3.-4.3.2002 LEVI, Hullu Poro Areena

Hullu Poro Areenan mahtavuudesta oli etukäteen kuulunut paljon juttuja ja paikka onkin kieltämättä hieno: iso, parvekkeella reunustettu sali, jonka jokaisesta nurkasta on hyvä näkyvyys massiiviselle lavalle. Kyllähän täällä kelpaa soittaa. Edessä on kolme keikkaa – kaksi sunnuntaina ja yksi maanantaina.

Ensimmäinen sunnuntain esiintymisistä on ikärajaton. Harjoittelemme soundcheckissä pikaisesti eilisellä Kemin keikalla akustisesti esittämäni Uudet autot –kappaleen ja päätämme ottaa biisin saman tien settiin. Hypätessämme hetkeä myöhemmin tositoimissa lavalle, meitä tervehtii mahtava huuto ja ja yhteislaulu. Ikärajattomat keikat ovat tässä mielessä otollisia; nuori yleisö osoittautuu jälleen innokkaaksi ja äänekkääksi. Keikka tosin alkaa hieman onnahdellen: ensimmäisen biisin puolivälissä kuulen kitarani vireessä jotain merkillistä ja ojennan soittimen kitarateknikko Jaylle vaihtaakseni sen toiseen. Ajatuksemme eivät aivan mene yksiin; Jay luulee vian olevan kitaran piuhassa ja alkaa vaihtaa sitä. Niinpä saan suoriutua loppukappaleesta ilman kitaraa, mikä onkin yllättävän kiusallista! Kitarankin taakse voi nimittäin piiloutua – kun se otetaan käsistä pois, tunnen itseni äkkiä hyvin alastomaksi. Onneksi koettelemus kuitenkin loppuu nopeasti ja saan uudelleen viritetyn kitaran käteeni.

Muuten keikka sujuukin ilman suurempia kommelluksia ja kaikki ovat Hullu Poro –pestin avaukseen tyytyväisiä. Takahuoneeseen meitä saapuu tervehtimään Nummelan aurinkokuningas, Markus Selin, airuenaan Vesa-Matti Loiri. Tämä on ehkä kummallisin asia kuuluisuudessa: vähän yli vuosi sitten kukaan ei ollut kuullut minusta yhtään mitään, olin vain yksi muiden joukossa. Nyt olen edelleen se ihan sama ihminen kuin silloinkin, mutta äkkiä minusta on vain muiden silmissä tullut hahmo, jonka kanssa Vesa-Matti Loirikin haluaa tulla turisemaan. Hassua. Jätän kuitenkin pikaisesti takahuoneen seurueen mennäkseni kirjoittamaan lapsille nimikirjoituksia.

Ennen illan keikkaa salin julkkispitoisuus sen kun lisäntyy: piipahdan Selinin kutsusta yläkerran vip-aitiossa, jossa on Loirin lisäksi visailujuontaja Ahomaa, sekä missejä joka lähtöön; Heidi Willmannista lähtien. Kaikki tietysti tulevat kertomaan olevansa suurimpia fanejani. Maailmani muuttuu hetki hetkeltä surrealistisemmaksi! Koen aitiossa erittäin voimakkaita joukkoon kuulumattomuuden tunteita.

Toinen keikka on soitannollisesti huomattavasti ensimmäistä parempi. Yleisö on sen sijaan vaisumpaa, lukuunottamatta visailujuontaja Ahomaata, joka on tipahtaa parveltaan elämöidessään Nummelan tahtiin.

Seuraavana aamuna herään hyvissä ajoin. Olemme Saaran ja Kellyn kanssa päättäneet, että kun kerran Lappiin on tultu ja vielä mäen juurelle, niin kyllähän sinne on mentävä laskemaan! Haemme vuokraamosta varusteet (Saara lautailee, minä ja Kelly nousemme suksille) ja suuntaamme kohti tunturia. Ilma on tuulinen ja raaka, mutta meillä on hauskaa laskiessamme rinteitä lähes viiden tunnin ajan. Olen viimeksi seissyt suksilla yli kymmenen vuotta sitten, joten olen hyvin tyytyväinen kaatuessani päivän aikana vain kertaalleen. (Olen myös tyytyväinen siihen, että näytän kuurapartoineni erehdyttävästi Juha Miedolta.) Kyllästyttyämme laskemiseen menemme Hullun Poron seisovaan pöytään ja syömme kilpaa. Kelly voittaa.

Illalla on keikkakin. Opetan taas ennen esiintymistä bändille uuden biisin (työnimeltään Kaatuneiden muistolle) ja otamme sen välittömästi repertuaariin. Näyttää siltä, että settiä voidaan näiden uusien biisien avulla pian alkaa varioimaan melko railakkaastikiin illasta toiseen. Keikka sujuu samoissa merkeissä kuin edellisiltainenkin: soitamme hyvin, mutta emme saa näköjään keskenään seurustelemaan tullutta yleisöä taaksemme. Ei voi mitään.

Lapin keikkojen jälkipyykki pestään myöhemmin Nummelassa. Matkalla lentokentältä kotiin olo alkaa tuntua perin hintelältä ja perillä romahdan välittömästi sängyn pohjalle. Seuraava päivä on kammottava: makaan liki 40:n asteen kuumeessa nousten välillä oksentamaan ja odottaen, että noutaja tulisi päästämään minut tuskistani. Mutta niin kuitenkin käy, että lopulta elämä jälleen voittaa.



Kommentit

  1. Mä olin muuten tällä keikalla! Muistaakseni pyysin Anssilta nimmarin soundcheckin jälkeen 🙂

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.