06.04.2006 HELSINKI, Savoy (Kuusisto & Kela)

Pari kuukautta ennen konserttia tiedän ainoastaan sen, miten haluan illan Savoyssa päättyvän: kaikille mehua ja pikkuleipiä! Idea on tietysti peräisin Man On The Moon –elokuvasta, jossa Andy Kaufman lopettaa viimeisen esiintymisensä tällä tavoin. Haluaisin järjestää Pekan kanssa konsertin, jonka jälkeen jokaisella paikalle saapuneella on suu messingillä.

Pari viikkoa ennen konserttia olen lopetuksen lisäksi keksinyt myös miten aloitetaan ja kerron Pekalle ajatuksestani: keikka lähtee Simo Salmisen Raikulipojalla, otetaan lavalle sambatyttöjä tanssimaan ja räjäytetään kappaleen lopuksi pommi. Pekka katsoo minua epäuskoisena: ”Tätä täytyy nyt kyllä vähän sulatella.”

Pari päivää ennen konserttia olen saanut Pekan näyttämään vihreää valoa Raikulipojalle. Olemme Kaapelitehtaalla harjoittelemassa ja yritämme ottaa teoksesta niskalenkkiä. Aloitan laulamalla ja soittamalla pianoa Pekan säestäessä viululla. Pekka kuitenkin toteaa nopeasti, etteivät hänen kykynsä viulistina riitä mitenkään Raikulipoikaan. Niinpä hän siirtyy pianon ääreen ja minä alan esittää todella huonoa sankaritenori-imitaatiota. Äkkiä huomaamme, että näinhän tämän täytyy mennä! Jorma Hynninen ja Ralf Gothóni! Suurin ongelma tulee olemaan siinä, miten ihmeessä pystymme parin päivän päästä esittämään tämän naama peruslukemalla. Nyt me nimittäin hirnumme kippurassa treenikämpän lattialla.

Pari tuntia ennen konserttia ja tilanne on päällä. Olemme saapuneet Savoy-teatteriin jo hyvissä ajoin aamupäivällä olettaen, että meillä olisi ennen esityksen alkua hyvää aikaa harjoitella koko show ainakin pariin kertaan läpi. Väärin. Kaikki aika on mennyt säätämiseen tekniikan kanssa. Valotaiteilija Mikki Kunttu on järjestänyt paikalle massiiviset led-screenit, jotka ovat todella näyttävät, mutta niiden rakentamiseen ja ohjelmointiin menee huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä ennakoin. Lisäksi hommia hidastaa se, että tämä on myös tv-produktio – YLE:n porukalla on runsaasti omaa säätöään. Kenraaliharjoituksen olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt olla näihin aikoihin jo ohi, mutta se onkin vasta alkamassa. Näyttää siltä, ettemme ehdi harjoitella esitystä kertaakaan kokonaisuutena.

Pari minuuttia ennen konserttia salissa pamahtaa. Serpentiinipommeista vastaava teknikko painaa erehdyksessä punaista nappulaa ja yksi paukuista laukeaa ennen aikojaan. Serpentiiniä roikkuu salin katosta. Takahuoneessa vallitsee paniikkimieliala. Minä kiskon pukua päälleni. Olin jättänyt sen kotiin kuvitellen, että ehtisin vielä mainiosti piipahtaa kotosalla ennen keikkaa. Loppujen lopuksi puku kiidätettiin luokseni taksilla meidän harjoitellessa salissa viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Silti paljon asioita jäi vielä auki. Mikin kanssa oli tarkoitus viilata vielä joidenkin screeneillä näkyvien kuvien ja videoiden ajoitusta. Esimerkiksi YLE:ltä saatua, Älä mene pois –kappaleen kuvitukseksi tarkoitettua kissanpentuvideota ei ehditty katsoa lainkaan – Mikkikään ei tiedä mitä sieltä lopulta tulee. Soundcheck jäi puolitiehen lavasoundien osalta. Joitakin biisejä ei ehditty harjoitella lainkaan. Olin myös ajatellut, että kävisimme Pekan kanssa etukäteen läpi, mistä tulemme suurinpiirtein laulujen lomassa höpöttelemään. Kravattia kiristäessäni kuitenkin huomaan, ettei minulla ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tulen lavalla puhumaan. Toivon vain, että pystyn kaikesta huolimatta rentoutumaan ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Kävelemme lavan taakse. Pekka sanoo: ”Yritetään vain pitää hauskaa.” Astumme yleisön eteen.