Keikkarapsa: Jäähyväiset Mössölle

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 4.11.2016 Möysän Esso, Lahti

Pitkin alkuvuotta oli kuultu huolestuttavia huhuja Lahden maineikkaan musiikkiklubin Möysän Musaklubin eli Möysän Esson eli Mössön talousvaikeuksista ja uhkaavasta konkurssista, mutta kun syksyn ohjelma julkistettiin, moiset tarinat saivat unohtua ja lippu Anssin ja bändin keikalle piti rohmuta heti haltuun. Mössön keikkoja ei nyt tietenkään voi jättää välistä! Loppusyksystä huhut taas kuumenivat ja sitten äkkiä BANG – se on konkurssissa ja toiminta keskeytetään. Oh shit! Mitä me nyt tehdään? Pari tuskaisaa viikkoa kuluu, mutta sitten ihan viime tingassa saadaan varmistus sille, että tämä keikka (ja muut loppuvuoden Mössön keikat) järjestetään sittenkin, jihuu!

Mössön keikka on loppuvuoden bändikeikoista ainoa, jolla soitto alkaa järkevään aikaan, joten sinne olikin runsaasti porukkaa lähdössä eri puolilta eteläistä Suomea. Monelle tästä tulisi ensimmäinen ja samalla viimeinen vierailu tällä legendaarisella klubilla, joten ilta päätettiin ottaa pidemmän kaavan mukaan ja hengailla kunnolla yhdessä ja kasvattaa keikkakuumetta ennen Mössölle siirtymistä.

Aloituskohteeksi valittiin Apulandia, Lahden tuorein turistikohde joka sijaitsee Hennalan kasarmialueella. Tuossa rockin syvintä olemusta henkivässä paikassa on Apulanta-museon lisäksi erinomainen kahvio, jonka maukkaista antimista paikalliset olivat hehkuttaneet jo pitkään ja kiduttaneet meitä muita ihanaisten leivosten kuvilla. Uskomattoman sattuman takia yleensä aikaisin ovensa sulkeva Apulandia sattui juuri tänään olemaan auki peräti puoleen yöhön saakka, joten synkästi pukeutuneet Kela-fanit tukkivat paikan pariksi tunniksi ja ostivat puoli myyntitiskiä tyhjäksi makeanhimossaan. Samalla osa porukasta suunnitteli perustettavaksi vastaavaa Kelamuseota teehuoneineen.

Ennakkotiedustelijamme Mössöllä lähettelivät välillä viestejä ja lopulta saivat selville, että Mössö aukaisee ovensa klo 20:00. Heitimme hyvästit Apulandialle (tänne siis NII-IN tullaan toistekin!) ja ajoimme komeassa autokaravaanissa Möysälle. Ilta oli viilennyt jo melkoisiin pakkaslukemiin, kun luikimme liukkaan pihan kautta sisälle. Sisäilma ei tuonut paleluun välitöntä helpotusta, sillä viikon tyhjillään ollut rakennus oli ilmeisestikin ollut lämmittämättä ja lämpö alkoi nousta normaaleihin sisätilan lukemiin vasta keikan alettua. Soiton alkuun oli vielä melkein puolitoista tuntia, mutta lavan edessä oli jo useita innokkaita odottajia. Sinne oli siis pakko siirtyä saman tien hengailemaan ja varaamaan paikkoja puoli kymmeneltä alkavaa keikkaa varten. Huolehtivainen järkkäri kävi saman tien valistamassa meitä, että lavalle katettujen laitteiden päällä ei saa istua eikä niille saa kaataa juomia koska Anssi ei kuulemma tykkäisi – höh, ei ikinä mitään kivaa!

Viluinen Antti kävi tsekkaamassa soittokamansa ja lämmittämässä palelevan bassoparkansa kieliä, mutta hän ei huolinut meidän tarjouksiamme pehmoisesta lainahupparista tai siitä, että me voisimme pitää basson lämpimänä halailemalla sitä tai istumalla sen päällä. Vielä viimeinen puolituntinen ennen keikkaa. Ville rumpukapuloineen ilmestyi hengailemaan lavan vasempaan laitaan ja yleisö alkaa taputtaa vaativaa tahtia. Kitarateknikko Esalla taitaa olla jo mikrofoni lyhyine varsineen kädessä valmiina tuolla lavan oikeassa reunassa. Kohta varmaan lähtee – ja nyt, taustanauha päälle, Kasarin lapsen intro ja tuoltahan Kelastinen jo nousee lavalle Esan ojentama mikki kädessään. Heitäthän taas yläfemmat – noin, JESSS! Ai että tämä on kiva keikan aloitus, heti ihan fyysistä kontaktia yleisöön pelkän katsekontaktin lisäksi kun ei ole mitään mellakka-aitoja tai muita rankempia esteitä välissä!

Muu bändi nousi lavalle tämän biisin loppumetreillä ja kuten huhut kertoivat, kiipparisti Saara ei ole tänä iltana paikalla vaan hänen soittopeliensä takana seisoo joku ihan tuntematon pitkänpuoleinen mies. Myöhemmin kävi ilmi että lainasoittaja on Heikki Puhakainen, joka on nähty mm. My First Bandissä ja monien nimimuusikoiden kuten Jenni Vartiaisen taustabändissä. Anssi nostaa kitaran kaulaansa ja Milla kajahtaa ilmoille yleisön karjunnan saattelemana.

Onpa muuten yleisö ihan kybällä mukana näissä leikeissä! Mössö on hyvä paikka ja tänä iltana se on erityisen hyvä, kun paikka on täynnä porukkaa, joka on tullut tänne nimenomaan musiikkia kuuntelemaan ja myös katselemaan, eli lähes koko salillinen seisoo rintamasuunta lavalle päin, seuraa sen tapahtumia ja ennen kaikkea osallistuu parhaansa mukaan. Ei ihme että tämä keikka sai jo hyvin varhaisessa vaiheessa kunnolla tuulta siipiensä alle. Eikä mikään vähäisempi tietenkään olisi ollutkaan soveliasta, sillä tämä ei suinkaan ole mikä hyvänsä keikka, nyt ollaan kuoppaamassa Mössöä ja se tehdään tietenkin asiaankuuluvalla rytinällä ja paukkeella.

Kaksi sisarta ja yleisö on jo täysin hereillä – tai no tämä yleisö ei kyllä nukkunut missään vaiheessa. Koska Saara ei ole paikalla, Anssi laulaa itse sen naisäänelle tarkoitetun osuuden falsetilla ja tästä seuraa iloista kohinaa yleisön parissa. Tätä ei bändikeikoilla yleensä tapahdukaan, vaikka tämä on soolokeikkojen vakiojuttu.

Puistossa, Levoton tyttö. Tänä iltana kaikki toimii. Yleisö taputtaa tahdissa, laulaa mukana kaikissa biiseissä ja jokaisen kappaleen jälkeen tarjoillaan komeat aplodit. Nyt ei todellakaan olla räkäisessä kapakassa tai jäyhässä konserttisalissa, vaan nyt ollaan siellä, missä tämä musiikki on eniten kotonaan, rokkikeikoille tarkoitetulla klubilla rokkikeikoille tarkoitetun yleisön edessä. Ei mikään ihme että bändistäkin irtoaa tavallista enemmän leveiksi hymyiksi laskettavia ilmeitä keikan aikana ja Anssi itse tietenkin on ihan liekeissä.

Kitarabattle ja yleisö huutaa ja osoittaa suosiotaan vuorotellen kummallekin sankarille. Kaunis Karhunelämää, jonka alkaessa Anssi esittelee tuuraaja-Heikin (joka on selvästi pärjännyt ihan hyvin keikan aikana) ja kertoo Saaran olevan New Yorkissa. Huh huh, toivottavasti sieltä ei tule kohta Vapaudenpatsasta esittävää korttia ja tekstiä, joka kertoo kuinka ihmeellinen se kaupunki on, sillä mehän tietenkin tiedämme mitä siitä seuraa.

2080-lukua karjutaan yhdessä Anssin kanssa ja sitä seurannut Petri Ruusunen taisi saada suurimmat alkuaplodit, eli se on tämän hetken toivotuin biisi keikoilla eikä mikään ihme, se on hyvä biisi ja siinä on hyvät lyriikat. Yleisön kädet heiluvat juuri oikeissa kohdissa, ei ehkä koko salin syvyydeltä mutta ainakin reilusti laajemmin kuin vain parissa ekassa rivissä, kuten niin monella keikalla näkee. Heilutukset ja taputukset lähtivät tämä iltana helposti käyntiin ilman Anssin tai muiden bändiläisten merkkejä, mikä selvästi ilahdutti lavalla olijoita.

Musta tuntuu multa! Soolonahan tämä oli jo kuultu, mutta nyt se tietenkin tuli bändiversiona! Taas hurjat aplodit, eli kyllä tämä uusi biisikin on selvästi tuttu isolle osalle tämän illan yleisöä. Darth Vaderin swägi, musta ku hautajaisväki… Mössön hautajaiset, nyyh. Mustiin pukeutuminen on harvinaisen soveliasta juuri tänä iltana, sillä Mössön monttubileitähän tässä vietetään. Kuolleen miehen kitara kauniine kitarasooloinen vielä siihen perään, niin hautajaisfiilis alkaa olla jo liiankin vakava.

Onneksi Nostalgiaa on taas enemmän iloinen biisi. Sanoituksessa siinäkin kyllä angstataan ties mitä menetettyjä mahdollisuuksia, mutta ei nyt kuunnella niitä sanoja, biletetään mieluummin ja ollaan hetki dinosauruksii! Nostalgiasta siirrytään suoraan maailman yksinkertaisimpaan kitarariffiin, porukan kädet nousevat taputtamaan ja seuraavaksi luetellaan taas ammatteja.

Esa kantaa lavan sivusta jo valkoista Gretschiä ja se tarkoittaa pahaa, sillä keikan pääsetti loppuu aina Nummelaan, jossa tuota White Falcon -kitaraa tarvitaan. Ei nyt vielä, tai edes pitkä encore, joohan? Mutta kuuliaisesti nousemme kävelyttämään koiraa öiselle harjulle, jota tuikkivien kännykkävalojen meri valaisee tänäkin iltana. Joku idiootti erehtyi kaivamaan taskustaan kännykän sijasta ledivaloheijastimen, mutta onneksi basisti Antti palautti moisen sääntöjen rikkojan ankarasti ruotuun. (Ensi kerralla mullakin tuikkii ihan kiltisti kännyvalo, varmana, vaikka se ledijuttu on oikeesti näppärämpi…)

Bändi poistuu lavalta kerrankin ihan oikeasti, ja vaativa käsien yhteen hakkaus alkaa saman tien. Lisää! Lavan sivussa näkyy Esan käsissä jo joku kitara, hetkinen, se on musta – oho, sehän on musta Martin, akustinen kitara! Tokihan olimme huomanneet sen jo keikkaa ennen telineessään, mutta se oli päässyt tässä riehunnassa jo unohtumaan.

Anssi nousee nyt yksin lavalle ja kertoo, että koska nyt on poikkeuksellinen ilta, hän haluaa bändikeikalle erittäin poikkeuksellisesti esittää jotain uutta, jotain tähän hetkeen sopivaa, Hetken biisin. Hän poimii yleisöstä yhden uhrin (jee, hyvä Maija!), käskee tätä ottamaan kännykän esiin, avaamaan Wikipedian ja ottamaan sieltä satunnaisartikkelin. Ensimmäinen valittu, Erich von Stroheimista kertova, on liian lyhyt mutta seuraava on juuri sopivan mittainen. Yleisö saa vielä valita duurin vai mollin – MOLLI! (ja jostain takaoikealta kuuluu hiljaa että ”suomalainen yleisö, miten yllättävä valinta…”) ja seuraavaksi saamme uppoutua muinaisen Assyrian kuninkaan Adad-nirari II:n sotaisaan maailmaan ja kuulla huikeaa tarinaa hänen maailmanvalloitusretkistään. Siis oho, siitä tosiaan syntyi tuosta ihan noin vain ihan toimiva biisi! Tää oli siis KOVA JUTTU! Kuningas Adad-nirari II saa ansaitsemansa aplodit, joista osa varmaan oli suunnattu vähän Anssillekin.

Anssi onneksi päätti pitää akustisen kitaran kaulassaan vielä toisenkin biisin verran, kyseli yleisöltä toiveita ja muutaman epämääräisen huudon jälkeen havaitsi jalkojensa juuressa koko keikan maanneen toivekyltin Jennifer Aniston – ja sehän sieltä tietenkin seurasi! Tänä iltana sen sanoituksessa tietenkin Bar Mössö toimii karaokeiltoineen, mikäpä sen soveliaampaa. Anssi aloitti biisin soolona, mutta sen loppupuolella Tuomas ja Antti kapusivat lavalle laulamaan stemmoja. Tuo oli todella kaunista, erinomaista tilannetajua kaikilta!

Nyt loppu bändikin nousi takaisin lavalle ja encorea jatkettiin sähköisesti. Ensin Maitohapoilla hurjine fillariretkineen, joiden aikana päätetään jättää kaikki mahdolliset tyypit (ja jossa tänä iltana koira sai räkiä ja skeitata) ja tietysti bassosooloineen. Ilta sai vielä arvoisensa päätöksen kun vanhan Bemarin kyydissä katseltiin haikeina muistojen maisemia ja todettiin, että monia ei ole enää ja Mössökin kasvaa heinää. Siis voi ei, toi tuli puskista, nyt kyllä silmäkulmat kostuivat pahemman kerran.

Ai että oli hyvä ilta! Anssi jäi lavalle kättelemään eturivejä kun muu bändi kumarrusten jälkeen poistui sieltä, ja me portaiden puoleisessa reunassa olijat onnistuimme kättelemään suurimman osan heistäkin. Anssi astui kohta alas polvenkorkuiselta lavalta ja jäi pitämään hoviaan lähimpien baaripöytien ääreen nimmaria tai kaverikuvaa vailla olevien mieliksi vielä varmaan puoleksi tunniksi. Me hengailimme siellä sivussa touhua seuraamassa ja kävimme myös vuorollamme vielä häiritsemässä illan sankaria ennen kuin oli taas aika poistua kohti koteja, autoja ja hotellihuoneita. Jää hyvästi, Mössö, ja kiitos kaikesta.

Settilista

Kasarin lapsi
Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle
Karhunelämää
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Musta tuntuu multa
Kuolleen miehen kitara
Nostalgiaa
1972
Nummela

Adad-nirari II (soolo akustinen, Hetken biisi eli improvisoitu Wikipediabiisi)
Jennifer Aniston (soolo akustinen)
Maitohapoilla
Mikan faijan BMW