Hei, Anssilla kaksi keikkaa lauantaina 19.11.2016! Matkallisesti vielä mahdollisuuksien rajoissa. Eihän tätä voi jättää väliin! Ja kun kaikki tekijät keikkareissua ja pääkaupunkiseudun turneeta varten loksahtavat kohdalleen, niin mahtava päivä ja ilta odotettavissa. Kuitenkin huolestuttavat uutiset saavuttavat meidät edellisenä iltana: Anssi on flunssassa. Pieni jännitys ja suuri huoli mielessä nukkumaan. Onnistuuko keikat?

Lauantaina päivällä linja-autoon ja suunta kohti Helsinkiä. Ensimmäinen keikka Isossa Omenassa kello 16, joten tähtäin on olla ajoissa paikalla. Kamppiin tulee pari ystävää minua vastaan, ja otamme yhdessä suunnan kohti Espoota. Paikalla olemmekin hyvissä ajoin, ja keikkapaikan löydettyämme pongaamme heti tuttuja paikalla. Tämähän alkoi hyvin! Joulunavauksessa on menossa lasten Muumiohjelma, ja sen loputtua lavan edustan valtaa ehkä ulkoisesti mustanpuhuva, mutta sitäkin iloisempi seurue. Juttua ja naurua riittää, kuulumisia vaihdetaan. Samalla pohditaan Anssin ääntä ja kuntoa. Voi kun mies olisi kunnossa.

Esiintymislava sijaitsee liukuportaiden alapäässä, ja itsehän jo näen silmissäni, kuinka Anssi hienosti tulee portaita alas laulaen kitaran kanssa… Haaveilua haaveilua… Siinä jutustellessamme tilaisuuden juontaja tulee kysymään, saako meitä haastatella Anssia odotellessamme. Tottahan tämä onnistuu. Neljä meistä vastailee kysymyksiin kertoen omasta fanihistoriastaan, Anssin parhaasta biisistä, miksi se Anssi on niin hyvä… Lämpimiä sanoja ja ajatuksia upeasta artistista!

Hieman ennen neljää tulee tieto, että Anssi myöhästyy, mutta on tulossa kohti kauppakeskusta. Samalla juontaja kyselee, sopiiko meille, että otamme artistin vastaan huikeilla suosionosoituksille. Ilman muuta! Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen on juontajakin tulokseen tyytyväinen, ja jatkamme odottelua. Pianhan Anssi paikalle ilmestyykin – hissistä, ei liukuportaissa laulaen.

Äkkiä pedaalilauta paikoilleen. Juontaja spiikkaa Anssin lavalle (tässä vaiheessa taustalla jo ensimmäistä nimmaria kirjoitetaan), ja mies astelee estradille. Vielä viimeiset säädöt mikkiin ja kitaraan – laulu kuuluu, kitara ei, mihin se äänimies katosi??? – ja valmista on. Anssi aloittaa kertomalla, että tulee suoraan lääkäristä Järvenpäästä ja on saanut luvan esiintymiseen. Hilkulla oli, onnistuuko ollenkaan. Kaksi sisarta tuttuun tapaan avausbiisinä, ja nyt samalla myös testinä, toimiiko ääni. Ja toimiihan se, kuten artistikin helpottuneena kesken biisin toteaa. Tällä kertaa ei kysellä yleisön toiveita, vaan Anssi vetää valmiin setin, selvästi ääntä säästäen. Nyt ei vedetä kovaa ja korkeelta, vaan tutut biisit saavat hieman uutta ulottuvuutta näillä versioilla. Yskänpuuska iskee kesken esityksen, mutta senkin Anssi taidolla taltuttaa. Kuusi biisiä setti kestää, sitten Anssi toteaa, että nyt ei enempään pysty, koska illallakin keikka odottaa. Lavan viereen on varattu tilaa kuvia ja nimmareita varten, ja sinne nyt siirrymmekin jonottamaan ja omaa vuoroa odottamaan. Keikan biisit olivat (ei missään järjestyksessä): Kaksi sisarta, Puistossa, Milla, Petri Ruusunen, 1972 ja Nummela. Kyllä tälläkin setillä lämmin tuli, ainakin eturivissä tanssiessa ja laulaessa!

Anssin tervehtimisen, kuvien ja nimmareiden jälkeen seurueemme ottaa suunnan kohti ravintola Roadhousea, ja sinne varattua ruokailua ja tietokilpailua. Tämähän on jo perinne, toista kertaa faniryhmä täällä vierailulla. (Itse en tosin ekalla visiitillä mukana ollut.) Päätämme ensin syödä ja sitten aloittaa visailun, koska aikaa illan seuraavaan keikkaan on reilusti. Eikä nälkäisenä jaksa ajatella. Pienen säätämisen ja tarkistelun jälkeen oikeat annokset kohtaavat oikeat ruokailijat, ja hetkeksi puheensorina laantuu herkullisen ruoan ääressä. Mutta vain hetkeksi. On siis visailun aika.

Visailu sujuu pääosin hyvissä merkeissä. Pientä säätöä ja tarkistelua tietysti aina täytyy olla, että kuinkas nämä oikein pisteytetään. Harvinaisen hankalia kysymyksiäkin on saatu! Omat aukot Anssi-sivistyksessä ovat huomattavat, eipä ole kehumista. Kovan polemiikin, säädön ja väännön jälkeen kärkikolmikko saadaan selville, ja heille hienot palkinnot: kuvia Anssin keikalta vuodelta 2003 (oikaiskaa, jos muistin vuoden väärin). Tässä vaiheessa kello hipookin jo yllättäen yhdeksää, ja on siis aika singahtaa kohti Shamrock-ravintolaa Vantaalla ja seuraavalle keikalle. Siis laskut maksuun ja menoksi. Kiitos Roadhouse! Oli hauskaa, hyvää ruokaa – ja niin runsas lista, että maisteltavaa jäi seuraaville kerroillekin!

Shamrock onkin minulle uusi tuttavuus. Ravintola on kahdessa kerroksessa, joten tilaa tuntuu riittävän. Keikka on yläkerrassa, joka kuulemma aukeaa kymmeneltä, joten jäämme hetkeksi alas istumaan ja juttelemaan. Hieman kymmenen jälkeen siirrymme ylös, mutta ovi siihen tilaan, jossa oletamme keikan olevan, on kiinni. Yksi meistä hoksaa kokeilla ovea ja kas – se aukeaa. Joten siirrymme oitis paikkaa tutkimaan. On tilaa, iso tanssilattia, mutta missä lava? Missä bändi esiintyy? Viimeisestä nurkasta löytyy esiintymistila ja lava, pieni ja ahdas kulma. Ei ole totta! Eihän ne edes mahdu tonne! Lisäksi lavan edessä on valoteline ja toinenkin pylväs tilaa viemässä. Ihmeellinen ratkaisu, kun muuten ravintolassa on tilaa joka suuntaan. Tässä vaiheessa tiskin taakse ilmestyy hämmästynyt baarimikko: ”Mites te täällä olette? Tää puoli on vielä kiinni!” Nokun ovi oli auki, niin mehän tultiin tutkimaan… Siirrymme siis oven toiselle puolelle odottelemaan sisäänpääsyä luvan kanssa.

Yläkerrassa on karaokebaari ja ruokaravintola keikkapaikan lisäksi, joten jäämme istuskelemaan tilaan näiden keskellä. Antti ohimennessään käy juttelemassa ja kuulumisia kertomassa. Tuomas on Raskasta joulua viettämässä, ja häntä tuuraa tänään Pauli Halme. Tämänhän jo tiesimmekin. Anssin lisäksi myös Antti flunssassa, ja tekniikan puolellakin häärii tänään toista iltaa mukana olevat uudet miehet. Toivottelemme tsempit illan keikkaan, ja lupaamme parhaamme mukaan olla tukemassa ja laulamassa mukana keikan aikana.

Yhdentoista jälkeen ovet aukeavat ja siirrymme lavan eteen keikkaa odottelemaan. Lavan edustan pienuutta kuvannee sekin, että meidän porukka tekee jo käytännössä kaksi riviä lavan eteen, vaikkei siinä muita olekaan. Tästä tulee kunnon sumppu! Takahuoneen ovi on näköetäisyydellä, ja seurailemmekin, kuinka bändin jäsenet yksi toisensa jälkeen ilmestyvät paikalle. Ilmoitettu esiintymisaika on mennyt jo aikaa sitten, ja pikkuhiljaa kaipaavia katseita takahuoneen ovea kohti alkaa luoda jo useampi silmäpari. Tulkaa jo! Ja palkitaanhan odotus vihdoin. Ville ilmestyy lavalle, ja hänen jälkeensä tuttu kohahdus yleisössä Anssin tullessa paikalle. Nyt lavalle tulee koko bändi ja Anssillakin kitara kaulassa. Millalla aloitetaan ja bileet on katossa heti ensirytmeistä alkaen. Anssi näyttää pirteämmältä kuin päivällä, joten hän on joko levännyt ennen toista keikkaa tai saanut todella hyvät lääkkeet pöpöönsä. Joka tapauksessa ääni tuntuu toimivan, ja täysillä mennään taas. Nyt ei show’ssa säästellä.

Yhtäkkiä paikka on täynnä porukkaa, vaikka muutama minuutti ennen keikkaa lattialla oli reilusti tilaa ja vain muutama tanssimassa. Kulmaratkaisu lavana ei mielestäni ole toimivin ja paras vaihtoehto tällaiselle keikalle. Tilaa on vähän niin yleisölle kuin bändillekin. Anssi, Pauli ja Ville loistavat valoissa, kun taas Antti ja Saara jäävät lähes pimeyteen omassa kulmassaan. Tämän pimeän nurkan Anssikin mainitsee Karhun elämää aloittavan bändiesittelyn kohdalla. Biisin päättävä show kitarat ja basso kattoa kohden taas saa ihan uutta näyttävyyttä, kun lavan edustan kaide otetaan käyttöön. Siinä joutuu eturivistä jo ottamaan pari askelta taaksepäin ja lähes nyrjäyttää niskansa tilannetta ihastellessaan. Näähän tulee syliin! Wau!

Päivällä jo saimme vihiä, että muokatulla ja tavallista lyhyemmällä setillä mennään, jotta Anssin ääni kestäisi keikan. Mutta ei tämä menoa hillitse, päinvastoin. Aivan liekeissä mennään taas hitistä ja biisistä toiseen. Omiin silmiini liian pieni lavakaan ei menoa jarruta. Pauli on hieman rauhallisempi showmies keskittyen enemmänkin soittamiseen, mutta ottaa hyvin oman paikkansa, varsinkin battlen aikana, eikä jää yhtään vakimiehistön jalkoihin. Antti omalla tontillaan intoutuu vallan villiin menoon ajoittain. Ja sen minkä Anssi äänessään säästää, otetaan sitten muissa eleissä ja menossa takaisin. Varsinkin 1972 aikana Anssi intoutuu hurjaan ja villiin kitarasooloon saaden yleisön ihan sekaisin.

Bändin ollessa huimassa vedossa ja vauhdissa ikävästi yleisön puolelta alkaa tulla häiriöitä keikasta nauttimiseen. Suunnilleen keikan puolivälissä alkaa sen tavallisen metelin ja älämölön sekaan kuulua kiukkuisia ja agressiivisiakin kommentteja, ja saadaanhan yleisön takaosassa tappelukin aikaan. Tasaiseen tahtiin saan kolhuja itseeni, selän takaa hyökätään lavan eteen huutelemaan ja tervehtimään Anssia. Kunnes lopulta minut suorastaan saartaa hyvinkin maistissa ollut seurue, jolloin katson parhaammaksi siirtyä hieman sivumpaan, etten saa mitään tai ketään päälleni. Tasainen särkyvän lasin kilinä taustalla kertoo omaa tarinaansa illan vauhdista.

Mutta onneksi tämä touhu vähän rauhoittuu ja pystyn taas keskittymään olennaiseen eli aivan mahtavaan keikkaan. Muokattu settilista toimii hyvin, hauska kuulla tutut biisit vähän eri järjestyksessä. Omat pasmani sekoittaa täysin Mikan faijan BMW keskellä keikkaa, kun on tottunut kuulemaan sen aina viimeisenä. Eihän tää nyt vielä voi tulla! Näin sitä kaavoihin kangistuu ihan huomaamattaan.

Yksi keikan kohokohdista on ehdottomasti uusin biisi Musta tuntuu multa, josta on tullut oikea voimabiisi. Nytkin Anssi saa aivan uskomattoman latauksen ja tunteen esitykseen. Nämä sanat tulevat suoraan sydämestä, ja sen huomaa. Joka kuuntelulla tästä saa jotain uutta, ja aina niin paljon voimaa ja luottamusta siihen, että on itsekin sillä oikealla tiellä elämässään, pitkän etsinnän jälkeen. Liveversiona biisi vahvistuu kerta kerralta ja on todella toimiva!

Mutta niin se tämäkin keikka kulkee kohti päätöstään, ja jälleen kiipeämme harjulle. Mutta nyt ehkä hieman rauhallisemmin ja hillitymmin kuin yleensä. Toimii, ja loppulaulatuksessa kyllä yleisö on täysillä mukana. Nummelan jälkeen Anssi yrittää lopetella keikkaa, mutta yleisö vaatii lisää, joten saamme vielä matkata 2080-luvulle. ”Jos vedetään ääni paskaksi, niin vedetään kunnolla”, toteaa Anssi. Biisin jälkeen kiitos ja kumarrus.

Keikan jälkeen tanssilattia on kuin taistelutanner. Haavoittuneita tai muita uhreja ei (ihme kyllä) ole, mutta tasainen kerros särkynyttä lasia ja kaatuneita juomia kertoo karua tarinaansa ihmisten juhlakunnosta. Henkilökunta alkaa siivota ja raivata siruja pois, ja musiikki soida. Ihme, ettei kukaan ole siruja jalkapohjaansa saanut. Anssi luovii tietään yleisön keskeltä kohti takahuonetta hitaasti, mutta varmasti. Nyt soisi hänelle nopeaa pääsyä kotiin nukkumaan flunssaa pois.

Pääsen tällä kertaa ystävän kyydissä kotiin Lahteen, ja aika pian alammekin ottaa suuntaa kotia kohti. Matka sujuu rattoisasti ensin keikkaa ruotien, ja siitä sitten hiljalleen muihin asioihin lipuen. Kolmelta kääntyy avain kotioven lukkoon, lähes 15 tuntia olen siis reissussa ollut. Nyt ei jaksa muuta kuin pikimiten suoriutua petiin, ja viimeiset somepäivitykset ja ilmoitukset kavereille, että kotona ollaan. Kas, Anssikin on jo ehtinyt jotain laittaa Facebookiin… Onneksi vasta nyt paljastuu, kuinka hurja tilanne flunssan kanssa perjantaina onkaan ollut! Ihmeitä on lääkäri tehnyt, että on saanut miehen keikkakuntoon!

Kiitos Anssi! Kiitos bändi! Ja kiitos mahtava faniryhmä seurasta ja huikeasta päivästä! Tällä energialla ja latauksella kohti Tavastiaa! (johon ei enää ole kuin reilu viikko!!!)