13.04.2001 TURKU, Club Feenix

Viimeinen keikkani Samuli Edelmannin lämmittelijänä; tästä eteenpäin joudun pärjäämään omillani. Turusta oli etukäteen tihkunut mielenkiintoista tietoa kasvaneesta kysynnästä ja minulle tarjottiin mahdollisuutta soittaa hiukan pidempi setti (ja kuitata samalla hiukan isompi palkkio!). Tartuin haasteeseen, vonkasin Anna Kuoppamäen mukaan kaverikseni ja lähdimme Turkuun duokeikalle.

Saavumme kaupunkiin illansuussa ja meidät kiidätetään välittömästi Auran Aalloille paikallisradiohaastatteluun. Vietämme studiossa leppoisan puolituntisen soittaen (lue: treenaten…) pari biisiä ja rupatellen mukavia. Työnjakokin alkaa tässä vaiheessa hahmottua: minä raaputan kitaraa ja puhallan harppuun, Anna takoo Casio -viihdekeskuksestaan pianonkaltaista ääntä. Kumpikin laulaa. Lähetyksen jälkeen toteamme yksimielisesti, ettei pieni lisäharjoitus olisi ollenkaan pahitteeksi, joten menemme hotelliimme ja sulkeudumme soittelemaan.

Viisi minuuttia ennen esiintymistä takahuoneessa marssii ympäriinsä kaksi erittäin hermostunutta artistia. Toteamme, että nyt on jännät paikat, mutta ei auta – tuonne on mentävä ja tehtävä se mitä tänne tultiin tekemään. Varttia vaille puolenyön astumme kuulemma kuudensadan turkulaisen ihmeteltäviksi: ”Hyvää iltaa. Olen Anssi Kela ja tämä Miss farkku-Suomi on Anna Kuoppamäki…”

Tätä lausuntoa seuranneesta puolesta tunnista en muista oikeastaan mitään. Takaraivoon tallentuu ainoastaan yksittäisiä välähdyksiä mukana laulavista eturivin tytöistä ja Mikan faijan BMW:ssä rytmiä lyövistä käsistä. Kyseisen kappaleen aikana muistan tehneeni myös havainnon: ”Jumalauta, tämähän menee ihan kybällä läpi! Nämä taitavat oikeasti diggailla meitä!” Havainnointini keskeyttää terävä koputus olkapäähäni. Samulin henkilökunnan jäsen on hypännyt lauteille ilmoittamaan, että aikamme on lopussa ja meidän tulee välittömästi poistua estradilta. No, ei kai siinä mitään – yksi biisi jäi sitten soittamatta. Hiukan hämmentyneinä pokkaamme yleisölle, joka jää vielä pitkäksi aikaa taputtamaan kunnes tunnelma tasoitetaan laittamalla saliin levymusiikkia soimaan. Takahuoneessa Samuli pyytelee anteeksi sanoen, että meidät piti keskeyttää koska hänen esiintymisaikansa oli venähtämässä liian myöhäiseksi. Olemme Annan kanssa sitä mieltä, että olisikohan tässä nyt kuitenkin käynyt niinkin vanhanaikaisesti, että lämmittelijöillä oli vähän liian hyvä meininki? Kiukkuisina oivallisen keikan saamasta kurjasta käänteestä, poistumme välittömästi paikalta ja menemme Säätämöön katsomaan The Rasmusta. Joka on hyvä.

Seuraavana aamuna Annan kaksi päivää sitten hankkima uusi auto ei suostu käynnistymään hotellin pihalla. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina!