Keikkarapsa: Ko pantiin mennen Vorssaan si

Anssi Kela soolo la 28.1.2017 Sointiklubi, Forssa

Anssi Kelalla on yllättävän vähän keikkoja pääkaupunkiseudulla tässä kevään aikana, joten koska kaveri lupasi tarttua auton rattiin, päätettiin sitten lähteä kokemaan soolokeikka sadan kilometrin päässä Forssaan. Pakkauduimme neljän naisen voimin pyöreään, ruskeaan autoon Kauniaisissa ja lähdimme tihkusateiselle taipaleelle kohti illan keikkapaikkaa.

Märällä, pimeällä moottoritiellä näkyvyys oli heikko lentävän suolasohjon sotkiessa tuulilasia, ja heikkeni entisestään kun pissapojasta loppui neste jo alkumatkasta. Apua, mitä me nyt tehdään, ei me näin kyllä selvitä perille? Hei isompi liittymä, aja siitä ylös, siellä jossain on pakko olla huoltoasema. Hetkinen, mikä paikka tämä nyt on, oho Nummela, JEEE! Tehdään aaltoja! Jos sä tahdot mennä Vorssaan, joudut Nummelaan!

Pissapoika saatiin lopulta täytettyä huoltiksen pihan liukkaudesta, pimeydestä, pojan hankalasta täyttöaukosta ja erittäin huonosti käyttäytyvästä konepellistä huolimatta. Herkkähipiäisen auton sähköjärjestelmä otti kuitenkin hommasta sen verran nokkiinsa että koko loppumatka Forssaan saakka kuunneltiin yksitoikkoista varoituspiipitystä koska auton ovi oli tiukasta, moneen kertaan tarkastetusta lukituksesta huolimatta muka auki. Noh, nouseehan se keikkafiilis tämänkin hilpeän taustamusiikin tahdissa…

Perille päästiin ilman lisäseikkailuita, vaikka hermot olivat hieman kireällä tauottoman piipityksen takia. Parkkipaikka löytyi sopivasti kohteen sivusta ja saman tien huomasimme kadulla pari bussilla paikalle saapunutta kaveria. Toinenkin autokunta ilmoittautui kohta, joten olimme kaikki kahdeksan paikalla suunnilleen ovien auetessa ja varattujen lippujen lunastuksen alkaessa.

Mukavan tuntuinen ravintola Vispilä sijaitsee aivan Forssan keskustassa, ja sen kellarikerroksessa on pieni betonibunkkeri, joka on sisustettu intiimin olohuonemaiseksi musiikkiklubiksi eli Sointiklubiksi sohvin ja seinille ripustetuin leffajulistein. Yhdessä nurkassa baaritiski erittäin ystävällisine henkilökuntineen palvelee asiakkaita, ja vastakkaisessa nurkassa on matoin päällystetty pieni, suurin piirtein yhdelle tai kahdelle esiintyjälle sopiva estradi vailla minkäänlaista koroketta. Todella kodikkaan tuntuista, ja paikalliset näyttävät tulevan tänne isoina seurueina viihtymään ja seurustelemaan. Hyvin kovaäänisesti.

Keikka alkoi ajallaan eli puoli yhdeksältä. Mukavia nämä musaklubit, koska niillä soittoajat ovat usein kovin inhimillisiä päinvastoin kuin kapakkakeikoilla. Tai no ehkä tämä mesta on jonkinlainen musaklubin ja kapakan ristisiitos, mutta oikein onnistunut sellainen.

Anssi lähti tuttuun tapaan liikenteeseen Kahdella sisarella testatakseen miten ääni kuuluu – ja kuuluihan se, vähän turhankin kovaa koska siistinoloiset, pienet kaiuttimet tuuttasivat sen verran vahvalla volyymillä että korvatulpat piti kaivaa taskusta jo ekan biisin aikana. Anssilla tuntui olevan jotain ongelmaa miksauksen kanssa ja sitä säädettiin ekojen biisien aikana. Säädöistä huolimatta Anssi ei ollut lopputulokseen tyytyväinen, eikä se tuntunut myöskään vaikuttavan kaiuttimista tulvivan älämölön volyymiin ainakaan sitä alentavasti. Mutta koska huomattavan monet forssalaiset parin biisin jälkeen jatkoivat kovaäänistä jutusteluaan, kohta tajusi että on itse asiassa hyvä että ne nupit ovat kaakossa, nyt suurin osa taustahälinästä jää musiikin alle.

Aloitusbiisin jälkeen Anssi pyysi tuttuun tapaan toiveita ja perinteinen PARANOID! karjaistiin jo kauan ennen kuin hän ehti päästä siihen kohtaan, jossa kertoo, että olisi kiva jos toiveet olisivat hänen omasta tuotannostaan. Noh, Paranoidhan sieltä kuitenkin tuli, rajuna mutta hyvin lyhyenä versiona. Tämän ottaisi kyllä mitä suurimmalla kernaudella joskus ihan kokonaankin, sillä Anssin ääni taipuu tähän oikein komeasti.

Forssalainen yleisö jatkoi ahkeraa ja hyväntuulista toiveiden huutelua, ja paikalle oli selvästi kertynyt porukkaa, joka tunsi Anssin tuotannosta todella paljon muitakin biisejä kuin Millan ja sen öö… no sen, jossa luetellaan ammatteja. Huudetut toiveet olivat kivoja ja monipuolisia, ja keikka eteni hyvissä fiiliksissä. 2080-luvulla, Puistossa, Petri Ruusunen. Oli muuten komean kuuloista kun koko yleisö karjui yhteen ääneen ”Pidä kiinni Petri Ruusunen”. Forssalainen yleisö on tarvittaessa kovaäänistä myös juuri oikeissa kohdissa.

Toivehuudot sen kun kehittyivät. Aikuista naista Anssi ei suostunut soittamaan, mutta nyt jostain huudettiin Avara luonto ja kyllä, se todella oli seuraava kappale! No nyt on kova keikka menossa! Anssilla tuntui olevan normaalia enemmän energiaa ja ennen kaikkea rohkeutta edellisen päivän G Livelabin keikan jäljiltä, joten hän oli selvästi valmis heittäytymään hurjiinkin haasteisiin.

Levoton tyttö, Miten sydämet toimii? eli rokkaavissa merkeissä jatketaan. Naisääni jostain takapöydästä huutaa seuraavaksi toiveeksi Huomaatko mitä sait aikaan ja meidän porukan päät kääntyvät heti, onko siellä joku eilisellä keikalla ollut? Ei, vaan joku ihan ventovieras, joka vain sattui esittämään loistavan toiveen tietämättä yhtään, että kyseinen kappale on vasta eilen soitettu livenä ensimmäistä kertaa ikinä, ja nyt siis heti saimme kuulla sen toiseenkin kertaan saman viikonlopun aikana. Oi mikä nautinto! Jos olisimme kissoja, kehräisimme nyt niin kovaa että musiikki hukkuisi sen alle.

Mikan faijan BMW omistettiin takasohvalla seurueineen istuvalle Mikalle, jonka faijalla sattuu olemaan bemari. Onnistunutta yhteislaulua kolmen biisin verran tässä kohdassa keikkaa, ja baaritiskin suunnasta tuli taas kovempi toive: Albin Stenman! Millaa toivottiin vasta keikan tässä vaiheessa, ja sen mukana kuului taas laulaa ja taputtaa. Musta tuntuu multa ja Nostalgiaa, mainioita valintoja tuoreemmasta tuotannosta ja ainakin tuo jälkimmäinen oli useampaankin kertaan huudeltu toive.

Nummelan harjukävelyn jälkeen Anssi taas äänestytti yleisöä siitä, lopetetaanko keikka tähän (pientä puheensorinaa baarin suunnasta) vai jatketaanko vielä parin biisin verran (jee, kunnon huutoa!) Seuraava toivebiisi, Piirrä minuun tie, soi aivan erilaisena kuin edellisenä iltana. Kovalla oleva äänentoisto ja siihen vähän randomisti lisäilty vahva kaiku antoivat kappaleelle erilaisen, vahvan luonteen ja lisäksi vielä koko esitys oli etenkin loppupuolelta erilainen kuin edellisenä iltana. Komea versio.

Paranoidia toivottiin toistamiseen ja Aikuista naistakin huudeltiin taas, mutta seuraavaksi encoressa tuli ihana Älä mene pois. Yleisön ylimääräinen mölinä oli illan edetessä vähentynyt ja lisäksi tässä vaiheessa korva osasi jo painaa sen taustalle, joten kauniiseen kappaleeseen pysty keskittymään nyt ihan tosissaan.

Popedan riemukkaan Alabaman oli tarkoitus lopettaa keikka, mutta forssalainen yleisö taputti tahdissa ja hoki mantraansa ”lissää si, lissää si” sen verran tehokkaasti että Anssi kytki kitaransa takaisin kiinni piuhaan ja nyt saatiin vielä kuulla jo aiemmin toivottu Parasta aikaa.

Pitkänpuoleinen (21 biisiä, jos Paranoidin laskee ja melkein kaksi tuntia), vauhdikas, iloinen ja erinomainen keikka! Settilista oli todella vaihteleva ja kiinnostava. Soitetuista kappaleista peräti kahdeksan, eli neljä omaa ja kaikki neljä tällä keikalla kuultua coveria puuttuivat edellisen illan setistä. Kaksi peräkkäistä iltaa ja kaksi näin erilaista keikkaa, eipä yhtään harmita että lähdettiin uhmaamaan pimeää ja kylmää maantietä ja tultiin tänne asti. Jaa-a, siellä se maantie jälleen odottelee meitä entistä pimeämpänä, joten tapellaan taas siitä kuka saa istua etupenkillä (lälläslää, te jouduittekin taakse!) ja suunnataan nokka takaisin kohti Espoota.

Vaikka Sointiklubi ei äänentoistonsa ja osittain keskittymiskyvyttömän yleisönsä takia vielä yllä ihan kunnioitettujen musiikkiklubien jaloon kastiin, kaikki kapakkakeikan huonot puolet kuitenkin puuttuivat sieltä. Ei humalaisia, ei tönimistä, ei aggressiivisuutta, ei kaatuvia juomia. Yleisö ei ollut todellakaan hiljaa parin ekan biisin jälkeen, mutta se saattoi johtua siitä, että paikalla oli useampia isohkoja seurueita, joiden porukasta osa oli paikalla Anssin takia ja osa selvästi ei. Paikka oli pieni, vain 80 henkeä, joten ehkä vastaavia seurueita ei ole siellä ihan jokaisena klubi-iltana?

Tavallaan oli kuitenkin hyvä, että parin kälättäjän sijasta heitä oli tasaisesti ympäri huonetta, jolloin heidän juttelunsa muodosti yhden terävän häiriöpisteen sijasta tasaisen maton ja se oli jotenkin helpompi yrittää sulkea mielestään keikan aikana. Mutta siis kiinnostava ja erinomaisen kodikkaan tuntuinen mesta, voin suositella siihen tutustumista. Jonna Tervomaa ilmeisestikin on jotenkin tekemisissä paikan kanssa ja hän oli sinne Anssinkin buukannut.

Settilista

Kaksi sisarta
Paranoid (Black Sabbath cover, osin)
2080-luvulla (Sanni cover)
Puistossa
Petri Ruusunen
Avara Luonto (Virve Rosti cover)
Levoton tyttö
Miten sydämet toimii?
Huomaatko mitä sait aikaan
Karhun elämää
Mikan faijan BMW
1972
Albin Stenman
Milla
Musta tuntuu multa
Nostalgiaa
Nummela
—
Piirrä minuun tie
Älä mene pois
Matkalla Alabamaan (Popeda cover)
— (lissää si, lissää si)
Parasta aikaa