27.05.2006 Alastaro, aika-ajot ja ensimmäinen lähtö

Perjantain harjoituksissa vettä tulee aamusta iltaan. Saanpahan vihdoinkin harjoitella märällä. Pääsen ajamaan runsaasti kierroksia, mutta radan kiertäminen on loppujen lopuksi melkein yhtä tyhjän kanssa. Samoilla ajovuoroilla Formula 3 –luokan kanssa ajavat nimittäin myös hitaammat (ja tässä tapauksessa valitettavan runsaslukuiset) Formula Fordit ja lähes kaikki energia menee lopulta niiden ohitteluun. Vapaat kierrokset ovat päivän päätteeksi laskettavissa yhden käden sormilla. Vettäkin tulee viimeisessä sessiossa niin vuolaasti, että kun edellisen kerran Alastaron Moottorirata tulvi tähän malliin, ryhtyi Nooa veistämään itselleen ja lähipiirille vähän isompaa venettä. Ajaminen on aika huimaa koko radan pinnan peittyessä tasaisen vesipatjan alle – auto on suorillakin lähdössä jatkuvasti käsistä. Punainen lanka liukkaan kelin ajamiseen alkaa hiljalleen löytyä, mutta toivon silti, että huomiseen kilpailuun päästäisiin lähtemään hieman matalammalla kosteusprosentilla.

Lauantai-aamu. Kello on yhdeksän ja aika-ajot käynnistyvät hetken päästä. Vettä ei ole tullut enää vähään aikaan ja rata näyttäisi paria lätäkköä lukuunottamatta olevan kuiva. Taivas näyttää edelleen melko syksyiseltä, mutta autoon vaihdetaan silti sileät pyörät ja toivotaan parasta. Dunlopin tarjoama rengasseos on todella kova ja tuoreet renkaat ovat aina aluksi hirvittävän liukkaat. Niitä pitää lämmitellä huolellisesti parin kierroksen ajan, ennen kuin pinta rikkoutuu, ja minkäänlaista pitoa alkaa löytyä. Visiiriini ilmaantuu muutamia pisaroita lähes välittömästi kaasutettuani radalle – nyt pitäisi ajaa kiireesti hyvä aika. Arktisen kylmä sää yhdistettynä yksittäisiin jäätäviin vesipisaroihin aiheuttaa kuitenkin sen, etten saa rengasta millään lämpimäksi ja pitoa pyörään. Joudun ajamaan vielä kolmannenkin lämmittelykierroksen.

Neljännellä kierroksella nostan vihdoin vauhtia. Radan takaosassa lippumiehet tervehtivät minua punaisilla lipuilla: sessio on keskeytetty Kalliolan ajettua ulos ja jätettyä autonsa vaaralliseen paikkaan. Meidät ohjataan varikolle odottelemaan lähes kymmeneksi minuutiksi. Tänä aikana alkaa tietysti sataa kunnolla. Se oli sitten siinä. Autoon vaihdetaan sadekelin renkaat, joilla kruisailen aika-ajon loppuun, mutta parhaaksi kierrosajakseni jää se kolmannen kierroksen renkaidenlämmittely, joka oikeuttaa minut kuudenteen lähtöruutuun. Ei tämä nyt ihan nappiin mennyt. Jari Koivisto oli vanhana kettuna lähtenyt radalle jo heti alussa sadekelin renkailla ja ajaa paalulle yli kolmen sekunnin erolla seuraavaan.

Aika-ajojen ja ensimmäisen lähdön välissä odotellaan lähes viisi tuntia. Vettä tulee tänä aikana tauotta ja kaatamalla. Asettuessani kuudenteen lähtöruutuun totean, että tämä onkin ensimmäinen todellinen sadekelin kilpailuni. Pari kertaa aikaisemmin vettä on alkanut sataa kilpailun aikana, mutta noihin koitoksiin on tuolloin lähdetty kuivalla kelillä ja sileillä renkailla. Nyt tämä on virallisesti wet race. Lämmittelykierrokselle lähdettäessä suoraan edestäni starttaava Arto Taimi sammuttaa autonsa ruutuun ja muut joutuvat ajamaan hänen ohitseen. Mitenköhän tämä nyt siellä säännöissä seisoi? Muistaakseni mikäli tällaisessa tilanteessa ruutuun sammuttanut kuljettaja jää koko joukon viimeiseksi, niin hän myöskin joutuu starttaamaan muiden takaa. Palatessamme lämmittelykierrokselta ruutuihimme, Taimi kuitenkin kurvaa takaisin omalle paikalleen. Huomaan, että kaveri on unohtanut sytyttää takavalonsa, jonka olisi sateella oltava ehdottomasti päällä – ainakin Botniaringin aika-ajoissa miehiä poistettiin välittömästi radalta mikäli valo ei palanut. Taimi taitaa toisin sanoen olla jo tässä vaiheessa poissa pelistä.

Valo vaihtuu vihreäksi ja otan kohtuullisen startin. Ohitan lähtökiihdytyksessä Mäkilän ja nousen ensimmäisessä mutkassa Joutvuon rinnalle. Hän kuitenkin pitää pintansa ja ajamme kolme ensimmäistä mutkaa vierekkäin, lähes kiinni toisissamme. Ohitus onnistuu lopulta useiden yritysten jälkeen vasta toisella kierroksella. Seuraavaksi haarukassani on Teppo Suvanto. Seuraa jälleen näyttävää rinta rinnan ajoa ja pari kierrosta väännettyäni pääsen hänenkin edelleen. Päivitän tilanteen itselleni: Jari Koivisto menee muutaman sekunnin päässä edessäni. Juha Fred näkyy ajelevan kauempana hänen edellään. Taimi pysyi startissa edelläni, mutta häntä ei näy nyt missään, joten Arto on kaiketi liputettu ulos radalta. Olen siis kolmantena.

Saan Koivistoa kiinni. Olen ottanut kilpailun alun melko varovaisesti; katsellut vähän miten täällä sadekisoissa ajellaan ja haistellut tunnelmaa. Varonut virheitä, joita tällä kelillä syntyy helposti. Kilpailun loppupuolella kuitenkin huomaan, että pelivaraa olisi ollut enemmänkin. Koivisto on jo aivan käden ulottuvilla, mutta matka loppuu tällä kertaa kesken. Kolmas sija on näissä olosuhteissa kuitenkin tyydyttävä suoritus.

Noustuani parc ferméssa autosta kuulen kummia: kilpailun ylivoimainen voittaja onkin Arto Taimi! Minun sijoitukseni on neljäs. Taimi oli ampunut heti lähdöstä kärkeen ja muiden nahistellessa alkukierroksilla sijoituksista repäissyt itselleen sellaisen kaulan, että miestä ei näkynyt lainkaan ns. samoissa kuvissa. Häntä ei siis liputettukaan radalta. Jassoo. Periaatteessa tässä olisi ainekset protestiin, mutta en minä ota tätä touhua niin vakavasti, että viitsisin ryhtyä moiseen. Minun tehtäväni on kuitenkin vain ajaa, tuomaristo hoitakoon omat hommansa. Onnittelut Artolle – hienon kilpailunhan hän joka tapauksessa ajoi. Olisihan se pikkumaista ryhtyä vaatimaan hylkäystä vain siksi, että lähtöruudussa sekoiltiin ja pieni punainen lamppukin jäi sytyttämättä. Hänen vauhtiinsahan nämä seikat eivät kuitenkaan vaikuttaneet millään lailla.

Tässä maksettiin vielä vähän oppirahoja ja otettiin liiaksi varman päälle. Seuraavan sadekelin sattuessa ajetaan sitten aggressiivisemmin! Huomenna tätä tulosta parannetaan varmasti.