Petri Ruusunen
Albin Stenman
Uudet autot
Mikan faijan BMW
Älä mene pois
1972
Cello Suite No 1 (J.S. Bach)
Piirrä minuun tie
Murhaballadi
Karhunelämää
Levoton tyttö
Kissanpäivät
Jennifer Aniston
Nummela

Parasta aikaa

Kommentit

  1. Tuli niin paljon erityisiä toivebiisejä tällä keikalla. Kivasti niitä jäi vielä tulevillekin. ( Liisa: seuraava soolokeikkahan on jo Hanko – ei siihen kauhean pitkä aika ole.)

    Murhaballadi meni minulla ykköseksi. Vaikea (ja tarpeetontakin varmaan) mitenkään järjestykseen laittaa, mutta totta, että Mikan faijan BMW:n loppu oli mahtavan hieno ja koskettava. Upeaa, kun Uudet autot saateltiin matkaan tekemälläsi kyltillä, Liisa. Älä mene pois oli minulle ensimmäisenä mieleen tullut toive, kun tämä konsertti tuli tietoon. Sekin kuultiin. Ah, ja niin monta muuta. Kerrassaan upea konsertti, monessa mielessä. Kiitos, Anssi.

    Koko päivä oli spesiaali; sehän alkoi jo aamulla vilkkaana viestittelynä, ja muutamien keikkakavereiden kanssa tavattiin päivällä Théhuonella valkoisen appelsiininkukkateen äärellä fiiliselemässä. Yö puolestaan meni taas viestitellessä sekä kuvia ja videoita katsellessa. Eikä tämä päiväkään tästä ole muuten juuri edennyt kuin samoissa yöllisissa puuhissa. Kivaa. Roskapussi haisee – eteisen ovella jo – vien sen pois – myöhemmin, kun taas kaikki viestit on tarkastettu ja ehkä vielä yksi video katseltu.

  2. MIkan faijan BMW – mikä tulkinta, mikä kokonaisuus. En muistanutkaan kaikkea. Järisyttävä. Hämmentävää, kun niin läpikotaisin tutuksi luulemastani biisistä voi tullakin ykskas ihan uutta. Supersysterin video tästä tulee varmasti ahkeraan käyttöön.

  3. Kiitos Liisa näistä kirjoittamistasi hienoista keikkarapsoista. Näiden kautta on aina niin hienoa elää ja fiilistellä keikat uudelleen. Saa aina myös vähän erilaistakin tulokulmaa biiseihin, kun joku kirjoittaa niistä ja keikasta ylipäätäänkin 🙂

  4. Kiitos! Aivan huikeata tekstiä taas – lähes keikkatunnelman veroista! Kyllä osaat kuvailla hyvin. Kaikki kohokohdat mainittu ja täällä kylmikset valtaa kehon tätä lukiessa.
    Kiitokset Anssillekin vielä kerran huikeasta illasta! Heittämällä omaan keikkojen top kolmoseen. On tää niin siistii!!!

  5. Liisa kirjoittajana on vaan niin…??En muista milloin olisin kuullut näin paljon harvinaisempia biisejä livenä Anssilta!!Joka toisen biisin ja jokaisen spiikin kohdalla itketti…Voi mua herkkistä ?Saa nähdä pystynkö pitäytymään loppuvuoden suunnitellulla kolmella keikalla, vai tuleeko tehtyä heräteostoksia….?

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.