Keikkarapsa: Neunundneunzig Luftballons

Anssi Kela + bändi pe 28.4.2017 Möysän Esso, Lahti

No juu, ei niitä ilmapalloja ollut oikeasti läheskään yhdeksääkymmentäyhdeksää ja osa niistä vähistäkin puhkesi ennen keikan alkua, mutta ne olivat sentään mustia. Eikä se ilmapallokatastrofi rikkonut Anssia eikä ihan koko keikkaa, mutta aloitetaan nyt ihan alusta. Siis, olipa kerran Möysän Esso, ja sitten oli toisenkin kerran Möysän Esso…

Möysän Musaklubin eli Mössön kuoppajaisia juhlittiin jo marraskuussa, mutta konkurssipesä heräsikin keväällä vielä pariksi kuukaudeksi henkiin, joten nyt päästiin sinne juhlimaan monttubileitä toistamiseen. Koska marraskuinen keikka samaisessa paikassa oli ollut erinomainen, päätimme tietenkin palata mestoille nyt kevään korvalla ottamaan homma uusiksi. Ja kun kerran on tarkoitus aloitella pitkää vappuviikonloppua Lahdessa, tehdään kaikki sitten kunnolla pidemmän kaavan kautta.

Alkajaisiksi kokoonnuimme Apulandiaan aperitiiveille, ihailimme Apulannan komeaa keikkabussia, hengailimme museon puolella ja juttelimme mukavia Sipe Santapukin (Apulannan rumpali) kanssa. Lupasimme Sipelle tietenkin mennä myös Apiksen tuleville keikoille, joista Sipe kertoilikin kiinnostavia tietoja. Apulandian sulkeuduttua kävimme heittämässä automme Mössön pihaan. Sound check sisällä kuulostaa olevan käynnissä, mutta koska sieltä tuntuu olevan meneillään maailman pisin ja monotonisin bassosoolo, emme jää sinne roikkumaan, vaan marssimme suoraan läheiseen ravintolaan päivälliselle ja palaamme Mössölle vasta paikan ovien auetessa seitsemän jälkeen.

Keikan alkuun on vielä runsaat kaksi tuntia, joten asetumme istuskelemaan matalan mutta selvästi entistä avaramman lavan reunalle, juttelemme mm. tulevasta valokuvanäyttelystä, eri bändien keikoista ja vapusta. Vappuhenkisesti meillä on mukanamme pussillinen mustia ilmapallonkuoria ja mustaa lahjanarua, joten puhaltelemme ilmapalloja ja kiharramme narua serpentiiniksi lavan koristelua varten. Hmm, mitä me teemme näillä ilmapalloilla? Miten ne voi asetella siten, että ne eivät ole liikaa kenenkään katsojan näkökentän tiellä eivätkä häiritse soittajia? Pitää myös varmistaa, että ne eivät vieri pitkin lavaa keikan aikana tai ole muuten ongelmaksi. Noin, laitetaan ne nauhoistaan kauniisti roikkumaan eturivin miesten mikkiständeihin, no nyt on hyvä!

Lavan sivulla näkyy liikehdintää, Ville käy pistämässä taustanauhan päälle ja keikka pääsee käyntiin Kasarin lapsen riimittelyjen myötä. Kas kas, Anssi onkin pitkästä aikaa nahkatakissaan bändikeikalla, vaikka vuoteen ei vastaavilla kinkereillä ole hänen yllään nähty muuta kuin se Freddie Mercury -takki. Noh, makuasia, mutta minusta Anssin on kyllä tässä nahkatakissa paremman näköinen. Yläfemmat eturivien kanssa, bändi kapuaa lauteille, Millan kitarariffit kaikuvat ilmoille ja…

Anssi päräyttää tuulettimensa käyntiin. Tuuletin pistää vipinää hänen mikkitelineeseensä kiinnitettyihin ilmapalloihin, jotka pomppaavat narujensa varassa kivasti leijumaan juuri Anssin naaman eteen häiriten laulamista ja sotkeutuvat mikrofoniin. Siis mehän oikeasti kävimme kaikki suunnitelman riskit huolella läpi ennen sen toteuttamista, ja tämä oli se worst case scenario. Hupsista. Teknikko Pave singahtaa lavan reunalta monitoripisteestään irrottamaan pahennusta herättäneet pallot ja pelastamaan Anssin. Milla jatkuu koko ajan katastrofista huolimatta ja jos vain kuuntelee keikkaa, episodia ei varmaan huomaa kuin parista lievästi puuroutuneesta sanasta. Noh, kukaan ei kai kuollut ja kehenkään ei sattunut pahasti, joten me vilkuilemme varovaisesti toisiamme ja päätämme toteuttaa seuraavat vastaavat tempaukset hieman huolellisemmin.

Adrenaliinit ovat nyt vähän next levelillä ja pulssi korkealla, joten seuraavaksi sopiikin pohtia sydämen toiminnan salaisuuksia ja katsoa, moniko osaa Anssin merkistä taputtaa oikeassa kohdassa ja löytyykö se sykerytmi heti. Toki löytyy, ja aika moni käsipari osallistuukin näihin taputuksiin, Puiston ja Petri Ruususen heilutuksiin ja vastaaviin. Tämä käsien käyttö ei kuulu ollenkaan suomalaiseen kapakkakeikkojen kulttuuriin, vaikka jossain kesäfestareilla sitä saattaakin näkyä. Tässä rokkipoliisien luvatussa maassa kyllä saisi olla enemmän aktiivista osallistumista keikkoihin muutenkin kuin tuopinkohottajalihaksen kasvattamisen hengessä, koska fiiliksissä mukana eläminen kokovartalolla kerien on hauskaa!

Kitarakaksintaistelulle on kerrankin tilaa, ja kitaristien nokittelu yltyy melkoisen fyysiseksi riehumiseksi. Tähän ohjelmanumeroon se vauhdikkaampi liikkuminen kuuluukin, mutta lavaliikehdintää on havaittavissa sen jälkeen yhden jos toisenkin biisin aikana. Tuomas ja Antti nousevat vuorotellen rumpuraiserin päälle ja Antti tekee sieltä illan komeimman loikan alas, piruetteja on Nostalgian lisäksi 1972:n lopussa ja lavan lyhyet etu-ulokkeet ovat ahkerassa käytössä. Lavalla kerrankin olisi syvyyttä ja yleisöön voisi pitää turvallista etäisyyttä, mutta syliinhän nuo miehet taas tunkevat ihan väkisin ja uhkaavalta bassolta pitää välillä suojautua käsiäkin käyttämällä.

Biisitkin ovat taas muuttuneet, osittain jopa vain parin viikon takaisesta. Millan introssa on nykyään joka kerta uusia kuvioita ja 1972:n intron tutun riffin keskeltä löytyykin palasia muista riffeistä. Anssin ääni nousee falsettiin vaivattomasti aina tarpeen mukaan ja monen biisin loppuluritteluissa tuota taitoa käytetään mainiona tehokeinona. Levottoman tytön Elvis-maininnan kohdalla Anssin ääni selvästi vaihtuu rivin verran Elviksen nikotteluksi.

Biisien väliset spiikit pitenevät ja muuttuvat levottomammiksi keikan edetessä. Ensimmäisen Iso biisi -slotin tullessa kohdalle Anssi pistääkin yleisön huutoäänestämään siitä, mitä soitetaan (mutta minun huutamani RAKAS! ei jostain syystä mahdu äänestyslistalle, höh). Äänestys pitää uusia sillä vaihtoehdot saavat niin tasaisesti karjuntaa osakseen, mutta lopulta kakkosvaihtoehto eli Kikan Mä haluun viihdyttää voittaa Kim Lönnholmin kappaleen Minä olen muistanut. Ilmeisestikin yllätyksenä bändille, sen verran hämmästyneitä ilmeistä lavalla näkyi tämän jälkeen ja Antin kiipparit jäivät tällä keikalla kokonaan vaille käyttöä.

Ennalta sovittu biisijärjestys on välillä vähän hakusessa, mutta Antin ojennettua Anssia on Kevään vuoro tulla (kun tulisikin, siis oikeasti!) Sen intro ja alkuriimit ovat nyt muuttuneet jännittävän reggaetyylisiksi, eli alkuperäinen versio on mennyt aika lailla uusiksi siitä kohdasta. 1972 ja yhteislaulua (ei kuitenkaan yhtä kaikuvaa kuin Blackpoolissa, vaikka väkeä muuten oli paikalla varmaan enemmän) ja kaulankatkaisuelkeiden jälkeen valojen äkillinen pimentäminen sen lopuksi. Vielä Nummela kauniine, pitkine introineen ja sitten bändi poistuu hetkeksi encoretauolle.

Sieltä palataan rajusti Rappiolle, josta siirrytään Maitohapoille ja tällä kertaa ajetaan ohi pienen kylän ja läpi kaljabaarin eikä toisinpäin, eli kyseessä onkin kovemman luokan fillariseikkailu! Kuolleen miehen kitara vie meidät matkalle jonnekin avaruuteen muistelemaan edesmenneitä muusikoita (ja edesmenneistä, mutta välillä kuolleista heränneitä musaklubeja). Lopuksi kerrotaan entisistä heiloista ja ajellaan baijerilaisella laatuautolla kiertelemässä vielä kerran kaikki vanhat mestat, joista monia ei ole enää. Onko Mössöä jatkossa enää vai ei, se nähdään mutta ihan hyvin näitä Mössön jäähyväiskeikkoja voisi vetää vuosittain!

Saimme todistaa erittäin vauhdikasta, hyvin rytmitettyä ja hauskaa keikkaa. Etenkin illan loppupuolella jopa Anssin itsehillintään tuli säröjä kun Antti kävi kuiskuttelemassa jotain salaisuuksia solistin korvaan. Antin puolella lavaa riitti hupia enemmänkin ja Saara repeili huolella koskettimiensa takana poikien tempuille.

Mössön tuorein jäähyväiskeikka oli selkeästi kenraaliharjoitus viikon päästä koittavaa suurta Jäähallikeikkaa varten, ja ai että kun näyttää hyvältä. Lavalla on hyvä meininki ensi tahdeista alkaen ja vauhti pysyy päällä koko kahden tunnin ajan. Keikassa on sopivia suvantovaiheita ja sitten taas mennään. Yleisö saa osallistua halujensa ja kykyjensä mukaan ja heidät oletaan koko ajan huomioon eikä esiinnytä vain toisilleen tai kiinnostavalle takaseinälle. Lavalla ei ole myöskään missään vaiheessa vain yksi tähti ja jotain statisteja, vaan yhteen pelaava viisihenkinen bändi. No okei, Kasarin lapsessa on vain yksi tähti tavalla, mutta siis noin keskimäärin. Ääh, miten tässä jaksaa odottaa vielä viikon? Tai no jaksaahan sitä tämän Mössön keikan voimin vaikka minne asti!

Settilista

Kasarin lapsi (JVG)
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni)
Petri Ruusunen
Mä haluun viihdyttää (Kikka, Iso biisi)
Nostalgiaa
Kevät tulee
1972
Nummela
—
Rappiolla (Hassisen kone, Iso biisi)
Maitohapoilla
Kuolleen miehen kitara
Kaksi sisarta
Mikan faijan BMW