10.06.2006 EST-Ring, harjoitukset ja aika-ajot

Formulakuljettajan urani saa vihdoinkin kansainväliset mittasuhteet. Nyt kilpaillaankin oikein ulkomailla – Virossa, Pärnun EST-Ringillä. Mukana mittelössä ovat myös paikalliset nykyajan gladiaattorit: kilpailu ajetaan yhteislähtönä Formula Baltic –sarjan kanssa. Pääsen ensimmäistä kertaa radalle perjantaiaamun vapaissa harjoituksissa. Onpahan paikka: keskelle peltoa Neuvostoaikana viritetty lyhyt rata, josta osa kulkee yleisellä tiellä. Erityispiirre ovat todella hurjat pomput. Formulan pohja raapii jatkuvasti asvalttia ja parissa mutkassa on sellaisia hyppyreitä, että paikat lähtisivät hampaista, jos minulla sellaisia olisi (paikkoja siis – hampaat ovat kyllä ilahduttavasti tallella).

Hurjan ryttyytyksen lisäksi toinen asia, joka nousee jo ensimmäisillä kierroksilla esille, on täysin olematon pito. Mutkissa kuski pysyy näin aamutuimaankin hyvin hereillä auton pyrkiessä jatkuvasti hillittömiin luisuihin. Tämäkin tuntuu olevan pikemminkin radan ominaisuus kuin huonot säädöt autossamme. Kaikki suomalaiskuskit nimittäin pyörittelevät ensimmäisen harjoitussession jälkeen päätään ja ihmettelevät, että ei näin huonoa pitoa ole ikinä ollut missään. Virolaiskuskien sen sijaan kuullaan ihastelevan, että kylläpä kerrankin pitää!

Formula Baltic –kuljettajat ovat luonnollisesti tahkonneet tätä rataa miljoonia kierroksia ja tuntevat sen kaikki salaisuudet. Meistä suomalaisista täällä ovat tainneet aikaisemmin ajella ainoastaan Teppo Suvanto ja Risto Tonteri. Aluksi Baltian pojat katoavat edestäni täysin maisemaan ja tunnen olevani hyvinkin eksyksissä. Teen oppimiskäyrästä itselleni vielä hieman jyrkemmän pamauttamalla toisen harjoitussession kärkeen kauden ensimmäisen ulosajoni. Tämä tapahtuu radan huimimmassa mutkassa: isoimmalla vaihteella kaasu pohjassa ajettavassa erittäin nopeassa vasurissa, jonka keskellä on yksi niistä pahimmista hyppyreistä. Perä lähtee alta ja kilpa-autoni muuttuu äkkiä niittokoneeksi. Ruoho lentää, mutta onneksi turva-alue on melko tasainen, eikä mitään vahinkoa tapahdu. Autoni jää kuitenkin pohjastaan nurmeen kiinni, joten joudun pistämään pelit kiinni ja seuraan session loppuun radan reunalta.

Panen merkille, että tämä onkin sellainen mutka, jossa autojen vauhti näyttää sivusta katseltunakin melko villiltä. Jostain Alastaron pääkatsomosta nähtynä nopeus latistuu totaalisesti, eikä formuloiden kyyti näytä mitenkään erityisen repäisevältä. Tällä paikalla vauhti kuitenkin hirvittää radan laidallakin.

Lyöttäydyn harjoitusten lomassa naapuripilttuun paikallisen kuljettajan, Kristo Ebraksen juttusille. Hän antaa muutaman hyvän vinkin ajolinjojen suhteen. Teemme mekaanikkoni Tommi Heikkilän kanssa joitakin muutoksia autooni ja sen ajettavuus paranee hiukan. Parilla viimeisellä vedolla alan löytää radan rytmin ja pääsenkin jo ihan kohtuulliseen vauhtiin. Baltian miesten sekuntien etumatka on nyt kutistunut pariin kymmenykseen. Olen lopulta tyytyväinen päivääni. Tästä on hyvä jatkaa huomisiin aika-ajoihin.

Mainittakoon vielä, että Formula Baltic –autot eivät ole suoraan vertailukelpoisia kotimaan F3-laitteisiin. Baltian formuloiden moottorit ovat ensinnäkin 1,6 litraisia meidän kaksilitraisiamme vastaan. Ne ovat kuitenkin vapaaviritteisiä ja niistä saadaan siksi irti jopa 30 hevosvoimaa enemmän kuin meidän myllyistämme. Pähkinänkuoressa tilanteen voisi summata siten, että formula kolmoset vääntävät paremmin ja kiihtyvät ripeämmin ulos hitaammista mutkista. Formula Balticit puolestaan katoavat suorilla horisonttiin. Todella vaikeaa arvioida kummat ovat sitten nopeampia kokonaisella ratakierroksella. Eiköhän tämäkin tässä viikonvaihteen aikana selviä.

Lauantain aika-ajoon lähden lippu korkealla. Aamun harjoituksissa olen ollut toiseksi nopein. Edelle ehti vain Jegor Popov, joka laittoi alleen uudet renkaat. Vääntäydyn auringon paistaessa autooni ja odotan hyvää sessiota. Tavoitteena on yksinkertaisesti ajaa paalulle – mikä tahansa muu tulos on pettymys.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin olen raivoissani. Ruutulippu on juuri heilahtanut, enkä saanut ajettua ainuttakaan onnistunutta kierrosta – joku pyöri jatkuvasti jaloissa. Kypärän sisällä kuultiin melko painokelvottomia kommentteja liittyen kanssakilpailijoiden kykyyn katsella peiliä. Päästelin välillä muita ohi ja yritin hakea itselleni tyhjää rataa, mutta heti kun lähdin taas nopealle kierrokselle, oli joku tiellä. Ruuhkan keskellä sain ajaa ehkä kaksi tai kolme vapaata kierrosta, mutta nämä mahdollisuudet tyrin sitten omiin ajovirheisiin. Olen todella turhautunut ja varma siitä, ettei lähtöruutu näillä eväillä voi mitenkään olla viiden parhaan joukossa. Parc ferméssa paiskon hanskojani ympäriinsä ja noidun. Samalla kuuluttaja alkaa luetella aika-ajon tuloksia. Sen verran eestin kieltä minäkin ymmärrän, että kuulen minun nimeni mainittavan litanian ensimmäisenä.

Myöhemmin tutkin tulosliuskoja ja totean, että onpahan ollut harvinaisen tiukkaa: ajoin paalulle ajalla 51.143. Kakkosena Kristo Ebras (jota luultavasti hieman korpeaa, että tuli neuvoneeksi minulle niitä ajolinjoja) ajalla 51.176, kolmantena Juha Fred ajalla 51.189 ja neljäntenä Jegor Popov ajalla 51.242. Eroa minun ja Popovin välillä siis 0.099 sekuntia! Tulosliuskoista selviää myös, että ajoin aika-ajoissa 19 kierrosta, joista vain kolme oli liikenteestä vapaita. En ole lainkaan tyytyväinen ajamaani aikaan, odotin jotain aivan muuta. Sijoitus kuitenkin tyydyttää – saavutinhan ensimmäisen paalupaikkani. Oli silti myös hyvää onnea, etteivät muut ajaneet nopeammin. Mitenkään ylivoimainenhan tuo kolmen sadasosan eroni seuraavaan ei toki ollut. Sunnuntain kilpailuista on joka tapauksessa lupa odottaa hyviä tuloksia. Kunhan ei nyt vain alkaisi sataa…