Keikkarapsa: Lähtisitkö silloin kanssani laivalle?

Pave Maijanen (soolo) ja Anssi Kela + bändi pe 24.3.2017 MS Eckerö Finlandia, Tallinna-Helsinki

Olen nyt alkuvuodesta päässyt muutamalle Anssi Kelan soolokeikalle, mutta olen joutunut riutumaan kunnon bändikeikan puutteessa jo yli kolmen kuukauden ajan. Nyt lopultakin sellainen on tarjolla ja kevät alkaa tosissaan tuntua keväältä! Lippu Eckerö Linen sinivalkoiselle laivalle on hankittu jo aikoja sitten Matkamessujen halpistarjouksesta, ja messujen aikoihin saimme iloksemme selville, että samalla laivalla esiintyy myös Pave Maijanen, no nyt tulee reissu toimimaan koska loistavaa musiikkia on tiedossa kumpaankin suuntaan!

Pahimmilleen iskenyt flunssakausi ja muut ongelmat karsivat matkaseuruetta ihan viime vaiheessa, mutta tuttua ja turvallista keikkaseuraa kertyi kuitenkin puolen tusinan kaverin verran. Kun vasta tungeksin ratikkapysäkillä, satamasta kuului jo raporttia siitä, että Anssi bändeineen ja soittokamoineen on havaittu laiturilla eli oikealle laivalle ollaan selvästi menossa. Laivassa perinteiseen tapaan rynnättiin ihan ensiksi keulabaariin tutkimaan tilannetta ja siellä olikin roudaus jo täydessä käynnissä. Yritimme huonolla menestyksellä olla vain siedettävissä määrin häiriöksi (Ooh, vilkkuvia valoja miksauspöydässä! Paljon liikkuvia osia! Kato violetti valo, jos mä painan tuosta, tuleeko Purple Rain?) ja äänimies Terttu sai jotenkin pidettyä hermonsa kasassa meidän kanssamme.

Osa meistä häipyi seisovaan pöytään, osa jäi ravitsemaan itseään keulabaarin antimilla (alkoholijuomia ja jättisuklaamuffineita, mmm) ja Bar Nosturin illan ensimmäinen esiintyjä, tanssi- ja coverbändi Christa Huikko Band aloitti oman settinsä. Ei paha, mutta koska me olimme nyt enemmän juttutuulella ja heidän esityksensä haittasi yleistä turinointia, siirryimme muutaman biisin jälkeen kerrosta ylemmäksi Telakka-baariin, jossa laivan trubaduuri Tuomo Karppinen akustisine Martin-kitaroineen veti omaa settiään. Saimme Tuomon setin aikana varattua loistavan pöydän läheltä pientä lavakoroketta ja jutustelun lomassa lauleskelimme mukana tutuissa coverbiiseissä.

Tuomo lopetti settinsä, me haalimme pöytäämme pari kaveria lisää ja keskityimme odottamaan seuraavaa esiintyjää eli itse mestari Pave Maijasta, joka tulisi heittämään noin kolmen vartin mittaisen akustisen setin kitaroineen. Sieltä Pave saapuikin ja pienen miksauksen jälkeen aloitti keikkansa peräti pari minuuttia etuajassa – mutta ei se mitään, meille se sopii hyvin sillä tämän miehen settiin saa toki kuulua vaikka miten monta biisiä!

Pave aloitti upealla Elämän nälällä ja jatkoi sen pariksi hyvin sopivalla Janolla. Hienoja balladeja, jotka olivat juuri paikallaan tässä setin aluksi koska nyt suurin osa baarin yleisöstä keskittyi tosissaan kuuntelemaan. Myöhemmin setissä oli lisää vastaavaa balladikamaa koska sitä Paven tuotannosta löytyy, mutta turhan iso osa yleisöstä oli perinteistä baariyleisöä joka ottaa olutta ja juttelee omiaan eikä anna esiintyjän häiritä itseään. He sitten häiritsivät meitä musiikin arvostajia sitäkin enemmän, mutta piti vain yrittää sulkea heidät mielestään (tai siis korvistaan) ja keskittyä ainoastaan lavaa hallitsevaan tyylikkääseen tulkitsijaan.

Koko setti ei koostunut Paven omista kappaleista, vaikka hänellä onkin niitä monta älppärillistä, vaan sekaan oli ripoteltu useita covereita, joista osa (Fever, Pakko saada BMW) löytyy Paven omilta levyiltäkin. Keikkaan pantiin vauhtia Hectorin iloisen viinanjuontilaulun myötä ja Pakko saada BMW lomittui mukavasti alkuperäisversionsa Mercury Bluesin ja samalla kompilla menevän Kauppaopiston naisten kanssa – tai tällä keikalla laulettiin välillä Eckerön naisista. Ja mehän lauloimme iloisesti mukana, hihkuimme ja taputimme, ja Pave hymyilikin monta kertaa meidän pöytämme suuntaan. Me saimme myös vakuuttaa, että äänen taso on just tasan ok, kun Pave muutaman biisin jälkeen kyseli siitä. Ja olihan se, kun kaikki lyriikat kuuluivat tarkasti samoin kuin kitara.

Pidä huolta oli tietenkin setissä, samoin kuin Lähtisitkö (jee, JVG-coveri! – öö siis, eiku…) ja me kaikki osaamme sanat ja laulamme Paven kehotuksesta mukana kertosäkeessä. Samoin ikivanhassa Nellyn palmikossa pitää huutaa kertsin oikeassa kohdassa, vaikka nuorempi osa pöytäkunnastamme pyörittelee ihmeissään päätään. Höh, mitäs eivät olleet syntyneet vielä 60-luvulla, kyllä me aikuiset tämän tietysti muistamme ja osaamme kertosäkeen sanatkin edelleen ulkoa.

Kauniin Ikävän kautta siirrytään taas vauhdikkaampaan materiaaliin: todellinen klassikko Fever (joka on kuulunut Paven eri kokoonpanojen ohjelmistoon jo 1970-luvun alkupuolelta), suomirokin parhaimmistoon kuuluva biisi I’m Gonna Roll (superkokoonpano Rock’n’Roll Bandin omaa materiaalia, ja Pavehan oli bändin basisti ja laulusolistina tässä hittikappaleessa silloin yli 40 vuotta sitten) ja Paven pojan riemukas Stressirock, jonka sanoituksessa ollaan osuvasti mm. matkalla Tallinnaan. Keikat kuuluu kuulemma aina päättää valssiin, osasi vanhan polven ammattilainen Pave kertoa, ja siksi viimeisenä kappaleena soi Junnu Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä.

Paven settilista

Elämän nälkä
Jano
Juodaan viinaa (Hector)
Pakko saada BMW/Mercury Blues/Kauppaopiston naiset (Douglas-Geddins/Kari Peitsamo)
Pidä huolta
Yksinäinen ruusu
Lähtisitkö
Nellyn palmikko (Bosse ja Robert/Burton)
Ikävä
Fever (Cooley/Blackwell)
I’m Gonna Roll (Dave Lindholm)
Stressirock (Vihtori Maijanen)
Ystävyyden laulu (joku venäläinen?)
—
Sä peset lattiaa
Vanhojapoikia viiksekkäitä (Junnu Vainio)

Kävimme koko pöytäkunnan voimin kiittämässä Pavea hienosta keikasta, vaihtamassa pari sanaa hänen kanssaan ja tietenkin hakemassa nimmarit ennen kuin siirryimme taas keulabaariin tutkimaan, mikä mahtaa olla Anssin bändin tilanne. Paven keikan aikana olimme nähneet Anssin ja Villen kulkevat Bar Telakan ohi laivan käytävällä, joten sound check on jo saattanut olla. Mutta Nosturissa olikin Anssia lukuun ottamatta koko bändi ja molemmat teknikot, joten pääsimme seuraamaan kuinka tanssibändin tummanpunaista rumpusettiä (Villellä ei ollut omia mukana) ja kaksikerroksisen, ikkunaseinäisen baarin outoa akustiikkaa ja äänentoistolaitteita yritettiin saada pelaamaan yhteen bändin oman tekniikan kanssa.

Lopulta homma saatiin jotakuinkin välttäväksi ja porukat häipyivät pitämään taukoa ennen omaa keikkaansa. Mekin hajaannuimme hetkeksi eri puolille laivaa ja törmäilimme kukin vuorollamme basisti Anttiin, jonka kanssa vaihdettiin ajatuksia mm. laivakeikoista yleensä, tupakanpolton aloittamisesta ja viinan vetämisestä (vetokärryillä). Pave Maijasella oli nyt paluumatkalla toinen setti, ja osa meistä lähti siihen suuntaan osan mennessä etsimään jostain pikkupurtavaa tai hävitessä muuten vain ja minä jäin yksin juomani kanssa keulabaariin. Kun katsoin hetkeksi muualle, lavan edustan parhaat paikat olikin yhtäkkiä jo varattu ja kiirehdin sinne ottamaan oman eturivin paikkani samalla kun yritin hälyttää muita takaisin mestoille. Keikan alun odottelu sujui rattoisasti viereen osuneiden, entuudestaan tuntemattomien tyyppien kanssa jutellessa.

No nyt alkaa tapahtua! Ville ilmestyy lavalle rumpujansa tutkimaan, Anssi vilahtaa lavan taakse, Tuomas on avannut pitkän tukkansa nutturalta ja antaa sen liehua valtoimenaan ja Saara näkyy vaihtaneen päälleen kimaltelevan kukkapaitansa. Antti tulee tuttuun tapaansa hetkeksi lämmittelemään bassoaan ja ehtii taas jutella samalla meidän kanssamme. Muistutamme että nythän ollaan Välimerellä, mutta hän uskaltaa epäillä meidän maantieteen tuntemustamme eikä suostu avaamaan enempää nappeja mustasta kauluspaidastaan. Nyt on kaikki valmista, risteilyisäntä Simo-Pekka nousee lavalle spiikkaamaan ja sitten lähtee…

Rappiolla! Oho, Hassisen koneen isoin biisi heti kättelyssä, ja tuttu biisi Anssin parhaillaan pyörivästä Isot biisit -telkkusarjasta. Ei mikään yllätys että keikalla tulee ainakin yksi ohjelman toistaiseksi esitetystä neljästä biisistä, koska näitä on kuulemma vedetty viime viikkoina muillakin keikoilla, mutta että juuri vauhdikas Rappiolla ja vielä avausraitana. No joo, kelpaa kyllä!

Eivätkä ne yllätykset tähän loppuneet, ei suinkaan vaan nyt tulee vielä isompi sellainen kun Anssi kutsuu lavalle Pave Maijasen seuraavan kappaleen solistiksi! Kappale on tietenkin Milla, joka oli Paven valitsema biisi puolentoista vuoden takaisessa Vain elämää -sarjassa Anssin päivänä. Kiva versio, bändi soittaa tämän juuri kuten aina mutta kun laulajana onkin Pave, esitys saa aika lailla erilaiset vibat aikaiseksi kuin tavallisesti. Pave pistää rokkivaihteen silmään ja antaa mennä, ja yleisö riehuu ja laulaa mukana. Nyt on siis niin siistiä!

Pave harmittavasti sai luvan poistua heti Millan jälkeen ja sitten keikka jatkui tutummilla linjoilla. Puistossa, Levoton tyttö, kitarakaksintaistelu – ja voi, kun tätä kaikkea on oikeasti ollut niin ikävä. Soolokeikoilla toki kuulee samoja biisejä, mutta siellä ei koskaan ole kitarakaksintaisteluita, rokkikukkoposeerauksia, tuulikoneen liehuttamia kutreja, virnuilevia basisteja, Saaran kauniita kosketinkuvioita eikä Villeä vakavana rumpujensa takana. Ville muuten oli ottanut keikan ajaksi lainasettinsä basarista irti etukalvon, jossa oli hempeä pinkki sydämen kuva vaikka se oli kyllä todella söpö.

Karhun elämän jälkeen Anssi pisti kitaransa sivuun ja otti käteensä Freddie Mercuryltä tutun puolikkaan mikrofonin varren jonka mukana tulevat myös Freddien isot eleet. Lainakappale 2080-luvulla ja meillä kaikilla on kädet ilmassa ja Petri Ruususen myötä jatketaan heiluttamista ja mukana laulamista. Me viihdytään! Ja nyt me aletaan jo kiihtyäkin, koska setissä on toinenkin tuttu kappale Isoista biiseistä, Kikan Mä haluun viihdyttää. Auuh, siinä on melkoinen rakkaudentunnustus (tai ehkä pikemminkin vonkaus) jossa lupaillaan ihan mitä vain ja jonka päätteeksi tarjoillaan vielä tyylikäs kitarasoolo.

Lainamateriaalista takaisin ihan omiin isoihin biiseihin ja niistä ensimmäisenä soi Nostalgiaa, joka on kyllä käsittämättömän rokkaava näin liveversiona ja joka muuntuu lennossa 1972:ksi. Nyt biletetään ihan kybällä! Ja sitten Nummela, jonka lopuksi kiitetään yleisöä ja muistutetaan olemaan vesillä varovasti sepalukset kiinni. Kaikilla bändin jäsenillä ei kyllä tainnut tällä kertaa olla, ja encoretauolla joku heistä näyttikin korjailevan vaatetustaan.

Keikka oli poikkeuksellisesti alkanut jo puoli kahdeksalta, joten laiva oli tässä vaiheessa vielä merellä ja oli siis hyvin aikaa yhdelle biisille lisää. Encorena oli tietenkin Mikan faijan BMW, jonka tahtiin saimme huojua ja laulaa vielä muutaman lisäminuutin verran ennen kuin keikka oli lopullisesti ohitse. Anssi kätteli kauniisti kaikki eturiviläiset ennen lavalta positumistaan ja siirtyi sen jälkeen lavan sivulle jakamaan nimmareita ja poseeraamaan kaverikuvissa samalla kun teknikot Esa ja Terttu ja muu bändi roudasivat soittokamoja.

Mä haluan ihan heti lisää, lisää, lisää! Kääk, onko tässä kuitenkin useampi viikko ennen seuraavaa mahdollista tämän porukan keikkaa? Täytyy tosissaan ruveta tutkimaan keikkakalenteria ja selvittelemään, mille kaikille keikoille tässä kevään aikana vielä onnistuisi menemään. Se jäähallikeikka ei todellakaan tule jäämään ainoaksi muuksi bändikeikaksi tänä keväänä, sen voin taata, mutta katsotaan, minne kaikkialle tässä pystyy nyt repeämään. Maanantait sentään tuovat lohtua keikkaikävään, koska Isojen biisien jaksoja on vielä neljä jäljellä.

Anssin settilista

Rappiolla (Hassisen kone)
Milla w/ Pave Maijanen
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni)
Petri Ruusunen
Mä haluun viihdyttää (Kikka)
Nostalgiaa
1972
Nummela
—
Mikan faijan BMW