Keikkarapsa: Varokaa miehiä, joilla on mustat lasit

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo to 3.8.2017 Lopen Kesätori, Loppi

Parin sateisen päivän väliin osuu yksi aurinkoinen ja lämmin torstai, ja juuri sinä päivänä on Anssi Kelan soolokeikka Lopen Kesätorilla. Kesätoritapahtuma järjestetään siellä joka viikko lomakauden aikana, ja ohjelmaan kuuluu aina joku esiintyjä. Anssi on hieman eri kaliiberia kuin muut tämän kesän viihdyttäjät, joten tätä iltaa on mainostettu kesän päätapahtumaksi. Soolokeikka, hmm. Pitää oikein kaivella omia arkistoja ja todella, olen viimeksi nähnyt Anssin soolokeikalla helmikuun alkupuolella eli siitähän on tosiaan jo puoli vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että kerätään kaverit autoon ja ollaan tien päällä taas!

Paikallinen agenttimme on jakanut Faniryhmässä karttakuvan Lopen keskustasta ja kertonut tapahtuman aikataulusta. Erinomaista palvelua, sillä Lopen tori on kartoissa sen verran huomaamaton pikku laikku, että paikan löytäminen olisi voinut muuten olla hankalaa. No niin, nyt ollaan pelipaikalla. Katsotaanpa… muutama ruokakoju, juottoteltta, koju joka myy kuuluisaa Lopen perunaa ja punainen katos, jonka täytyy olla esiintymislava. Tai siis ei se mikään lava ole, mutta esiintymispaikka joka tapauksessa. Ja siinäpä se, ei muuta. Istumme toria reunustaville penkeille seuraamaan ihmisistä pikku hiljaa täyttyvän aukion rauhallista menoa, syömään ja odottelemaan lisää kavereita paikalle.

Illan ohjelma alkaa painonnostonäytöksellä ja jatkuu laajasti yleistietoa mittaavalla tietokilpailulla. Kukaan meistä ei olisi hallinnut paikallisten suurmiesten mietelauseita tai kunnan kalansaaliin suuruutta, mutta hei, olisimme kyllä pystyneet luettelemaan Metallican jäsenet tai Anssi Kelan levyt! (Joo, mm. nämä kaikki kysyttiin.) Yleisö on asettunut paikoilleen torin laidoille ja jättänyt koko keskitorin kohteliaasti vapaaksi, mutta esiintymiskatoksen takana ja sivuilla hengailee koko ajan pari kourallista odottelevia ihmisiä. Katoksen alle on näköjään jossain välissä ilmestynyt laulumikrofoni ja matala baarijakkara.

Kun järkkäri kantaa pedaalilaudan katoksen alle, porukka sähköistyy ja nyt on aika pikaisesti arpoa oma paikkansa esiintymiskatoksen edustalta. Kukaan täkäläinen ei näköjään ollut ottanut huomioon, että Anssi Kela saattaa vetää paikalle väkeä pari kertaluokkaa enemmän kuin paikallinen harmonikkamestari, joten nyt jo on selvää, että suurin osa yleisöstä ei tule näkemään juuri mitään. Lavaa tai muuta koroketta ei ole ja puolta tusinaa istumaan asettunutta eturivin tyyppiä (lähinnä lapsia) lukuun ottamatta koko ihmismassa seisoo. Vielä tässä vaiheessa asiansa osaavat järkkärit olisivat voineet siirtää porukkaa taemmaksi (eturivi oli asettunut hyvin lähelle katosta), jolloin edes hieman useampi olisi nähnyt hyvin, mutta silloin Anssin eteen olisi jäänyt orpo tyhjä alue. Tästä ongelmasta löytyi myöhemmin jonkun verran viestejä Lopen kunnan facebook-sivuilta, joten voisi toivoa että homma jotenkin korjautuu ensi kesäksi.

Anssi onnahtelee paikalle tuttu musta Martin-kitara kaulassaan ja istahtaa jakkaralle. Äänentoiston saaminen soittokuntoon vaatii hetken verran säätämistä, mutta kohta on aika Kahden sisaren tarinalle. Anssi jatkaa siitä suoraan Millaan, jonka jälkeen hän kertoo yleisölle, että kirjoitettua settilistaa ei ole vaan nyt voi vaikka huudella toivebiisejä. Yleisöstä huudellaan heti pariakin biisiä, joista Anssi ilmoittaa soittavansa Petri Ruususen. Ennen biisin aloitusta kuuluu huuto ”Ja sen jatko-osa myös!” joka saa Anssin hieman pohtimaan, sillä Petrillehän ei ole (vielä) jatko-osaa. Hän kuitenkin korjaa tilanteen soittamalla ensin Puistossa ja vasta sen jälkeen Petri Ruususen.

Aurinko paistaa kauniisti esiintymiskatokseen ja suoraan Anssin silmiin. Se taitaa häiritä miestä, joka kysyy nyt löytyisikö yleisöstä lainaksi aurinkolaseja. Useita erimallisia blehoja alkaa ilmestyä esille taskuista ja kasseista, mutta lavan edessä seissyt nainen on nopein porukasta ja ojentaa Anssille isolinssiset tummat lasit, joissa on, voi hirvitys, kirkkaanoranssit pokat. Anssi toteaa tyynesti, että aivan hänen väriään ja laittaa ne päähänsä loppukeikan ajaksi. EIIIH! Sisäinen stylistini (joka ei yleensä reagoi mihinkään virtahepoa pienempiin ärsykkeisiin) itkee tuskan kyyneleitä ja kavereita vilkaistessa näkee päänpuistelusta ja järkyttyneistä ilmeistä, että en ole ainoa jonka sieluun parhaillaan sattuu ankarasti. Noh, näillä mennään nyt…

Toiveiden huutelu jatkuu, ja niitä toteutetaan: Levoton tyttö, 1972, harvoin kuultu Jennifer Aniston, Karhun elämää. Monet bändikeikoilta tutut kappaleet soivat nyt vain akustisen kitaran säestyksellä niin jännästi aivan erilaisina kuin bändin kanssa, että niihin pitää keskittyä taas ihan uudella tavalla. Ja taasko osa näistä on hieman muuttanut muotoaan? Osassa biiseistä etenkin loput menevät eri tavalla kuin aiemmilla keikoilla. Näitä nykyään melkoisen harvinaisia akustisia keikkoja ei tosiaan sovi jättää väliin! Näillä ei biletetä ankarasti, näillä keskitytään kuuntelemaan. Useista huudoista huolimatta uusimmat biisit Rakkaus upottaa ja Skidit eivät soi tällä keikalla. Musta tuntuu multa pääsee harkinnan alle, mutta ei soi koska Anssi sanoi että täytyisi ensin muistella sen soinnut.

Mikan faijan BMW saa vieressäni olevat autonomistajat innostumaan ja tanssin yhdessä heidän kanssaan mukana tässä bemarimiesten kansallislaulussa. Miten sydämet toimii, koska tätäkään on viimeksi kuultu? Edestä kuiskutetaan nyt varovasti lisää vuosilukuja, joten keikka jatkuu Sannilta lainatuin sävelin. Toiveiden huutelu jatkuu, ja tarkasti ajoitettu huuto etuoikealta tuottaa tuloksen: Älä mene pois. Ai ihanaa! Tässä on taas yksi todella upea kappale, josta ei bändikeikoilla juuri kannata haaveilla, mutta jonka kuuleminen soolokeikoilla on hyvinkin todennäköistä.

Joko nyt lähdetään Nummelaan? No ei sille mitään voi, mutta ainakin lauletaan sitten mukana. On hauska katsella avoimen telttakatoksen läpi sen takana penkillä istuvia rouvia ja sen sivulla hengailevia porukoita, sillä kerrankin voi katsella Anssia ja silti näkee osan yleisöstä. Siellä lauletaan mukana, taputetaan hartaasti ja kaikki ovat niin uskomattoman onnellisen ja hymyilevän näköisiä! Tuolla osalla yleisöä on kivaa ja se on hyvä, sillä minullakin on kivaa.

Yleisö taputtaa hartaasti ja etuoikealta huudetaan vielä yksi biisitoive, joten Anssi suostuu vielä esittämään biisin Parasta aikaa. Jee, nytkään ei tiskata eikä imuroida, vaan nautitaan keikasta vielä tämän biisin verran! Anssi jää vielä jakamaan nimmareita ja poseeraamaan kaverikuvissa, ja onnelliset pikkufanit esittelevät kohta käsivarsiaan, joista oikeaan on piirretty mustalla tussilla KELA-logo ja vasempaan AK, ja kännykän muistissa on ihan itse otettu selfie. Näistä skideistä kasvaa kunnollisia musiikin ystäviä ja keikoilla kävijöitä.

Keikan jälkeen käydään vielä silittelemässä kaverin puhtaanvalkoista uutta bemaria (jossa on hienot vanteetkin) ennen kuin kerätään oma autokuntakin taas kasaan ja lähdetään kotimatkalle kohti etelää. Tässä pitää nyt kerätä jokunen keikkakokemus varastoon ennen Anssin kohta alkavaa pitkää taukoa, joten jatketaan näissä merkeissä taas lähipäivinä. Lauantainen Espoon TAGi ei muuten ole vielä loppuunmyyty, vink vink…

Settilista

Kaksi sisarta
Milla
Puistossa
Petri Ruusunen
Levoton tyttö
1972
Jennifer Aniston
Karhun elämää
Mikan faijan BMW
Miten sydämet toimii?
2080-luvulla (Sanni cover)
Älä mene pois
Nummela

Parasta aikaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.